Uskosta

Jos kristinuskon oppirakennelmia syvällisemmin pohtii - uskovaiset EIVÄT oikeasti niin tee - tosiasiat näkee heti.

Jo ajatus siitä, että KAIKKIVOIPA Jumala ensin luo ihmisen, sittten KATUU ja rankaisee ja lopuksi oman poikansa "uhraa", on monimutkainen ja vailla mieltä. Toki tähän kuvaan kuuluu omituisimmilla höpöttelijöillä myös se, että juuri kun ihmiskunta alkaa olla kohtuullisen kehittynyt, odotellaankin jo Lopun Aikoja!

Paholainen ja Jumala pelaavat tuon logiikan mukaan tavallaan shakkia ihmisillä. Olemme siis periaatteessa kuin muurahaisia lasten leikkikentällä. Meistä osa ymmärtää olevansa ÄÄRIMMÄISEN syntisiä (?) ja siksi meidän täytyy syntimme TUNNUSTAA, jotta Jumala meidät hyväksyisi.

Huoh...
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Uskominen ja tekeminen ovat kaksi täysin eri asiaa.

Kun niitä ei erota toisistaan, se on vakava merkki älyttömyydestä.

Hepr. 10:39-11:1 Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.

***) Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.

¤¤¤¤¤¤¤

Joh. 3:17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.

¤¤¤¤

***) Joh. 3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

¤¤¤

Joh. 3:19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
Joh. 3:20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.

Arvboisat jumalattomat, ateistit ja agnostikot: Vastatkaa minulle yhteen kysymykseen:

MIKSI OLETTE NIIN HANAKOITA VAATIMAAN MUILTA SITÄ, MIHIN ITSEKÄÄN ETTE PYSTY.

***) Jättäkää uskovat rauhaan, me elämme tykkänään eri maailmassa kuin te, siellä loistaa valo ihmiset ovat onnellisia, rehellisiä ja turvatutuva kaikessa yksin Jumalan armoon Jeesuksessa Kristuksessa.

Teillä on ihan riittävästi tekemistä omassa onnettomuudessanne! Nytkin 7 perhettä on surmattu vuoden sisällä, vain siksi että eletään ilman Jumalaa. Nahkatakkijengit ammuskelevat toinen toisiaan ja sivullisiakin kaikki mahdolliset huumaavat aineet virtaavat, varkaat ja rosvot kiertävät maatamme ristiin rastiin, lapset jäävät heitteille jne.
Alakaa jo töihin!!!!

Te roikutte asiansa moitteettomasti hoitavien uskovien kurkussa kiinni!
Te ette hyödy siitä mitään, emmekä me. Menkää sinne töihin missa jumalattomat kärsivbät aivan epäinhimillisissä tuskissa joita on tuhasina eri vartiaatioina!!!

Äänestä
  • "Jättäkää uskovat rauhaan, me elämme tykkänään eri maailmassa kuin te, siellä loistaa valo ihmiset ovat onnellisia, rehellisiä ja turvatutuva kaikessa yksin Jumalan armoon Jeesuksessa Kristuksessa."

    Niinkö? http://www.uskontojenuhrientuki.fi

    Äänestä

  • tyhmät jumalattomat.

    Hmm... Lienetkö edes vakavissasi.

    Kun kristinusko todella oli Euroopassakin voimissaan, elämä oli PALJON nykyistä levottomampaa. Ihmisillä oli todellisia huolia niskoillaan. Nälänhätä, sodat ja väkivalta olivat arkipäivää.

    Hyvinvointi ja tasa-arvo ovat tulleet maallistumisen myötä.

    Äänestä

Ja kas - hiljaa ovat jopa suuret profeetat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Inhottava realisti kirjoitti:

Jos kristinuskon oppirakennelmia syvällisemmin pohtii - uskovaiset EIVÄT oikeasti niin tee - tosiasiat näkee heti.

Jo ajatus siitä, että KAIKKIVOIPA Jumala ensin luo ihmisen, sittten KATUU ja rankaisee ja lopuksi oman poikansa "uhraa", on monimutkainen ja vailla mieltä. Toki tähän kuvaan kuuluu omituisimmilla höpöttelijöillä myös se, että juuri kun ihmiskunta alkaa olla kohtuullisen kehittynyt, odotellaankin jo Lopun Aikoja!

Paholainen ja Jumala pelaavat tuon logiikan mukaan tavallaan shakkia ihmisillä. Olemme siis periaatteessa kuin muurahaisia lasten leikkikentällä. Meistä osa ymmärtää olevansa ÄÄRIMMÄISEN syntisiä (?) ja siksi meidän täytyy syntimme TUNNUSTAA, jotta Jumala meidät hyväksyisi.

Huoh...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu