Kekkonen vai Jeesus

"Kekkosen kaksospoikien polkuautoissa oli kuulemma 30-luvun puolivälissä näkyvät tekstit: ”Kaikki ryssät maasta pois” ja ”Kaikki hurrit maasta pois”. "

Pitääköhän tuo paikkansa? Nyt on laitisella todella huvittavaa tekstiä suoraan lahtareiden messiaaseen kohdistuvana...

Kekkonen vai Jeesus?


http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2011/01/01/kekkonen-vai-jeesus/

Viime viikot olemme saaneet yliannoksen kulttuurimme satuhahmoista jumalasta, Jeesuksesta ja joulupukista.
Viime vuosina he ovat saaneet vakavan kilpailijan Urho Kekkosesta. Häntä palvotaan televisiossa ja lehdissä, hänestä tehdään jumaloivia kirjoja, joita minunkin hyllyyni on siunaantunut kolme metriä.
Urho Kekkosen palvonnassa korostetaan, että hän pelasti Suomen itsenäisyyden, loi kukoistavan Neuvostoliiton kaupan, sai sodan jälkeen rauhan, ylläpiti erinomaisia Neuvostoliiton suhteita ja loi Etykin avulla maailmanrauhan.
Palvontamenoja johtaa Urho Kekkosen perinneseura, eräänlainen UKK-papisto, joka valvoo, että Kekkosen ihmetekoja keksitään lisää. Kekkoselle on annettu Jeesuksen rooli näissä palvontamenoissa.
Televisiossa oli ohjelma, jossa nuoret keskustelivat Kekkosesta. Hyvin ovat perinneseuran riitit ja Juhani Suomen & co:n tarinat eläneet heidän mielessään.
Myös toisenlainen Kekkonen löytyy historiasta. Tämä Kekkonen osallistui kansanmurhaan jo 17-vuotiaana Haminan valleilla teloittamalla punikkeja.
Pari vuotta myöhemmin Kekkonen oli opiskelukaveriensa kanssa tervaamassa Uspenskin katedraalin kappelia, joka oli rakennettu Haminan rauhan kunniaksi. Tervasudilla hän veteli myös ruotsinkielisiä katukylttejä.
Urho Kekkosen muukalaiskauna kohdistui erityisesti venäläisiin ja ruotsalaisiin. Hän katkaisi urheiluliiton johtajana suhteet ruotsalaisiin, kun nämä järjestivät kilpailukiellon Paavo Nurmelle.
Kekkosen kaksospoikien polkuautoissa oli 30-luvun puolivälissä näkyvät tekstit: ”Kaikki ryssät maasta pois” ja ”Kaikki hurrit maasta pois”. Kampinkadulla oli kaikille selvää, että vanha kirkontervaaja oli ne tehnyt.
Palvontamenoissa ei koskaan muisteta, että Urho Kekkonen äänesti talvisodan rauhaa vastaan. Jos Suomi olisi jatkanut sotaa, muutaman kuukauden kuluttua ei olisi ollut maata, jonka presidentiksi Kekkonen tuli.
Kekkosta palvovissa kirjoissa ei koskaan siteerata hänen sodanaikaisia kirjoituksiaan Suomen Kuvalehdessä Pekka Peitsenä. Kekkosen usko Hitlerin aseiden voittoon oli vahva vielä silloinkin, kun pääministeri Edvin Linkomiehen hallitus suunnitteli rauhaa.
Vanhasta sotakiihkoilijasta tuli rauhanaktivisti, joka alkoi aktiivisesti etsiä sotasyyllisiä. Heidän joukkoonsa Kekkonen sijoitti myös kilpailijoitaan ja sai heidät häkkiin.
Kekkosen presidenttitien päällysti Neuvostoliiton salainen poliisi KGB lahjuksilla, sillä Neuvostoliitto halusi oman miehensä Suomen presidentiksi. Seuraavatkin vaalit pidettiin pelottelun ja noottikriisin ilmapiirissä, ja kerran niitä ei pidetty ollenkaan. Tulevat perinneseuran jäsenet valitsivat hänet poikkeuslailla.
Presidentin adjutantti mylvi minullekin kerran, ettei toimittajilla ole oikeutta arvostella presidenttiä. Eversti piti myös sopimattomana kertoa presidentin sairastumisesta.
Kun perinneseuran kokouksessa epäilin, ettei yksikään hänen nimiinsä pantu kirja ole itse kirjoitettu, kenraali Lauri Sutela nousi ylös ja marssi mielenosoituksena ulos eikä ole koskaan palannut.
Kekkosen aikana Suomi taantui Euroopan kehityksestä ja suomettui. Sen sijaan Kekkosta seuranneet presidentit eivät ole aiheuttaneet noottikriisejä tai yöpakkasia. Olisimmekin välttyneet monelta pahalta ilman Urho Kekkosta.