korostaa ortodoksi karjalaisuutta rauhan aikana aivan kuin kyseessä olisi muita parempi ihmislaji ja haukkua muut sen perusteella?Eikö tämä ole nationalismia?
Eivät luterilaiset karjalaiset korosta karjalaisuuttaan enää 2012 eikä myöskään heidän jälkipolvensa.
On surku jos kieli katoaa mutta eräskin 2. sukupolven ortodoksikarjalainen alkoi haukkua "savolaisia" sillä perusteella että nyt rauhan aikana karjalaisia syrjitään ja kuulemma häntä oli jossain peräkylällä ryssitelty en usko.Ehkä vanhempiaan oli.Mutta kaikki nykyajan asiat missä ei onnistu ja jotka eivät mene mielensä mukaan ovat karjalaisuuskysymys.
Naurattaa kun otin puheeksi sen että syrjiväthän nämä syntymäortodoksitkin käännynnäisiä ja ei karjalaisia joilla ei ole arva ortodoksikirkossa eukko veti megaherneet nenäänsä ja totesi että tämähän on loukkaantumisen asia.
Itselläni oli luterilaiset karjalaiset hoitotädit eivätkä he koskaan korostaneet karjalaisuuttaan vaikka olivat aitoja evakkoja.Mistä tuollainen fundamentalistinen karjalaisnationalistisuus oikein tulee.Onko niin ikävä kuolleita vanhempiaan että heidän syntyperä'nsä on myös pyhä asia?
Ei ole tullu mieleenkään korostaan jotain esi-isän syntymäpaikkaa ja olla siitä ylpeä aivan kuin se tekisi kyseisestä ihmisestä valioluokan ihmisen.
Kauheaa tuollainen korostaminen ja fundamentalistisuus.
Itse pidän enemmän muusta kuin suomalaisesta kulttuurista ja olisin huolissani harvinaisten kulttuurien katoamisesta mutta tuollainen liioittelu kyllä menee yli ymmärryksen.
Lisäksi nainen sanoi että karjalaiset ovat holtittomia luonteita,antisosiaalisia ei minusta.... minusta holtittomuus ja sekoilu on luonnehäiriö ja sille voi itse jotain jos haluaa.
Itselläni on luterilaiset karjalais esi-isät.
Onko oikein
23
211
Vastaukset
- pitäisi mennä itseen
Onhan siellä Savossa myös taustaltaan ortodoksisia ja rajakarjalaisia ihmisiä, mutta ainakin minä olen kuullut heidän lapsuudestaan vain huonoja asioita. Oikeat savolaiset katsoivat heitä oikein kieroon ja lapsia kiusattiin jopa opettajien toimesta kouluissa.
Kyllä savolaistenkin pitäisi mennä itseensä ja miettiä, mistä heidän huono itsetuntonsa johtuu. Eihän oma olo mitenkään voi parantua, jos muiden olemassa olo kyseenalaistetaan jatkuvasti.- herranjestas sentään
Ei huono itsetunto johdu juurista vaan henkilkön itsensä suhtautumisesta itseensä.Aina on ollut ksenofobioita muukalaisia kohtaan olivatpa he sitten mistä tahansa.Muutappa helsinkiin ja puhuppa muuta slangia niin sinua katsotaan kieroon ja nauretaan.Sama toisinpäin kyllä täällä itäsuomessa katsellaan hesan murretta puhuvia kieroon ja naureskellaan elvistelevälle puhetyylille.
Ei kai se ole muun maailman vika jos jonkun peräkylän hölömöt on aikoinaan syrjineet jotain joka on puhunut suomen lisäksi jotain muuta kieltä?
Itse koen syntyortodoksisuuden ja omien vanhempien ei evakkokarjalaisuuden puutteena ortodoksisessa ympäristössä ja minua loukkaa erittäin paljon se että joku toinen korostaa olevansa evakkojen lapsi ja ns. parempi. :D vai onko tämä silkkaa huomionhakuisuutta?
Sama juttu missä tahansa muussa uskonnollisessa yhteisössä.Tietyt asiat ovat puutteita ihmisessä.
Arabit rakastavat arabeita olivatpa sitten kuinka epäuskonnollisia tahansa ennemmin naivat toisen arabin tietyn sukulinjan kuin jotain tuntematonta tai erilaista.Ei uskonnollisissa piireissä naida yleensäkkään yh-jiaeronneita yms.Sehän on paheksuttavaa jos ihminen on viallinen jo alkuunsa.
Ei ortodoksi nai käännynnäistä se nai pappis syntykarjalaisia ja hoikkia naisia.Huomatkaa tämä on erityisesti asia joka koskettaa naisia.Johtuukohan siitä ettei ole naispappeutta.Koska sitten käännynnäinenkin saa arvon jos on vaikkapa pappi.Naiset eivät sitä saa.Jokapaikassa on joku valiojoukko jonka kriteerien mukaan mennään.Millojn se on rumuus lihavuus huono sosiaalinen asema yh-juus yms.
Ja suomenruotsalaiset naivat omiaan :D
Ja tälle eukolle on karjalaisuus kynnyskysymys :)Muillahan ei tokikaan ole mitään samankaltaista despoottista kysymystä elämässään olemassa kuin hänellä koska hän on karjalainen.
Pitäisikö tässä olla pahoillaan :) - Junttinovi
Millaisia ovat ihmiset joilla on sekä savolaisia että karjalaisia juuria suvussan?Joilla on myös luterilaisia että ortodokseja sukujuurissaan?
Pitääkö ortodoksisuus/karjalaisuus promilleus laskea ja katsoa sen perusteella ihmisyys?
Sekasikiökö?
Vai ilman noita täysin luopioko? - kxenofobiov
Hetkinen tekeekö joku peräkylän naapuri koka kansasta rasisteja ja huonoitsetuntoisia ihmisiä?
Mitä merkitystä ihmisyydelle on sukujuurissa tai syntyperässä, mielestäni ei mitään.Ja viimeksi uskovaisuuteen sillä on yhtään mitään tekemistä.
Jeesuksenkin ristiinnaulitsivat hänen omat juutalaiset kansalaiset.Aina on asioita jotka ovat syyllisiä jos se ei ole syntyperä se on yhteiskunnallinen asema.
- rasittava tyyppi
Jos rouvan asumis paikan taiteilijaseura ei halua häntä mukaan siitä syystä ettei hän siihen kuulu ja kun myyntitilitykset menevät toiseen kaupunkiin eteläsuomessa eikä siihen kaupunkiin missä taiteilija itse asuu niin ei kai hitossa tälläinen ole karjalaisuuskysymys kuten hän itse asian olettaa olevan?
Kaikessa muutenkin näkee omia harhojaan on niin omalaatuinen ja itsepäinen henkilö.Ei ota ollenkaan huomioon muita kuin itsensä ja omat käsityksensä.- ja tosi törkeetä
Siis aivan karseeta ja tosi törkeetä, me ei ainakaan haluta olla semmosen kaa. Hirveetä että ne myyntitilityksetkään ei tule meidän tilille, miten se kehtaa olla niin ahne, että ite ottaa omat tulonsa. Kauheeta! Ja vielä hirveetäkin!
Mikä se oikein luulee olevansa? - varsinaistasyrjintää
ja tosi törkeetä kirjoitti:
Siis aivan karseeta ja tosi törkeetä, me ei ainakaan haluta olla semmosen kaa. Hirveetä että ne myyntitilityksetkään ei tule meidän tilille, miten se kehtaa olla niin ahne, että ite ottaa omat tulonsa. Kauheeta! Ja vielä hirveetäkin!
Mikä se oikein luulee olevansa?Nimenomaan toinen kaupunki ja sen taiteilijaseura on pakotettu antamaan tuotto toiseen kaupunkiin verotulona.Siis varsin kauheeta!!!
Olisko aivan hallinnollinen kysymys verotuksen kannalta ja seuran sääntöjen vastaista eikä mikään helskatin karjalaisuuskysymys? - vaikka mitä vielä lö
varsinaistasyrjintää kirjoitti:
Nimenomaan toinen kaupunki ja sen taiteilijaseura on pakotettu antamaan tuotto toiseen kaupunkiin verotulona.Siis varsin kauheeta!!!
Olisko aivan hallinnollinen kysymys verotuksen kannalta ja seuran sääntöjen vastaista eikä mikään helskatin karjalaisuuskysymys?Siis tää aisia pitäis nyt tutkia perusteellisesti, vaikka mitä vielä löytyis. Onko kukaan ottanut yhteyttä seiskalehteen tai tv:n Maria mariaan? Kyllä tutkivaa jurnalismia nyt tarvittaisiin. Oliko siihen vielä sekaantunut toisen seuran taitelijakaupunkikin?
Aivan kauheeta!
- tällaista meillä
Olet osittain hyvinkin oikeassa. Eräät tietyt karjalaiset unohtavat, että maailmassa on muitakin ihmisiä, ja ort. kirkko on maailmanlaajuinen organisaatio ja sen keskus on jossakin ihan muualla kuin Sortavalassa tai Joensuussa..
Edes karjalanpiirakkaa ei olla kanonisoitu... kannattaa muistaa! Tiedän joitakin kolmannen polven evakoita, jotka vielä Helsingissä päästävät suustaan lauseen "ku meil Karjalas..." sairasta.- sikanoffi
On.Ole oikeassa.
- tötterö taikina
Hahaha mutta se on joku helvetin viisas patentoinut!Ja vielä reseptillä mikää maistuu hiton pahalle eikä muistuta mummoni piirakoita ollenkaan ne sentään maistuivat rapeina ohuina peruna tai riisi täytteellä ja voilla siveltyinä.Mikä se sellainen karjalanpiirakka on joka on teollinen pullataikina jossa joku liisteri sisällä?
- aivan turha kiistell
On aivan turha kiistellä tällaasesta asiista, kun ortodooksinen usko on kuitenkin kotoosin täältä Pohojanmaalta. Ainakin pojojaalasen teolookisen tutkimuksen mukaan Pohojanmaa mainitaan myös raamatussa ja siksi Jeesuskin käveli vetten päällä jossain Nivalan tienoilla.
Siitä sitten syntyi alakukirkko, jota Lars Leevi Laestadius vähän paraanteli ja loi oikiauskoosen Laestadiuksen uskon, joka vanhoillis-lestaadiolaisuutena nykyään tunnetaan.
Usko levis sitten etelään ja itään ja Nilsiässä Paavo Ruotsalainen puhdisti sitä lisää ja loi oman uskonsa, joka levisi myös tänne Pohojaanmaalle. Etelämpän Saksassa oli vielä Martin Luhterus, joka paransi siitä erityisesti suomalaisille sopivan ja puhtaan Lutherin uskon.
No jossain vaiheessa sitten ortodoksisuus syntyi Vaasassa, mutta se ei aluksi kelevannut kenellekään pohojalaaselle ja usko alkoi vaeltaa ensin pohjoseen ja sitten se kaarsi kohti itää ja vähitelleen se laskeutui alemmas Karjalaan, jossa siitä tuli suosittu. Siellä se usko sitten eleli kunnes joutui uudesti evakkoon ja takasin Pohojaanmaalle pohojalaasten keskuuteen.
Näin se on ja kovin pohojalaaselta se tuntuukin.- ehkä myös Pietari ka
Aivan oikein. Siellä Nivalan kirkonkylän lähellähän näyttää olevan Pidisjärvi, joten ehkä se vetten päällä kävely tapahtui juuri siellä. Lisäksi netistä löytyy tietoja Pidisjärven kalasaaliista, joten ehkä myös Pietari kalasti juuri siinä järvessä.
http://www.kalasaalis.com/kalastushaku/Pidisj%E4rvi/
- piirileikki tantta
Nuo karjalaiseurat pitäisi erottaa kirkonyhteydestä niillä ei ole mitään tekemistä uskon kanssa eikä ortodoksisuuden tai sitten pitäisi perustaa vastavuoroisesti lihavien eronneiden yh-tanttojen joilla on luterilaiset tai savolaiset juuret toimintapiirejä.
Raamatussakin on varmaan mainituu asiasta... - doom day
Syyllistyykö savolainen feresinainen tekijäoikeusrikkomus rikokseen vaiko syntiin vaiko pelkästään tekee itsensä naurunalaiseksi innostuneessa ortodoksisuudessaan?
Miksi muuten niin ylpeät aidot karjalaiset ovat muunnelleet venäläisperäisiä ( ei siis karjalaisia) sukunimiään suomalaisiksi?
Karjalaiset nimethän ovat olleet suomalaisia.Eriasia venäläiset ortodoksit jotka ovat muuttaneet karjalaan?
Mielenkiintoista.Inkeroisilla ei siis inkeriläisillä millaiset sukunimet heillä on ollut?
Mites nämä rajasodat aikoinaan pohjois-karjalassa?Mielenkiintoisia asioita.- Olisko se näin?
Hyvin mielenkiintoista, eikö tosiaan? Niistä kun vain tietäisi jotain, olishan se ihan kiinnostavaa? Eikö?
Mutta nyt kun ei mitään tiedä, voi aina kirjoitella ja esittää omia ajatuksiaan, eikö tosiaan? Ihan vain sellaisella takapuolituntumalla, musta tuntuu niin?
Olisko se näin?
Tiesitkö muuten, että Länsi-Suomessa ei kaikilla ihmisillä ollut vielä minkäänlaista oikeaa sukunimeä 1920-luvun alussa, jolloin sukunimilaki tuli voimaan.
He vain kutsuivat itseään talon tai isänsä mukaan, oli Pekka Antinpoikaa ja Niittylän Annia. - ....................
Olisko se näin? kirjoitti:
Hyvin mielenkiintoista, eikö tosiaan? Niistä kun vain tietäisi jotain, olishan se ihan kiinnostavaa? Eikö?
Mutta nyt kun ei mitään tiedä, voi aina kirjoitella ja esittää omia ajatuksiaan, eikö tosiaan? Ihan vain sellaisella takapuolituntumalla, musta tuntuu niin?
Olisko se näin?
Tiesitkö muuten, että Länsi-Suomessa ei kaikilla ihmisillä ollut vielä minkäänlaista oikeaa sukunimeä 1920-luvun alussa, jolloin sukunimilaki tuli voimaan.
He vain kutsuivat itseään talon tai isänsä mukaan, oli Pekka Antinpoikaa ja Niittylän Annia.Hahaha no niin nythän onkin niin että...
Monet niinsanotut nationalisti karjalaiset eivät tajua mitä puhuvat kun ei ole tietoa omasta taustastaan yhtään.
Suosittelisin kirjallisuuteen ja historiaan perehtymistä laajasti ennen suun avaamista.
- 20
Nimiä on muutettu siksi että valkoisessa suomessa ryssä ja punikki oli kirosanoja ja venäläisperäiset nimet vaikeuttivat elämässä etenemistä.
Historiaa lukemattomat ei tiedä miten kova asenneilmasto on ollut.
Jos minun suvussa olisi venäläis(karjalais)peräinen sukunimi, vaihtaisin takaisin!- -ääliö-
Pointti onkin että venäläiskarjalaiset ovat venäläisiä ja karjalais-karjalaiset ovat karjalaisia.Inkeroiset ovat inkeroisia ja inkeriläiset ovat inkeriläisiä.
Ellei sitten ole päässyt karkaamaan mopo käsistä ja karjalaisnainen nainut venäläistä ja siitä syntynyt lapsi on siis puoliksi venäläinen joka on asunut karjalassa ja puoliksi karjalainen joka on perin perin juuriltaan karjalainen.ja jolla on ollut isänsä perintöä venäläinen nimi.On minusta väärin että omii itsensä karjalaiseksi jos on puolet venäläistä.Siis nämäkö nyt suureen ääneen "karjalaisina" mukamas ovat kokeneet vääryyttä?Taitavat itse luetuttaa itsensä karjalaisiksi olematta kuitenkaan puhdasverisiä karjalaisia.
Ei karjalassa ole karjalaisia nimiä kuten jolvit ja olvit ja nöffit ne on venäläisiä nimiä. - junttenberg
Ja milloin tämä olikaan tapahtunut?Vuosiluku kiitos?
Elääkö joku puolikarjalainen henkeen ja vereen karjalaisena ja valittaa oikeasti tälläisiä asioita v. 2012? - Sonniskaff
http://www.genealogia.fi/nimet/nimi84s.htm
Ehtottomasti minäkin ovat muuten niin kauniita nuokin nimet. - Ei meillä ole mitään
-ääliö- kirjoitti:
Pointti onkin että venäläiskarjalaiset ovat venäläisiä ja karjalais-karjalaiset ovat karjalaisia.Inkeroiset ovat inkeroisia ja inkeriläiset ovat inkeriläisiä.
Ellei sitten ole päässyt karkaamaan mopo käsistä ja karjalaisnainen nainut venäläistä ja siitä syntynyt lapsi on siis puoliksi venäläinen joka on asunut karjalassa ja puoliksi karjalainen joka on perin perin juuriltaan karjalainen.ja jolla on ollut isänsä perintöä venäläinen nimi.On minusta väärin että omii itsensä karjalaiseksi jos on puolet venäläistä.Siis nämäkö nyt suureen ääneen "karjalaisina" mukamas ovat kokeneet vääryyttä?Taitavat itse luetuttaa itsensä karjalaisiksi olematta kuitenkaan puhdasverisiä karjalaisia.
Ei karjalassa ole karjalaisia nimiä kuten jolvit ja olvit ja nöffit ne on venäläisiä nimiä.Pitäisikö meidän nyt jakaa ihmisiä jonkinlaisiin rotuihin tämän -ääliö- nimimerkin ohjeiden mukaan. -ääliö- itse näyttää olevan aivan tietämätön, mutta jostakin hän on omaksunut näkemyksen puhdasrotuisesta kansasta?
Ei meillä ole mitään tarvetta näin 30-lukulaiseen systeemiin. Eikö hän itse nyt voisi poistua sinne, mistä on tullutkin? - karjalaiset lokeroiv
Ei meillä ole mitään kirjoitti:
Pitäisikö meidän nyt jakaa ihmisiä jonkinlaisiin rotuihin tämän -ääliö- nimimerkin ohjeiden mukaan. -ääliö- itse näyttää olevan aivan tietämätön, mutta jostakin hän on omaksunut näkemyksen puhdasrotuisesta kansasta?
Ei meillä ole mitään tarvetta näin 30-lukulaiseen systeemiin. Eikö hän itse nyt voisi poistua sinne, mistä on tullutkin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996084
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804792Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv983055Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282863Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262125Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191516Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351067Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?861039Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚126981- 48774