Wallin-kohu on tuskin laantunut, ja pienen RKP:n tuesta ilmeisen, ja aina yhtä hämmästyttävän, riippuvainen Kokoomus kiirehtii nuolemaan pääministerin ja nyt myös presidentin toimesta Kielipuolueen kermaperseitä. Ettei vain tällä kertaa kyse olisi tavanomaisen kielipolitiikan lisäksi myös jostakin päivänvaloa kestämättömästä kytkennästä säätiörahoihin ja Wallin-tyyliseen toimintamalliin?
Paljonhan se uusi presidenttimme on maamme hyväksi kerennytkin jo tekemään. Istui HIFK-Jokerit matsissa, ja nyt siis lipaisunsa seurauksena ruotsintunneilla, PeeÄrrää tehden.
Niinistön pitkä lipaisu.
1
<50
Vastaukset
- huusianna
Ensimmäisen ulkomaanvierailun Ruotsin alamainen, Suomen Presidentti, Sauli Niinistö tekee perinteisesti Ruotsiin, kuten kaikki persidentit ovat tähän asti tehneet.
Pohjoismaat ovat pieniä maita ja ovat ne huomanneet että voivat vaikuttaa EUssa ja muuallakin ainoastaan liittoutumalla ja toimimalla yhden asian hyväksi. Niinistö toivoo pääsevänsä pohjoismaiden yhteiseksi ehdokkaaksi johonkin kansainväliseen virkaan presidenttikauden jälkeen. Aivan kuten Halonen teki.
Kansainväliseen virkaan suomalainen poliitikko on arvioinut pääsevänsä lupaamalla ruotsalaisille tahoille niin Suomessa kuin Ruotsissa toimia ruotsalaisuuden hyväksi.
Hävetkää suomalaiset heikkoja johtajianne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862