aitakysymys

Israelin turva-aita tuomittiin Haagin oikeudessa
09.07.2004, klo 21.22
Haagin kansainvälinen tuomioistuin pitää Israelin Länsirannalle rakentamaa turva-aitaa laittomana ja vaatii Israelia keskeyttämään rakennustyöt. Oikeuden mukaan aitaa voidaan verrata laittomaan alueliitokseen, jos se rakennetaan valmiiksi.

Päätös syntyi äänin 14 - 1. Ainoastaan Yhdysvaltain tuomari äänesti päätöstä vastaan.
Oikeuden mukaan se rajoittaa olennaisesti niin palestiinalaisten liikkumis- kuin itsemääräämisoikeuttakin eikä sen rakentamista voida perustella turvallisuuskysymyksillä. Israel on perustellut aitaa sillä, että sen avulla palestiinalaiset terroristit pidetään poissa Israelin puolelta.

Oikeus kehottaa YK:n yleiskokousta ja turvallisuusneuvostoa ottamaan aidan käsittelyyn. Lisäksi Israelin pitää maksaa korvauksia aidan palestiinalaisille aiheuttamista vahingoista, oikeus määräsi.

Päätöksessä tuomioistuin määrittää myös Israelin miehitysalueilleen rakentamat siirtokunnat laittomiksi.

Tuomioistuimen päätös on vain neuvoa-antava. Tuomioistuin totesi perjantaina, että sillä on oikeus antaa asiasta päätös, jota YK:n yleiskokous oli siltä pyytänyt. Israel on jo ilmoittanut, ettei se noudata ratkaisua.

Palestiinalaiset kiittivät päätöstä

Palestiinalaisten pääministeri Ahmed Qurie kiitti tuoreeltaan oikeuden päätöstä turva-aidasta ja luonnehti sitä historialliseksi. Myös palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat on luonnehtinut päätöstä voitoksi Palestiinan kansalle. Palestiinalaiset aikovatkin nyt vaatia YK:n toimielimiä päättämään Israelin vastaisista rankaisutoimista.

Israel puolestaan totesi, että tuomioistuin ei päätöksessään huomioinut syytä sille, miksi aita on rakennettu, eli "palestiinalaisten terroria".

Valkoisen talon edustajan mukaan turva-aita on poliittinen kysymys, eikä Haagin tuomioistuin ole oikea paikka sen käsittelemiseksi. USA:n mielestä asia tulisi ratkoa Lähi-idän rauhanprosessin puitteissa.

Israelin hallituksen edustajan mukaan Israel ja palestiinalaiset voivat ottaa aidan puitavaksi aikaisintaan ensi vuonna Israelin tyhjennettyä Gazan juutalaissiirtokunnat.

Muurin arvostelijat kuitenkin toivovat, että Haagin päätös saisi vastakaikua YK:n turvallisuusneuvostossa. EU:n komissio on jo kommentoinut päätöstä kehottamalla purkamaan aidan, myös Itä-Jerusalemin ympäriltä.

Israel: Turva-aita välttämätön

YK:n yleiskokous pyysi viime joulukuussa Haagin tuomioistuinta tutkimaan aita-asiaa.

Israel kieltäytyi osallistumasta sen käsittelyyn, ja myös Yhdysvallat ja muutamat Euroopan maat kieltäytyivät antamasta todisteita, koska pitivät oikeuskäsittelyä poliittisena.

Israel sanoo tarvitsevansa muuria torjuakseen palestiinalaisten itsemurhaiskut.

Palestiinalaisalueilla puolestaan protestoidaan jatkuvasti muuria vastaan. Palestiinalaiset ovat vastustaneet aitaa, koska se heidän mukaan kutistaa palestiinalaisvaltiolle luvattua maa-alaa ja rikkoo asuinalueita.

Kesäkuun lopulla Israelin korkein oikeus määräsi muutoksia turvamuurin reittiin. Oikeuden mukaan reittiä on muutettava palestiinalaisten jokapäiväisen elämän helpottamiseksi.

Betonielementeistä valmistetun turva-aidan rakentaminen aloitettiin vuonna 2002. Tähän mennessä on valmistunut noin 200 kilometriä yli 700 kilometrin pituiseksi kaavaillusta aidasta.

Reuters, AFP, BBC, YLE24

siis aita kulkee palestiinalaisten mailla? No on ihan oikein rakentaa se oikealle paikalleen. Toisaalta kysymys on poliittinen ja osapuolten on se keskenään pystyttävä ratkaisemaan neuvotteluilla eikä Haagi ole se joka päättää?
098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ei tarkoita rakennuskieltoa? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu