Etelän media tuhosi Keskustapuolueen

Minä en ainakaan lue muuta kuin Maaseudun Tulevaisuutta. Hesari on turha lehti. Olen avarakatseinen nuori Keskustalainen.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yleensä suomalaiset tilaavat uutislehdekseen vain oman maakuntansa lehden, joten harvemmin Helsingin Sanomat tulee väestön puoluekannasta riippumatta yksityiskoteihin sen kotimaakunnan eli Uudenmaan ulkopuolella. Poikkeuksena on sunnuntain Hesari, jota tilataan kuukausiliitteen houkuttelemana ehkä jopa viiteen prosenttiin talouksista muissakin maakunnissa.

Maaseudun Tulevaisuus on järjestölehti, joten sitä ei voi rinnastaa maakuntien päivälehtiin. Olet toistaiseksi selvässä vähemmistössä, jos sinulle ei tule oman maakuntasi päivälehteä, asut sitten Uudellamaalla tai jossain muualla. Et ehkä kuitenkaan kauaa, sillä epäilen, että jo kymmenen vuoden sisällä päivälehtien levikki putoaa alle 50 prosenttiin talouksista. Etenkin nuorempi polvi on tottunut lukemaan uutiset lyhyessä muodossa netistä, eivätkä kaipaa asioiden syvempää käsittelyä, totuuteen pohjautuvasta analysoinnista puhumattakaan.

Äänestä

Demarin tekemä alustus ion hyvä esimerkki SDP:n päivän linjasta. Urpilainen valehtelee aina ja kaikkialla. Känöttäjät nuolevat tuhdissa perässä.

Äänestä

Hesari tulee Suomessa vain yhteen talouteen, Paloheinässä joten sen ulkomainen levikki on harvinaisen suuri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hesari tuhosi kirjoitti:

Minä en ainakaan lue muuta kuin Maaseudun Tulevaisuutta. Hesari on turha lehti. Olen avarakatseinen nuori Keskustalainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu