Jeesuksen kuolemalla "hulluttelua"!

Pakstori

No, miksi hulluttelua? Paavalikin sanoi, että ei kannata julistaa Jeesuksen rististä maallisen viisauden keinoin, koska Jeesuksen risti tulisi merkityksettömäksi siinä, että jokainen kuolee, joko enemmän tai vähemmän tuskallisen kivuliaasti kuin Jeesus, mutta todenäköisemmin - vähemmän.

Mutta se, missä vain HULLUUS ja HIHHULIUS Jeesuksen perään pelastaa esim. Hellvetiltä on se, että vain Siinä Jumalan Viisauskin on antanut tietyille maailmankaikkeuden sieluille enemmän valtuuksia kuin muille.... Tämä tarkoittaa, että mm. Jeesukseen ei kannata suhtautua PAHASTI, siis PUOLUSTAUTUA Jeesuksen vaatimusta vastaan, ottaa Hänen oman työnsä saavutus vastaan, ja tunnustaa hänen olevan Jumalan tarkoittama KUNINGAS maailmallemmekin, tai ainakin muutamille meistä. Herra Jeesus on, sitä ei ole vaikea tunnustaa, koska maailmassakin on moniakin herroja, eivätkä varmasti ole sen parempia.
Koska aina, kun Jeesus tulee vaatimaan sinulta uskollisuutta hänelle, on omassa pelissäsi, mikäli olet siinä "pelissä" sattumoisin vain vastustajansa, menossa nappi pois, eikä sitä asiaa kannata vastustaa, koska se on turhaa, ja ei sääntöjä voi rikkoa siten, että jokaisesta napistaan TERMINAATTORIA heti olisi saamassa, jota ei siis klassisella "shakki"-napilla voi voittaa...

Hyökkääjä siis yleensä voittaa, ellei puolustautuva kohde ole "Harmageddon säännöillä" ylennetty "Terminaattoriksi", jota ei voi voittaa kuin terroristi tai toinen terminaattori, joka tosin terroristi katoaa myös silloin kun itse hyökkää jonkun kimppuun, vaikka vain tavallisen "klassisen kimppuun".

Ja mikä Jeesuksen työn saavutus on? Häntä ilman joudumme TOISEEN KUOLEMAAN, siihen oikeaan kuolemaan, jossa on vain olemattomuus jäljellä iankaikkessa Hellvetissä.

4

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pakstori

      Mutta ei Jeesuksen kuolema ole surullinen asia. Mitä se haittasi, että kuoli vain kolmasosassa iässään, kun sai Jumalalta omien apostoliensa itselleen julistamat Jumalalliset valtuudet... Moni muukin pulju, kun Kristus opetuslapsineen, on yrittänyt julistaa omalle instituutilleen "jumalallisia valtuuksia"; mutta ei ole siinä onnistunut kuin Jeesus, apostoleineen....

      Nykyinen ateismi on ihan hassu, ja vielä hullumpi kuin sana Rististä ja Jeesuksesta, se sille kunniaksi sanottakoon... Niin sana GOD kuin oma Jumalamme tarkoittaa, että Jumalalla on panteismissa kaikkien alojen määrittelevä merkitys(O), joka tarkoittaa, että näet Jumalan sielläkin, missä ET haluaisi häntä nähdä, ei ole mahdollista olla Jumalan vastustaja, ei missään asiassa, jos aikoo aistillsena olentona vaeltaa, vielä sen hetken kun elää... Kunnes iankaikkinen elämä tai kuolema, tai joku niiden välimuoto alkaa....
      Jos aikoo tyhjentää itsensä niin elämästä kuin kuolemasta, niin se on lähellä Jumalan määritelmää alussaan.... Mutta se on sumeaa logiikaa, koska jos ei ole elävä on kuollut, ja jos toinen noista on määritelty toinen on määrittelemätön, ja jos yrittää molemmat pistää nollaksi eli "FALSEKSI"; menee ainakin tietokone rikki, ellei tee niille erillistä muuttujaa, joka tietysti on mahdollista mutta ei viisasta, ellei sumeaa logiikaa sitten viisana pidä.

      • Pakstori

        Ei me niillä Jeesuksen kuolemilla saada millään synnillä itsellemme ikuista elämää, jollemme anna syyttömälle Jeesuksellemme myös sitä elämää, mitä Hän vaati meiltä, jotta voisi omasta vapaasta halustaan meidät pelastaa.

        Siihen EI auta se, että hokee hänelle pääsiäisenä ja jouluna tai vaikkapa joka tilanteessa HERRA HERRA; mutta ei TEE mitään siitä mitä hän vaatii... Mutta ei silläkään, että jättäisi sen sanomatta hänelle.

        EI Jeesus ole kiinnostunut teoistamme, toisinkuin Jaakob... Jeesus sanoi, ettei hän pitänyt Fariseusten tekopyhyyttä minkään arvoisena, koska antoivat "vain" kymmenykset, eivätkä koko elämäänsä Jumalalle uhrina.... Loput he uhrasivat saattanalle ja tappoivat ja murhasivat kuten SE, kuten Raamatusta voitte todisteena HEITÄ vastaan lukea.... Jeesukselle riittää sanamme ja puheemme, ja se ettemme tee pahaa, ja hiljalleen kasvamme kohden hyviä ja suuria tekojakin, mutta sitä ei Jeesus ja Jumala ensimmäisenä ole meiltä vaatimassa, (Vaan Pietari ja Jaakob).

      • Pakstori
        Pakstori kirjoitti:

        Sitä en usko, että Taivaassa on vain hyviä olentoja tai tulee olemaan, kun pelastuneet sinne nostetaan. Jeesus joutuu Pahojakin pelastamaan, mikäli nämä ovat ottaneet vain vastaan Jeesuksen sovitusuhrin syntiensä takia, mutta ketään niin järkyttävässä määrin pahoja, mitä olivat ja ovat Saattana demoneineen siellä ei tule koskaan enää olemaan, vaan ne ja niiden kannattajat palavat Hellvetissä kun se sytytetään. Siis materiasodan kannalla olevat, ja kaikessa vain materia- ravinnon perään olevat, koska se tuhoaa kaikki muut elolliset keskuudestamme, ja sitä ei tulla enää tulevassa luomakunnassa hyväksymään siinä määrin kuin nykyisessä.

      • Aukino

        Mutta en tarkoita, etteikö Saattanaa ja sotiaan tulla edelleenkin tarjoamaan viihteenä ihmisille, vaikkapa Taivaallisillekin. Niiden osana on vain olla enää pinta-aloja väreineen, vailla suuria massallisia todellisuuksia, koneidemme näytöillä, ja se niistä todellisuuksista kaikille riittäköön....
        Kaikkit turhat murhat, vaikkapa huonosti lavastettuna(liian totta usein NE murhat) amerikkalaisessa leffassa, sellaista tullaan luopumaan, olen siitä varma....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1177
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe