Ruohonen-Lerner ei pelkää

käy hyökkäykseen

Pirkko Ruohonen-Lerner on suuttunut. Hän ei pelkää vaikka hänen kimppuunsa on käyty henkilökohtaisesti "späm and destroy"-taktiikalla. Hän on julkaissut Uudessa Suomessa vaatimuksen James Hirvisaaren erottamisesta eduskuntaryhmästä. Sellainen vaatii sisua varsinkin kun paskamyrskyn silmässä. Pirkko Ruohonen-Lerner ei olekaan mikään käpykaartilainen vaan kenraali näihin nimettömyyden suojasta lokaa syytäviin verrattuna.



"...Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner kommentoi Uudelle Suomelle puolueen kansanedustajan James Hirvisaaren tekemää ratkaisua jatkaa tämän avustajan Helena Erosen työsuhdetta.
– Olisin toivonut, että Hirvisaari olisi tehnyt oikeat johtopäätökset, Ruohonen-Lerner sanoo Uudelle Suomelle.

Ruohonen-Lerner kertoi torstaina puolueen eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen, että ryhmän enemmistö toivoi Hirvisaaren päättävän Erosen työsuhteen tämän kohua aiheuttaneen hihamerkkikirjoituksen jälkeen.

– Hirvisaari joko kuuntelee ryhmän selkeää enemmistöä tai sitten ei kuuntele. Tämä vaikuttaa siihen, nauttiiko hän edelleen ryhmän luottamusta ja politiikassa on aina kyse luottamuksesta, Ruohonen-Lerner toteaa.

– Tämä ei missään nimessä paranna luottamusta Hirvisaareen. Negatiivisestihan tämä vaikuttaa.

– Tammikuussa aloittanut Eronen on edelleen koeajalla ja se (Erosen eroaminen tai erottaminen) olisi ollut tällaisen kirjoittelun jälkeen luontevin ratkaisu, hän jatkaa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja korostaa, että hänellä tai eduskuntaryhmällä ei ole valtaa tehdä ratkaisua yksittäisen kansanedustajan avustajista. Avustajat ovat työsuhteessa eduskunnan kansliaan ja heidän lähiesimiehinään toimivat heidän avustamansa kansanedustajat..."

13

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin oN

      Perssujen on katkaistava natsien eteneminen muuten puolueen peli on pelattu. Soini esille piilosta ja töihin.

      • Jos Soini...

        jättää nyt Pirkon yksin paskasateeseen, sitä ei anneta anteeksi. Soini saa pelkurin leiman. Pelkuri ei säily kauan johtajana.


      • Persukriisi syvenee
        Jos Soini... kirjoitti:

        jättää nyt Pirkon yksin paskasateeseen, sitä ei anneta anteeksi. Soini saa pelkurin leiman. Pelkuri ei säily kauan johtajana.

        Ruohonen-Lerner korotti panoksia. Nyt on Soininkin pakko reagoida. Timpan on astuttava alas Olympokseltaan. Entä mitä tekee Halla-aho? Seisooko Sisu-toverinsa rinnalla, vai odottaako Soinin ratkaisua?


    • Timo The Pope

      Soini patsastelee kaiken maalisen yläpuolella. Rahvaiden riviedustajien murheet ei hänen päiväuniaan häiritse. Pirkko hoitaa...Pirkko hoitaa...ja jos ei hoida niin saa kaiken jätteen niskaansa.

    • soinidiktatuurissa

      Soini keskittyy raveihin ja Millwallin jalkapallo-otteluun. Ei häntä hotsita vaivata päätään ikävillä asioilla. Miljoonat ovat jo plakkarissa ja uusi palatsi hankittuna. Mitä noista kentän kitinöistä?

      • Romahdus lähestyy

        Kuntavaaleissa koetaan veretseisauttava persuromahdus juuri siksi, että Soini on menettänyt otteensa, sisupersut mellastavat vapaasti yhä röyhkeämmin, kenttä on täysin epätietoinen siitä, missä mennään ja persuäänestäjät tuntevat itsensä pahemman kerran petetyiksi. Monella taholla on mitta täynnä.


    • Voihan vitalis, mitä

      Hirvisaaren pitäisi nyt osata tehdä oikeat johtopäätökset, joko hän palaa ruotuun eli perussuomalaisen puolueen ja Soinin komentoon sekä alistuu Ruohonen-Lernerin tahtoon tai sitten hän eroaa puolueesta sekä puolueen eduskuntaryhmästä ja pitää avustaja Erosen palveluksessaan. Veikkaan että hän hän haluaa pitää Erosen, sillä hän on jo aika vanha mies, eikä natsityttöjä olen niin vain helposti enää saatavissa hänellekään.
      Voihan vitalis, mitä tästä vielä seuraakaan?

    • sananvapautta?

      Voi vitsi, mikä kiimainen vihajoukko täällä on perussuomalaisia haukkumassa.

      Kyllä on niin yksinkertaista väkeä ja eivät ymmärrä ironiaa.

      Media on suuri syyllinen kun alkoi ajojahdin ja Pirkko paran oli alistuttava.

      Olikohan Pirkko edes ehtinyt lukea sen blogikirjoituksen kokonaisuudessaan sillä toimittajat monissa lehdissä jättivät tärkeät osat pois.

      • Kyllä Pirkko..

        ..lukee ja ymmärtää maailmaa paremmin kuin nämä imbesillit hommafoorumilaiset. Pirkko on todella kunnon nainen ja sitäpaitsi järkevä.


    • kenttäläinen...

      Pirkko ainakin yrittää pysyä asialinjalla, toisin kuin persujen SS siipi.

    • Pirkko Vaihtoon
    • esimerkki..

      "späm and destroy"-taktiikasta löytyy myös menemättä hommafoorumin visvaisille sivuille. Uusi Suomi julkaisi Pirkko Ruohonen-Lernerin vastauksen Hirvisaaren kummalliselle käytökselle puolueen natsituksen edistämiseksi.

      Katsokaapa uutisen kommenttiosio. Siellä tyypillinen paskasadeketju - melkein 100 toinen toistaan törkeästi Pirkko Ruohonen-Lerneriä henkilökohtaisesti loukkaavaa viestiä.

      http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/121751-ratkaisu-hihamerkkikohuun-”toivoin-oikeita-johtopaatoksia”

    • Aina kun Soini...

      ..lähtee ulkomaille, hiiret hyppää pöydälle. Siellä ne nyt tanssii ja haistattelee kunnes kissa palaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4309
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 141
      958
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe