Romanikerjäläiset ja romanien tekemät ryöstöt ja varkaudet ovat olleet Suomessakin puheenaiheena jo vuosia. Tilanne on kuitenkin vain pahentunut vuosi vuodelta, kun esimerkiksi kerjäämistä ei ole saatu vieläkään kiellettyä. Tilanne on kuitenkin Suomea pahempi ainakin Britanniassa.
Brittiviranomaisten mukaan romanirikolliset ovat tekijöinä yhdeksässä kymmenestä pankkiautomaatilla tapahtuneesta huijauksesta. Yhteensä rikokset tuottivat vuodessa arviolta 30 miljoonaa puntaa. Vastaava rikosvyyhti paljastui taannoin myös Suomessa, jossa pankkiautomaatteihin oli naamioitu kameroita ja kortinlukijoita.
Brittiviranomaiset ovat nyt jäljittäneet rahavirrat itäisessä Romaniassa sijaitsevaan Bacaun kaupunkiin. Alueen “bruttokansantuotteesta” yli 70 prosenttia on rikollisesti hankittua rahaa. Nyt brittipoliisi on julkistanut valokuvia epältyjen kodeista Bacaussa.
http://www.stara.fi/2012/04/15/romanirikolliset-uivat-rahassa-kirjaimellisesti-katso-kuvat/
Aikamoista bisnestä on touhu ollut...

Vastaukset 6
Vanhimmat
SENKIN RASISTI SAATANA.
pikavippibisnekseen laittavat kaikki ryöstörahat,,,,....
Pelkästään Englannissa on yli 1000 pankkiautomaattiryöstöjengiä. Keskimääräinen saalis on n. 30 000 euroa vuosessa.
Kerjäämis ongelmaan pitäisi kyllä puuttua. Jos ei kerjäämistä saada kiellettyä pitäisi siitä jotenkin kuitenkin tehdä luvanvaraista. Kotrollilla voitaisiin vaikka kitkeä ympärillä pyörivää rikollisuutta.. Lisäksi voitaisiin asettaa tietyt paikat kerjäläisiä varten. Eduskuntatalon eteen voisi ainakin yhden paikan antaa, eikähän sitten alkaisi tapahtua.
Kun hymähtäen ohi kävelin tuli ulkomaalainen mies ja tarttui hihaani... ärjäisin kovaa ja lujaa et älä tuu iholle kirosanalla höystäen. Kun en ihan pikkuinen ole niin tajusi kai jättää siihen. Keskellä päivää vilkasliikkeisellä Hämeenkadulla, entä jos olisin ollut vanhus?
Todellakin näille kerjääville on tehtävä stoppi.
Miksi sitten profiili kuvissasi annat ymmärtää muuta?
Oletko oikeasti ylipainoinen pygmi?