Lars Levi Lestadius - I -populisti ?

Laestadiuksen jäljis

"
Hän oli tarkkaan perehtynyt Lutherin tunnustuskirjoihin. Kun Lestadius oli
itse tehnyt parannuksen niin hänessä syttyi voimakas Pyhän Hengen voima.

Kun hän parannuksen tehneenä piti ensimmäisen saarnan niin ihmiset siitä
pahentuivat - loukkaantuivat kun hän pöntöstä saarnasi niin kuin hänen
omatuntosa sanoi.

Seuraavana sunnuntaina kukaan ei tullut kirkkoon koska ihmiset pelkäsivät
että heidän on tunnustettava syntinsä. Joku oli uteliaisuuttaan mennyt kurkkimaan kirkon oven raousta ja meni heti kylälle kertomaan että " kirkossa on aivan hullu pappi joka saarnaa tyhjille penkeille".

Siitä seuraavana sunnuntaina kirkko oli ääriään myöten täynnä ja aina siitä
hetkestä kaikkina sunnuntaina. Ruotsin lapista alkoi voimakas herätys ja
ihmiset tekivät joukoittan parannusta vioistansa kuka pontikan keitosta, kuka
porovarkaudesta, kuka oli kadehtinut naapuriaan.

Voimakkaan herätyksen johdosta viinaporvarit eivät enää tahtoneet saada
tuotteitansa myydyksi koska asiakkaat olivat vähissä. Myös fallesmannien
työ tuli vähemmäksi kun rikollisuus loppui ainakin uskovien keskuudessa. "

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tutkija13

      Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.

      • Jalan jäljis

        Kahdeksan.


      • Järki halooo

        Mitä yrität avajalle oikein vihjailla ? Lestadiuksella ei ole mitään tekemstä
        noihin julkisuudessa olleisiin pedofiiliaan, tätä ei todellakaan voi Lars Levin
        viaksi laittaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5535
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2516
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1930
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      150
      1791
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      36
      1682
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1663
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1428
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1135
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1108
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      62
      919
    Aihe