Kristity ovat Lentävän Spaghettihirviön kieltäjiä!

Ihmiset luokitellaan yleensä sen mukaan mitä he ovat tai mihin he uskovat eli Jeesukseen Kristukseen uskovat ovat kristittyjä ja Islaminuskoiset ovat muslimeja

Ateistit sen sijaan määritellään negaation kautta eli, mihin he eivät usko. Ei Jumalaan uskova on siis ateisti. Ketkä muut määritellään sen mukaan, mitä he eivät ole? Määritelmällisesti tämä ei tee oikeutta niille, jotka eivät usko, koska ateismi määritelmänä ei kerro ihmisestä tai hänen maailmankatsomuksestaan mitään.

Tämä ajatus tuli vastaani youtubessa Thunderf00tin videolla. Thunderf00t esitti myös hauskan ajatuksen, jota soisi sovellettavan myös oikeassa elämässä. Hän itse aikoi kutsua kristinuskoisia ja muslimeja seuraavasti.

Kristitty = lentävän spaghettihirviön kieltäjät
Muslimi = näkymättömän punaisen yksisarvisen torjuja

Ateisteja pyritään usein lokeroimaan, mutta lokeroinnissa ei tietenkään ole mitään järkeä, koska ateismi ei ole usko, järjestelmä tai maailmankatsomus. Ateismi kertoo vain ja ainoastaan jotain siitä, mitä kyseinen ihminen ei ole.

Minua voidaan pitää esimerkiksi jonkinlaisena humanistina, liberalistina, naturalistina jne. Mutta se, että olen ateisti ei kerro minusta mitään. Kari Enqvist esimerkiksi haluaa itseään kutsuttavan uskonnottamaksi. Jos teisti kutsuu häntä ateistiksi niin hän kutsuu teistiä vastapalveluksena fundamentalistiksi.

Thunderf00tin video:
http://www.youtube.com/watch?v=w0zSCpsOSSw&feature=related
382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pitäisikö tässä nyt sitten määritellä itsensä sen kautta mihin uskoo, ei sen kautta mihin ei usko. No minä uskon ja luotan tutkijoihin sen verran että TIEDÄN kuoltuani olevani kuollut. Se riittää minulle.

Kyllä minä silti itseäni ateistiksi sanon, mutta uskonnoton käy ihan yhtä hyvin. Molemmat ne kuitenkin ovat negaatioita.

Realistikaan ei oikein käy, koska sillä tarkoitetaan muutakin kuin uskomuksiin liittyviä juttuja.

Kävisikö tällainen: olen vakuuttunut siitä, että elämä on matka, joka päättyy ennen pitkää lopulliseen kuolemaan. Termiä en tuolle keksi.

Äänestä

Juutalaisetkin määritellään joskus sillä tavalla että "ne ei hyväksy Jeesusta", eli negatiivinen määritelmä sekin on.

Äänestä

Se on aika inhimillinen piirre meillä ihmisillä luokitella toisiamme ja itsemme jos jonkinlaisilla tavoilla ja määritelmillä. Osa ei näistä määritelmistä pidä, ymmärrettävistä syistä. Koska joskus määritelmiä käytetään vääränlaisen mielikuvan luomiseen. Tai määritelmä itsessään voi olla tahallaan luotu ihmistä leimaavaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalapagos kirjoitti:

Ihmiset luokitellaan yleensä sen mukaan mitä he ovat tai mihin he uskovat eli Jeesukseen Kristukseen uskovat ovat kristittyjä ja Islaminuskoiset ovat muslimeja

Ateistit sen sijaan määritellään negaation kautta eli, mihin he eivät usko. Ei Jumalaan uskova on siis ateisti. Ketkä muut määritellään sen mukaan, mitä he eivät ole? Määritelmällisesti tämä ei tee oikeutta niille, jotka eivät usko, koska ateismi määritelmänä ei kerro ihmisestä tai hänen maailmankatsomuksestaan mitään.

Tämä ajatus tuli vastaani youtubessa Thunderf00tin videolla. Thunderf00t esitti myös hauskan ajatuksen, jota soisi sovellettavan myös oikeassa elämässä. Hän itse aikoi kutsua kristinuskoisia ja muslimeja seuraavasti.

Kristitty = lentävän spaghettihirviön kieltäjät
Muslimi = näkymättömän punaisen yksisarvisen torjuja

Ateisteja pyritään usein lokeroimaan, mutta lokeroinnissa ei tietenkään ole mitään järkeä, koska ateismi ei ole usko, järjestelmä tai maailmankatsomus. Ateismi kertoo vain ja ainoastaan jotain siitä, mitä kyseinen ihminen ei ole.

Minua voidaan pitää esimerkiksi jonkinlaisena humanistina, liberalistina, naturalistina jne. Mutta se, että olen ateisti ei kerro minusta mitään. Kari Enqvist esimerkiksi haluaa itseään kutsuttavan uskonnottamaksi. Jos teisti kutsuu häntä ateistiksi niin hän kutsuu teistiä vastapalveluksena fundamentalistiksi.

Thunderf00tin video:
http://www.youtube.com/watch?v=w0zSCpsOSSw&feature=related

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu