Jarmon opetus ei kestä päivänvaloa.

asdfasdfasdfe_Oikea

Kaikki kohdat mitä Jarmo&co esittävät löytyvän Raamatusta, ovat kaikki poikkeuksetta irti kontekstistaan otettuja ja tarkoituksenhaluisesti omia himojaan tyydyttämään valittuja Raamatunkohtia.

Jumala ei ole säästänyt palvelijoitaan ja Apostoleitaan, vielä vähemmän meitä, lopun aikojen uskovia.

Uuden liiton uskovat ovat ikään kuin tyydyttäneet itsensä tällaiseen valherauhaan, että ei meille mitään tapahdu ainakaan/varsinkaan täällä koti Suomessa.

Onko Antikristusten vainoissa elämisen ajattelu yksinkertaisesti niin kauhea asia, että se pitää sepittää pois valheilla? Eikö käsitetä, että ylöstempaus on täysin liitettynä Jeesuksen toiseen tuloon maan päälle, ja täysin eristettynä siitä, mitä joku Saara tai Jarmo tällä suoli24 palstalla haluaa?

38

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdfasdfasdfe_Oikea

      Ai niin, olen muuten satanisti ja käytän naisten alushousuja.

      • Tuom.

        Niin, että satanisti! Oli hyvä, että toit myös oman todistuksesi esiin. Näin voimme sitten suhteuttaa myös sinun juttusi ihan omaan kategoriaan.
        Satanistien alushousut taas sitten eivät kiinnosta, mutta aika likaiiset varmaankin? Niinkuin aivotkin.

    • tfs

      Tämä on sinun näkemyksesi asiasta. Mutta on muitakin Raamattuun perustuvia näkemyksiä, jotka on asiallisemmin ja paremmassa hengessä kirjoitettu kuin sinun vihaiselta tuntuvat näkemyksesi. Jarmo ei ole tässä asiassa yksin. On paljon Raamatun tutkijoita myös hänen kannallaan.Pidä se, mikä on mielestäsi oikein, mutta älä ala vihalla saarnaamaan tai opettamaan ja arvostelemaan muita. Yököttävää!!!

      Perustelusi haisevat valitettavasti niin sairaan kitkerältä, mutta esim. Jarmon ja Sama Saaran tuoksuvat armoa, totuutta ja rakkautta eli ovat ns. kypsiä hedelmiä eikä kitkeriä tai ylikypsiä ja haisevia kuten valitettavasti sinun.
      Muuta kurssiasi rakkaudellisempaan suuntaan!

      • asdfasdfasdfe_Oikea

        "Tämä on sinun näkemyksesi asiasta. Mutta on muitakin Raamattuun perustuvia näkemyksiä, jotka on asiallisemmin ja paremmassa hengessä kirjoitettu kuin sinun vihaiselta tuntuvat näkemyksesi."

        Eli tunnustat siis, ettet ota vastaan sanomaasi, koska se vaikuttaa sinun mielestäsi vihaiselta. Otat kuitenkin vastaan sellaisen ihmisen sanoman, joka puhelee sinulle miellyttäviä.

        Eli et siis välitä sanassa olevasta totuudesta mitään, vaan siitä, että kirjoittaja aiheuttaa sinulle positiivisia mieleyhtymiä?

        "Jarmo ei ole tässä asiassa yksin. On paljon Raamatun tutkijoita myös hänen kannallaan."

        Unohdat kuitenkin sen, ettei koko ylöstempausoppia ole edes esiintynyt ennen 1800-lukua. Jos vakavalla mielellä tutkisit Raamattua tajuaisit, että se mistä puhun on totta eikä ylöstempausta ole ennustettu Raamatussa tapahtuvaksi.

        ".Pidä se, mikä on mielestäsi oikein, mutta älä ala vihalla saarnaamaan tai opettamaan ja arvostelemaan muita. Yököttävää!!!"

        Aivan varmasti arvostelen ja tuomitsen muita ja heidän opetuksiaan, kun minulle on kerran sellainen valta annettu. Jokainen uuden liiton uskovaisen saarna tulee arvostella.

        "Perustelusi haisevat valitettavasti niin sairaan kitkerältä, mutta esim. Jarmon ja Sama Saaran tuoksuvat armoa, totuutta ja rakkautta eli ovat ns. kypsiä hedelmiä "

        Lol, valitettavasti jos olet valmis ottamaan näiden kahden, mutta etenkin Jarmon puheet vakavasti, niin en oikein tiedä mitä muuta voin sanoa, kuin että jonkinlaista arvostelukyvyn puutetta.

        Kyseessähän on mieleltään epäkehittyneen uskovaisen saarnat ja selitykset. Jarmo ei vähät välitä vain kirjoituksista, jotka suoraan puhuvat hänen esittämäänsä julistusta vastaan, vaan vääristelee myös muita kirjoituksia oman mielensä mukaan.

        Voin sanoa että tunnen sääliä sinua kohtaan, jos kerran ihan oikeasti vakavasti ottaen olet ottanut Jarmon opettajaksesi.

      • tfs
        asdfasdfasdfe_Oikea kirjoitti:

        "Voin sanoa että tunnen sääliä sinua kohtaan, jos kerran ihan oikeasti vakavasti ottaen olet ottanut Jarmon opettajaksesi."

        En ole ottanut Jarmoa opettajakseni, vaan luen suoraan Raamattua enkä muuten ota sinultakaan varsinkaan kitkerää arvosteluasi ja opetusta vastaan, koska siitä puuttuu rakkaus ja armo kanssaveljiä ja sisaria kohtaan.

        "Jos vakavalla mielellä tutkisit Raamattua tajuaisit, että se mistä puhun on totta eikä ylöstempausta ole ennustettu Raamatussa tapahtuvaksi."

        Tämä on sinun mielipiteesi asiasta, usko jo. Jokaisella meistä on oikeus ja järkevää itse tutkia laajalti asiaa ja kirjoituksia/opetuksia ja muodostaa oma käsityskykynsä asioista. Eihän 1900-luvun alkupuolella uskottu yleisesti Israelin valtion perustamiseen uudelleen konkreettisesti, mutta ao.valtio kuitenkin sitten syntyi 1948...Ja ihminen ei voi olla vakavasti uskossa mielestäsi, jos uskoo ylöstempaukseen ennen vihan aikaa.
        Tiedä se, että uskominen tempaukseen ei pelasta ketään...ei edes minua eikä sinua, vaan usko Jeesukseen ainoasyntyiseen Vapahtajaamme, Jumalan poikaan.

        "Aivan varmasti arvostelen ja tuomitsen muita ja heidän opetuksiaan, kun minulle on kerran sellainen valta annettu. Jokainen uuden liiton uskovaisen saarna tulee arvostella"

        Arvostella voi, mutta arvostele asiallisesti ja myös toisia kunnioittavasti. Näin Raamattu opettaa. Etkö huomaa omassa silmässäsi rikkaa...kaltaisesi luulee olevansa viisas omissa silmissään, mutta rehellisesti sanottuna et saa arvonantoani enkä jää kaipaamaan "oikeamielisiä" opetuksiasi, koska niistä puuttuu rakkaus ja armo totuudessa.

        Jos arvostelusi olisi Raamatullisen rakkauden vaikuttamaa, olisi se toista kunnioittavaa eikä parjaavaa. Muista tämä!

      • asdfasdfasdfe_Oikea
        tfs kirjoitti:

        "enkä muuten ota sinultakaan varsinkaan kitkerää arvosteluasi ja opetusta vastaan"

        Olet siis edelleenkin syntisen luontosi vallassa, kun kapinoit, jos et kerran ole valmis ottamaan tervettä opetusta vastaan.

        "koska siitä puuttuu rakkaus ja armo kanssaveljiä ja sisaria kohtaan. "

        Tästä tulee väkisinkin mieleen eräs VT:n kohta:
        Jes. 30:10

        "He sanovat näkijöille: "Älkää nähkö", ja ennustajille: "Älkää tosia ennustako. Puhukaa sellaista, mikä on meille mieleen, nähkää meille kauniita unia. "

        "Tämä on sinun mielipiteesi asiasta, usko jo."

        Raamatussa ei puhuta mistään ylöstempauksesta, piste. Älä opeta kun et selvästikään ole perillä asioista. Edes postolit eivät uskoneet mihinkään ylöstempaukseen, se on vasta 1830-luvulla muodostunut harhaoppi.

        "Jokaisella meistä on oikeus ja järkevää itse tutkia laajalti asiaa ja kirjoituksia/opetuksia ja muodostaa oma käsityskykynsä asioista."

        Väärin. Meillä ei ole MITÄÄN oikeutta muodostaa Jumalanvastaisia "mielipiteitä." Kaikki pitää olla asetettuna kuuliaiseksi Jeesukselle.

        "Ja ihminen ei voi olla vakavasti uskossa mielestäsi, jos uskoo ylöstempaukseen ennen vihan aikaa."

        Ottaen huomioon että n. 96% ylöstempaususkovista puhuu näin: "Jos et usko ylöstempaukseen(tässä ei siis ole laitettu ollenkaan väliä sille, miten vahva ja vakaa usko Jeesukseen on) et pääse mukaan."

        Niin eipä tuo kyllä hirveän terveeltä kuulosta. Ylöstempauksesta on ikään kuin tullut se Jumala ja uskon kohde, Jeesuksen sijaan.

        "Tiedä se, että uskominen tempaukseen ei pelasta ketään...ei edes minua eikä sinua, vaan usko Jeesukseen ainoasyntyiseen Vapahtajaamme, Jumalan poikaan."

        Usko tempaukseen ei ole Raamatunmukaista. Tempaususko on mahdollista vain jos irroittaa jakeita kontekstistaan ja muutenkin hyppii Raamatussa sinne tänne poimien vain ne itseään ja omaa teoriaansa tukevat kohdat.

        Raamattu on kuitenkin valitettavasti kirjaimellinen Jumalan ilmoitus eikä sitä voi rehellisesti sanoen lukea noin.

        "Arvostella voi, mutta arvostele asiallisesti ja myös toisia kunnioittavasti."

        En tod kunnioita mitään harhaopettajia, vaan varoitan kaikkia niistä, jotta kaikki varoisivat ja pelkäisivät.

        "Etkö huomaa omassa silmässäsi rikkaa...kaltaisesi luulee olevansa viisas omissa silmissään,"

        On ihan sama olenko viisas tai en, pääasia on että onko se, mistä puhun, totta.

        "mutta rehellisesti sanottuna et saa arvonantoani enkä jää kaipaamaan "oikeamielisiä" opetuksiasi, koska niistä puuttuu rakkaus ja armo totuudessa."

        Höpö löpö. Mä olen vaan automaatti, joka kertoo teille, etä mikä on totta tai ei. Jos sä et usko siihen, mitä minä sanon, niin se on vain sun oma ongelmasi.

        tiedoksi asdfasdfasdfe_Oikea

        En jatka enää kanssasi keskustelua, koska se on hyödytöntä eikä ole sinun narsistisen persoonan kanssa järkevää...valitettavasti.

      • asdfasdfasdfe_Oikea
        tfs kirjoitti:

        tiedoksi asdfasdfasdfe_Oikea

        En jatka enää kanssasi keskustelua, koska se on hyödytöntä eikä ole sinun narsistisen persoonan kanssa järkevää...valitettavasti.

        "En jatka enää kanssasi keskustelua, koska se on hyödytöntä eikä ole sinun narsistisen persoonan kanssa järkevää...valitettavasti. "

        Trolli.

    • Tarkentava korjaus

      Ei pelastussanoma-Jarmo tänne edes kirjoita. Hänhän lopetti monta kuukautta sitten tämän palstan seuraamisen ihan kokonaan ja sanoi, että ei ikinä enää kirjoita tänne mitään.

      • -jarmo-

        Silti minä kirjoitan taas. Onko miulta joku kieltänyt muuttavani mielipidettäni tämän tyyppisessä kysymyksessä alkaa kirjoittamaan uudelleen? Sinä ehkä suuruutesi ja jättimäisen egosi voimassa?

      • jarmofanclub
        -jarmo- kirjoitti:

        Silti minä kirjoitan taas. Onko miulta joku kieltänyt muuttavani mielipidettäni tämän tyyppisessä kysymyksessä alkaa kirjoittamaan uudelleen? Sinä ehkä suuruutesi ja jättimäisen egosi voimassa?

        Heh, aika hyvä jarmo-initiaatio. Me kuitenkin luotamme jarmoon, kun hän on sanansa sanonut, niin se pitää. Ei hän tänne tule enää takaisin.

      • asdfasdfasdfe_Oikea
        jarmofanclub kirjoitti:

        Heh, aika hyvä jarmo-initiaatio. Me kuitenkin luotamme jarmoon, kun hän on sanansa sanonut, niin se pitää. Ei hän tänne tule enää takaisin.

        Jep, oikea Jarmohan on temmattiin käsittääkseni ylös jo viimevuonna. ^_^

    • 234rfgg

      Kristityt, tuo kaikesta omaan uskoonsa liittyvästä niin yksimielinen ihmisryhmä.

      Buahha.

      • asdfasdfasdfe_Oikea

        Niin no tällä palstallahan nää harhaopit vallitsee. Ilman mua valonlähdettä täälä, ties minnenää ihmiset olisivat jo joutuneet!

      • Kysyvä ei tieltä eks
        asdfasdfasdfe_Oikea kirjoitti:

        Niin no tällä palstallahan nää harhaopit vallitsee. Ilman mua valonlähdettä täälä, ties minnenää ihmiset olisivat jo joutuneet!

        No sinä valonlähde! Sinäkin varmaan huomaat, että lopunajat lähestyvät. Esim. tekniikka kehittyy sellaisilla harppauksilla, että oksat pois. Totalitäärinen valvontayhteiskunta on helppo perustaa. Ei tarvita paljon.

        Kerrohan "asdfasdfasdfe_Oikea" mitä sitten tapahtuu, kun "ne" ajat ovat täällä?

      • asdfasdfasdfe_Oikea
        Kysyvä ei tieltä eks kirjoitti:

        No sinä valonlähde! Sinäkin varmaan huomaat, että lopunajat lähestyvät. Esim. tekniikka kehittyy sellaisilla harppauksilla, että oksat pois. Totalitäärinen valvontayhteiskunta on helppo perustaa. Ei tarvita paljon.

        Kerrohan "asdfasdfasdfe_Oikea" mitä sitten tapahtuu, kun "ne" ajat ovat täällä?

        "No sinä valonlähde! Sinäkin varmaan huomaat, että lopunajat lähestyvät. Esim. tekniikka kehittyy sellaisilla harppauksilla, että oksat pois. Totalitäärinen valvontayhteiskunta on helppo perustaa. Ei tarvita paljon."

        Näinhän se on, eihän tässä edes ehdi tekniikkaa arvostamaan tarpeeksi, ennenkuin pedonmerkit sun muut tulee! Ahneita ja vallanhimoisia ihmisiä siis!

        "Kerrohan "asdfasdfasdfe_Oikea" mitä sitten tapahtuu, kun "ne" ajat ovat täällä?"

        En muista ihan tarkkaan mitä se 7 vuoden vihan ajan jako kahteen osaan tarkoitti, mutta käsittääkseni on niin että ne loput 3,5v ovat kun Peto on saavuttanut täyden vallan ja voittanut vihollisensa ja julistaa uhkeana maan päällä olevansa Jumala.

        Pedonmerkki on ilmeisesti pakollinen koko tuon 7 vuoden vihan aikajaksojen ajan, mutta vasta 3,5 vuoden kuluttua on Peto saanut liitettyä itseensä nuo kaikki hänen valtankuntaansa vastustavat tekijät ja täydellisesti saanut alistettua heidät.

        Ilm:hän lukee että hänen, itse Pedon valtaan on annettu KAIKKI maailman sukukunnat, tähän lukeutuvat myös me uskovaiset.

        Sinänsä inhottava ja "Pelottava" mutta myös kuitenkin tavattoman mielenkiintoinen ajanjakso ihmiskunnan historiassa. Kenties petovaltakuntaa voikin nimittää kaikkia sitä edeltäneiden hirmuhallintojen isäksi.

      • Kyssäreitä

        "Jarmon opetus ei kestä päivänvaloa." Lainaus asdfasdfasdfe_Oikealta.

        Jos katsotaan tekniikan kehitystä, esim. taitettavat kännykät ovat olleet Nokiankin suunnittelupöydällä, ranteen ympärille pyöräytettävät. Maksuliikenne myös voi siirtyä siihen samaiseen kapistukseen. Maksat siis rannetta vilauttamalla. Siitä ei ole pitkä matka siihen, mitä on kirjoitettu. Voi kylläkin mennä vielä aikaa, ennen kuin ollaan siruasteella.

        Ongelma on siinä, kuka puhuu totta, asdfasdfasdfe_Oikea vai Jarmo. Tuleeko tempaus vai ei? Aika vaikeaa on elää yteiskunnassa, jos joutuu sen ulkopuolelle, monesta ei ole siihen, muuta kuin tempaus tulee ja pelastaa. Mielipiteitä nyt siitä, miten käy? Tempaus vai ei?

      • Westsider
        Kyssäreitä kirjoitti:

        Opetelkaa ymmärtämään, vertauksin salattu sanoma, seurakunnan vaiheista
        antikristuksen kolme ja puoli vuotta kestävissä vainoissa, pedon merkkeineen.
        Ne vainot loppuu seurakunnan osalta kutsuun: "Nouskaa tänne".

        Sen jälkeen alkaa Jumalan vihan maljat vuotamaan, kolmen ja puolen vuoden ajan.
        Se on se koko maanpiiriä koetteleva koetuksen hetki, josta niin Filadelfia kuin
        kaikki muutkin Kristuksessa olevat pelastt.

      • Westsider
        Westsider kirjoitti:

        Niin. Tuo salattu sanoma on Ilm 11: luku

      • asdfasdfasdfe_Oikea
        Kyssäreitä kirjoitti:

        "Jarmon opetus ei kestä päivänvaloa." Lainaus asdfasdfasdfe_Oikealta.

        Jos katsotaan tekniikan kehitystä, esim. taitettavat kännykät ovat olleet Nokiankin suunnittelupöydällä, ranteen ympärille pyöräytettävät. Maksuliikenne myös voi siirtyä siihen samaiseen kapistukseen. Maksat siis rannetta vilauttamalla. Siitä ei ole pitkä matka siihen, mitä on kirjoitettu. Voi kylläkin mennä vielä aikaa, ennen kuin ollaan siruasteella.

        Ongelma on siinä, kuka puhuu totta, asdfasdfasdfe_Oikea vai Jarmo. Tuleeko tempaus vai ei? Aika vaikeaa on elää yteiskunnassa, jos joutuu sen ulkopuolelle, monesta ei ole siihen, muuta kuin tempaus tulee ja pelastaa. Mielipiteitä nyt siitä, miten käy? Tempaus vai ei?

        "Ongelma on siinä, kuka puhuu totta, asdfasdfasdfe_Oikea vai Jarmo. Tuleeko tempaus vai ei? Aika vaikeaa on elää yteiskunnassa, jos joutuu sen ulkopuolelle, monesta ei ole siihen, muuta kuin tempaus tulee ja pelastaa. Mielipiteitä nyt siitä, miten käy? Tempaus vai ei? "

        Miks joku tempaus tulisi? Mistä sait sellaisen idean? Raamattu kun ei mistään tempauksista puhu.

        Mitä tulee väitteeseesi tuosta syrjätyymisestä, niin R kyllä sanoo että "valittuen tähden se aika on lyhennetty" muuten ei kukaan selviäisi. Joten siinä on meille armoa riittämiin.

      • KTS (Ei kirj.)
        Westsider kirjoitti:

        Niin. Tuo salattu sanoma on Ilm 11: luku

        Mikähän siinä on että lössi nostaa aina itkun ja valituksen ja metelin, jos väitetään, että Raamatussa on "salattuja sanomia". "Ei siellä mitään esoteriikkaa ole!" sanotaan, mutta sitten kun lössin korvasyyhyyn sopiikin salattu sanoma, niin johan niitä alkaa löytymään pilvin pimein...

      • asdfasdfasdfe_Oikea
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Niin, ei siellä mitään "salattuja sanomia" meille uskoville ole. Ilmestyskirjan tapahtumat on toki osaksi selitetty vertauskuvin, mutta nuo vertauskuvat ovat kyllä ihan selviä uskoville.

      • Tuom.
        asdfasdfasdfe_Oikea kirjoitti:

        "Ongelma on siinä, kuka puhuu totta, asdfasdfasdfe_Oikea vai Jarmo. Tuleeko tempaus vai ei? Aika vaikeaa on elää yteiskunnassa, jos joutuu sen ulkopuolelle, monesta ei ole siihen, muuta kuin tempaus tulee ja pelastaa. Mielipiteitä nyt siitä, miten käy? Tempaus vai ei? "

        Miks joku tempaus tulisi? Mistä sait sellaisen idean? Raamattu kun ei mistään tempauksista puhu.

        Mitä tulee väitteeseesi tuosta syrjätyymisestä, niin R kyllä sanoo että "valittuen tähden se aika on lyhennetty" muuten ei kukaan selviäisi. Joten siinä on meille armoa riittämiin.

        Taidat olla valehtelija ja alapään juttujujen levittäjä aluhoisuinesi. Älä sekoita pyhiä asioita epäpyhiin. Tarkistapa kielenkäyttösi.
        Pyhä pyhittyy saastainen saastuu. Näyttää saastainen saastuvan kohdallasi.

      • asdfasdfasdfe_Oikea
        Tuom. kirjoitti:

        Mikä ongelma sulla on mun kanssa? Missä kohtaa olen saastunut? Annapa tulla yksikin sellainen sana, jonka olen sanonut, joka on muka mielestäsi epäpyhä, jos kerran kuvittelet voivasi tuomita minut.

      • Tuom.
        asdfasdfasdfe_Oikea kirjoitti:

        Mikä ongelma sulla on mun kanssa? Missä kohtaa olen saastunut? Annapa tulla yksikin sellainen sana, jonka olen sanonut, joka on muka mielestäsi epäpyhä, jos kerran kuvittelet voivasi tuomita minut.

        Etkö juuri puhunut jotain alushousujuttuja? Jos olen väärässä, niin pyydän anteeksi.
        Itsekin kyllä käytän kroisia huumoria. En tunne sinua, joten kerro itsestäsi, ettei tule väärää käsitystä. Mullakin riittää perverssejä juttuja, mutta kiinnostaa enempi ihan pyhityselämä. Täytyy ihan muistuttuu aluksi itseä, mutta ihan yleisestikin. Saastaisuus saastaisuttaa.
        En tuomitse sinua. Sitä valtaa minulla ei edes ole.Mutta mietipä' noita aikaisempia kirjoituksiasi. Onko sinulla hyvä huumorin taju, vai mitä sinä noilla alushousujutuilla nyt oikein ajta takaa?

        "Etkö juuri puhunut jotain alushousujuttuja? Jos olen väärässä, niin pyydän anteeksi."

        Meni vähän aikaa tajuta mitä tarkoitit tuolla. Siis ihan kirjaimellisia alushousjuttuja? :D netissä on aika monta ASDFASDF nimimerkkiä. Käytin nimimerkkiä asdfasdfasdfe kunnes joku trolli kreationismipalstalta rekisteröi sen.

      • asdfasdfasdfe_Oikea
        Tuom. kirjoitti:

        Etkö juuri puhunut jotain alushousujuttuja? Jos olen väärässä, niin pyydän anteeksi.
        Itsekin kyllä käytän kroisia huumoria. En tunne sinua, joten kerro itsestäsi, ettei tule väärää käsitystä. Mullakin riittää perverssejä juttuja, mutta kiinnostaa enempi ihan pyhityselämä. Täytyy ihan muistuttuu aluksi itseä, mutta ihan yleisestikin. Saastaisuus saastaisuttaa.
        En tuomitse sinua. Sitä valtaa minulla ei edes ole.Mutta mietipä' noita aikaisempia kirjoituksiasi. Onko sinulla hyvä huumorin taju, vai mitä sinä noilla alushousujutuilla nyt oikein ajta takaa?

        Vai tarkoititko niitä viestejä, joita olen kirjoittanut kreationismi-palstoilla? Kirjotan siellä välillä puoli trolli mielessä.

    • Hepoilla on isot pää

      Minun korvaan kuulostaa, että tällä "asdfasdfasdfe_Oikealla" on kovia arvoja, sen takia en oikein pidä hänestä. Mieluumin kuuntelen Jarmon tempaus juttuja, vaikka ne utopistisilta kuullostaakin, paitsi sitten, kun hetki lyö. Ajankohta vain epäselvä. Suljen korvani realistisuudelta ja uskon utopiaan, mutta mitä muuta se usko on?

      Sen tiedän, kumpi pärjää paremmin, inhorealistinen vai pää pilvissä elävä.

      • asdfasdfasdfe_Oikea

        "Minun korvaan kuulostaa, että tällä "asdfasdfasdfe_Oikealla" on kovia arvoja, sen takia en oikein pidä hänestä. Mieluumin kuuntelen Jarmon tempaus juttuja, vaikka ne utopistisilta kuullostaakin, paitsi sitten, kun hetki lyö."

        Tää onkin tarkoitettu Raamatusta ja perillä olevien ihmisten keskustelupaikaksi. Ei siis niiden, jota vielä ruokitaan maidolla.

        "Ajankohta vain epäselvä. Suljen korvani realistisuudelta ja uskon utopiaan, mutta mitä muuta se usko on?"

        Hepr. 11:1-7

        "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.
        Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut.
        Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.
        Uskon vuoksi oli Abelin Jumalalle antama uhri Kainin uhria arvokkaampi. Koska Abel uskoi, hän sai vanhurskaudestaan todistuksen, kun Jumala otti vastaan hänen lahjansa, ja uskovana hän puhuu vielä kuoltuaankin.
        Uskon vuoksi otettiin Henok pois niin, ettei hän kokenut kuolemaa. "Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen." Ennen kuin hänet otettiin pois, hän näet oli -- niin hänestä todistetaan -- elänyt Jumalan mielen mukaisesti.
        Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä."

        Minä en ole tällä palstalla yrittänyt saada muiden ihmisten hyväksyntää enkä koskaan yritäkään. Siinä on ihmisten kuten Jarmon ja minun ero - Jarmo ajattelee sitä, mikä ihmisistä on mukavaa, ja minä ennenkaikkea sitä, mikä on Jumalasta mukavaa.

        Jos et kykene ottamaan tekstejäni vastaan siksi, että ne kuulostavat sinun mielestäsi karheilta, vika voi olla minussa, mutta se ettet voi edes objektiivisesti tarkastella tekstejäni, kertoo kyllä pahasti mielestäni mukavuudenhalusta.

        En sano tätä tuomitakseni, vaan sanon sen tarkasteltuani objektiivisesti asioita, ja voin olla väärässäkin.

        No onko hyvien asioiden haluaminen sitten väärin? Ei suinkaan, mutta on ero toiveajattelun ja todellisuuden ja uskon välillä. Usko on sen todellisuutta, mitä ei nähdä, mutta se todellisuus on kuitenkin olemassa. Jarmo yrittää opettaa että todellisuus, joka ei ole olemassa, olisi jotenkin uskolla nähtävissä, vaikkei mikään raamatunkohta kuitenkaan tue hänen selityksiään.

      • asdfasdfasdfe_Oikea

        Loppujen lopuksi voidaan sanoa, että oli keskustelutyylini sitten(teidän mielestänne) karkea tai ei, se ei tarkoita etteikö se, mitä puhun, voisi olla totta.

        Se ettette osaa tarkastella asioita objektiivisesti, kertoo mielestäni jonkinlaisesta kehittymättömyydestä.

        Jos te olette valmiita hyväksymään kauniita puhuvan jarmon kaikki selitykset vain siksi että hän puhuu kauniita, niin eikö tämä teidän mielestänne jo kerro jonkinnäköisestä todellisuuspakoisuudesta?

      • -jarmo-
        asdfasdfasdfe_Oikea kirjoitti:

        "Minun korvaan kuulostaa, että tällä "asdfasdfasdfe_Oikealla" on kovia arvoja, sen takia en oikein pidä hänestä. Mieluumin kuuntelen Jarmon tempaus juttuja, vaikka ne utopistisilta kuullostaakin, paitsi sitten, kun hetki lyö."

        Tää onkin tarkoitettu Raamatusta ja perillä olevien ihmisten keskustelupaikaksi. Ei siis niiden, jota vielä ruokitaan maidolla.

        "Ajankohta vain epäselvä. Suljen korvani realistisuudelta ja uskon utopiaan, mutta mitä muuta se usko on?"

        Hepr. 11:1-7

        "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.
        Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut.
        Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.
        Uskon vuoksi oli Abelin Jumalalle antama uhri Kainin uhria arvokkaampi. Koska Abel uskoi, hän sai vanhurskaudestaan todistuksen, kun Jumala otti vastaan hänen lahjansa, ja uskovana hän puhuu vielä kuoltuaankin.
        Uskon vuoksi otettiin Henok pois niin, ettei hän kokenut kuolemaa. "Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen." Ennen kuin hänet otettiin pois, hän näet oli -- niin hänestä todistetaan -- elänyt Jumalan mielen mukaisesti.
        Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä."

        Minä en ole tällä palstalla yrittänyt saada muiden ihmisten hyväksyntää enkä koskaan yritäkään. Siinä on ihmisten kuten Jarmon ja minun ero - Jarmo ajattelee sitä, mikä ihmisistä on mukavaa, ja minä ennenkaikkea sitä, mikä on Jumalasta mukavaa.

        Jos et kykene ottamaan tekstejäni vastaan siksi, että ne kuulostavat sinun mielestäsi karheilta, vika voi olla minussa, mutta se ettet voi edes objektiivisesti tarkastella tekstejäni, kertoo kyllä pahasti mielestäni mukavuudenhalusta.

        En sano tätä tuomitakseni, vaan sanon sen tarkasteltuani objektiivisesti asioita, ja voin olla väärässäkin.

        No onko hyvien asioiden haluaminen sitten väärin? Ei suinkaan, mutta on ero toiveajattelun ja todellisuuden ja uskon välillä. Usko on sen todellisuutta, mitä ei nähdä, mutta se todellisuus on kuitenkin olemassa. Jarmo yrittää opettaa että todellisuus, joka ei ole olemassa, olisi jotenkin uskolla nähtävissä, vaikkei mikään raamatunkohta kuitenkaan tue hänen selityksiään.

        En tunne tarpeeksi hyvin Jumalaa, jotta tietäisin mikä hänestä olisi parasta. Sen sijaan minä tunnen Jeesuksen Kristuksen, vapahtajani, joka tahtoo Pyhän Hengen kautta että opetan näin, kun nyt opettanut olen.

        Se mitä tulee ihmisiin, joiden mielipiteitä mielestäsi näköjään haluan mukailla, niin huomaat heti kuinka paljon minulla on vastustajia. Millaista populistisuutta sellainen on? Toiseksi eräs opetukseni kulmakivistäni on huomata miten Jumala lähestyy ihmistä. Puute, sairaus, sodat ja ahdistus ovat lähestyvän Jumalan varjo. Kuka populisti sellaista saarnaa, paitsi minä.

        Sinusta asdfasdfasdfe_Oikea minulla on selkeä käsitys. Haluat olla sankari ja lepyttää Jumalaa puheillasi, jossa et ota pelastusta vastaan, vaan näytät hampaat irvessä kuinka rohkea olet ja kuinka uhraat henkesi "jonkun puolesta" ??? Uskosiko vai? ...ja sitä paitsi kelpaako henkesi Jumalalle uhriksi?

        Taistele vaan, jos näet siinä kohtalosi, mutta minä ja Saara lähdemme tulisilla vaunuilla, enkelikyydillä isän luo, morsiamena ja hääjuhlaa varten.

    • asdfasdfasdfe_Oikea

      Oon kyl pohtinu asiaa ja pitää sanoa, et en oo kyl ollu erityisen karkea viesteissäni, mistä jotkut sisaret ja veljet(muka) on mua täällä syyttäneet.

      Jos joku henkilö opettaa harhaoppia, niin ei sitä opetusta voi sinänsä puolustella. Tätä mieltä olen minä ja luullakseni moni muukin Herran veli.

    • asdfasdfasdfe_Oikea

      Tosiasia on kuitenkin se, et mitään syntiä en oo tehny. Ei harhopin sanominen harhaopiksi ole syntiä. Siinä ei mieleltään epäkehittyneiden uskovaisten mielipiteitä kysellä, koska minä kyllä tiedän miten asiat ovat.

      • asdfasdfasdfe_oikea

        Ja tästäkin viestistä, joku ajattelee nyt että olen ylpeä. Siis onko ylpeyttä sanoa, että jos tietää jonkun asian, että tietää sen? Tuomitkaa oikein elkääkä silmämitalla.

      • Tuom.
        asdfasdfasdfe_oikea kirjoitti:

        Ja tästäkin viestistä, joku ajattelee nyt että olen ylpeä. Siis onko ylpeyttä sanoa, että jos tietää jonkun asian, että tietää sen? Tuomitkaa oikein elkääkä silmämitalla.

        Eet sinä ylpeä ole. Mutta sekopää kylläkin. Tuomitsen sinut sekopäämitalla, en asiapohjalla. Siinä saatat olla ihan oikeassa. Sen verran opiksesi, että meillä kylläkin jokaisella viiraa jossain kohtaa. Mutta ei niitä' kaikkia kannata nettiin laittaa! tai sitten laita vaan, mutta keskustelu ajutuu ihan muille raiteille.

        Mutta kyllä sinulla musta ihan hyviä ajatuksia on, joten jatka vaan. Äläkä kiinnitä niinkään muiden kommenteihin huomiota. Ihan kannustavassa mielessä.

        "Eet sinä ylpeä ole. Mutta sekopää kylläkin. Tuomitsen sinut sekopäämitalla, en asiapohjalla. Siinä saatat olla ihan oikeassa. Sen verran opiksesi, että meillä kylläkin jokaisella viiraa jossain kohtaa. Mutta ei niitä' kaikkia kannata nettiin laittaa! tai sitten laita vaan, mutta keskustelu ajutuu ihan muille raiteille. "

        Okei eli keskitytään siis aiheeseen, joka on: Jarmon oppien raamatunmukaisuus.

        Okei ! palataan siis aiheeseen. Mikä se olikaan satanistin näkökulma Saaran ja Jarmon uskon käsitykseen?

    • asdfasdfasdfe_O

      Jaa'a jaa'a, ottia tuota.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4892
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3543
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1558
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1480
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1334
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1128
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1057
    Aihe