Lueskelin aktiivisesti profeettapalstoja noin puoli vuotta. Nyt lopetan tämän hulluuden. Minun ei tarvitse tietää yhtään mitään tulevista ennustuksista. Ilman ennustuksia olen paljon onnellisempi ihminen.
Good bye
So long
12121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
tosissasi ottanut näitä kirjoituksia? Olen uskonut että tämä on paras huumoripalsta mitä S24 voi tarjota, ja sen mukaisesti olen tähän myös suhtautunut kuten niin monet muutkin.
Parasta näiden povarien kirjoituksissa on se että vaikuttaisivat olevan täysin tosissaan vaikka täysijärkisen ihmisen on sitä vaikea uskoa. Tosin tällä huvilla on varjopuolensa, ja se on se että samat viirapäät syyllistyy jatkuvaan valehteluun ja kieroiluun vuodesta toiseen vaikka oltaisiin kohteliaita ja uskottaisiin että he tekevät sen tietämättään. Nyt on kuitenkin niin että tuollainen rottamaisuus on ns.mennyt veriin, eikä tekijät välttämättä edes itse sitä huomioi paatumukseltaan jos ilmaistaan asia uskonnollisesti.
Tässä on usein tullut hämmästeltyä sitä, kuinka näennäisen järkevänoloistkin kirjoittajat heittävät aivonsa totaalisesti narikkaan kunhan vain kyse on jonkun näkemästä unesta.
"tosissasi ottanut näitä kirjoituksia? Olen uskonut että tämä on paras huumoripalsta mitä S24 voi tarjota, ja sen mukaisesti olen tähän myös suhtautunut kuten niin monet muutkin."
Komppaan tätä :) Oikeat näyt ovat tällä palstalla harvassa.
So long.
Olen samaa mieltä Minulle riittää Raamatun ilmoitus ja normaali arkipäivän vaellus Herrani kanssa. Meidän on käsketty julistamaan evankeliumia maan ääriin. ei miettimään kaikenmaailman proetioida ja ennustuksia.
Pistät siis pääsi pensaaseen ja toivot, että profeettoja ja tempauspäivää ei olisi olemassakaan. Mutta vain hullu sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa". Koska et kuunnellut profeettoja, olet pilkannut Pyhää henkeä joten väistämättä sinulla on edessä iankaikkinen kidutusrangaistus Helvetissä! Näin sanoo Jeesus.
Tarkoitatko siis selvällä suomella sanottuna, että jos et enää lue Suomi24:n profetiat-palstaa, niin osasi on helvetin tulijärvi ikuisesta ikuiseen?
Näinhän se on. Olemmehan jo todenneet, että tällä palstalla kerrotaan heti ensimmäisenä kaikkein raikkaimmat, tuoreimmat ja luotettavimman tuntuiset profetiat. Tämän palstan seuraamatta jättäminen on siis Jumalan hylkäämistä ja kääntymistä pois Jeesuksesta.
ja rangaistuksena tottelemattomuudesta ainakin Venäjä tekee jokavuotisen hyökkäyksen Suomeen, ellei sitten jotain muuta vallan erinomaisen mielenkiintoista kokeilua juohdu herralle mieleen ikään kuin vaihtelun vuoksi.
Voisiko nimimerkki Jumalan tuomio kertoa, millainen on se jumala joka vaatii uskomaan kaiken mitä tällä palstalla sekoillaan ja väitetään sekoilua profetoinniksi? Noinhan sinä väität. Uskotko muuten itse, eli noudatatko omaa neuvoasi?
se sannoo..jeesus.
No, mikäs siinä, antaapa hänen sannoo mutta mie sanon eli ennemminki kirjotan että vahvasti eppäilen sinnuu ja tekstiis saman huumorimiehen kirjottamaks joka essiintyy Kari ja Marjatta nimillä..siis ainakii niillä. Voi hyvinkii olla monta muutaki mutta en oo nii tarkkaa näitä juttuja lukenu ettäkaikki tietäsin.
Joo sanoohan sanakin ettei jokkaisen tarvitse uskoo !
Toisille on tieto tärkeämmäksi käynyt , kuin uskominen menneisyyden haamuihin.
Jos ennustukset toteutuisivat niin Benhinnomin laaksosta tulisi korkea vuori, mutta kuka sitä löyhkää kestäisi.