Tampere upottaa 200 miljoonaa turhaan tunneliin

Tampereen talous on kuralla. Tänä vuonna tulee takkiin 30 miljoonaa euroa. Silti kaupunginvaltuusto päättää 16.4. pormestarinsa johdolla 200 miljoonan euron Rantaväylän tunnelihankkeesta. Kokoomus ja vihreät ovat tapelleet nyrkit veressä tunnelin puolesta, vaikka lähes kaikki kaupunkilaiset ovat sitä vastaan.

Järki on kadonnut tyystin tunneliuskovaisten valtuutettujen päistä. Mikä ihmeen mafia Tampereella tehtailee järjettömyyksiä toisensa perään?

Mistä Rantaväylän tunnelirahat otetaan? Tätä kysyvät kaupungin veronmaksajat, mutta valtuuston kokoomuksen ja vihreiden edustajat eivät kaupunkilaisia kuuntele. Tunneliuskovaiset valtuutetut luulevat, että rahat tulevat taivaasta.

YIT halusi jo kauan sitten rakentaa kerrostaloja Näsijärven rannan täyteen, mutta Paasikiven-Kekkosen tie pilasi firman suunnitelmat. Niinpä tie pitää nyt upottaa tunneliin, jotta ranta voidaan rakentaa täyteen korkeita kerrostaloja.

YIT on kerrostaloillaan “kaappaamassa” rakentamisen tuottamat miljoonat itselleen tamperelaisten veronmaksajien pakotetulla tuella.

Ajokaistat eivät lisäänny tunnelin rakentamisen myötä, joten kallista ja vaarallista tunnelia ei tarvittaisi ollenkaan. Liikenne sujuu nykyistä 4-kaistaista väylää pitkin ihan mallikkaasti.
1279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ilmeisesti pormestari haluaa päästä historiankirjoihin maailman turhimmalla tunnelilla.

Äänestä
  • Hävettää olla suomalainen, kun kansan rahat ryöstetään järjettömillä projeteilla, mihin ei ole varaa. Kaikesta näkee, miten korrupito on levittynyt joka puolelle.

    Äänestä

  • Asia on jo käsitelty palstalla, ja Raakkuna on ennustanut ettei tunnelia koskaan rakenneta Pyynikinharjun ja Pispalan alle, ei koskaan.

    Äänestä

Rantaväylän liikenneruuhkat voitaisiin poistaa pelkällä liikennevalojärjestelyllä!

Pormestarin mielestä Tampereella on liian hieno Näsijärvinäkymä; ei pitäisi näkyä, kuin kerrostaloja!

Äänestä
  • Valtio osallistuu tunnelin kustannuksiin, joten tunnelin maksajat ovat suomalaisia veronmaksajia, myös teitä hesalaisia.

    Äänestä

  • Isot rakennusfirmat osaavat hommansa.

    Edes taloudellinen tilanne ei saa jarruja päälle, valtion rahat ovat korruptio herrojen ryöstön kohteena, ja kansaa verotetaan taas lisää ja valtionvelka kasvaa.

    Lapsilisät jäädyteään jne..., että saadaan rakennusjättien tulokset kuntoon valtionrahalla.

    Äänestä

  • korruptionTyyssija=S kirjoitti:

    Isot rakennusfirmat osaavat hommansa.

    Ja surkuhupaisaa on, että tyhmä kansa äänestää taas samat Kokoomus herrat, SDP ja homo-vihreät eduskuntaan jatkamaan samaa kansan ryöstöä?????!!!!!!!

    Äänestä

  • korruptionTyyssija=S kirjoitti:

    Isot rakennusfirmat osaavat hommansa.

    Edes taloudellinen tilanne ei saa jarruja päälle, valtion rahat ovat korruptio herrojen ryöstön kohteena, ja kansaa verotetaan taas lisää ja valtionvelka kasvaa.

    Lapsilisät jäädyteään jne..., että saadaan rakennusjättien tulokset kuntoon valtionrahalla.

    "Vapaamuurari Juha Kostiainen toimi vuosina 1997-2001 Tampereen elinkeinojohtajana ja keksi silloin Helsingin Sanomien mukaan eTampere-hankkeen, jonka kustannukset olivat 132 miljoonaa markkaa. Lieneeköhän keksinyt myös tunnelihankkeen, koska hänen ollessaan elinkeinojohtajana silloinen kaupunginvaltuusto hyllytti 13.1.1999 jo v. 1990 tehdyn suunnitelman rantatien parantamisesta maanpäällisenä ja päätti käynnistää Ranta-Tampellan maankäytön selvitystyön. Aloite siitä oli kuulemma tullut YIT:ltä.
    Kostiainen siirtyikin sitten toimimaan vuodesta 2001 vuoden 2008 loppuun YIT:ssä, mm. konsernin kehitysjohtajana ja sen johtoryhmässä."

    http://www2.aamulehti.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=113452

    Äänestä

  • joo-oo-oo-- kirjoitti:

    MOT-ohjelma, miksi teette ohjelmaa vasta jälkikäteen?

    Miksi, ette silloin kun korruptio ja pimeät kaupat voitaisiin vielä estää?

    Äänestä

http://www2.aamulehti.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=113452

Rantaväylän tunnelin kaavaa esitellään tänään yleisölle
Lähetetty: 7.12.2010 7:00

Tunnelin rakentamisen syynä on myös se, että YIT:n vielä rakentamattomat tontit ovat melko arvottomia, koska ne sijaitsevat aivan valtaväylän vieressä. Pormestari Nieminen taas haluaa rakentaa alueelle Tampereen maamerkin eli Tampereen korkeimman toimisto-/asuinrakennuksen, joka näkyisi Näsijärven vastarannalle ja jopa ylikin (ehkä katolle sitten asennettaneen majakkakin veneilijöitä varten, että osaavat sumussa suunnistaa alueelle: sinnehän on tulossa myös venesatama ökyveneille).Tämä on tietysti pilottihanke, jonka tarkoitus on lisätä Tampereen vetovoimaa (Lue: aloittaa korkeiden rakennusten buumi Tampereella= rakennusyhtiöiden unelma).

Rakentamishanketta jopa puolustellaan (vihreiden Pauli Välimäen suulla)niinkin harhaanjohtavasti, että siitä tulee kaikkien tamperelaisten olohuone ja oleskelupaikka (vrt. Keskustori). Välimäki unelmoi ja haaveilee julkisuudessa, että alueesta on tulossa rakentamisen johdosta olennainen osa kaupungin keskustaa, vaikka hyvin tietää, että alue rakennetaan vain sen asukkaiden käyttöön. Tavallisella tamperelaisella on siellä vain pelkkä ohikulkijan rooli.

Aloite:Tampereen kaupunginvaltuusto päätti 13.1.1999, että Tampellan väli- ja ranta-alueen,
ns. Ranta-Tampellan maankäytön suunnittelun selvitystyö käynnistetään. Aloitteen
asiassa oli tehnyt YIT-Yhtymä Oyj. Tehtävään nimetty työryhmä valmisteli alueelle neljä
vaihtoehtoista maankäyttöluonnosta, joiden vertailuna laadittiin ”Ranta-Tampellan
kaavoituksen edellytykset” -selvitystyö (YVA-selvitys).
Kaupunginhallitus päätti em. selvityksen pohjalta 13.3.2000 Ranta-Tampellan asemakaavoituksen
käynnistämisestä.

http://www.tampere.fi/ytoteto/aka/nahtavillaolevat/8300/osa.pdf

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suuruuudenhulluutta kirjoitti:

Tampereen talous on kuralla. Tänä vuonna tulee takkiin 30 miljoonaa euroa. Silti kaupunginvaltuusto päättää 16.4. pormestarinsa johdolla 200 miljoonan euron Rantaväylän tunnelihankkeesta. Kokoomus ja vihreät ovat tapelleet nyrkit veressä tunnelin puolesta, vaikka lähes kaikki kaupunkilaiset ovat sitä vastaan.

Järki on kadonnut tyystin tunneliuskovaisten valtuutettujen päistä. Mikä ihmeen mafia Tampereella tehtailee järjettömyyksiä toisensa perään?

Mistä Rantaväylän tunnelirahat otetaan? Tätä kysyvät kaupungin veronmaksajat, mutta valtuuston kokoomuksen ja vihreiden edustajat eivät kaupunkilaisia kuuntele. Tunneliuskovaiset valtuutetut luulevat, että rahat tulevat taivaasta.

YIT halusi jo kauan sitten rakentaa kerrostaloja Näsijärven rannan täyteen, mutta Paasikiven-Kekkosen tie pilasi firman suunnitelmat. Niinpä tie pitää nyt upottaa tunneliin, jotta ranta voidaan rakentaa täyteen korkeita kerrostaloja.

YIT on kerrostaloillaan “kaappaamassa” rakentamisen tuottamat miljoonat itselleen tamperelaisten veronmaksajien pakotetulla tuella.

Ajokaistat eivät lisäänny tunnelin rakentamisen myötä, joten kallista ja vaarallista tunnelia ei tarvittaisi ollenkaan. Liikenne sujuu nykyistä 4-kaistaista väylää pitkin ihan mallikkaasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu