Eikö päivääkän ilman persukohua? Helsingin sanomat vaihteeksi "jahtaa" persuja.
Kuka enää kohta edes kehtaa äänestäneensä kyseistä idioottilaumaa?
Selitykset tyypillistä persulogiikka: Huumoria, Eduskunnan huono akustiikka..
Tuossa juttu:
"Perussuomalaisten kansanedustaja Kimmo Kivelä pyysi anteeksi keskustan Eeva Maria Maijalalta, että on kommentoinut eduskunnan istuntosalissa tämän lappilaismurretta. Kivelän mukaan kyse ei ole kiusaamisesta, vaan väärinkäsityksestä.
Keskustan ryhmäjohtaja Kimmo Tiilikainen julkaisi perjantaina tiedotteen, jossa hän syytti Kivelän toistuvasti pilkanneen istuntosalissa Maijalan murretta.
Kimmo Kivelä sanoo, että hän on ainoastaan ihastellut takanaan istuvan keskustan kansanedustajan Eeva Maria Maijalan puhetapaa.
"Kun edustaja Maijala on puhunut, olen ollut jotenkin niin lumoutunut, että olen siinä käytävän toisella puolella olevalle vierustoverille ilmeisen äänekkäästi ihastellen kommentoinut, koska se on ollut niin lumoavaa kuultavaa", Kivelä sanoo.
Hän kertoo olevansa alun perin murreköyhältä alueelta kotoisin ja Savossa neljännesvuosisadan asuneena ihastelleensa aina paikallisten juurevaa puhetta.
Sodankyläläisen Eeva Maria Maijalan mukaan Kivelä on toistuvasti häiritsevällä tavalla matkinut hänen lappilaista murrettaan.
"Kivelälle on jo useamman kerran huomautettu asiasta. Ei sinänsä haittaa, että vitsaillaan murteen käytöstä, minähän vitsailen takaisin. Mutta paikka on väärä", Maijala sanoo.
"Eduskuntasalissa puhe ja käyttäytyminen ovat erittäin tarkasti säädeltyä. Siellä täytyy käyttäytyä todella arvokkaasti ja asianmukaisesti. Nämä välihuutelut eivät ole liittyneet mitenkään aiheeseen."
Seurakuntapappina työskennelleen Kivelän näkemyksen perusteella väärinkäsitys liittyy eduskunnan akustiikkaan.
"Kun eduskunnan istuntosali on sellainen että se nousee sinne taaksepäin, se on ääni tietysti kaikunut siinä ja se on tuntunut kiusalliselta edustajan puhuessa", Kivelä arvelee.
Kivelän mukaan hänelle ei ole huomautettu asiasta ennen tämänpäiväistä. Perussuomalaisten ryhmäjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner kuitenkin vahvistaa puhutelleensa Kivelää asiasta jo syksyllä.
"Keskustelin siitä, että asia on koettu epämiellyttäväksi", Ruohonen-Lerner sanoo.
Kivelä kertoo pyytäneensä Maijalalta anteeksi ja kertoneensa ihailevansa tämän murretta.
perussuomalaisten työpaikkakiisaamista
J. potkukelkka&co.
2
<50
Vastaukset
- ....................
Ajojahti on kovaa ja maksaa 100 000 euroa vuodessa kun hyvä velijärjestelmä ja muut puolueet kaiken keinoin yrittää solvata perussuomalaisia mutta jos perussuomalainen vähäkin ilveilee takas niin heti lehden otsikot hehkuaa punasena.
Vai demokratia toimii sano HA ha.Sen takia lopetin kaikki lehtien tilaukset en tue punakoneiston ja hyvä velijärjestelmän osapuolia. - Going down persut?
Persut voisivat perustaa ns. käytöskoulun tai kurssin sillä 585 000egen tuella.
Kai ne nyt vois oppia ihmisten tavoille, ehkä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982747Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21853Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93820Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka290811Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719