OPIN ALKEET Hebr.6:1-2

Hebr.6:1-2
>>>
6:1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
6:2 oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.
------------------------------------
Opin alkeet ovat tärkeitä (Hebr. 6:1-2).
Kristillisen uskon perusasioiden tulisi olla selvillä, jotta voisi päästä eteenpäin, kohti täydellisyyttä.

-----Parannus kuolleista teoista.
Sekä Johannes Kastaja (Matt 3:2) että Jeesus (Mark 1:15) aloittivat julistustoimintansa Parannuksen julistamisella.
Mitä Hebr. kirjeen kirjoittaja tarkoittaa kuolleilla teoilla?.

-----Parannuksen julistamiseen liittyi aina kehotus uskoa evankeliumiin.

----- Kasteesta puhutaan monikossa, jolla tarkoitettaneen kristillisen kasteen eroa juutalaisiin pesuseremonioihin ja Johanneksen kasteeseen.
Mikä ero mielestäsi on kristillisellä kasteella ja vanhan liiton pesoilla?
Entä Johanneksen parannuksen kasteella ja kristillisellä kasteella?

------Kätten päällepaneminen voi viitata kasteeseen, sairaiden puolesta rukoilemiseen tai virkaan asettamiseen (esim. 1Tim 4:14).

------Viimeiseksi kirjoittaja käsittelee Kristuksen takaisin tuloa koskevaa opetusta (ylösnousemus, tuomio).

Nämä ovat koko kristillisen uskon peruskivi. Se tulisi olla jo omaksuttuna, jotta voisi pyrkiä täydellisyyteen.
--
Mitä mieltä sinä olet;
-Opetetaanko opin alkeita tämän päivän seurakunnissa tarpeeksi selkeästi?

16

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tärkeä avaus

      Kristuksen teko on täydellinen. Ne jotka panevat kaiken pelastuksensa toivon YKSIN Kristukseen, elävät Jeesuksen vanhurskaudella puettuina.
      Ja Jeesuksen vanhurskaus on TÄYDELLINEN.

      Kuten tiedämme myös kristityt liiankin usein heikkoudessaan tarttuvat heikkoihin alkeisvoimiin, joista ehkä kaikkein tunnetuimpia lienevät isiltä jo monien sukupolvien takaa perityt jumalanpalvelustavat ja tottumukset.

      KUten olemme täälläkin havainneet, näistä isiltä perityistä tavoista ja tottumuksista tapellaan kynnet verillä päivästä toiseen helluntailaistenkin patrissa. Tuo kaikki kätinään käytetty energia on poissa Kristuksessa kasvamisesta ja uskossa vahvistumisesta, sekäveljellisestä rakkaudesta Jeesuksen omien kanssa. Katseet kääntyvät pois Jeesuksesta Kristuksesta, pelastuksen kannalta toisarvoisiin kysymyksiin, joista tunnetuin tälläpalstalla lienee jokapäiväinen Pyhästä Kasteesta kiistely.

      • " Katseet kääntyvät pois Jeesuksesta Kristuksesta, pelastuksen kannalta toisarvoisiin kysymyksiin, joista tunnetuin tälläpalstalla lienee jokapäiväinen Pyhästä Kasteesta kiistely".
        >>>>>>
        Ymmärsinköhän viestisi oikein?
        Onko mielestäsi Hebr.6.luvussa mainitut opin "alkeet" vähemmän tärkeitä asioita, jotka jo voidaan unohtaa?


    • Miten pyritään täydellisyyteen? Täydellisiähän meistä ei tule, kuin vasta kirkkaudessa. Kuitenkin Sana sanoo; Olakka täydelliset, niin kuin minä olen täydellinen. Onko tuo vaatimus? Mitä tuo täydellisyys on, jota Jeesus tarkoitti?
      Täydellisyys, jota tarkoitetaan on sitä, että yhä herkemmin ja herkemmin huomaamme Jumalan tahdon elämässämme ja yhä terävemmin pyrimme olemaan Jumalan johdatuksessa. Ja avaamme korvamme, ei vain kuuntelemaan, vaan myös kuulemaan Jumalaa.
      Ennenkaikkea kyse ei ole ensimmäiseksi siitä, että olet oikeaoppinen, vaan siitä on kyse, millä tavalla Sana (Jeesus) asuu meidän sydämessämme. Onko meillä suuret korvat Jumalaan päin ja tahto elää Hänen johdatuksessaan. Onko meillä Jumalan rakkaus? Se on sitä täydellisyyttä, että sitoudumme Häneen kaikessa.

      • "Täydellisyys, jota tarkoitetaan on sitä, että yhä herkemmin ja herkemmin huomaamme Jumalan tahdon elämässämme ja yhä terävemmin pyrimme olemaan Jumalan johdatuksessa".
        >>>>>>>>>>
        Hepr. 5:14
        >"...mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta".

        -- 1.Kor. 3:2
        "Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä;..."

