Olen ihmetellyt useammassa aloituksessani Teuvon epäloogista ja mielivaltaista tulkintaa Paavalin kirjoitusten suhteen. Teuvohan on väittänyt, että Paavalin kirjeissä olisi 75% valhetta ja 25 % totuutta ja perustaa nämä prosenttiluvut ns. 4 vuoden Pyhän Hengen koulutusjaksolla ja keksimällään saatanan koulutusjaksolla, joka Teuvon mukaan kesti 10 vuotta. Että tällaista matematiikka ja tällaista tulkintaa!
Em. henkilöllä ei ole alkeellisintakaan käsitystä matematiikasta, eikä vähäisintäkään tajua Raamatun totuuksista. Teuvo vaan vääntelee omia juttujaan nykyisin entistä pienemmällä vaivannäöllä ja joutuu julkisesti naurunalaiseksi. Tämän mukaan siis Uusi Testamentti olisi valtaosaltaan valhetta!
Matikasta 4-?
5
<50
Vastaukset
- ex-rekisteröitynyt
On kovin ihmeellistä, jos epäraamatullisista liikehdinnöistä ei saa tehdä havaintoja. Tässä on kuitenkin kyseessä räikeä eksyttäjä, joka väittää ahkeraan ja lähes kenenkään reagoimatta ja poikkipuolista sanaa sanomatta, että hyvin suuri osa UT:sta olisi valhetta! Sellainenko proaganda tulisi hyväksyä hiljaa hymistellen?
- 27. havainnoitsija
Etkös sinä metelöi täällä päivittäin. Tahtoo vaan ne juttusi olla täysin asiatonta henkilöön käyvää solvaamista. Kehtaat vielä purnata, jos ja kun törkeimmät aloituksesi poistetaan.
- ex-rekisteröitynyt
27. havainnoitsija kirjoitti:
Etkös sinä metelöi täällä päivittäin. Tahtoo vaan ne juttusi olla täysin asiatonta henkilöön käyvää solvaamista. Kehtaat vielä purnata, jos ja kun törkeimmät aloituksesi poistetaan.
Väität perättömiä. Jos kritisoin sellaista opetusta, joka on täysin epäraamatullista, on pelkästään itsestään selvää, että myös mainitsen henkilön nimen, joka höpöjä päästelee.
Miksi et vakiinnuta nimimerkkiäsi? Nyt olet samanlainen puskakirjoittaja kuin minä ja herjaat minua siitä. Tyhmää tuollainen. - 27. havainnoitsija
ex-rekisteröitynyt kirjoitti:
Väität perättömiä. Jos kritisoin sellaista opetusta, joka on täysin epäraamatullista, on pelkästään itsestään selvää, että myös mainitsen henkilön nimen, joka höpöjä päästelee.
Miksi et vakiinnuta nimimerkkiäsi? Nyt olet samanlainen puskakirjoittaja kuin minä ja herjaat minua siitä. Tyhmää tuollainen.Miksi sinun juttusi poistetaan, jos ne on niin asiallisia. Eiköhän ylläpito pysty päättämään mikä on asiatonta, vai mitä.
- Jepulis jep.
Hyvin sanottu. jep jep
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15812109
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454550Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1343643Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392738Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071656Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3621609Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021506Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361451