Moi,
Finlandia group tarjoaa tuollaista 5v sijoitusta. Kannattaako lähteä mukaan?
Onko merkitystä kun ei ole pääomasuojattu sijoitus??
http://www.finlandiagroup.fi/data/File/SERTIFIKAATIT/Yrityskorilaina-Eurooppa-III/Yrityskorilaina Eurooppa III_markkinointiesite.pdf
Yrityskorilaina - mielipiteitä?
2
243
Vastaukset
- Vakuusvaje
Varsin omaperäinen viritelmä, kun tuotto perustuu luottohäiriöihin. Korko on lähtökohtaisesti hyvä, eikä häiriöitä varmaankaan satu niin paljon että korko putoaisi huonoksi. Pahimpana riskinä on se, että sattuneiden maksuhäiriöiden perusteella pääomasta jää osa saamatta viiden vuoden kuluttua. Kun listalla on 50 High Yield -yhtiötä, tämä on oikeastaan varmaa. Kysymys on vain siitä, kuinka paljon liikkeellelaskijan taskuun jää.
Lainan arvioimiseksi asiakkaan pitäisi tutustua kunnolla 50 yhtiön taloustilanteeseen ja näkymiin. Valitettavasti uskon, että SEB on tehnyt sen tarkemmin kuin kukaan meistä piensijoittajista pystyy, ja arvioi saavansa melkoisen osuuden pääomasta lopulta itselleen.. - fiifoaaaaaaaaa
Lähdettiin tähän mukaan sillä perusteella, että vuotuinen korko oli noussut odotetusta 7% yli 9% ja sarjan aiemmista 16. yrityskorilainasta luottotappiotapahtumia on ollut vain viidellä yhtiöllä yhteensä. Hyvältä vaikutti saa nähdä miten käy. Kiitos vastauksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1367177Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1254971L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa674336TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153483Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242291Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3011773Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä231545- 671485
Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91459Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581448