Missä Soini lymyilee?

piilossa?

Jostakin päin maailmaa Soini oli eilen päivittänyt plokiaan. Ei sanaakaan hihamerkeistä vaan kovaa vittuilua Keskustan ja Helsingin Sanomien suuntaan. Soinikin on ottanut käytöön hompanssien keksimän "Pravda"-nimityksen hesarista:

http://timosoini.fi/

29

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SS-Siilipuolustus

      Soini vielä Breivikiäkin uhmakkaampi?

      No ainakin Soini teki siinä miehen työn, että tuli vihdoin ulos natsikaapista. Tosin aika lailla epäsuorasti, mutta kun puoluejohtaja käyttää äärioikeiston termistöä Breivikin oikeudenkäynnin alla, samaan aikaan kun omassa puolueessa raivoaa ulkomaita myöten uusnatsisknadaali, niin arvailuille ei enää jää juuri sijaa.

      Soini on perustanut - omien sanojensakin mukaan - oikeistopopulistisen äärioikeistopuolueen. Puolue on kansallissosialistinen, sen tavoitteina on mm. oikeistodiktatuurin pystyttäminen ja vähemmistöjen etninen puhdistaminen Suomesta päivittäisin vainoin.

      Tämä ei ole enää mitään leikkiä, Soini on saatava politiikasta. Lopulta keinolla millä hyvänsä. Tällä hetkellä olisi parasta jos media alkaisi vihdoin avaamaan Suomen Sisulaisten taustoja uusnatsiliikkeessä, samoin Soinin omaa suomalaisuudelle vierasta ääriajattelun arvomaailmaa. Maltillisten perussuomalaisten olisi jo aika alkaa pohtia oman puolueen perustamista, jolle luulen että tukea heruisi sadoilta tuhansilta suomalaisilta jotka nyt kritisoivat päivittäin perussuomalaisia.

      Kun perussuomalaiset puolueen ainoana agendana tuntuu olevan kansanvallan heikentäminen, demokratian alasajaminen, niin mielestäni puolue tulisi myös kieltää fasistisena. Tällainen soinilainen natsihössötys ei kuulu enää Eurooppaan, ei edes tänne periferiaan.

      • Voi voi punikkeja...

        Viherpunikit vain ovat paniikissa, koska Perussuomalaiset on nostanut Suomen kansan syvät rivit taisteluun omien oikeuksiensa puolesta suomalaisvihamielistä media- ja valtaeliittiä vastaan. Yhtä lailla hätää kärsimässä ovat pakkoruotsittajat, joiden suomenkielisiä polkeva politiikka on Perussuomalaisten nousun myötä tulossa tiensä päähän. Vähemmistöjen ja yhteiskunnan loisten hyysäämisen tilalle tulee työtäkevän enemmistön, suomalaisen keskiluokan etujen mukainen politiikka. Monikulttuurisuuden hulluus väistyy tervejärkisen kansallismielisyyden tieltä. Se tietää myös euro-orjuuden lopettamista.

        Uusi ääni on kellossa kaikkialla yhteiskunnassa nyt, ja siitä johtuu Perussuomalaisten vastustajien valtava hysteriä, kaikki nämä natsittelut, fasismisyytteet, rasistikortin käyttö ja muu Perussuomalaisiin kohdistuva vihapuhe ja herjaaminen. Se on häviäjien loiskiehuntaa. Perussuomalaiset voittaa, Suomen kansa voittaa. Kuntavaaleissa tavataan.

      • Breiviklainen Suomi?
        Voi voi punikkeja... kirjoitti:

        Breivikläinen maailmanlopun paasaaminen jatkuu, koko kansa on muka breivikikäisten takana koska moni suomalainen äänesti protestiksi puoluetta jonka todellisesta luonteesta läpeensä oikeistolainen media ei ennen vaaleja hiiskunut sanaakaan.

        Jos kansa niin muka jakaa breivikäläisen uusnatsihössötyksen, niin miksi Soini jäi melkein viimeiseksi presidentinvaaleissa, miksi perussuomalaisten kannatus on laskenut viime kesästä jo 15%, miksi kannatus laskee joka ainut kerta prosenteilla kun persupoliitikko aloittaa julkisuudessa breiviklaisen maalailun "vähemmistöjen ja loisten hyysäämisestä"?

    • Vai olisiko hän taas

      Ehkäpä Soini on taas pyhiinvaletelemassa Irlannin kuuluisissa olutpanimoissa, joista saa sekä tummaa pintahiivaolutta että myös viskiä.
      Vai olisiko hän taas sairaalassa tiputuksessa?
      Miten mahtaa olla?

    • Soinin ura ohi?

      Soini käy aika epätoivoista kamppailua hupenevaa kannatusta vastaan. Hyökkäykset vapaata lehdistöä vastaan kostautuvat Timo Soinilla. Suomen kansa ei hyvällä katso, kun Soini halventaa demokratian pyhimpiä arvoja.

      • Aika kätevää, eikö t

        Pitäisikö Suomeenkin pystyttää valtava Kim il Soinin muistomerkki, oikein sellaista megakokoluokkaa? Ainakin Pohjois-Koreassa se on tehonnut hyvin, ja ihmiset ovat hurranneet ja huiskuttaneet punaisia huiskujaan kaduilla ja aukioilla aina silloin, kun siihen on määrätty. Kaikkien Kimien suosio on ollut huipussaan, eikä kukaan ole vaatinut edes opposition perustamista.
        Itse asiassa kukaan ei ole mennyt vaatimaan yhtään mitään, sillä sellaisestahan rangaistaisiin koko sukua kolmanteen polveen asti.
        Aika kätevää, eikö totta vaan?

    • ei haukku haavaa tee

      SS-Siilipuolustus - Tarvii ensin poskiontelo punkteerauksen ja hihamerkin on senverran vetäny tavaraa kärsäänsä.
      Sitten olisi parasta ottaa vahvempia lääkkeitä niin ei niin pahasti skitsofrenia pääse valloilleen.
      Peloissaan huudatte ja se on arkuutta :D. SISU lla sitä mennään eikä meinata.

    • pölöfani?

      Oletko pöljä avaja oikein tuskissasi?
      Ei Soinin älykkyys karkaa sinulta..

    • Kim Il Soini land

      Soini - kiittämätön lurjus

      Hesari on nostanut Soinia vuosikaudet kritiikittä. Viime eduskuntavaalien allakin oli Hesarissa valtavia spektaakkeleja Soinista, ilman pahaa sanaa. Pelkkää suitsutusta ei joka sivulla ollut, mutta eihän Hesari olekaan Soinin pää-äänenkannattaja Perussuomalaiset lehti. Niin pitkällä ei sentään vielä onneksi olla.

      • vaahto lensi

        Puskahomon ripuloivasta perseestä ja suusta, kun tota väänsit!

      • Lihava persuroikale!

        Kannattaako purra ruokkivaa kättä? Kiitollisuudentunne on persuroikaleille tuntematon käsite.

    • persuromahdus

      Soini tulee kellarista vasta taisteluiden laannuttua? Hesari ei hyvällä katso Soinin hyökkäyksiä vaan grillaa Isä Timon heti, kun tämä naamansa näyttää?

    • 28 milj.

      Soini saa 28 miljoonaa € puoluetukea tuskin sitä enää kiinnostaa paskahousut ja suunsoittajat.

      • se on pois

        Luopiopuolueeltasi, joka hävisi vaalit!

    • Silmät kii

      Ei mitään ole tapahtunut. Ilkeiden ihmisten keksintöä koko hihamerkkikohu. Ollaan vuan ja öllötellään, niin kyllä kohu laantuu. Silloin uskaltaa tulla Soinikin esiin.

      Ne on niitä luuseria jokka persuja haukkuu.

    • r kujala

      meiän emma ei piilottele koskaan mitään heh heh heh jos tiedätte mitä tarkoitan heh heh heh

    • kaik on mänt´

      Meillä peruSSlurppaherroilla on kaikki piilossa, eikä tule esille sokeripalalla härnäämälläkään. Mälsää.

      • Voi että....

        kyllä ne persut nt tuntee olevansa vainon kohteena...miten paljon ovat muita vainonneet...späm and destroy

    • SS-Siilipuolustus.,

      skitsot hilaa ja ottakaa tuplaannos liäkettä että ee piä halakia

    • ai lymyileekö?
    • iivisniemessä

      Tänään "lymyili" Mäntyniemessä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa. Mikä hätä sulla on tietää missä Timppa liikkuu koko ajan? Ennen tuollaisia toisten tekemisiä kontroloivia ihmisiä kutsuttiin arvostavasti naapurin ämmiksi.

      • Onkosse ennää

        persupuolueen johtaja kun ei kommentoi päivänpolttavint asiaa josta puhuu kaikki? Eikö muka kiinnosta kun puolueen kallispalkkaisimmat henkilöt nokittelevat julkisesti?

        Jotain vikaa on johtajassa jos ei kiinnosta kun puolue hajoaa ympärillä.

      • mölyä vaan
        Onkosse ennää kirjoitti:

        persupuolueen johtaja kun ei kommentoi päivänpolttavint asiaa josta puhuu kaikki? Eikö muka kiinnosta kun puolueen kallispalkkaisimmat henkilöt nokittelevat julkisesti?

        Jotain vikaa on johtajassa jos ei kiinnosta kun puolue hajoaa ympärillä.

        Eikö se nyt olekaan lymyillyt? Jaa mikähän se päivänpolttava asia on josta kaikki puhuvat? Jos tätä palstaa lukee niin se on breivikin oikeudenkäynti.

        Puolueen kallispalkkaisimmat? Sähän tiedät niiden asiat hyvin.
        Onkosse enää? tai sit et. Mites tää on mahdollista?

        Puolue hajoaa ympäriltä? Keitä sieltä on lähtenyt? Onko joku loikannut jonnekin?
        Tuolta toiselta palstalta kyllä luin että joku seinäjokelainen paikallispoliitikkokepulainen oli siirtynyt kokoomukseen. Niin että missähän se Kiviniemi lymyilee?

      • lapset nukkumaan
        mölyä vaan kirjoitti:

        Puoluejohtasi tavoin, nyt simmut kiinni ja korvat lukkoon.

        http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2012/04/perussuomalaiset_ilmiriidassa_avustajan_potkuista_3408959.html

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012041415451994_uu.shtml

        http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/120295-perussuomalaisen-mitta-tayttyi-”rasismi-pois-tasta-puolueesta”

        http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2012/02/perussuomalaisten_puoluekentalla_kytee_kapinahenki_3259481.html

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012021415197513_uu.shtml

        http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2008/08/693579/entinen-puoluesihteeri-syyttaa-soinia-diktatuurista

      • entisen uutiset
        lapset nukkumaan kirjoitti:

        Jaa sulle vuonna jo 2008 tapahtuneet asiat ovat vieläPÄIVÄNPOLTTAVIA. Siinä tapauksessa tässä sulle päivänpolttavaa märehdittävää vielä kolmeksi vuodeksi:
        TULI ISO JYTKY!!!!

      • paksua uutispuuroa
        entisen uutiset kirjoitti:

        Jaa sulle vuonna jo 2008 tapahtuneet asiat ovat vieläPÄIVÄNPOLTTAVIA. Siinä tapauksessa tässä sulle päivänpolttavaa märehdittävää vielä kolmeksi vuodeksi:
        TULI ISO JYTKY!!!!

        Laitetaan muutama päivänpolttava muistakin puolueista: VANHANEN JÄTTÄÄ PUHEENJOHTAJUUDEN. Tää seuraava on vielä aiika tuores, mutta älä säikähdä: KIVINIEMI EI PYRI UUDELLEEN PUHEENJOHTAJAKSI. Ja jotta ei mene ihan liian poliittiseksi: VANHANEN HAASTAA RUUSUSEN OIKEUTEEN!!!
        VAPAAVUORELLE TUOMIO RATTIJUOPPOUDESTA!!!!.

        Eiköhän tuossa ole sinulle taas päivänpolttavia muutamaksi vuodeksi.
        Ei tarvitse kiittää.

    • päivänpolttava

      Hei missä sun kysymyksesi on tänään?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6676
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4311
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3629
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3030
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      626
      1630
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1048
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1023
    8. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      199
      1004
    9. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      999
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      969
    Aihe