Jumalan nimi

Monet nykyaikaiset raamatut eivät käytä nykyään Jumalan nimeä. Harvemmin sitä myöskään käytetään kirkoissa.
Laitan tähän neljä esimerkkiä miten eri kääntäjät ovat kääntäneet
Jumalan nimen. Psalmi 83: 19.
"Tulkoot tuntemaan, että sinun ainoan nimi on Herra, että sinä olet
Korkein kaikessa maassa." ( Kirkkoraamattu vuodelta 1933.)
"Opettaaksesi heille, että sinä, oi Iankaikkinen, sinä olet korkein Jumala yli koko maailman." (James Moffatin A New Translation of the Bible
vuodelta 1922 )
"Jotta tulisivat tietämään, että Sinä, jonka ainoan nimi on Jahve olet
korkein kaikessa maassa." (Aapeli Saarisalo, Salmit ja Jobin kirja vuodelta
1971 )
"Jotta ihmiset tietäisivät, että sinä, jonka nimi yksin on Jehova, olet
korkein koko maassa." ( Englantilainen hyväksytty eli Kuningas Jaakon käännös
vuodelta 1611; myös virolainen käännös )
On hyvä muistaa,että kukaan ei tiedä varmasti miten Jumalan nimi lausutaan. Alkujaan heprean kielessä merkattiin kirjoitukseen vain konsonantit. Lukijat osasivat lisätä vokaalit kirjoitukseen. Pieni esimerkki meidän päivästämme. Ym. jne. yms. vrt. esim. Näihin osaamme sijoittaa
vokaalit kohdalleen.
Vuonna 1749 saksalainen raamatunoppinut mainitsee erlaisia
Jumalan nimen lausumismuotoja, joita hän oli havainnut lukiessaan.
" Jao, tai Jave; Javoh, Jahve, Jehva, Jehovah, Jovah, Jawoh tai Javoh.
Voimme käyttää Jumalan nimeä sellaisena, kuin se omassa kielessämme
tavanomaisesti lausutaan.

6

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 15+
    • <<<

      "The Divine Name King James Bible is raising eyebrows in the world of Bible translators for replacing the capitalized GOD and LORD with the English translation “Jehovah” in 6,972 places."

      Read more: Cleveland Daily Banner - WRIGHT WAY: A New King James Bible

    • Nimi Jehova on tullut tunnetuksi ei- raamatullisissakin yhteyksissä. Myös musiikissa. Esim: Frans Schubert sävelsi musiikin Johann Ladislav Pyrkerin runoon "Kaikkivaltias", jossa nimi Jehova esiintyy kahdesti.
      Myös Verdin "Nabucco" -nimisen oopperan viimeisen näytöksen lopussa.
      Lisäksi ranskalaisen säveltäjän Arthur Honeggerin oratoriossa " Kuningas David" on nimellä Jehova huomattava sija.
      Aleksis kivi käytti nimeä " Jehova" mm. näytelmässään Lea. Victor Hugo
      käytti ssitä yli kolmessakymmenessä teoksistaan.

    • Jos olet uskonnollinen ihminen epäilemättä uskot Korkeimpaan. Tunnet varmasti
      rukouksen, joka tunnetaan "Isä meidän rukouksena." Jeesus opetti tämän seuraajilleen. Siinä alussa on seuraava jae Matteus 6:9:" Isä meidän, joka olet
      taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi." KR.
      Jumalan nimen pyhittäminen oli ensimmäinen asia tässä rukouksessa. Jumalan
      valtakunnan rukoileminen seuraavana. Tästä Jumalan nimen tunnetuksi
      tekemisestä seuraava raamatunpaikka Johannes:17:6, 26, KR:"Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta."
      26:" Minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin."

    • hytre

      Yksi syy on suomen kielen muuttuminen. Lyhyt esimerkki. Otetaan vanha
      käännös KR.33/38 . Puhutaan "päällysvaipoista" . Nykyään puhutaan "päällyspukineesta".
      Eräs uskonnon opetaja kertoi minulle, että hänen oli hyvin vaikea selittää
      lapsille mikä on päällysvaippa. Hehän ymmärsivät vaippakäsitteen aivan eri
      tavalla. Mutta päällyspukine oli sitten jo helpompi ymmärtää. Tämä vain
      tällainen pieni yksityiskohta.

    • KÄÄNNÖS

      Raamatun tekstin ja kieliopin suhteen ei ole mitään ongelmaa:

      Tetragrammi ei ole suomeksi: "Herra"

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19377
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      75
      6362
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6006
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      96
      5830
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5679
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      99
      5564
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      5003
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4677
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      57
      4026
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3655
    Aihe