        Korinttin uskovat ottivat vasta uskon ensiaskeleita eivätkä he kestäneet vielä vahvaa ruokaa.
        Paavali joutui opettamaan heille uudestaan uskonelämän perusasioita.

        Usein tilanne on sama tänäänkin.


      • OPPIA IKÄ KAIKKI

        Hyvä!
        Tässä viestissä on jotain psygologistakin.
        Keskitie on paras tie, niin tavallisessa arjessa kuin uskon opeissakin ja itsensä kuunteleminen eri asioissa on hyväksi.
        Nöyrtyä pitää osata ja tosiasiat pitää huomata.
        Se onkin mukavaa, kun meistä ei tule täydellisiä vaan oppia täytyy pyytää ja anoa ylhäältä.
        Jumalan tahto elämässä, kun me sen ymmärrämme monet asiat on helppo käsitellä täällä arjenkin kilvoituksen keskellä.


    • Tapio: >>Opetetaanko opin alkeita tämän päivän seurakunnissa tarpeeksi selkeästi?

      • Semper.Fidelis, miten sinun seurakunnassasi on Raamatun opetus järjestetty?
        Kuka vastaa opin alkeitten opettamisesta?


      • Tapio522 kirjoitti:

        Semper.Fidelis, miten sinun seurakunnassasi on Raamatun opetus järjestetty?
        Kuka vastaa opin alkeitten opettamisesta?

        En halua kommentoida yksittäisen seurakunnan opetusta, ellei siihen tule erityistä tarvetta. On parempi säilyttää keskustelussa laajempi näkökulma, jotta huomio ei kiinnittyisi liian korostetusti tavallisiin ihmisiin ja yhteisöihin.

        Raamatun opettajalta vaaditaan totuuden kuuliaisuutta ja nöyrää mieltä Jumalan sanan edessä. Jaakobin tuttu varoitus kuuluu:

        "Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion." Jaak.3:1


    • eenokki 12

      Semper ei halua vastata koska mies näkyy olevan käen munima ja toisten pesässä kasvanut ruokittavana ollut "outolintu" joka nyt liitelee muiden yläpuolella viisauksineen luullen ettei kukaan kykene osoittamaan Semperiä arveluttavaksi lahkolaisuuden erikoismieheksi G-mieheksi joka hän näkyy olevan noissa lahkonaamareissaan.

      • "Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa,

        ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin.

        Sentähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä."

        Apostolien teot 24:14


      • eenokki 12
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        "Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa,

        ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin.

        Sentähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä."

        Apostolien teot 24:14

        Semper, ei sinulla ole Apostolin uskoa vaan lahkoista haalittua oppia jota on turha verratakaan Paavalin kirjoituksiin.
        Paavali tuomitsee kasteenuusijat sinne mihinkä he kuuluvat ja näin on hyvä Amen!


      • eenokki 12 kirjoitti:

        Semper, ei sinulla ole Apostolin uskoa vaan lahkoista haalittua oppia jota on turha verratakaan Paavalin kirjoituksiin.
        Paavali tuomitsee kasteenuusijat sinne mihinkä he kuuluvat ja näin on hyvä Amen!

        "Mene. Niinkuin sinä uskot, niin sinulle tapahtukoon." Matt.8:13


      • Semperillä jos kellä
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        "Mene. Niinkuin sinä uskot, niin sinulle tapahtukoon." Matt.8:13

        on raitis näkemys nykyseurakunnista ja niiden hapatuksista ja
        hänen kirjoituksensa ovat suoria, eikä hän mielistele ihmisiä !


    • body

      Tällä palstalla on opinalkeet jo aikoja sitten jätetty ja suuntaamme uusiin ulottuvuksiin.

      Miksi pitäisi ikivanhoja tapoja tai - tottumuksia jatkuvasti jauhaa, sillä ne ovat menneen maailman toimintoja.

      Maailma muuttuu ja meidän on muututtava mukana, muuten kumartelemme menneisyyden haamuja.

    • >"Mitä Hebr. kirjeen kirjoittaja tarkoittaa kuolleilla teoilla?."<
      __________________________

      No tietty ne ovat hedelmättömiä tai karvaita sellaisia lihan töitä kuten:

      19 "Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
      20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
      21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niin kuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
      22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensä hillitseminen.
      23 Sellaista vastaan ei ole laki.
      24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.[Gal. 5:19-24]

    • body

      Käytäntö testaa aina oppien ja ideoitten toimivuuden ja elleivät ne toimi käytännössä, sellaiset huuhaat saa unohtaa ja hengellisyys on illuusioita täynnä.

      mm. tuo 24 " ja ne jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen..."

      yhtä puppua tuollaiset naulitsemiset, sillä ne ei näy missään.
      Paavali oli mestari illuusioitten kehittämisessä, mutta käytännössä ne on yhtä tyhjän kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2834
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2511
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1172
    4. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1015
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      124
      1002
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      1000
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      271
      952
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      320
      921
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe