Odottelin tässä taannoin keväällä vuoroani porilaisessa autohuollossa, lueskelin lehteä ja en voinut olla kiinnittämättä huomiota erääseen tapahtumaan. Vanhempi herrasmies tuli korjaamon puolelta "toimistoon" ja samantien alkoi sen jumalaton valitus ja natkutus aivan kaikesta tehtyyn huoltoon liittyvästä. Olisi pitänyt tehdä samaan hintaan jos jonkinlaista extraa ja oli muka vaan seisoskeltu auton vieressä ja siinä se.Kyse oli tietynlaisesta perushuollosta mikä oli pakettihinnoiteltu mutta paljon muutakin olisi pitänyt tehdä ilman lisähintaa.Jankutti moneen kertaan että pitääkö soittaa sille ja toiselle johtajalle että saataisiin alennusta ja sitten taas alennusta lisää. Huoltopäällikkö oli hyvin asiallinen ja nöyristeli aivan kuin opetettu onkin, sain käsityksen että asiakas oli ainakin jonkinlainen tuttu tai vähintäänkin se herra isoherra sieltä korkealta ja hän on armossaan suvainnut saapua kyseiseen huoltoliikkeeseen. Sitten toimistoon tuli korjaamon puolelta työn tehnyt nuorempi huolto-asentaja, joka tunnetusti hoitaa työnsä hyvin ja asiantuntevasti.Tämä euroopanomistaja oli luonnollisesti kytännyt persiintakana koko remontin ajan ja ruikuttanut sitä sun tätä alusta asti. Huoltomiehellä keitti hivenen aivan aiheellisesti yli siinä vaiheessa kun herra valehteli huoltopäälikölle suoraan sovituista asioista, ja laukaisi muutaman ehkä hiukan voimallisen ilmaisun isonherran käytöksestä. Oli lähellä etten kusaissut housuuni nauraessani tämän punoittavan, ylimielisen isonherran änkytykselle, kun hän oli sitten niin loukkaantunut ja sitten vaan niin oikeen loukkaantunut. Karman laki toimi 100% ja tuli sillä samalla kauhalla takaisin kun oli pyydettykin. Toivottavasti hyvä huoltomies sai pitää duuninsa, minä sain loistavan palvelun lisäksi viikon parhaat naurut.
Hauska tapahtuma porilaisessa
autokorjaamossa
6465
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Harmaa mersu.
joo en oo aivan varma mut taidan tietää kanssa tapauksen
Poriin on tulossa uusi vastaanottokeskus. ... suljettujen vastaanottokeskusten lisäksi uusia keskuksia on jo avattu Kemiin, Pudasjärvelle ja Pietarsaareen. ...
Onko vähän hienoo...
Punainen Lada farmari?
Ruskea bemari teiniputkilla?
Tunturi, Pappa vm 63. Kateudenvihreä. Sopii tälle palstalle.