Millä sanalla kuvata narsistia oikeudessa?

Millä sanalla voi tällälailla käyttäytyvääihmistä kuvata oikeudessa, ilman kunnianloukkaussyytettä. Faktaa löytyy kyllä löytyy muutenkin, mutta mikä on oikea termi?
7136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minusta tuntuu että narsisti-sana on kärsinyt inflaation. Kaikki sanovat nykyään toisiaan narsistiksi, ihan tavalliset taatelintallaajatkin.

Äänestä

Tarviiko sille väkisin keksiä joku termi jos se kerran on ongelmallinen. Kuvaa käytöstä äläkä nimikoi ihmistä. Lain edessä se onko kyseinen henkilö narsisti on käsittääkseni muutenkin aika samantekevää.

Äänestä

"Ns. luonnehäiriöisoikeudenkäynneissä on normaalisti ongelmana se, ettei ole käytettävissä luonnehäiriöiseksi epäillyn henkilön terveystietoja, vaan asianajajan täytyy tyytyä selostamaan tämän käyttäytymistä ja tekoja sekä mahdollisesti verrata niitä luonnehäiriöisistä laadittuihin määritelmiin. Ilman lääkärintodistusta ei voi mennä esimerkiksi sanomaan jonkun olevan narsisti. Täytyy vain tyytyä vertailun jälkeen toteamaan, että oikeudenkäynnin osapuolen käyttäytymisessä ja toimintatavoissa on paljon samaa kuin luonnehäiriöisen/narsistin käyttäytymisessä. Sekin voi johtaa kunnianloukkaussyytteeseen."

http://narsistienuhrientuki.yhdistysavain.fi/tietoa/julkaisut/markku_salo/__new_page_-122834/#token-122190

Äänestä
  • Mulle tuli mieleen että helposti toisia diagnosoidessa pissiin omille nilkoilleen. Ettei tulkittaisi panetteluksi vain jos alkaa ensimmäiseksi "huutelemaan".
    Muutenkin tollaisten vaikeiden tapausten kanssa kannattaa aina itse pysyä "hiljaa" vain esitellä todistettavat asiat.

    Äänestä

  • UPDATE_9507895 kirjoitti:

    Mulle tuli mieleen että helposti toisia diagnosoidessa pissiin omille nilkoilleen. Ettei tulkittaisi panetteluksi vain jos alkaa ensimmäiseksi "huutelemaan".
    Muutenkin tollaisten vaikeiden tapausten kanssa kannattaa aina itse pysyä "hiljaa" vain esitellä todistettavat asiat.

    Etenkin kun ilman niitä tutkintopapereita ei voi ketään diagnosoida. Vaikka oikeassa olisikin mielestään.

    Mutta eihän nyt oikesti mikään persoonallisuushäiriö ole rikos, ei sillä pitäisi olla juridista merkitystä.

    Paitsi ehkä huoltajuuskiistoissa voi olla muuten.

    Äänestä

Vaikea persoona tai mahdoton ihminen.

Äänestä
  • Kyllä, itse olet niin ihana että kukaan ei voisi noilla sanoin sinua kuvata. Ei kukaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kolisee kirjoitti:

Millä sanalla voi tällälailla käyttäytyvääihmistä kuvata oikeudessa, ilman kunnianloukkaussyytettä. Faktaa löytyy kyllä löytyy muutenkin, mutta mikä on oikea termi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu