Pari vuotta kestänyt mahasirkus/ripuli. = ärtyny paksusuoli

Nuoruus kärsii :(

Olen parikymppinen mies. Noin pari vuotta kestänyt tivoli mahassa.
Kaikkea on kokeiltu ja tutkittu.

Aamuisin saa melkeinpä heti juosta vessaan, teen tarpeeni, tästä saattaa kulua vain 15 min, niin on käytävä toisen kerran. Ja tätä voi jatkua 5 tuntia.
Viimeisimmät ulostuskerrat ovat vain sitä että kun kaikki muu on jo tullut niin ulos tulee vain vettä tai limaa.

Päivittäin kärsin mahakivuista, suolistomurista/väreilystä, paksusuoli saattaa olla todella kipeä ajoittain. Myös kahdessa vuodessa närästys on lisääntynyt, suuhun kertyy runsas määrä sylkeä koko ajan jota joutuu niellä.

Vatsa toimii ihan miten tahtoo, jos aamulla ei ole ripulia niin illalla sitten on tai viimeistään seuraavana päivänä on.

Kärsin myös kovista happamista ilmavaivoista päivittäin.

Henkisesti olen ihan loppunut. Vatsaongelmat ovat vallanneet elämäni. Kaikkeen mitä teen liittyy vatsa ja suoli.
Heti jos(kun) aamulla on ripuli, niin päivä on pilalla ja se masentaa.
Ostoksillekkin pelottaa mennä kun miettii et pärjääköhän siellä.

Olen käynyt verikokeissa muutaman kerra, ultraäänessa ja röntgenissä = aivan nornaalit tulokset

On tehty kaikki ulostenäyte tutkimukset = ei poikkeavaa

Olen käynyt tähystyksessä sekä vatsa laukku että suolisto kuvattu, koepala otettiin, ei keliakiaa eikä kasvaimia tms, mahassa lievä krooninen gastriitti. Mutta sekin varsin tavallista nykyään.

Eniten vaivaa minua nuo limaiset ja vesi ripulit, kun ei toisiaan muuta tule kuin nestettä ja "räkää" jotka kellertävän väristä. Tällöin ei uskalla ilmaakaan päästää.

Lääkärillä käynyt useaan otteeseen.

Syön laktoosittomia maitotuotteita sillä nuorempana todettiin laktoosiintorelanssi.

Pyrin syömään terveellistä mutta työnpuolesta joudun usein hotkimaan.

Tällä hetkellä syön, maitohappobakteereja, cuplatonta, somac, visiblin.
Ja aina kun on tuota vesiripulia niin joudun imodiumia ottamaan, tosin nykyään sekään ei lopeta veden tulemista.

Olen kokeillut luontaistuotteista monia mikään ei auttanut,

Epäilin myös sappihapporipulia johon kokeilin quastrin jauhetta. = ei auttanut.
Myös maha särkyihin kokeillut todella lievää masennuslääkettä.


Lääkärit totesivat että sinulla on todennäköisimmin krooninen ärtynyt paksusuoli. Pitää oppia elämään ja oppia tuntemaan vatsa ja kehosi.

Ongelma on että tätä vatsaa ei voi oppia tuntemaan.

En odottanut apua täältä, kunhan kerroin vain tarinani jos löytyy ketään samanlaista joka tietäisi jonkun helpotuksen.

Tahtoisin elämäni takaisin, tässä menee nuoruus pilalle:(

368

54298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mikimi

      hei itsellänikin ärtynyt suoli, tosin ei noin paha:( oletko kokeillut mitään vyöhyketerapiaa tai hypnoosia, monet pitää huuhaana mutta mistä sitä tietää vaikka auttaisi. Ja syötkö viljatuotteita? kaikille ne eivät sovi vaikka missään kokeissa mitään ei näkyisikään

      • Nuoruus kärsii :(

        En ole kokeillut hypnoosia tms. Syön viljatuotteita kun testeissä sanottiin ettei ole viljaallergioita. Kai se on kokeiltava tuota viljattomuutta. Kiitos


      • mikimi
        Nuoruus kärsii :( kirjoitti:

        En ole kokeillut hypnoosia tms. Syön viljatuotteita kun testeissä sanottiin ettei ole viljaallergioita. Kai se on kokeiltava tuota viljattomuutta. Kiitos

        itse syön viljatuotteita mutta joillekin ei sovi silti vaikka kokeet ok. kokeile jos auttaa, ei varmaan päivässä mutta luulis et kuukaudessa jo näkis miten on


      • Nuoruus kärsii :( kirjoitti:

        En ole kokeillut hypnoosia tms. Syön viljatuotteita kun testeissä sanottiin ettei ole viljaallergioita. Kai se on kokeiltava tuota viljattomuutta. Kiitos

        moi! mulla tulee vehnästä ja hiivasta maha ongelmia vaik testeissä ei näykkään. Myös laktoositon ruokavalio ja kananmunaa ei siedä kanskaan... kokeile eka vaikka ne viljat että jätä pois. sit palauta yks vilja kerrallaan vaik 2 viikon välein niin näät jos joku tietty tekee mahan semmoseksi.


      • ärtynyt
        Nuoruus kärsii :( kirjoitti:

        En ole kokeillut hypnoosia tms. Syön viljatuotteita kun testeissä sanottiin ettei ole viljaallergioita. Kai se on kokeiltava tuota viljattomuutta. Kiitos

        kokeileppas akupunktiota, olen kuullut sen auttavan


      • 1231312312
        Nuoruus kärsii :( kirjoitti:

        En ole kokeillut hypnoosia tms. Syön viljatuotteita kun testeissä sanottiin ettei ole viljaallergioita. Kai se on kokeiltava tuota viljattomuutta. Kiitos

        Sain ulkomailta mahataudin reilu vuosi sitten, ja sen jälkeen vatsani on toiminut vähän miten sattuu. Pahimmat ilmavaivat (vatsa todella kipeä ja näyttää kuin olisin raskaana) tulevat omenoista, viinirypäleistä, pastasta, ruisleivästä ja hernekeitosta. Niitä syön melko vähän, jos ollenkaan.

        Pahimmat ripulikohtaukset tulevat kahvista, vehnäjauhoista (vaalea leipä, pulla), joistain makeutusaineista suurina määrinä ja sokerista.

        Jos tiedän että olen menossa jonnekin, esim. juhliin niin lopetan näiden ruoka-aineiden syönnin jo päivää aikaisemmin.

        Vatsani reagoi joskus näihin ruokiin todella voimakkaasti, mutta se riippuu. Kun vatsani on hetkellisesti normaalina, ei oireetkaan ole niin pahoina. Mutta jos maha on jo valmiiksi huonona ja menen haukkaamaan pullakahvit niin huhhuh!

        Jos vatsa on sekaisin, niin paras apu itselleni on kaurapuuro ja perus maustamaton viili, koska näistä ei tule mitään oireita.

        Aivan aluksi ajattelin että kaikista ruoista tulee jotain oireita enkä voinut syödä melkein mitään pelkäämättä seurauksia, mutta ajan kanssa olen oppinut huomaamaan pahimmat oireiden aiheuttajat. Ruokavaliolla on todella suuri merkitys vatsan hyvinvointiin. Ja ehdottomasti kehotan jättämään SOKERIN, KAHVIN ja VILJAT. Ne ovat usein yleisimmät vatsaoireiden aiheuttajat.


      • mahakuuri
        mikimi kirjoitti:

        itse syön viljatuotteita mutta joillekin ei sovi silti vaikka kokeet ok. kokeile jos auttaa, ei varmaan päivässä mutta luulis et kuukaudessa jo näkis miten on

        Koita hermoratahierontaa myös ,mulla auttoi se


    • ei kivaa, ei

      On se ikävää että sinulla noin nuorena on tuo vaiva, minulla on jo ikää paljon enempi mutta elämäni on juuri tuollaista kuin itse kirjoitit, ollut jo vuosia, ei tule kuuloonkaan että aamusta pääsisi mihinkään liikkeelle, ja joka päivä kun lähtee asioille niin päällimmäisenä asiana on aina vatsa, että kuinka sen kanssa pärjään, joten kuten olen pärjännyt tähän asti, mutta ei mistään normaalista elämästä voi puhua. Minullekkin on tehty noi samat tutkimukset, ja mitään ei ole löytynyt, sanotaan aina että on syötävä kuituja, mutta kun sekään ei auta.

      • .M,.LK

        KYSEESSÄ ON KROONINEN PANKGREATIITTI.
        HOITO ON KALLISTA,VAIVAAN ON LÄÄKE GREON 10 000.
        YLEENSÄ ALOITETAAN 8 KAPSELIA ATERIA MAX.
        LÄÄKETTÄ SAA MYÖS RESEPTIVAPAASTI 100 KAPSELIA MAKSAA 38€.


      • minityttö
        .M,.LK kirjoitti:

        KYSEESSÄ ON KROONINEN PANKGREATIITTI.
        HOITO ON KALLISTA,VAIVAAN ON LÄÄKE GREON 10 000.
        YLEENSÄ ALOITETAAN 8 KAPSELIA ATERIA MAX.
        LÄÄKETTÄ SAA MYÖS RESEPTIVAPAASTI 100 KAPSELIA MAKSAA 38€.

        tuo nyt on tosi edullista lääkintää jos auttaa vaivaan. Itselläni oli n.13v. sitten paha paksusuolen haavainen tulehdus ja siihen ne vasta kalliit lääkkeet oli kunnes vaihtui lääkäri ja määräsi oikean lääkkeen joka paransi minut oireettomaksi, tosin joudun käyttämään melko kalliita lääkkeitä lopun ikäni, mutta se oireet poistanut lääke oli mitä edullisin...muutaman kympin/3kk.nyt menee yli 700e/v ylläpito hoitoon.


      • Kokemusta on
        .M,.LK kirjoitti:

        KYSEESSÄ ON KROONINEN PANKGREATIITTI.
        HOITO ON KALLISTA,VAIVAAN ON LÄÄKE GREON 10 000.
        YLEENSÄ ALOITETAAN 8 KAPSELIA ATERIA MAX.
        LÄÄKETTÄ SAA MYÖS RESEPTIVAPAASTI 100 KAPSELIA MAKSAA 38€.

        Moi, Olen kokeillut Greonia, Ei se mitään auttanut. Mutta Visiblin ja paasto, ruisleivän, sipulin, hernekeiton, makeutusaineiden, myös ksylitoli, pois jättäminen auttoi. Lisäapuna illalla syöty riisipuuro ja maitohappobakteeri kapselit. Eikös pankgreatiitti ole juoppojen sairaus. Ei nuorella sitä voi olla.


      • ei ole :(( ei

        On todella ikävää kun tosiaan saa kärsiä tuollaisesta vatsasta nuoresta saakka itselläni sama juttu, ja aika lailla samoja oireitakin, lisäten vielä kouristelevat kivut
        ei voi oikein mitään tehdä tai mennä kun aina joutuu pelkäämään vatsaa. Että miten se reagoi ja missä kunnossa se taas on, Tosin en halua enää lähteä edes mihinkään ulos koska olo on jatkuvasti huono vatsan takia itsekkin olen kokeillut vaikka minkälaisia lääkkeitä ja lääkäreitä. EI APUA YHTÄÄN! sitten itse lähdin kokeilemaan gluteenitonta ruokavaliota ja on ollut apua ei niinkään ummetukseen ja ripulin vaihteluun, mutta kouristelevat vatsakivut ovat lähes kokonaan poissa.


      • apua tarvitseva
        minityttö kirjoitti:

        tuo nyt on tosi edullista lääkintää jos auttaa vaivaan. Itselläni oli n.13v. sitten paha paksusuolen haavainen tulehdus ja siihen ne vasta kalliit lääkkeet oli kunnes vaihtui lääkäri ja määräsi oikean lääkkeen joka paransi minut oireettomaksi, tosin joudun käyttämään melko kalliita lääkkeitä lopun ikäni, mutta se oireet poistanut lääke oli mitä edullisin...muutaman kympin/3kk.nyt menee yli 700e/v ylläpito hoitoon.

        Moikka onko sinulla minkä lainen lääke käytössä itsellä sama sairaus itsellä on asacol
        ??


      • Anonyymi

        kupillinen maissivelliä aamuisin on aika hyvä asiaan


      • Anonyymi
        .M,.LK kirjoitti:

        KYSEESSÄ ON KROONINEN PANKGREATIITTI.
        HOITO ON KALLISTA,VAIVAAN ON LÄÄKE GREON 10 000.
        YLEENSÄ ALOITETAAN 8 KAPSELIA ATERIA MAX.
        LÄÄKETTÄ SAA MYÖS RESEPTIVAPAASTI 100 KAPSELIA MAKSAA 38€.

        Ensinnäkin se on pankreatiitti ja ennen haimaentsyymien vetämistä kannattaa kuitenkin tutkituttaa haima.

        Joo, en vastaa aloittelijalle, vaan jotka tätä myöhemmin lukevat.

        Ensin verikokeet, sitten kuvaukset.

        Tosin krooniseen haimatulehdukseen liittyy kyllä muitakin oireita kuin ripuli. Creon ei paranna sairautta eikä välttämättä mitään, sen tarkoitus on saada ravinteita imeytymään.

        Piihappogeeliä voi kokeilla oli syy mikä hyvänsä. Haimatulehduksen hoidosta löytyy tietoa ulkomaalaisilta sivuilta: lisäravinteita ja fytokemikaaleja, joista jotkut auttavat joillekin, kaikille ei mikään.


      • Anonyymi
        Kokemusta on kirjoitti:

        Moi, Olen kokeillut Greonia, Ei se mitään auttanut. Mutta Visiblin ja paasto, ruisleivän, sipulin, hernekeiton, makeutusaineiden, myös ksylitoli, pois jättäminen auttoi. Lisäapuna illalla syöty riisipuuro ja maitohappobakteeri kapselit. Eikös pankgreatiitti ole juoppojen sairaus. Ei nuorella sitä voi olla.

        Ei ole juoppojen sairaus, sitä voi olla kellä vaan, vaikka alkoholi sitä usein aiheuttaakin.
        Oksettaa itseäsi tiettyjä ihmisiä parampana pitämisen halventava nimittely.
        Alkoholismi on vähintään 70-90%sti geeniperäistä. Se ei tarkoita samaa kuin perinnöllistä. Lue geenitutkimusta, niin tiedät.
        No, et tietenkään lue.


      • Anonyymi
        Kokemusta on kirjoitti:

        Moi, Olen kokeillut Greonia, Ei se mitään auttanut. Mutta Visiblin ja paasto, ruisleivän, sipulin, hernekeiton, makeutusaineiden, myös ksylitoli, pois jättäminen auttoi. Lisäapuna illalla syöty riisipuuro ja maitohappobakteeri kapselit. Eikös pankgreatiitti ole juoppojen sairaus. Ei nuorella sitä voi olla.

        Ei ole juoppojen sairaus, miehelläni on vaikea haiman vajaatoiminta ja syö Creonia loppuikänsä joka suupalan kanssa.


    • nuoruus kärsii :(

      kiitos viestistä. Ja kyllähän se on ikävää että näin nuorena jo. Tässä kärsii parisuhde ja työ kun on näin suuri ongelma. puurostakin maha ei tykkää-,-

      • määmy

        Mull on yks tuttu, jolle tuli puuron syönnin jälkeen vatsaväänteitä, lopetti puuron ja auttoi.
        Samoin ruisleipä aiheutti hänelle ilmaoireita.

        Lääkkeistä en osaa sanoa, jokaiselle kun tehoaa oikein täsmätty lääke/lääkkeet.


      • Anonyymi
        määmy kirjoitti:

        Mull on yks tuttu, jolle tuli puuron syönnin jälkeen vatsaväänteitä, lopetti puuron ja auttoi.
        Samoin ruisleipä aiheutti hänelle ilmaoireita.

        Lääkkeistä en osaa sanoa, jokaiselle kun tehoaa oikein täsmätty lääke/lääkkeet.

        jKorrensääteistä eli korrenvahvistajista , kun on viljassa niitä jäämiä - monen muun lisäksi.


    • mikimi
    • Nuoruus kärsii :(

      Kuulostaa,mutta minun tapauksessa ei vessassa käynti iske syömisen jälkeen, vaan ihan milloin vaan ja varsinkin joka aamut. Kokeilin tosiaan tuota questran lääkettä kaksi päivää mutta ei ollut mitään apua. Pitäneen koittaa tuota vielä oikein kunnolla.

      • Anonyymi

        Queastran lääke ei auta välttämättä ihan heti vaan parin viikon käyttämisen jälkeen kun ottaa sen niinkuin ohjeessa sanotaan


    • Väärät bakteerit käy

      tössä. PITÄÄ olla juuri nuo linkeissä luetellut bakteerit, tehosessiot käyttöön! Muuten ei ripuli lopu!


      .....jatkuu. * Ripuli (löysä uloste), johon ei liity ripulia edeltänyttä antibiootti-kuuria:
      Kertoo sen että suoliston tarpeellinen bakteeri-kanta on vajaa, mutta ei vielä vakava, joka voidaan parantaa antamalla suoliston limakalvoille hyvät/tarpeelliset maitohappobakteerit syöden, huomioiden että syöt oikeita eläviä luonnollisia bakteerikantoja (ks kolme (3) tärkeintä bakteeria), riittävästi-vähintään 3×1(suositus=3×2)-miljardia bakteeria/vrk.
      Antibiootti tappaa maitohappobakteerit; ota mhb.t kolme tuntia antibiootin jälkeen ja ajoita mhb.n otto viimeiseksi yötä vasten, jne. Lisää ohjeita Mhb-ryhmässä.
      Mutta jos limakalvoille ei olekaan annettu hyviä/tarpeellisia maitohappobakteereita, niin:

      * Veri-ripuli (löysä uloste), johon saattaa liittyä ripulia edeltänyt antibiootti-kuuri:
      Kyseessä saattaa olla Clostridium difficile-bakteer............................
      Kokonaan:
      http://maitohappobakteeri.nettisivu.org/mhb-pula-08092010-meijereiden-takia-maidon-kasittelyssa-on-vakava-terveys-uhka-maidon-homogenointi-on-lopetettava-valittomasti/mhb-mrsa-sairaala-bakteerin-turhat-uhrit/


      Tarvitsee juuri L-a, L-b ja Bif bakteerit. Ohjeistus tehosessioineen:
      http://maitohappobakteeri.nettisivu.org/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-maitohappobakteeri-jauhe-ja-jauhekapseli-tuotteet-suomioikeat-probiootti-bakteerit/

    • Laktoosi-intoleranss

      on parannettavissa 100%.sti!


      ............jatkuu. - Em muodostaa puolet (a 50%) kokonaisuudesta silloin kun rasvan saantilähde on lehmän maito!
      - Tyydyttynyttä rasvaa tarvitaan sekä;
      A.solukalvon “rakennus aineeksi”, että
      B.Probiootti-bakteerien suojaksi!
      .
      Huomioi tämä:
      - Esimerkiksi sianlihan “läski” eli tyydyttynyt rasva ei sisällä Probiootti-bakteereita ollenkaan!

      Vaihe 2.
      Mutta jos!
      6. Kysymys:
      - >>>>>>Mistä minä noita mhb.ta sitten saan jos en voi käyttää rasvaista maitoa esimerkiksi laktoosi-intoleranssi n ja/tai maitoallergia n takia?
      Vastaus:
      - *)On eräs poikkeus jolla toimenpiteellä saatat kestää maitotuotetta: Tee kotiviiliä suoraan maitotilalta haettuun raakamaitoon, jolloin 24-tunnin hapattamisen jälkeen viilissä oleva Probiootti-bakteeri määrä on 256-kertainen aloitustilanteeseen nähden.
      *) Varoitus: Tätä toimenpidettä et saa tehdä jos sinulla on anafylaksian (=vakava allerginen reaktio) vaara!
      - Jos et pysty käyttämään rasvaisia maito- ja/tai hapanmaito-tuotteita ollenkaan(katso edellinen kohta), niin ongelman voit ratkaista siten että syöt Probiootti-jauhekapseleita niin kauan (kuukausi–kuukausia!) että kestät maitotuotteita.
      - Saat mhb.t syömällä Probiootti-bakteereita kapselissa, jossa on kolme tärkeintä bakteeria 1.L-a, 2.L-b ja 3.Bif bakteerit joiden saantisuositus on 3×2-miljardia bakteeria/vrk muut Probiootti bakteerit joita Probiootti(mhb)-tuote saa sisältää.

      Vaihe 3.
      Sitten on mentävä bakteeripurkille:
      - Lue sivu “Ohjeistus ja käyttökelpoiset maitohappobakteeri jauhe- ja jauhekapseli-tuotteet(Suomi)=oikeat Probiootti-bakteerit”............
      Jatkuu........
      http://maitohappobakteeri.nettisivu.org/mhb-maitohappoprobiootti-bakteerit-pahkinankuoressa-vaiheittain-lyhyesti/

      • auttakee ihmeessä

        Mistä noita vitamiineja saa?


      • Juhani A.
        auttakee ihmeessä kirjoitti:

        Mistä noita vitamiineja saa?

        Taas tuon homeukon juttuja ylläolevassa linkissä...noihin ei kannata uskoa.

        Nyrkkisääntönä voi pitää sitä että apteekista ei maitohappobakteereja kannata ostaa. Kuolleilla bakteereilla ei ole minkäänlaisia probioottisia vaikutuksia, ja ellei tuotetta säilytettä kylmäkaapissa niin hyvin todennäköisesti se sisältää kuolleita bakteereja ja sen vaikutus on korkeintaan placeboa.

        Halvemmalla pääsee jos käyt kaupasta ostamassa esimerkiksi bulgarian jugurttia ja hapankaalia. Varmasti elävää kantaa. Mutta vältä Valion tuotteita, suuri osa niistä on huijausta: purkissa isolla tekstillä lukee että siihen on jotain maitohappobakteeria lisätty, mutta pääsääntöisesti kyseiset bakteerit ovat niitä yleisimpiä joita löytyy maitotuotteista jo luonnostaan ja joita ei ihmiset lisää ruokavalioonsa tarvitse.

        Mutta kokeile vaikka tuota hapankaalia, syö 1/3 rasiaa päivässä. Maku saattaa tuntua alkuun vastenmieliseltä, mutta vaikutuksen huomaa nopeasti.


      • Nuoruus kärsii :(
        Juhani A. kirjoitti:

        Taas tuon homeukon juttuja ylläolevassa linkissä...noihin ei kannata uskoa.

        Nyrkkisääntönä voi pitää sitä että apteekista ei maitohappobakteereja kannata ostaa. Kuolleilla bakteereilla ei ole minkäänlaisia probioottisia vaikutuksia, ja ellei tuotetta säilytettä kylmäkaapissa niin hyvin todennäköisesti se sisältää kuolleita bakteereja ja sen vaikutus on korkeintaan placeboa.

        Halvemmalla pääsee jos käyt kaupasta ostamassa esimerkiksi bulgarian jugurttia ja hapankaalia. Varmasti elävää kantaa. Mutta vältä Valion tuotteita, suuri osa niistä on huijausta: purkissa isolla tekstillä lukee että siihen on jotain maitohappobakteeria lisätty, mutta pääsääntöisesti kyseiset bakteerit ovat niitä yleisimpiä joita löytyy maitotuotteista jo luonnostaan ja joita ei ihmiset lisää ruokavalioonsa tarvitse.

        Mutta kokeile vaikka tuota hapankaalia, syö 1/3 rasiaa päivässä. Maku saattaa tuntua alkuun vastenmieliseltä, mutta vaikutuksen huomaa nopeasti.

        Kiitos,täytyy kokeilla tuota hapankaalia!


      • N
        auttakee ihmeessä kirjoitti:

        Mistä noita vitamiineja saa?

        Oikeasta ruokavaliosta tarkoittaa sitä et syöt monipuolisesti..


      • Valiotyttö
        Juhani A. kirjoitti:

        Taas tuon homeukon juttuja ylläolevassa linkissä...noihin ei kannata uskoa.

        Nyrkkisääntönä voi pitää sitä että apteekista ei maitohappobakteereja kannata ostaa. Kuolleilla bakteereilla ei ole minkäänlaisia probioottisia vaikutuksia, ja ellei tuotetta säilytettä kylmäkaapissa niin hyvin todennäköisesti se sisältää kuolleita bakteereja ja sen vaikutus on korkeintaan placeboa.

        Halvemmalla pääsee jos käyt kaupasta ostamassa esimerkiksi bulgarian jugurttia ja hapankaalia. Varmasti elävää kantaa. Mutta vältä Valion tuotteita, suuri osa niistä on huijausta: purkissa isolla tekstillä lukee että siihen on jotain maitohappobakteeria lisätty, mutta pääsääntöisesti kyseiset bakteerit ovat niitä yleisimpiä joita löytyy maitotuotteista jo luonnostaan ja joita ei ihmiset lisää ruokavalioonsa tarvitse.

        Mutta kokeile vaikka tuota hapankaalia, syö 1/3 rasiaa päivässä. Maku saattaa tuntua alkuun vastenmieliseltä, mutta vaikutuksen huomaa nopeasti.

        Minun kohdalla Valion tuotteet parhaiten minua hoitaneet..Taidat olla suomen maatalouden vihaaja ja lidlin vakioasiakas..


      • Anonyymi
        Juhani A. kirjoitti:

        Taas tuon homeukon juttuja ylläolevassa linkissä...noihin ei kannata uskoa.

        Nyrkkisääntönä voi pitää sitä että apteekista ei maitohappobakteereja kannata ostaa. Kuolleilla bakteereilla ei ole minkäänlaisia probioottisia vaikutuksia, ja ellei tuotetta säilytettä kylmäkaapissa niin hyvin todennäköisesti se sisältää kuolleita bakteereja ja sen vaikutus on korkeintaan placeboa.

        Halvemmalla pääsee jos käyt kaupasta ostamassa esimerkiksi bulgarian jugurttia ja hapankaalia. Varmasti elävää kantaa. Mutta vältä Valion tuotteita, suuri osa niistä on huijausta: purkissa isolla tekstillä lukee että siihen on jotain maitohappobakteeria lisätty, mutta pääsääntöisesti kyseiset bakteerit ovat niitä yleisimpiä joita löytyy maitotuotteista jo luonnostaan ja joita ei ihmiset lisää ruokavalioonsa tarvitse.

        Mutta kokeile vaikka tuota hapankaalia, syö 1/3 rasiaa päivässä. Maku saattaa tuntua alkuun vastenmieliseltä, mutta vaikutuksen huomaa nopeasti.

        Hapankaalin syöminen ärtyneeseen vatsaan on mielestäni kyseenalaista. Ainakin itselläni hapankaali saa vatsan aivan sekaisin.
        Sensijaan suosittelen syömään ruoan hyvin purren, jolloin ruokaan sekoittuu sylkeä, jonka entsyymit tekevät osuuden ruoan sulatuksesta ja vatsalle ei jää silloin niin suurta hommaa. Annos saisi olla alkuun normaalia pienempi ja todella hitaasti, rauhallisesti syöden ja purren ruokaa noin 30 kertaa. Lapsethan syövät usein juuri näin. Ruoasta saa paremmin kaikki ravintoaineetkin hyödynnettyä, kun siihen sekoittuu paljon syljen entsyymejä.
        Krooniseen vatsa- ja suolistokatarriin suosittelen kamomillateetä. Se vaikuttaa tulehduksia ehkäisevästi, kouristuksia laukaisevasti, kipuja, ilmavaivoja, ripulia ja pahoinvointia lievittävästi ja rauhoittavasti.
        Joissakin kirjoituksissa käsketään välttää kamomillaa, mikäli on allerginen sille tai siitepölylle tai jos on krooninen maksa- tai munuaissairaus tai kyseessä pieni lapsi.
        Itse olen käyttänyt kamomillateetä juuri suoliston rauhoittamiseen johon pitää myös liittää tuo rauhallinen ruokailu hyvin pureskellen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hapankaalin syöminen ärtyneeseen vatsaan on mielestäni kyseenalaista. Ainakin itselläni hapankaali saa vatsan aivan sekaisin.
        Sensijaan suosittelen syömään ruoan hyvin purren, jolloin ruokaan sekoittuu sylkeä, jonka entsyymit tekevät osuuden ruoan sulatuksesta ja vatsalle ei jää silloin niin suurta hommaa. Annos saisi olla alkuun normaalia pienempi ja todella hitaasti, rauhallisesti syöden ja purren ruokaa noin 30 kertaa. Lapsethan syövät usein juuri näin. Ruoasta saa paremmin kaikki ravintoaineetkin hyödynnettyä, kun siihen sekoittuu paljon syljen entsyymejä.
        Krooniseen vatsa- ja suolistokatarriin suosittelen kamomillateetä. Se vaikuttaa tulehduksia ehkäisevästi, kouristuksia laukaisevasti, kipuja, ilmavaivoja, ripulia ja pahoinvointia lievittävästi ja rauhoittavasti.
        Joissakin kirjoituksissa käsketään välttää kamomillaa, mikäli on allerginen sille tai siitepölylle tai jos on krooninen maksa- tai munuaissairaus tai kyseessä pieni lapsi.
        Itse olen käyttänyt kamomillateetä juuri suoliston rauhoittamiseen johon pitää myös liittää tuo rauhallinen ruokailu hyvin pureskellen.

        Kyllä ruoan pureskeleminen tarpeeksi kauan on vatsalle eduksi ja kamomillatee todella hyvä rauhoittaja vatsalle, mikäli ei ole noita esteitä kamomillan käyttöön.

        Lisäksi aamuisin kaurasta keitetty puuro siten, että hiutaleet laitetaan kylmään veteen. Näin keitettäessä syntyy "kauralimaa", joka on suolistoa ja vatsaa suojeleva.

        Persimolla-hedelmällä on myös suolistoa rauhoittava vaikutus ja sopii hyvin maha- ja suolihaavaisille, ummetusta, koliikkia ja peräpukamia poteville.

        Suolistohaavoista poteville sopii myös lasillinen tomaattimehua, johon on sekoitettu 2 ruokalusikallista oliiviöljyä. Tätä tomaattimehua otettaessa on pitänyt kulua jo ainakin pari tuntia siitä kun on viimeksi syönyt. Itse olen ottanut sitä lasillisen aamulla tyhjään vatsaan sekä lasillisen päivällä ennen ateriaa ja vielä illalla lasillisen.


    • Nuoruus kärsii :(

      Uutena juttuna. Olen viikon sisällä kaksi kertaa herännyt yöllä siihen että mahaa vääntää ja kiertää ja kouristaa rajusti, josta seurannut puolen tunnin vahva velli/vesi ripuli :/. Alkaa toivo katomaan.

      • Juhani A.

        Kyllä se jostain ruoasta yleensä johtuu. Mutta vatsa rauhoittuu hyvin hitaasti, täytyy olla kuukausia syömättä sitä mikä suolta ärsyttää joten hankala sitä on selvittää.

        Samoja vaivoja oli itselläni pari vuotta. Jätin pois virvoitusjuomat ja energiajuomat, kahvin, sekä kaiken E621 lisäainetta sisältävän. Muutenkin vähensin lisäaineiden käyttöä, periaate on se että jos tuotteessa on yli neljä lisäainetta niin jätän ostamatta. Vatsa rauhoittui täysin puolessa vuodessa kun noista luovuin.


      • paulamummu
        Juhani A. kirjoitti:

        Kyllä se jostain ruoasta yleensä johtuu. Mutta vatsa rauhoittuu hyvin hitaasti, täytyy olla kuukausia syömättä sitä mikä suolta ärsyttää joten hankala sitä on selvittää.

        Samoja vaivoja oli itselläni pari vuotta. Jätin pois virvoitusjuomat ja energiajuomat, kahvin, sekä kaiken E621 lisäainetta sisältävän. Muutenkin vähensin lisäaineiden käyttöä, periaate on se että jos tuotteessa on yli neljä lisäainetta niin jätän ostamatta. Vatsa rauhoittui täysin puolessa vuodessa kun noista luovuin.

        Et muuten ole ainoa, joka oireilee noista. Sehän on tehty soijasta ja soija on nykyään yleensä muuntogeenisestä soijasta tehtyä. Tarkista, ettei tuotteessa ole ollenkaan myöskään maissista tehtyjä aineksia, vaikka tämä ei allergiaa olekaan, vaan paljon pahempaa:

        http://koti.netplaza.fi/~paula/xyz/maissiallergia.htm

        Jaensisijassa jätä kaikki tabletiti pois, mitä lääkäri ei ole määrännyt. ja jos on määrännyt sellaisia, missä on natriumlauryylisulfaattia, heti vaihda toiseen - se nimittäin aiheuttaa niitä aftoja, jotka sitten tulehtuu helposti.

        Karrageeni E407 kapselinkuoriaineksena on tosi huono, sillä se aiheittaa tulehduksia.


      • N
        paulamummu kirjoitti:

        Et muuten ole ainoa, joka oireilee noista. Sehän on tehty soijasta ja soija on nykyään yleensä muuntogeenisestä soijasta tehtyä. Tarkista, ettei tuotteessa ole ollenkaan myöskään maissista tehtyjä aineksia, vaikka tämä ei allergiaa olekaan, vaan paljon pahempaa:

        http://koti.netplaza.fi/~paula/xyz/maissiallergia.htm

        Jaensisijassa jätä kaikki tabletiti pois, mitä lääkäri ei ole määrännyt. ja jos on määrännyt sellaisia, missä on natriumlauryylisulfaattia, heti vaihda toiseen - se nimittäin aiheuttaa niitä aftoja, jotka sitten tulehtuu helposti.

        Karrageeni E407 kapselinkuoriaineksena on tosi huono, sillä se aiheittaa tulehduksia.

        Tarkoitat sammasta jota pienilläkin lapsilla useimitenlähtee sitruunalla


      • Kokemusta on

        Oletkohan päässyt jo tuosta kurjasta vaiheesta ohi. Minulla oli samanlaista, mutta lopulta visiblinin, maitohappokapseleiden, actimel-jogurtin ja ajoittaisen paaston jälkeen alkoi helpotta. Sitä riisipuuroa suosittelen vieläkin. Riisipuuro on eri juttu kuin muut puurot, keitä hitualeista niin on nopeampaa ja helpompaa valmistaa. Ja visiblin vain aamulla, sen jälkeen paastoa ainakin tunti. Jos on huono olo, älä syö vaan odota, että tulee nälkä, sitten syöt varovasti. Vältä ruista, hernekeittoa ja sipulia.


    • Aikuisuus kärsii

      Nm. Nuoruus kärsii
      itse olen 29-v. mies ja kärsin täsmälleen samoista oireista.
      Välillä on tosin parempiakin päiviä/viikkoja
      Tsemppiä sinne ja kerrothan tänne jos jostain saat avun.

      • Nuoruus kärsii :(

        Joo. Samanlaisena jatkuu. Välillä vaikka söisikin epäterveellisesti niin maha saattaa olla parenpi kuin koskaan, ja päinvastoin. Aloin miettimään kilpirauhasia, mutta mielestäni ne on tutkittu myös... Hieman hermostuttaa viikon ulkomaanmatka miten pärjätä...


    • voipi auttaa

      Eikö lääkäri ole kirjoitanut sinulle lähetettä ravitsemusterapeutille. Siitä saattaisi olla apua. Vaivat saattavat olla hankalia ja yksilöllisiä, joten myös ruokavalion tulee olla yksilöllisesti suunniteltu. Esim. kuidun lisäys ei suinkaan ole kaikille hyväksi. Laillistettuja ravitsemusterapeutteja eli koulutettuja ammattilaisia ei valitettavasti ole joka paikkakunnalla, mutta jos on, niin kokeile.

      • Nuoruus kärsii :(

        Kyllä kirjoitti, kävin eräällä. Ylpeenä esitteli ruokaympyrää mutta tämä olikin itsellä jo tiedossa...


    • lörts!

      Mull maha menee sekasin sillon, kun oon semmosessa paikassa mistä ei pääse vessaan. Imodiumia menee sillon, kun tiedän kyseiseen paikkaan joutuvani. Lisäksi jo etukäteen vähennän syömisiä et mahassa ei edes olis paljon mitään.

      Nyt tuli kova tilanne eteen, kun pitää lähteä puolitutun kanssa autolla, ajettavaa on neljä tuntia suuntaansa. Ja moottoritie välissä, ruuhkat jne...paniikki! Just kävin lääkärillä ja sain Opamox-reseptin. Se on rauhottavaa, ja aion kokeilla sitä sit sillon. Myös Librax-reseptin sain, se rauhottaa suolta ja vähän "päätäkin".

      Eli vaihtoehtoja on. Liittyykö sulla jännitys tohon mitenkään? Käytätkö Imodiumia miten paljon?

      • lörts!

        Alkuviestissä lukikin et Imodiumii olet ottanu. Mut kuinka paljon? Mulla ei välttämättä yks auta mitään, kaks tai kolme, niin alkaa pääkin uskomaan ettei sieltä heti voi housuun tulla ku oven aukasee.

        Ootko kokeillu karppausta eli viljatuotteet minimiin ja paljon kasviksia ja lihaa tilalle? Turkkilainen tms jogurtti ilman sokeria (vaikka lasten hedelmäsoseella), kaikki imelät pois (sokerihan edesauttaa ripulia).

        Mä niin tiedän, miltä susta tuntuu. Ite ole 41-v nainen ja noin 7v kärsinyt tästä. Kaikki tutkimukset tehty ja mitäänhän ei lääketiede löydä. Välillä voin syödä mitä vaan ei oireita. Joskus sitten vaan herää keskellä yötä ja eiku pönttö kutsuu. Maha kurisee ja pörisee.

        Mut mulla se tosiaan liittyy yleensä tohon jännittämiseen. Ihan tyhmää, kaipauksella muistelen niitä aikoja, kun perheen kanssa käytiin pohjosessa ja montako kuppia ihanaa kahvia siinä matkan aikana saikin nauttia. Nyt ei voi ottaa mitään. Hyvä jos pystyy syömään jotain. Sit onki sen jälkeen paniikki, jos se ei pysykään sisällä. Silti tällä dieetillä en ole laihtunut kiloakaan.


      • nuoruus kärsii ;(
        lörts! kirjoitti:

        Alkuviestissä lukikin et Imodiumii olet ottanu. Mut kuinka paljon? Mulla ei välttämättä yks auta mitään, kaks tai kolme, niin alkaa pääkin uskomaan ettei sieltä heti voi housuun tulla ku oven aukasee.

        Ootko kokeillu karppausta eli viljatuotteet minimiin ja paljon kasviksia ja lihaa tilalle? Turkkilainen tms jogurtti ilman sokeria (vaikka lasten hedelmäsoseella), kaikki imelät pois (sokerihan edesauttaa ripulia).

        Mä niin tiedän, miltä susta tuntuu. Ite ole 41-v nainen ja noin 7v kärsinyt tästä. Kaikki tutkimukset tehty ja mitäänhän ei lääketiede löydä. Välillä voin syödä mitä vaan ei oireita. Joskus sitten vaan herää keskellä yötä ja eiku pönttö kutsuu. Maha kurisee ja pörisee.

        Mut mulla se tosiaan liittyy yleensä tohon jännittämiseen. Ihan tyhmää, kaipauksella muistelen niitä aikoja, kun perheen kanssa käytiin pohjosessa ja montako kuppia ihanaa kahvia siinä matkan aikana saikin nauttia. Nyt ei voi ottaa mitään. Hyvä jos pystyy syömään jotain. Sit onki sen jälkeen paniikki, jos se ei pysykään sisällä. Silti tällä dieetillä en ole laihtunut kiloakaan.

        Imodiumia otan jos on pakko, yhden.
        Sehän kun on vain väliaikainen apu. Etsin loppuelämän apua.
        En ole täyskarppausta kokeillut. Pitäisi kyllä kokeilla.
        Turkkilaista jogurttia en voi nauttia, tosiaan laktoosiintorelanssi löytyy.
        Tänään taas sellainen päivä. että aamusta asti joutunut käymään vessassa. Pari ensimmäistä kertaa löysä, ja seuraavat 8 kertaa desi limaa/ vettä. Vessan jälkeen menee max puol tuntia niin tuntuu jo epämiellyttävältä ja hätä iskee. Ei huvita mikään ei. Ilmaakaan ei uskalla päästää kun todennäköisesti limaa/ nestettä tulee samalla. ;(


      • N

        Ei ole tarvetta


    • jjjjjjjb

      Turkkilaista löytyy myös laktoosittomana :)

      • nuoruus kärsii :(

        Löytyy vai?, täytyy hakea sitten :)


    • Nuoruus kärsii :(

      Ei loppua näy. Vettä tulee ja mieltä masentaa:(. Jotenkin vain yritettävä...

      • herra 43

        moro. kokeile näin!

        -lopeta leivän syönti kokonaan
        -juo ruoka juomana rasvatonta piimää
        - syö aamupalaksi esim. mansikkajugurtti / lasi piimää ja kuppikahvia mustana ( vähän sokeria tai ei ollenkaan)
        -illalla 1h ennen nukkumaan menoa ja 1-2h iltapalan jälkeen , sekoita 2-3 kpl maitohappobakteereja( itellä probiootti plus sopivin) (pelkkä jauhe ei kuoria) esim. puoleenlasilliseen mehua ja juo se , mutta sen päälle elä syö mitään kuin vasta aamulla.

        luulis ainakin jonkunverran helpottavan, meinaan ite oon taistellu suolisto ongelmien kanssa 12 vuotta ja tällä hetkellä aika ok kunnossa. hyvät kesät!!


      • .miu,,,pärjäile

        Kun aloitetaan lääkekuuri ei se heti tehoa,siihen kuluu aikaa.
        Krooniseen pankreatiittiin ei auta ruokavalio,alkoholin käyttö on minivoitava.
        Creon 10 000 lääkitys,on kallis mutta uloste muuttuu viikon kuluessa kuparinväriseksi kovaksi papanaksi,joka ei kellu,jos uloste kelluu lisätään creon ottoa ,yleensä kahdenviikon kuluttua riittää 10 kapselia päivässä.
        Lääkettä saa reseptivapaasti apteekista mutta kannattaa hakea resepti lääkäriltä
        joka kirjoittaa puolenvuodenpäästä todistuksen erityiskorvattavasta lääkkeestä
        sen jälkeen lääke maksaa 3€ kolmeltakuukaudelta.
        Alussa rahaa kuluu paljon mutta elämisenlaatu palautuu normaaliksi joskin creonia on otettava lopun ikää...


    • imaybethewoman

      Entäs jos aiheuttaja on lisäaine Aromivahvenne E620-E641? Teepä itse ruokasi alusta loppuun itse tuoreista raaka-aineista, mutta tämän pitää jatkua muutamia viikkoja jopa, että tulos näkyisi. Jos tämä helpottaa vaivaasi, niin voit sitten myöhemmin yrittää välillä syödä jotain muutakin, josko vatsasi sitten kestää jo.

    • gjlöptsjloohyxvh

      Lopeta KAIKKI maitotuotteet 2 viikoksi (älä syö mitään missä on vähänkään maidon ainesosia) ja katso auttaako. Minulla on samanlaisia oireita jos syön vähänkään maitoa.

      • ei maitoa

        Sama täällä! Sain aina mahaoireisiin neuvoksi juuri maitotuotteiden syöntiä/juontia jotta närästys helppottaisi ja maha rauhoittuisi. Koitin elää saadun vihkosen oppien mukaan tuloksetta. Sitten ulkomaanreissun sivuvaikutuksena kun vähälaktoosisia tuotteita ei ollut saatavilla, jätin maidon kokonaan pois ja kas vain, maha alkoi rauhoittua. Jatkoin samalla linjalla ja vaikka joskus syön jotain maitoa sisältävää, oireet eivät ole lähellekään sitä mitä ennen.


    • hei,

      itse olen saanut avun samaan vaivaan aloe verasta. Käytin puoli vuotta tuotetta ja koska se auttoi minua niin hyvin, aloin kertomaan siitä muillekkin. Voin nykyään mennä syömään ulos ihan mitä haluan eikä vatsa rajoita elämääni. Aiemmin tiesin kaikki kaupungin yleiset wct sijainteineen kaikkineen :) Mikäli haluat kuulla lisää laita vaikka söhköpostisi niin voin laittaa tietoa ja oman kokemukseni. Aloe vera tuotteilla on todella paljon eroja joten milä tahansa ei varmasti käy. Mutta kerron mielelläni lisää omasta kokemuksestani.

      • paskahousu 56

        Sain aloeverasta ihan kamalat ripulit. Ainoa hoito on yksilökohtainen ruokavalio ja mahdollisimman säännölinen elämän rytmi. Stressi vähille, ruoka-ajat säännöllisiksi ja ihan ensin Suomessa paahdettu kahvi pois, ruis, ohra ja valkoinen vehnä ja riisi pois. kokojyvä vehnä ja kaura sekoitettuna leivässä, käy, mutta muu leipä ei käy. Omena, porkkana, tuore
        Kannattaa kokeilla, vanhaa hyvää juomaa Valmarin vettä, jota saa ostaa apteekista ja uudempia pillereitä, ELIVON ruoansulattaja entsyymiä. Tärkein asia PITKÄT YÖUNET !!
        Tiedän todella pahoja tapauksia, ärtyvän suolen oireyhtymästä, jopa nuorten halvaantumisia.
        Itse olen sairastanut suolisairautta 50-vuotta, joten en ehkä ole vielä tarpeeksi kokenut, mutta avun olen löytänyt em. asioista.
        Elämäni on kärsinyt kaikinpuolin suoleni takia, mutta se vaan on pakko jollain tavalla hoitaa. Olen erakoitunut, kun seuraelämä on mahdotonta tälläisen suolen kanssa.


    • vaivasta päässyt

      1. lopeta maidon juonti, pariksi viikoksi, jos helpottaa niin tiedät mistä johtuu.
      2. Maitohappobakteereja joka päivä.
      3. Pyydä lääkäriltä zolt-resepti, loppuu se närästys.

      Älä syö herneitä, kaalta jne.

    • ja toki kaikki muutkin samasta kärsivät saa ottaa yhteyttä. Itse kärsin ongelmastani yli kolme vuotta.. Kaikki tutkittiin jne. mitään ei löytynyt. Turhauttavaa, mutta nyt voin elää elämääni eteenpäin kuten ennenkin :)!

    • N

      Minkähänlainen ruokapuoli on kuulostaa siltä vatsahapot ei ole tasapainossa...

    • itsellä vaivoja

      Sikäli kun olet tutkituttanut vatsasi, ja suolistosi tilan voisit kokeilla, huom. kokeilla jonkin aikaa juoda ainakin ruokailuiden jälkeen pulikkaan sitruunan mehun, sekoitettuna puhtaaseen veteen ( jos niin apteekeista saa steriloitua vettä. lasillinen tätä ja puolikkaan sitruunan mehu. EI valmiita mehuja eikä uutetta vaan vastapuristetun sitruunan mehu. Tätä voi jos vatsasi sietää juoda päivän mittaan muutenkin muutaman lasillisen, ja lisäksi tavallista vettä. Voit kokeilla myös esim kahvikupillisen tai lasillisen esim. SELLERI mehua tyhjään vatsaan, ennen aamupalan nauttimista. Yksi tapa voisi myös olla jos pystyt esim viikon paasto ja vain nämä sitruuna ja selleri mehut, selleri aamuin ja illoin, ja sitruunamehua noin desilitra yhteen litraan vettä sekoitettun ja tämä päivän mittaan nautittuna sekä lisäksi tavallista vettä. Voit ainakin kokeilla. Kuitenkin tutkituttaisin suoliston ja vatsan kunnon lääkärillä.

      • Huomautus!

        STERILOITU VESI EI OLE TERVEELLISTÄ IHMISELLE!


    • SYÖ ACTIVIAA, TELKUSSA KEHUIVAT, TOIMII KUULEMMA VARMASTI JA TÄÄ ON SITÄ NORMAALIA FIILISTÄ :)

    • 20+7

      Ymmärrän täysin ahdinkosi, sillä minulla todettiin myös ärtynyt paksusuoli pari vuotta sitten. Minulla oli joitain samoja oireita, tuo jatkuva vessassa ravaaminen, ripuli, ilmavaivat, ja jatkuva kipu vatsassa joka vaikutti tosiaan mielialaani kovasti.

      Minullekin tehtiin kaikki testit ja suolitähystys, eikä mitään pahanlaatuisia syitä tosiaan löytynyt jotka olisivat oireeni aiheuttaneet. Olin ihan terve testien mukaan, ei edes laktoosi-intoleranssia, mutta vatsa vain oli hankala.

      Itselläni Vi-Siblin S -valmiste on auttanut hyvin paljon ja tehnyt elämästäni melko normaalia vatsan suhteen. Aina silloin tällöin edelleen mahani saattaa mennä sekaisin, esimerkiksi jos juon alkoholia paljon tai syön paljon sokeria. Mutta Vi-Siblin S on ehdottomasti auttanut 70-80 prosenttisesti oireisiin, en nykyään enää ajattele vessanpönttöä koko ajan enkä sitä että minulla on ärtynyt paksusuoli. :)

      En siis valitettavasti keksi sinulle mitään lisä-apua jos tuota Vi-Sibliniä olet jo kokeillut. :/ Voimia ja jaksamista sinulle kovasti!

      Ainoa asia jonka nyt saatan keksiä on se, että voisiko mahdollisesti lisäaineet aiheuttaa sinulle tuonkaltaisia oireita?

    • Heinäkorsi

      Kannattaa kokeilla jättää kaikki mahdolliset maitohappobakteerit ja muut lisäravinteet vähäksi aikaa pois. Itselläni on täysin terve vatsa, syön monipuolisesti, liikun jne, mutta mikäli juon esim. jotain Gefilus-tuotteita, niin menee vatsa päivässä sekaisin. Tulee juuri samanlaista "ripulia". Voi olla, että vatsan luontainen bakteerikanta ei pidä noista lisäbakteereista, vaikka tutkimuksissa sanotaankin niiden olevan luonnollisia bakteereita. Kokeile vaikka muutama päivä ilma mitään semmoisia.
      Jos itsekin syöt monipuolisesti ja liikut, niin tuskin tarvitset mitään lisäbakteereja.

      Sitten voi kokeilla noita muita mitä täällä on ehdotettu, eli viljojen poisjättämistä. Kuitupitoista ruokaa kannattaa syödä, ja siihen sopivasti vettä päälle. Ja se liikunta on ehtoton! :)

    • minulla oli myös nuo lievät masennuslääkkeet ja vaikka mitkä joilla koitin saada ongelmia kuriin mutta ei, mutta ihan totta, suosittelen enemmän kuin hyvällä omalla tunnolla kokeilemaan sitä aloe veraa. Itselläni sain niin hyv'än avun pahan ärtyneeseen suoleen. Se voi todella vaikuttaa koko elämään.

    • ex-mahavaivainen

      Moi, onko selkäsi tutkittu? Selän alueen ongelmat voivat,yllättävää kyllä, olla syynä selittämättömiin vatsavaivoihin. Riittää, että jokin ratkaiseva hermo on pursistuksssa. Suositan vaihtoehtoisesti ajattelevalla lääkärillä käyntiä. Ellet löydä sellaista, kokeile vyöhyketerapiaa, klassista homeopatiaa tai vastaavia. Hoitomuoto, jossa käydään vatsan alue läpi olisi tosi hyvä. erilaiset täydentävät hieronnat voisivat olla tähän hyvä juttu. Läheskään kaikki keliakitapaukset eivät näy skopiassa. Kokeile olla ilman viljavalmisteita 2 viikkoa. Jos se auttaa, olet löytänyt syyn. Altistavin vatsaongelmille on vehnä. Myös hiivaongelmat voivat olla syynä. Olen itse moniallergikon ätii joten tiedän miten uuvuttavaa salapoliisityötä syyllisen etsiminen voi olla. Jos olet saanut todella tarpeeksesi, olet valmis kokeilemaan. Ihmisen keho on erikoinen kokonaisuus ja kyse voi oikesasti olla tosi pienestä jutusta. Onnea matkaan!

    • vaikeeta on..

      Tuo on oikea ja vakava vaiva. Se voi vaikuttaa koko elämään tosi kovasti ja masentaa. Tiedän hyvin, koska mieheni kärsii samasta. Fyysistä kipua ja vaivaa on, mutta enemmän se on tainnut vaikuttaa elämäniloon, joka on ollut aika ajoin hakusessa. Ja hänkin on tosi nuori, nyt 26, mutta tuota on jatkunut jo kolme-neljä vuotta AINAKIN. Välillä se pilaa koko päivän, välillä mieli on musta viikkokausia kerrallaan.
      Mutta sillon pitää vaan olla katkeroitumatta ja osattava jatkaa elämää ilman märehtimistä. Tosiasia on, että se tauti on ja pysyy (ärtynyt suoli), välillä on hetken paremmin, mutta "normaali" se ei ole oikeastaan koskaan. Mieheni on oppinut vähitellen hyväksymään asian, minä koetan tukea ja tsempata mahdollisimman paljon.

      Varmasti aloittaja on jo tutustunut moniin ruokavalioihin, mutta vielä kehottaisin syömään rauhassa ja välttämään sitä hotkimista. Jos sillä sais elämänlaatua nousemaan, niin kannattaa oikeesti tehdä uhrauksia asian eteen. Esim, jossain vaiheessa voi tulla eteen työn vaihto, jos tuo työ ei anna aikaa istua alas syömään rauhassa.
      Miestäni auttoi kun jätti täysin aspartaamin. Jos syö vähänkin aspartaamia niin se on ihan hirveetä, kovat kivut, ripuli yms. Nykyään luetaan pakkausselosteet ajan kanssa, aspartaamia on monissa jukurteissa, mehuissa, limuissa, purkassa, pastilleissa, karkeissa tietty, kaikenlaisissa pikku välipaloissa ja muissa käsitellyissä tuotteissa. Myös muita makeutusaineita vältellään. Limut on myös olleet pahoja, lieee kofeiinin takia.
      Mies syö nyt todella vähäkuituista ruokaa, sillä kuidut (leivät, viljat, yms) saa vatsan toimimaan vielä lisää.

      Ollaan huomattu, että säännöllinen elämä auttaa jonkin verran. Siis jostain syystä homma pahenee jos paljon valvoo tai jättää liikunnan pois viikoksi. Vaikka hän kyllä liikkuu aika maltillisesti, mutta kuitenkin joka viikko jotain on oltava. Käy salilla ja lenkillä.

      Kyllä tätä tautia läheltä seuranneena voi vaan huokasta, että hitto kun on rankkaa :/ kunnolla asiasta ei voi ees muiden kanssa puhua, kun se on niin "heh heh" ja noloa puhua suolesta. Ja kun se ei päällepäin näy, niin porukka ei tajua miten väsynyt ja sairas mies voi välillä olla, ja henkisesti loppu. Sitä sitten vähätellään, eikä itse halua lähteä inttämään että "kuulkaa ette tiiäkkään miten p*ska lentää!" :D Joten kahestaan jaksellaan.

      Ja kyllä meidänkin menoja monella tapaa se suoli määrää. Pitää miettiä että monelta lähetään ja minne. Ja onko pitkä ajomatka, missä kaikkialla pääsee vessaan yms. Enkä sano koskaan vartin vajoajalla että "nyt lähetään kauppaan", vaan oottelen kunnes miehellä on sellanen tasainen olo, että pystyy huoletta lähtemään, eikä hänen tartte koko ajan olla tuskissaan tai jännittää että joko taas tulee.

      • vaikeeta on..

        .. ja pitää tohon vielä lisätä, että toki se on vähän epäterveellistä syödä tosi vähän kuituja. Eli lähinnä mättää jotain lihaa ja muuta :D Mutta mieluummin näin, kuin ihan joka päivä tosi hankala olo.
        Ja hänkin on lääkärillä ravannut god knows kuinka monta kertaa erilaisissa testeissä. Niistä ei mitään ikinä selviä ja erilaisia ohjeita tietty satelee. Parhaat tulokset kuitenkin on tullut tolla aspartaamin poistolla ja muiden lisäaineiden välttelyllä (mikä ei todellakaan onnistu täysin..) ja vähäkuitusella ruokavaliolla.
        Henkisesti varmaan auttaa kovasti kun minä oon kuitenkin tukena ja mulle voi jutella.


      • kyselijä-
        vaikeeta on.. kirjoitti:

        .. ja pitää tohon vielä lisätä, että toki se on vähän epäterveellistä syödä tosi vähän kuituja. Eli lähinnä mättää jotain lihaa ja muuta :D Mutta mieluummin näin, kuin ihan joka päivä tosi hankala olo.
        Ja hänkin on lääkärillä ravannut god knows kuinka monta kertaa erilaisissa testeissä. Niistä ei mitään ikinä selviä ja erilaisia ohjeita tietty satelee. Parhaat tulokset kuitenkin on tullut tolla aspartaamin poistolla ja muiden lisäaineiden välttelyllä (mikä ei todellakaan onnistu täysin..) ja vähäkuitusella ruokavaliolla.
        Henkisesti varmaan auttaa kovasti kun minä oon kuitenkin tukena ja mulle voi jutella.

        Ehkä kaikki allergiat eivät näy testeissä.


      • jätä aspartaami!

        Aspartaami on vihon viimeinen! Monelle se aiheuttaa päänsärkyä, josta eivät itse huomaa että tulee aspartaamista, kun Pekka Puskan villitsemänä syödään aspartaamisotkuja päivittäin.

        Aspartaamia on todella monessa tuotteessa, tänäänkin jouduin mehukeitosita lukemaan tuoteselosteet. Se on tosi ärsyttävää!

        Aine sai valmistusluvan aikoinaan vasta pitkällisten juonittelujen ja painostuksen jälkeen USA:ssa. Itselläni aiheuttaa välittömästi "häijyn olon" päässä tai päänsäryn, jos tietämättämikin syön ko. paskaa.


    • kyselijä-

      Voi olla että kaikki lääkärit eivät löydä vaivan syytä. Alan erikoislääkärit ehkä voisivat vastata kyselyysi mikä voi olla, sähköposteja voisit laittaa kyselyllä. Koska jokaisella ei voi käydä. Mutta jollakin voi.
      Minulle tulee mieleen että kofeiinia kannattaa välttää, se voi kiihdyttää elimistöä. Natriumglutamaattiallergia? MUU allergia jollekin ruoka-aineelle, tai muulle aineelle jolle altistut? Mitä työpaikallasi on tai kotona. Mikä rauhottaisi suolistoa, onko sulla siihen oikeat lääkkeet.
      Hermostollinen syy ei ehkä ole. Mutta googlaa siitä pakussuolesta vielä miten sitä hoidetaan.. Onko mitään virusta, bakteeria, tulehdusta tai ummetusta ollut ripulin välillä?
      Entä oletko katsonut onko harvinaisemmissa taudeissa kuvaukseen osuvaa, ulkomaiset sivut. Onko lisäaineissa jokin joka vaikuttaa? Voisitko kokeilla yksi ruoka-aine /aine kerrallaan, että välttää ja katsoo poistuuko oireet. Voiko olla useammalle allerginen?

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Crohnin_tauti

      Katso linkkikin varaksi, vaikkei liittyisi asiaan. Entä jokin autoimmuunisairaus? Toivon että jaksat etsiä vielä syitä oireille ja miten niitä voi välttää. Jos on närästystä paljon, se pitää erikseen hoitaa pian kuntoon, ettei tule kurkkusyöpää tai muuta kurkkuongelmaa. Aluksi apteekista saa tuotteita, jatkuessa lääkäri.

      Onnea etsintään. Itsekin joutunut joskus omiin vaivoihin etsimään syitä ja apua. Mitä verikokeissa katsottiin?

      • kyselijä-

        Niin ja tauriini ym ja makeutusaineet pois. Kuten yllä joku sanoi.


    • e.v.r

      Mulla oli samanlainen maha. Jätin pois viljatuotteet ja maidon. tilatte liha ja vihannekset. Juomaksi vesi. Myöskin kahvia vähensin ja tilalle kuuma vesi ja hunaja. Olut ei sovi. ajoittain hoidan vielä Nexsium-mahalääkkeellä. Kyllä satavarmasti pysyy kunnossa. Kalkki on tärkeä ja D-vit.

    • Sazu

      Sympatiat aloittajalle, olisi voinut olla omaa tekstiäni. Olen 23-vuotias nainen, ja sosiaalinen elämä ja koulun käynti on kärsineet todella paljon tän "pikku" ongelman takia. Luennoilla en käy koskaan, mitä monet ihmettelee, mutta en ole kenellekään kertonut syytä. Tentteihin menoa pelkään. Miehelleni olen onneksi saanut kerrottua asiasta... Vaikka olisi hän sen varmaan tajunnut ihan itsekseenkin kun kerran minun kanssa asuu, hehheh.

      Lääkärissä olen ravannut paljonkin, lähinnä yläasteikäisenä kun ajattelin että jokin parannuskeino on pakko löytyä. Ei koskaan löytynyt. Pakko vaan tottua elämään rajoitettua elämää. Tällä hetkellä suurinta tuskaa aiheuttaa se, etten uskalla mennä anoppilaan päivälliselle vaikka usein pyydetään. Mitäköhän mahtavat minusta siellä ajatella? Kuollaksenikaan en kehtaa myöntää mistä kieltäytymiseni johtuu.

      Jos aloittaja kaipaat vertaistukea vaikka sähköpostitse, niin minusta saisi juttuseuraa :)

    • apuaaaaaaaaaaaaaaaaa

      Minulla on sama! Koulunkäyntini ja puoli elämääni on jo mennyt pillle tämän takia:(

      • Yksi mahis

        Vastaan ainoastaan sulle, ihan vaan arvauksena että samassa paikkaa asut.
        Itsellä oli syynä luultavasti vesijohtovesi. Muuton myötä parani. Olihan siellä vähän ruskeaa välillä se vesi mutta tuli silti juotua sitä ja käytettyä ruoanlaitossa.

        Eli koita kuukausi lähdevettä tai muulta haettua vettä.
        (Tietty jos limukkaa juo tms. niin sekin voi aiheuttaa.)
        Muuta ei siis tapahtunut kuin että muutin eri vesilaitoksen alueelle, ruokavalio sama.
        En tarkoita että sama syy olisi kellään muulla vaan että yksi monista mahdollisuuksista voisi olla.


      • Yksi mahis
        Yksi mahis kirjoitti:

        Vastaan ainoastaan sulle, ihan vaan arvauksena että samassa paikkaa asut.
        Itsellä oli syynä luultavasti vesijohtovesi. Muuton myötä parani. Olihan siellä vähän ruskeaa välillä se vesi mutta tuli silti juotua sitä ja käytettyä ruoanlaitossa.

        Eli koita kuukausi lähdevettä tai muulta haettua vettä.
        (Tietty jos limukkaa juo tms. niin sekin voi aiheuttaa.)
        Muuta ei siis tapahtunut kuin että muutin eri vesilaitoksen alueelle, ruokavalio sama.
        En tarkoita että sama syy olisi kellään muulla vaan että yksi monista mahdollisuuksista voisi olla.

        Tarkoitan siis että olet asunut samassa paikkaa kaiken aikaa.


    • Space Cowboy

      Käy ostamassa ruohonjuuresta vihreää savea. Ota huomioon, että sun keho hylkii ilmiselvästi jotain mitä pistät sinne. Ripulin/oksennuksen tehtävä on puhdistaa kehoa, eikä vika ole sinussa.

      http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tutkimus Ihmiset syövät maata vatsavaivoihin/1135266659331

      Jos on hapan keho niin kokeile ruokaa joka muuttaa sitä emäksisemmäksi eli suomeksi paljon vihreää, eikä mitään keitettyjä tai lämmitettyjä vihanneksia.

      Itellä on ollut samanlaisia ongelmia(ei tosin noin paljon) ja olen siirtynyt ihan erilaiseen ruokavalioon, kuin mitä meille äpärästä asti opetetaan syömään.

      Lääkärit osaa enimmäkseen määrätä reseptejä, turha niiltä mitään oikeaa apua odottaa.

    • mietin vana

      Ikävää että moni ei ole saanut vaivaansa apua. Lienee koskee muitakin vaivoja suomessa. Pitäsköhän joku yhdistys olla joka ajaa asiaa?

      • Sazu

        Oman kokemukseni mukaan yksi syistä siihen, ettei apua saa on se, että lääkärit eivät yleensä ota koko asiaa vakavasti. Muistan n. 15-vuotiaana itkeneeni katkerasti useamman terveyskeskuskäynnin jälkeen, kun suoraan syyttivät liian vaativaksi ja jopa luulotautiseksi. Kaikkea pientä häikkää tulee kuulemma jokaiselle, eikä aina saa vaivata lääkäreitä asialla. Vieläkin kaduttaa etten silloin uskaltanut puhua suutani puhtaaksi, sillä kyse on todellakin koko elämän lamaannuttavasta vaivasta. Helppohan niiden on puhua, joiden ei tarvitse pelätä kotoa poistumista... Minun kohdallani siis lääkärien auttamishalu loppui kun selvisi, että laktoosi-intoleranssia, keliakiaa ym. ei minulla ole.


      • yleistyvä Crohnin t.

        Onko Crohnin tauti juuri tällainen? Eikö heillä ole yhdistyskin?


      • e.p.j
        yleistyvä Crohnin t. kirjoitti:

        Onko Crohnin tauti juuri tällainen? Eikö heillä ole yhdistyskin?

        kyllä on.. mun maha menee sekaisin ruisleivästä mikä onkin hyvin outoa.. ripuli lentää heti.


      • Jdbkek
        e.p.j kirjoitti:

        kyllä on.. mun maha menee sekaisin ruisleivästä mikä onkin hyvin outoa.. ripuli lentää heti.

        Sama juttu. Itse jätin ruokavaliosta ensimmäiseksi pois ruisleivän ja maidon, jolloin vatsa alkoi jo selvästi rauhoittua. Myöhemmin jätin pois kaikki muutkin leivät, sämpylät, patongit ja pullat. Selvästi taas askel parempaan.

        (Kumma kun Pariisissa matkoilla ollessani voin syödä päivittäin kokonaisen patongin, eikä se aiheua minkäänlaisia oireita. Tehdäänkö leipä siellä eri tavalla?)

        Lopulta pääsin vatsaoireista kokonaan eroon, kun vatsasta löydettiin helikobakteeri ja tehtiin sen häätö. Harmittaa vaan, että vatsasta tuli kärsittyä koko nuoruus ja työikä ja vasta eläkeikäisenä saa itsensä kuntoon.


    • A

      Hei!
      Poista ruokavaliostasi mahdollisimman paljon valmisruokia tms, niissä on natriumglutamaattia joka mulla aiheutti ennen samanlaisia oireita. Eli arominvahventeet pois kaikesta ruoasta, niin kuin tuolla aikaisemmin jo sanottiin, mutta tarkemmin siis nimenomaan natriumglutamaatti. Pikaista toipumista! :)

    • Katina

      En jaksanut lukea kaikkia vastauksia läpi, mutta onko sinulta poissuljettu Crohnin taudin tai Colitis Ulcerosan mahdollisuus? Tätä kyselee nuoruudessaan samoista oireista kärsinyt Crohnin tauti-potilas, joka nuoruuden epätoivon jälkeen on viettänyt kuitenkin ihan täyspainosta elämää :-)

    • Äippä vm.62

      " Nuoruus kärsii"> Pojallani aikoinaan oli vähän samanlaista vaivaa ja tutkittiin jos vaikka mitä ja miten, mutta vikaa ei löytynyt. Itse rupesi sitten välttämään kauraa, ja sehän sitten tepsi. Jostain syystä vaan ei kaura sovi hänen vatsalleen.

      Toivottavasti apu löytyy. tosi kurjaa tuollanen :(

    • Minulla on ollut juuri samanlainen vatsa jo 40 vuotta,on tähystetty vatsaa ja peräsuolta useita kertoja,on häädetty helicobakteeria kolme kertaa,on syötetty kaikenmaailmam refluksilääkkeet ym. ym..Sanotaan vaan,että se on ärtyvä paksusuoli ja pitää oppia sen kanssa elämään.Se aiheuttaa paniikkia,täytyy oppia katsomaan ensimmäisenä aina vessa,kun kulkee jossain jne. Tällä hetkellä on tilanne jotenkin hallussa,kun olen jo sairaseläkkeellä,eikä tyohommat enää haittaa.Minua auttaa Gastronel mrkkinen maitohappobakteerikapseli,jonka otan joka ilta ennen nukkumaanmenoa,syön yhden Lanzo-nimisen happosalpaajan joka päivä,en syö ruisleipää,en juo kahvia vaan vihr.teetä,juon ainakin 1,5 litraa vettä päivässä,en syö paljon raakoja vihanneksia vaan ennemmin keitettyjä ja minun kyllä kestää syödä hyla-viiliä ja olo-jugurttia.Sellaisena päivänä ,kun on tärkeetä menoa.otan Temesta(vatsahermoja rauhoittava) puoli tai kokonaisen tabl.,jota saa lääkäriltä,niin se rauhoittaa vatsaa,eikä tarvi juosta koko ajan vessassa ja jännittää ja voi siten keskittyä olennaiseen.Kyllä sinulla nuorella ihmisellä on paljon kärsimystä edessä mutta koeta löytää joitakin selviytymiskeinoja niinkuin minäkin niin kyllä sen kanssa pärjää,ja yritä saada ajatuksesi pois välillä sen vatsan ympäriltä niin eiköhän sitä päivä kerrallaan mennä!!!!

    • aloe-vera likka

      Hei minulla itselläni on ollut joskus maha vaivoja muttei noin pahoja vaivaa ei myöskään ole löytynyt kaikke on kokeiltu ja jostain on ollut apua etenkin aloe vera mehusta juuri närästykseen happoihin ja niin edelleen. eli siis aloe vera mehu sisäisesti hoitaa juuri suolistoa hyvää myös sitä kautta koko keholle. itse olen nyt käytttänyt pitemmän aikaa päivittäin aloe vera mehua ja kaikenlaiset vaivat ova jääneet. suosittelen siis sinulle. Foreverin aloe vera mehut toimii. Ítse käytän ja jälleenmyynkin niitä. hyvää kevättä kaikille! toivottavasti useammat saisivat avun juuri noista aloe vera mehuista. kannaattaa kokeilla!

    • vinkki.

      Minä olen kärsinyt myös löysästä ulosteesta, joskus ajoittain myös ripulista. Tiedän mikä siihen auttaa, mutta en kovin rohkeasti uskalla täällä kertoa. Sen verran kerron, että luontaishoidoista on kyse. Yksi mikä mahdollisesti voi auttaa on regulat. Ehdottomasti ruokavaliota kannattaa muuttaa. Kaikki margariinit heti pois ja tilalle voi. Ainakin pitkäksi aikaa tuoreet salaatit, tomaatit ja kurkut myös pois. (Niillä pysyy toki laihana, mutta saa ripulin tai löysän vatsan). Kahvia ei kannattane juoda myöskään vähään aikaan. Sokerit pois.

    • 36

      Itellä hyvin samantyyppisiä oireita ollu kans joku pari vuotta, ikää 36 ja mieshenkilö olen. En ole käynyt missään tutkimuksessa vielä, mutta töihin lähtiessä olen ottanut 3 kpl Lopex kapselia, niin ei tarvii vessassa ravata ja tavara tulee sitten aikanaan kiinteänä. Voimia sulle.

    • NeuvojaVaan:)

      Tuo hapankaali on melko hyvin auttanut ja syön pitkin päivää hapankorppuja ns. napostellen ihan kuiviltaan ja ilman lisukkeita namia kun tottuu.
      Kannattaa kokeilla. Nyt kun on koivussa mahlat kuoren alla, niin sitä kannattaa sieltä ottaa ja pullottaa ja pakastaa talveksi. Kärkkäinen Lahdessa myy havupuu-uutetta 2 pulloa kympillä. Kannattaa kokeilla. Ei ne lääkärit sua neuvo koska niitä on kielletty "tohtoroimasta" luonnon omilla lääkkeillä.

    • entinen kohtalotover

      Itselläni oli samanlaista ongelmaa. Kävin keliakiatesteissä eikä mitään näkynyt. Nyt olen kuitenkin oma-aloitteisesti syönyt täysin gluteenittomasti puolisen vuotta ja eipä ole enää kyseistä ongelmaa! Kannattaa kokeilla. Lisäksi syön vähähiilihydraattisesti. Joillakin suuret hiilihydraattimäärät saattavat aiheuttaa myös vatsaoireita.

    • Toinen huonomahainen

      Todella ikävä kuulla. Itse olen potenut vatsaa koko ikäni myös. Kannattaa vielä pyytää kilpirauhaskokeet ja b12 vitamiini foolihappo. Veilä lisämunuaisen kokeet eli kortisoli. Mitä itse voit vielä tehdä, on hylätä kaikki valmisruuat sekä vehnä ja käyttää koko jyvää. Eli pasta ja muu sellainen.Kovasti tsemppiä. Tiedän kyllä mitä se on, kun vatsa säätelee elämän. Toivon että apua löytyy.

    • Kohtalotoveri

      Hei!

      Rohkea olit kun otit tälläisen puheen keskusteluun täällä netissä. Olen kohtalotoverisi ikää vähän enemmän ja sukupuoli eri, mutta aivan samanlaisen vatsan kanssa yritän opetella elämään ja kaikki tutkimukset ja lääkkeet olen kokeillut.

      Olen jopa miettinyt joskus aamulla sitä, kuinka vatsani sanelee töihin lähdön aamuisin ja enemmän kuin pariin kertaan miettinyt jopa sairaslomaa sen takia, kuinka stressaavia aamut ja useat wc käynnit ovat.

      Olen minäkin kokeillut kaikkea lääkitystä, luontaistuotteita ja ruokavaliota. Ei mistään apua. Olen myöskin käynyt kaikenmaailman tutkimukset ja allergiatestit ja vastauksena aina ärtynyt paksusuoli.

      Mulla on siis vain stressivatsa. Pitäisi oppia olemaan stressaamatta, mutta minkä teet, kun vatsantoiminta aiheuttaa sen stressin, että pitää palata vielä aamulla töihin lähtiessä takaisin kotiin ja vessaan.

      Ainoa jakso, jolloin oli vähän helpompi vaihe, oli kun en ollut työelämässä ja sain stressiä purettua ja vatsakin rauhoittui, mutta sitten alkaa stressi siitä, kun ei ole töissä :(

      Myös se on auttanut minua, että olen keskittänyt ruokailun aiempaan iltaan, joten aamuisin ei ole niin paljon, mitä tulla.

      Olen pohtinut, olenko pilannut suolistoni joskus nuorempana roskaruoalla tms.

      Tällä hetkellä opettelen mindfullness -rentoutusmenetelmää tietoista hyväksyvää läsnäoloa ja myös syömistä tietoisesti. Jotain helpotusta olen siitä jo saanutkin ja samoin olen alkanut hakea stressivatsan oireilulle syytä tunne-elämän mahdollisista lukoistani...

      Kannustan sinuakin tutustumaan myös tähän puoleen, koska olemme kokonaisuuksia eli tunteet vaikuttavat fysiikkaan ja päinvastoin.

      • biohits

        pyydä Gastropanel testiä lääkäriltä,pitäis ainakin suomen terveystalosta saada.sillä saadaan mahalaukun terveydentilasta paljon tietoa ja voidaan ohjata oikeisiin jatkotutkimuksiin....


      • Samoilla linjoilla

        Vatsavaivat voivat olla myös ihmissuhdeperäisiä. Kannattaa miettiä, onko niissä jotain, joka alitajuisesti stressaa eli onko juuri sen oikean ihmisen kanssa. Harvemmin sitä vielä parikymppisenä tajuaa, mutta varsinkin, kun ikää tulee lisää, niin tajuaa, mikä oikein on se juttu, joka antaa täyden sielunrauhan. Samoin työpaikka ja se ala, jolla nyt työskentelee voivat olla pielessä. Eli kehosi todellakin reagoi hyvin vahvasti siihen, ettei sinulla ole hyvä olla elämässäsi. Tunne-elämää kannattaa todella tutkailla. Kun palikat ovat kohdillaan, kehokin sen näyttää ja päinvastoin.


    • ElliElämä34

      Itselläni on myös ärtynyt paksusuoli, joka on tosin vuosien saatossa rauhoittunut jätettyäni pois ruokavaliostani joko kokonaan tai vähentämällä:

      -alkoholi
      -tupakka (mukaanlukien nikotiinipurukumi)
      -kahvi, tee
      -kofeiini kaikessa muodossa (esim. energiajuomat)
      -kaikki hiilihapolliset juomat
      -xylitol (huomatkaa että mm. monissa hammastahnoissa on xylitolia) ja sorbitol
      -ruisleipä (etenkin tuoreena pahaa "myrkkyä" mahalle)
      -kaikki voimakkaasti maustetut ruuat
      -kaikki rasvaiset ruuat/herkut (mm. suklaa, ranskalaiset)

      Tässä siis lista niistä tuotteista jotka ovat minun mahalleni pahimpia vihollisia. Jos esim. pureskelen edes yhden palasen purkkaa, tulee minulle valtavat ilmavaivat ja maha menee ns. kuralle viimeistään samana iltana/yönä. Jos pystyt noudattamaan tiukkaa ruokavaliota, luulen että mahavaivoihisi löytyy vielä helpotus nimim. Nuoruus kärsii!

      Yritä jaksaa myös nauttia elämästäsi. Olet vielä kovin nuori ja elämäsi on vasta edessä, älä ihmeessä anna mahavaivojesi pilata elämääsi.

    • Tsemppi 20+9

      Kaikki allergiat tai keliakiat ei näy testeissä.

      Kannattaisi kokeilla jättää pois pariksi viikoksi vehnä, ohra, kaura, ruis, raaka sipuli, raaka paprika ja raaka kaali. Viljojen tilalle maissi, riisi, soija ja mahdollisesti tattari.

      Tsemppiä.

    • lady vtt

      Tämä tuskin selittää sinun ongelmaasi, kerron vain itsestäni: eli pari vuotta oli samantapaista ongelmaa vatsan kanssa, ehkä ei noin rajuna mutta joka tapauksessa vatsa rajoitti elämääni ja töissä käynti oli tuskaista. Tähystykset ja testit tehtiin, kaikki normaaleja, ei mitään yliherkkyyksiä. Kun muutin toiselle paikkakunnalle ja vatsaongelmat katosivat, tuli mieleen että voiko olla niin yksinkertaisesta asiasta kyse kuin juomavedestä! Ja olen kyllä saanut vahvistuksen että juomavesi SAATTAA aiheuttaa vatsavaivoja...olen siinä uskossa että se oli syynä minun ongelmiin. Vaikken kyllä muilta kuullut siellä vastaavasta ongelmasta??

      • duunivesi ongelmana

        Minulla sama epäily. Vatsani menee tosi usein sekaisin työpaikalla. Syön lounaan töissä ja aina kun saa lasilisen vettä mahaan, niin pian jo huomaa, että "ei taas!"

        Menee jo salaliittoteorioiden puolelle, mutta voiko vanhassa toimistorakennuksessa vesiputkistoissa olla jotain pöpöjä? Tai vanhoista vesijohdoista irrota jotain?

        Kyse ei ole siitä, että jännittäisin töissä tms. Fakta nyt vaan on se, että viikonloppuisin kotona ollessa vatsani on rauhallinen. Nopein tapa saada vatsa sekaisin on maanantaiaamuna töissä juoda heti lasillinen kraanavettä. Vetinen ripuli on päällä jo puolen päivän aikaan! Normaalisti ripuloin vasta iltapäivällä 2-3 tuntia löunaan syömisen jälkeen.

        Töistä kotiin päästyäni juon hanavettä ja syön iltaruokaa, niin vatsani on hyvin rauhallinen. Vatsani sotkee siis vain työpaikalla juotu hanavesi.

        Mitähän pöpöjä siellä putkistoissa voi elää?


    • Aloe vera, 4ever

      Minäkin suosittelisin sinulle Aloe vera-juomaa, siitä on ollut monelle todella paljon apua. Minulle myös ja elämä on todella paljon helpompaa nyt. Minäkin ryhdyin Foreverin jälleenmyyjäksi omien loistavien kokemuksien vuoksi ja muutkin lähipiirissäni ovat nyt saaneet apua vatsaongelmiinsa. Suosittelen lämpimästi!

      • aloe-vera likka

        kiva et tääl useampia jotka ovat todenneet aloe-vera tuotteet hyviksi ja vielä foreverin. olisi kiva saada teiltä sähköposti tai muu milla jakaa enemmänkin kokemuksia aloe vera tuotteista. Suosittelen oikeesti lämpimästi kaikkia kokeilemaan kaikkia joilla on jotakin vaivaa niin aloe vera tuotteita niillä on vaivaan kun vaivaan melkein tuote. mikä parasta niin tyytyväisyys takuu 90 päivää eli voi kokeilla kaikkia ja jos ei auta saa oikeesti rahat takaisin. suosittelen lämpimästi. olkaa yhteyksissä jos kiinnostutte.

        Hyvää kevättä ja voimia kaikille.!!!


    • Mies 1965

      Hei,

      Minulla alkoi sama vaiva joskus 18-20vuotiaana. Ja nyt olen 47!
      Ettei se ihan herkkua ole ollut minunkaan elämä. Silti olen paljon tehnyt elämässä ja mennyt eteenpäin. Mutta kyllä se joskus masentaa, aika paljonkin.
      Onneksi on niitä parempiakin aikoja, yhteensä ehkä 1-3kk vuodessa.
      Lääkärissä on kuljettu aina yliopistollista sairaala myöten ja aina olen saanut terveen paperit. Tähystyksiä tehty useita ja koepaloja otettu ym.ym.

      Mielenkiinnolla luen myös tätä palstaa jos jotain oikeesti auttavaa ilmaantuu.

      Tähän astisia kokemuksia/havaintoja minulla:
      - Visiblin ei auta
      - Librax ei auta
      - Questran ei toiminut kuin hetken. Syytä en tiedä vieläkään, mutta pari kuukautta oli hyvä, sitten kaikki palasi ennalleen. Olisiko ollut lumevaikutus? :)
      - Imodium toimii. Mutta tarvitsee ottaa reilusti. Mulla oli reseptikin niille ja siinäkin oli että 1-8kpl päivässä. Nyt en ole reseptia uusinut kun kela-korvaus lopetettiin. Eilenkin olin reissussa, niin otin 5kpl ennen lähtöä enkä syönyt. Ja hyvin päivä meni.
      - Aamut on pahimpia. Pakko aina keksiä jotain ettei tarttis aamuksi sopia tarkkoja aikatauluja
      - Sitten aika ihmeellinen juttu. Jos syön ruuan ja menen päiväunille, niin lähes varmasti unien jälkeen iskee ripuli. Mikähän siinäkin on?
      - Minun ei koskaan tarvitse yöllä herätä vaivaan. Eli vaiva vain valveilla ollessa.
      - Ei mitään kipuja
      - Kaupassa yms. käyminen v...ttaa.

      Voin kertoa lisää kun tulee mieleen.

      Mutta tästä ketjusta keksin nyt mainion idean: Olen eronnut ja nyt olisi jo aika alkaa katsella josko vielä elämänkumppanin löytäisin itselleni. Olisipa paljon helpompaa jos kumppanikin ymmärtäisi tätä vaivaa. Eli tämä vinkkinä vapaille naisille ;)
      Olispa kerrankin tästä vaivasta HYÖTYÄ! :D
      (en kyllä tiedä miten anonyymit täällä yhteyttä ottaa?)

      Mutta positiivisia ajatuksia vaan kaikille vaivasta kärsiville. Kyllä sitä pärjää kun suunnittelee vähän elämää. Itse esim. en muuttaisi enää kaupunkiin asumaan, liian hankalaa...

    • Ei itku auta

      Meidän nuorella alko vatsaoireilu 15-vuotiaana ja jatkuu edelleen samoilla oireilla kuin sinulla.Hän ei ottanut opiskelupaikkaa vastaan eikä pysty hakemaan töitä.
      Hän tapaa vain harvoin kavereita livenä,yleensä netin välityksellä.
      Hän on jatkuvasti ärtynyt ja väsynyt.
      Hän pystyy käymään kaupassa silloin kun vatsaoireet hiukan hellittävät.Hän tykkää mopon "duunailusta".Silloin kun vatsa vaivaa kovasti,ei juurikaan voi tehdä mitään.
      Hänellä on vilja-ja maitoallergia.Lisäksi siitepöly vaivaa parhaillaan.
      Hän ei usko,että pystyisi olemaan töissä koskaan!
      Hän haluaisi itsenäistyä,mutta ilman työtä tai opiskelua on vaikea löytää asuntoa.

    • vaivoista eroon

      Kuuntelepa,mitä Paula Heinonen on mieltä asiasta. Paula on tutkinut vuosikausia vatsaongelmia ja häneltä saat varmasti asiantuntijan ohjeet. Paulalla on oma ohjelma iskelmäradiossa, jossa hän neuvoo ihmisiä pääsemään eroon vaivoistaan. Paulan ohjelmat (terveyden tukipilarit) voi kuunnella netistä radio Iskelmän sivuilta myös jälkikäteen. Sieltä löytyy varmastikin ohjelma, jossa hän käsittelee suolistovaivoja.

      • Auri-Liisa

        Onko kukaan kokeillut parantajalla käyntiä?Tarkoitan,että energiakeho olisi puhdistettu ja saatu tasapainoon.Tai kokeillut homeopaattisia hoitoja?


    • Kaipaani

      Aloe Veraa by Forever ja Karin Mänty-uute juomaa,piste

    • 123 kys

      onko sinulle oikeesti tehty suolisto tähystys peräsuolesta- on niin klassisen cronin taudin oireet sulla

    • toiminut jo kymmenku

      Yksilöllisiä on varmaan nämä vaivat. Minullakin lensi pska takavuosina kuin varpusparvi, oli todella ärsyttävää. Mulla auttoi tuo sama maitohappo kuin edellisillä ja kuitu.

      Aloin syömään aamuisin A-jugurttia (silloin ei ollut muilla kuin valiolla asidofiilusta), johon sekoitin muutaman lusikallisen vehnälesettä ja jo alkoi maha toimimaan.

      Yhdistelmä vehnäjauho rasva on minulla pahinta mitä maha tietää. Tuore pulla tai voitaikinaan leivottu piirakka tietävät vessareissua.

      Muutenkin syön paljon kuituja, leipänä ruisleipää ja joka aterialla keitettyjä tai raastettuja kasviksia, salaatit ei ole oikein mun suosikkeja.

    • kokemuksia löytyy :)

      Heippa Sinulle :)
      Vahigossa eksyin tänne suomi24 ja jotekin juutuin sinun tarinaasi :) Meillä saattaisi löytyä apu sinun ongelmaasi. Olemme saaneet muutaman vuoden aikana todistaa upeita "parantumis"-kokemuksia asiakkaidemme joukossa joilla saman tyyppisiä vaivoja kuin sinulla ...
      käyt katsomassa sivut www.kyllahuomisell.fi sieltä löytyy meidän sähköposti
      osoite...laita minulle sinne viestiä niin palaan asiaan mitä pikimmiten :)

      Upeaa kevättä kaikille :)

      • kokemuksia löytyy

        eli tuo www sivu on www.kyllahuomiselle.fi..... jäi tuo e tuolta lopusta pois :) tekeville sattuu


    • vältä stessiä, ota lopputili jos työ on stressaavaa, syö visibliiniä ja kaura puuroa, syö pieniä annoksia, syö aina samoihin aikoihin, syö vaan varmoja ruokia muutama perusruoka ekat pual vuotta. älä syö mitään teollisia ruokia paitsi ehkä kerran viikossa max eli tee ite ruokasi tai tilaa äidiltä tai tutulta tädiltä. juo vettä ihan tolkuttomasti alussa. hylkää sokeri , lisäaineet ruuissa, suolainen /mausteinen ruoka , ennenkaikkea vältä stressiä ja kuuntele vaan mahaasi. Ite testasin vain kahta ruokaa kerrallaan, lääkäriä lakkasin uskomasta, kävin tähystyksessä koska pelkäsin syöpää, mitään ei löytyny..

    • keittiö lääkäri

      Onko tutkittu Helikobakteeri!!

    • Laktoosivamma?

      Itselläni samanlaisten oireiden syyksi paljastui laktoosi-intoleranssi. 100%. Lääkärit eivät tajua, että 100% intoleranssin oireet voivat olla todella halvauttavia ja kestää viikonkin laktoosin syönnin jälkeen. Kokeile 2 viikkoa täysin ilman laktoosia (ota selvää, missä kaikkialla sitä on, esim. Imodiumissa ON laktoosia, enkä voi itse syödä sitä).

      Minulle muuten jäi vuosien ripulista sivuoireina se, etten voi syödä tiettyjä vatsaa ärsyttäviä aineita, kuten kahvia, xylitolia jne. Siideriä ja väkeviä mahani alkoi kestää vasta noin 2 vuotta dieetin aloittamisen jälkeen.

      On myös muita mahdollisia yliherkkyyksiä, jotka pitkään jatkuessaan pilaavat suoliston kuvaamaasi kuntoon. Ongelma on, että niitä pidetään pikkulasten sairauksina. Esim. maitoproteiiniallergia, vilja-allergia.

      Tsemppiä, käy ruoka-aine kerrallaan läpi, mikä tuntuu aiheuttavan oireita! Ja lopeta heti Cuplattoman, Imodiumin ym. paskan vetäminen! Ne vain vähentävät oireita, mutta suolistosi menee samaan aikaan koko ajan huonompaan kuntoon, sillä oire on varoitusmerkki!

    • Marjastaja53

      Semmoinen asia tuli mieleen että jossain lehdessä oli juttu että runsas punaisen lihan syönti aiheuttaa kroonista paksunsuolen tulehdusta. Miten on, käytätkö kovin paljon punaista lihaa ?

    • niin tuttua

      Moi, kurjaa toi sun vatsan käytös... mulla on itelläni ärtyvä paksusuoli ja olen joutunut sen kanssa selviämään jo 10v. Mulla oli jossain vaiheessa myös hiivaa suolistossa, joka turvottaa ja pierettää. Hiivan hoidin pois ruokavaliolla. Voi etsiä tietoa hiivasyndrooma. Mulla on kanssa välillä kouristellut ja polttanut mahaa, olen juossut lääkärillä, syönyt närästyslääkkeitä mutta ei auta. Ravitsemusterapeutti käski olla syömättä perunaa ja vehnää ja oli siinä listalla muutakin..mut mulle ei sovi peruna ja vehnä. Ei ole enää ongelmaa...kannattaa tehdä ruokapäiväkirjaa ja seurata ohjeita, silloin sä löydät mikä ei sovi. Tsemppiä!

    • Vanhempi mies

      Hermoista se johtuu. Sun pitää saada elämä/pääkoppa kuntoon niin mahakin paranee. Itsellä oli murrosiässä mahan kanssa ongelmia. Kun sain elämän ojennukseen, niin mahakin parani ihan itseksee.

      • hm.

        Tarkoitatko ylisympaattista hermostoa tms. Melko vaikea sellaista olisi saada täysin kuntoon, toki stressi pois. Iän myötä voi rauhoittua..


    • kukkasia kedolla

      Sinulla on ärtynyt suoli. Tärkeintä on, että et stressaa asialla, koska se pahentaa suolesi oirehdintaa. OIreilet, muttei vakavaa. Älä keskity suoleesi, yritä keksiä elämääsi muuta kuin keskustelua suolesi kanssa. Etsi kiva harrastus ja milelellään liikuntasellainen ja ajatukset muualle. Syö monipuolisesti ja muista nesteet. Vähennä sokeria. Ennenkaikkea vältä huuhaa-tieteitä, maksat itsesi kipeäksi etkä mitä todennäköisimmin saa oireiluusi helpotusta. Siihen lähtö on loputon suo.

    • perintjäsenkorjaaja

      Yksi mahdollisuus olisi antaa Perinteisen Jäsenkorjaajan tutkia selkä,(myös kalevalainan jäsekorjaaja), Hermotus myös vatsan toiminnalle lähtee nikamaväleistä,jotka ovat selkäpuolella.Jäsenkorjaaja tutkii ja hoitaa ihmisen kokonaisvaltaisesti jaloista päälaelle ! t: Olkku

    • syödäänriistaa

      Mun miehellä todettiin samanlaisten oireiden johtuvan vilja-allergiasta. Oireet alkoivat joskus armeijan jälkeen ja vasta 35 vuotiaana useiden leikkausten ja vuosien kärsimysten jälkeen vasta suostui kunnolla lääkäriin kun pakotin. Eli vuosien myötä jatkuva suolen ärtyminen aiheutti kasvaimia.

      Ruokavalio on todella tiukka. Mitään mikä on etäisestikään peräisin kotimaisista viljoista ei saa syödä. Jopa broileri ja sianliha aiheuttavat oireita kun ne eläimet ruokitaan viljalla. Lista on loputon myös muutenkin. Kiellettyjä mm. Glukoosi(siirappi), maltoosi, sorbitoli, viljaviinat, väkiviinaetikka, maltodekstriini, dekstroosi, tärkkelykset jotka saattavat olla viljaperäisiä ym.,jne. Lista on melkein loputon. Lisäksi ristiallergioina vielä banaani, kiivi, tomaatti ym.

      Nyt kolmisen vuotta mennyt tiukalla ruokavaliolla eikä ripuleita ole ollut kuin satunnaisesti kun vahingossa syönyt jotain sopimatonta. Kasvaimia ei ole myöskään enää ilmestynyt.

      Ei meinannut lekurikaan ensin uskoa. Mutta sitten verikokeet paljastivat onneksi seerumista vasta-aineet kaikille kotimaisille viljoille. Mutta kaikilla ei verikokeet näytä kyseistä sairautta. Mieheni keliakia testi oli negatiivinen vaikka onkin allerginen. Ei siis ole keliakiaa vaan ihan täysin allerginen.....

      Missään ei voi koskaan syödä mitään vaan kaikki on tehtävä itse.....

    • kokeile raakamaitoa

      Minä sain avun täsmälleen samanlaiseen oireiluun raakamaito viljattomuus- kokeilulla. Mitkään maitohappobakteerijogurtit tai kapselit eivät auttaneet lainkaan, mutta tilamaito toi helpotuksen. Nykyään kyllä saatan (jos kylässä tarjotaan) jopa hieman viljatuotteita joskus maistella ilman oireita.

    • 098765679

      Itselläni meni vatsa sekaisin kilpirauhasen vajaatoiminnan takia. Normitapauksessa kilpirauhasen vajaatoiminta ummettaa, mutta ei minulla. Tsekkauta kilpirauhasarvosi (TSH ja T4V).

    • Juosten vessaan taas

      Täällä kans yksi kohtalotoveri.

      Alle 15-vuotiaasta asti olen myös kärsinyt suolivaivoista ja ne ovat koko ajan vain pahentuneet, vaikka kaikki sanoo että ikää myöten vaivat vähenee... Nyt oon jo melkein nelikymppinen (nainen)... Diagnoosin olen aikanaan saanut ärtyvän suolen oireyhtymälle. Mitään allergioita tai muita vaivoja ei ole, vain tuo hemmetin suolisto.

      Kaikenlaisia ruokavaliomuutoksia olen kokeillut, vitamiineja, maitohappobakteereja, mikään ei ole auttanut. Jonkin aikaa pärjäsin sillä, että söin joka aamu kaurapuuroa. Se tasoitti vähän vatsan sisältöä.
      Visiblin auttoi vähän, librax ei auta, imodium auttoi välillä mutta muutti sitten vatsan kovalle, mikä aiheutti taas lisää kipuja.

      Vuoden 2012 alussa sain masennuslääkkeen (=takaisinoton estäjän) (Venlafaxin) joka ihme kyllä tehosi TÄYDELLISESTI minun vaivoihini. Suolisto oli rauhassa ainakin kolme kuukautta, mutta nyt vaivat toisinaan nostaa taas päätään, ainakin stressitilanteissa pitää juoksennella paskomaan. Pitäisi varmaan suurentaa annosta... :-(

      Toisinaan sitä on ollut niin masentunut tämän asian takia, että on vain toivonut, että kaikki suolet revittäisiin sisältä pois jotta pääsisi kaikista vaivoistaan ja voisi elää niinkuin normaalit ihmiset. Työssäkäyntikin on välillä ihan painajaista, mutta millä rahalla sitä elämänsä eläisi, jos itsensä irtisanoisi? Turha varmaan toivoa, että tällä vaivalla sairaseläkkeelle pääsisi?

      Rakkautta ja sympatiaa kaikille suolivaivaisille ♥

    • oikeaan suuntaan

      Mitä tahansa kokeiletkin, niin älä muuta kerralla koko ruokavaliotasi, sillä bakteerikantasi ei pysy nopean muutoksen mukana. Tämän takia et voisi havaita miten muutos vaikuttaa elimistöösi.

    • Keliakia? ootko kokeillut gluteinitonta ruokavaliota?

    • LACTO

      Hae itsellesi apteekista maitohappo pakteeri valmista (LACTO) ,minulle on auttanut ja monelle muillekin joiden kanssa on ollut puhetta.

    • 242423432234

      No herran jestas jätä nyt KAIKKI MAITOTUOTTEET POIS. Ei edes niitä laktoosittomia.

      sun keho yrittää kertoa sulle jotain etkä sä kuuntele. KOKONAAN POIS, IHAN KAIKKI missä on maitoa.

      Kato sit uudestaan onko vielä samaa vaivaa.

    • maksoi vaivan

      Minkälaista työtä teet? Istutko toimistossa? Pidin viikon loman ja tein istutustöitä puutarhassa. Söin vähän terveellisemmin ja vähemmän kuin tavallisesti. Vatsani oli heti paremmassa kunnossa, vaikka ei se ihan huono ole ollutkaan. Lisäksi nukuin paremmin.

    • kivistää

      lueppa tohtori ANTTI HEIKKILÄN kirjoja,jos vaik niistä löytyisi apu.
      Tuttavallani kävi näin 8vko------kuurilla ,oireet helpotti ,ja olokin keveni.

    • Aurinko paistaa taas

      Itse olen saanut apua kuuntelemalla Iskelmäradiosta Paula Heinosta ja Juha Vuorista. Olen ikikiitollinen heidäsn neuvoistaan. Tiedän todella monta muutakin, jotka ovat parantuneet kiusallisista vaivoistaan samoilla neuvoilla.

    • mummapumma

      Kokeile sitä että jätä kaikki viljat pois ja kaikki sokerit pois ja kaikki maitotuotteet pois. Vaikka nuo lääkärit eivät löydä keliakiaa niin aivan ilmeisesti se ärsyttää mahasi ripulille, samaten nuo laktoosittomat tuotteet eivät sovi lainkaan, ja miksi syöt visibliniä , jos kerran mahasi toimii muutenkin kuin raketti, sehän lisää toimivuutta. Somac on reflukssitautiin,kun lääkärit ei muuta keksi ne tyrkkää sitä reseptin, ja ärtynyt mahalaukkusikin sanoo että happoja liikaa. Onko Somac tarpeeksi vahvaa? Käytä sitä vähintään 40 mg päivässä. 20 mg ei auta mihinkään. Kokeile että syöt vaan hyvin keitettyä kaurapuuroa mustikoitten kanssa, jos kauraa siedät, jatka sitä 3 viikkoa. Ja älä lankea mitään muuta syömään siinä ohessa. Älä juo kupillistakaan kahvia, kokeile sopiiko tavallinen ruskea tee, mutta siihen vain vähän sokeria, mieluummin hedelmäsokeria. Äläkä käytä lainkaan kaakaota , se on myrkkyä.
      Kokeile tuota kauradieettiä ja seuraa rauhottuuko vatsasi. Jos rauhottuu olet oikeilla jäljillä, ja seuraavaksi voit ruveta syömään kevyesti kanaa ja riisiä, ei mitään vahvoja mausteita. Äläkä lisää ruokavalioosi kerralla kuin yksi uusi elintarvike, siten tiedät mikä ei sinulle lainkaan sovi.
      Itse olen mahani kanssa taistellut montakymmentä vuotta, ja muutama vuosi vasta luin nivellehdestä että nivelsärky vähenee jos lopettaa gluteeniviljojen käytön. Itselläni myös nuorena havaittiin laktoositoleranssi ja jätin silloin pois maidon kokonaan , kun ei mitään hyla ja laktoosittomia tuotteita vielä ollut. Selvisin muutamia vuosia sillä, Sitten maha meni ihan hurjaksi , enkä löytänyt apua ennenkuin 2000-luvulla, jolloin tuli somac, se autto vähän , mutta toisaalta tilanne paheni niin että 2008 jätin kaikki viljat pois ja vasta nyt saatan olla vähän aikaa myös ilman somacia. Maha rauhoittui, en ole enää se röhkivä ja pierevä sika mikä olin ennen sitä, eikä mahaklaan ole enää kivikova potkupallo, vaan se viimein rauhoittui, eikä kukaan lääkäri siihen auttanut, Nyt ne sanoo ei se ole vaikuttavaa ei se oli merkittävää. Mutta kyllä on. Maha rauhoittui ja pysyy siedettävänä kunhan ei lankea yhteenkään palaan leipää eikä yhteenkään lautaselliseen tavallsita makaroonia.
      Ota selvää ja kokeile, voit päsätä vaivoistasi, sinun ei tarvitse kärsiä 30 vuotta ennenkuin saat avun, kunhan olet vapaa kokeilemaan oikeasti kaikkea.

    • Itsekin kärsivä

      Surkeata lukea kaikkien typeriä ohjeita kun kaikkien oireet on vähän erilaisia, eikä kaikille auta jokin tietty keino mitä jotkut tuputtaa. Suurin nykyaikojen suolistovaivojen aiheuttaja on ylikierroksilla käyvä hermosto!!! Stressitilat ja muut paineet sen on näyttäneet! Siinä ei mitkään ruokavaliot auta! Ja menkää itse rauhoittumaan ja ajattelemaan muuta kuin levotonta suolistoanne, SE EI AUTA, kun stressi on alitajunnassa ja sitä ei tietoisin konstein rauhoiteta!!

    • Vikke Nilo

      käyhän Colonic terapiassa se voisi ehkä auttaa netistä löytyy sivu josta niitä hoitoja voi saada...avun saanut.

    • kärsin stressistä

      Itselläni, paljon lievempänä kylläkin, vastaavanlaista vaivaa, omasta mielestäni johtuu valtavasta stressistä(oma vaivani).
      Närästykseeni yleensä auttaa somac, mutta pahimpiin tilanteisiin on parhaiten auttanut puoli lasillista vettä, johon sekoitettu vajaa teelusikallinen ruokasoodaa.

    • hoitsu

      Luin tekstisi ja osaksi oireesi muistuttavat omiani. Itselläni on krooninen paksusuolentulehdus, joka välillä pysyy kurissa lääkkeiden avulla. Kerroit yrittäväsi syödä monipuolisesti. Jos ruokavaliosi on monipuolinen, niin jättäisin tuon Vi-Siblinin pois. Se on kuituvalmiste, joka auttaa vatsaa toimimaan paremmin eli ei varmaankaan helpota tuota olotilaasi. Somac ei myöskään välttämättä ole paras mahdollinen hoitotuote koko ajan käytettäväksi. Ovatko lääkärit kommentoineet tätä? Onko sinulta otettu paksusuolesta tai ohutsuolesta koepaloja?

      Ruokalajeista voisin kertoa sen verran, että minulla ei kestä mausteisia ruokia tai rasvaisia (happo ongelmia tulee). Sama koskee lihatuotteita, jos syön liian usein liha tuotteita se myös kipeyttää vatsaani ja suolistoni on todella kipeä. Joku puhui sinulle viljatuotteiden kokonaan pois jättämisestä, mutta en itse niin tekisi. Maitotuotteitakaan en jättäisi pois, mutta, jos kuitenkin päätät jättää, niin huolehdi riittävästä kalsiumin saannista. Ruisleipä tuoreena on myös vatsalleni täyttä myrkyä, pari päivää seisseenä ei ole mitään ongelmaa. Lanttu, kaali yms. ovat myös raakana aika sietämättömiä.

      Vinkkinä voisin myös sinulle kertoa, että Helsingissä (taisi olla muuallakin) on antioksidanttiklinikka. Itse olen käynyt sielä kaksi kertaa. Saanut sieltä muun muassa vitamiini kuurin jonka itse koin hyväksi. Vatsani oli pitkään hyvässä kunnossa. Koska suolistosi oireilee noin, on aika todennäköistä, että sinulla on tiettyjä puutostiloja.

    • kalsiejkdnaoioih

      Valkoinen sokeri ja valkoiset jauhot! Siinä syy! 75 % ihmisistä on yliherkkiä näille ja elimistö kokee sokerin ja valkaistut ruuat ja jauhot vieraina tuotteina. Ne synnyttävät elimistöön tulehduksia ja toimivat syövälle polttoaineena. Oma mahani,joka oli oireillut vuosia , parani, kun heitin hyvästit sokerille, makeuttajille ja valkoiselle vehnäjauholle. KOkeile! Voisit myös käydä Healing Room klinikoilla rukoiltavana. Moni on löytänyt sieltä parantumisen Jeesuksen nimessä. Healing Room on luterilaisen kirkon ylläpitämä esirukouspaikka, jossa rukoillaan. Tsekkaa netistä lähin Healing Room.

    • vaikeaa on

      Minulla on ihan vastaavanlainen vaiva, tosin ei (vielä) yhtä rajuna. Olen myös parikymppinen nuori, naispuolinen tosin. Tämä rajoittaa valtavasti elämää, jotain festareita tai muita yön yli reissuja ei voi kuvitellakaan. Tai no voi, mutta itselleni on ainakin raskasta suunnitella ohjelmat vessan läheisyyden mukaan - muulle seurueelle toistuvien vessareissujen selittelystä nyt puhumatakaan. Noloahan tämä on.

      Eri ruoka-aineita olen koittanut vältellä, tuloksetta. Laktoosittomia tuotteita käytän ja kaikenlaisia vatsaa tasapainottavia valmisteita, ei auta. Ainoastaan parin viikon USA:n reissulla voin paremmin. Stressiä elämässäni ei mielestäni ole poikkeuksellisen paljon, ja kotimaan lomilla mahani onkin yhtä hankala kuin arkenakin. Lääkäriin olisi tarkoitus mennä, tosin sellaisena työskentelevän äitini mukaan he tosiaan eivät näille ärtyneen suolen oireille juuri mitään mahda. Kyllähän tämä vaiva elämänlaatua laskee - ja vaikkei edes ääneen viitsisi sanoa, niin uskon, että enemmän, kuin moni vakavampi sairaus.

    • tannopon 100 mg

      Ei ennen ollut tällaisia vaivoja, sillon käytiin aamulla paskomassa, kerta rysäys ja ei kun baanalle, nyt saat kyykkiä tunti tolkulla, siinä ei baana tule mieleen, lääkäritkin vain sanovat että tämä kanssa on tultava toimeen, haistakoot kakka, sanon minä.

    • liikaa hiivaa?

      Olut on yksi pahimmista. Kun lopetin kokonaan hiivaa sisältävien juomien käytön (aiemmin jo lopettanut ruoka- ja lepomuksissa) niin vatsaongelmat katosivat.

      • liikaa hiivaa?

        siis leipomuksissa :)


    • parempi vatta

      hei olen nainen ja ikää on 42 mullakin mahan kans ongelmia on ja on myös laktoosi jutut ja tehty myös mahatähystys joka ei ole mitää pikku juttu sekään. mutta noin niinku asiaan... mä huomasin tossa pari viikkoa sitten että mulle auttaa maha ongelmiin nuo gefelius juomat oli heti parempi vatta kannattaa kokeilla.

    • ripuli pois

      Ruokavaliosta pois:
      margariinit
      kahvi
      tomaatit, salaatit, kurkut
      suklaa
      makeiset

      ruokavalioon:
      vihreä tee
      ananas
      sitruuna (esim mehuna)
      chili
      kuusenkerkkämehu
      (pitsat on ok)
      puolukka (esim mehuna)

    • ..

      Jos koko vatsan sisältö tulee kerralla ulos, syöminen pitää aloittaa soseilla ja sinne pitää saada terveellinen bakteerifloora. Mutta suoli tarvitsee pari ystävällistä päivää. Eikä heti ripulin jälkeen vedetä mitään kahvia tyhjään suoleen.

      Monenlaista olet kokeillut. Itselläni vatsan rauhoittaa nokkostee. Puoli kupillista sitä ja kuplinta rauhoittuu. Tyhjään mahaan vain soseita ja vähän kerrallaan.
      Vilja- ja maitotuotteet voi jättää kokeeksi vähäksi aikaa. Esim vehnäallergia voi aiheuttaa kykeiset oireet. Tutki sitä, jos löytyisi apuja.

      Teen kaiken ruoan itse alusta asti. Vain siten tiedän mikä vaikuttaa mitenki.
      Ihmisen fysiikka on merkillinen juttu. Kipu ja reaktiot voivat jäädä päälle.
      Sulla on kierre mikä pitää saada rauhoittumaan.

      Voimia sinne...ja tsemppiä

    • näin mulla...

      Minulla on ainakin oikeassa kädessä sellasta ihottumaa, vain oikeassa kädessä, ollut jo vuosia, iho kesii aina pois, välillä on pieniä vesirakkuloita, lääkäri sanoi että se on normaalia käsi-ihottumaa. Vattan kanssa on sellasia ongelmia että pitää pari..kolme tuntia aaamusta istua vessassa, vaikka ei ole ripulia niin kuitenkin istuntoja on pidettävä, muuten tulee ongelmia jos lähtee liikkeelle. Jos olisin työelämässä niin yhtenäkään aamuna minua ei näkyisi työmaalla aamusta.

    • Kylmät kädet

      Kärsin aikoinani armeijasta samanlaisesta ongelmasta.

      Stressi yhdistettynä kovaan ahdistukseen aiheuttaa tuollaista, uskoisin.

    • upi44

      gluteeniton ruokavalio kotimainen vilja pois paitsi kaura
      vehnä sokeri tautin syynä katso googlesta "hiivasyngrooma" noutata sitä ruokavaliota tarkoin Minulle auttoi vuosien taistelu onohi maitoa panen kahviin muuten vesi ruokajuomana

    • fktugghmmghccfcfgjfd

      Ainoa ei aloittaja ole, kuten viestien määrästä voikin huomata! Sinänsä lohduttavaa, vaikkei tällaista vaivaa kenellekään ikimaailmassa haluaisi.

      Samassa jengissä menen itsekin, nuori olen ja muutoin terve, mutta elämän elämisen ainoa rajoite on tosiaan kyseisenlaiset vatsavaivat.

      En voi seurustella, en käydä töissä saati opiskella julkisille paikoille edes hetkeksi menemisen vaikeus, ellen elä jatkuvan hysteerisen pelon "mitä jos"- kanssa.

      Siispä. Teen niin, että ennakoin tulevat tapahtumat ja duuniin ym. menot hyvissä ajoin, toisin sanoen lopetan syömisen kokonaan tällaisten aikojen sattuessa, kyse voi olla viikosta tai kuukausista, sama se, mieluummin olen ilman alituista pelkoa, eli syömättä, kuin oirehtien.
      Se on sairaalloisen epätervettä, tiedostan sen vallan hyvin, mutta montamonta vuotta tätä samaa rumbaa kokeneena & kaikkea mahdollista ja mahdotonta ruokavaliota noudattaen (monia kuukausia), en enää keksi muutakaan.
      Tavallaan asian on jopa hyväksynyt, tiedän etten elä kovinkaan kauaa tälläisella ravintoon liittyvällä elämän säätelyllä.

      Kammottaa jo ajatus alkavan kesän monia öitä kestävistä reissutapahtumista, sillä meikäläiselle on aivan helvetin vaikeaa mennä julkisiin vessoihin. Mikäs siinä, jos olisi ns. normaali, mutta oma kehtaamiskyky rajoittaa aika lailla.

      Ihmisen kroppa on turhan monimutkaiseksi luotu, that's it.

      Toivotan häpeilemättömän sitkeää urheutta kaikille kanssaihmisille!

    • nykytyytyväinen

      Minulta poistettiin paksusuoli kokonaan eikä vaivat helpottaneet yhtään kunnes 10 vuoden vessasirkuksen jälkeen ymmärsin jättää pois viljatuotteet ja etenkin VEHNÄJAUHOTUOTTEET!

    • tääläkinuoruuskärsii

      sama ongelma mulla, mutta ei ole tutkittu.
      Oon 14vuotias tyttö ja kärsiny ongelmasta 3vuotta...

    • näin mulla...

      Minäkin olen taistellut tämän ongelman kanssa jo vuosia, viljoja tulee syötyä.. ja olutkin maistuu kiitettävästi, melkein päivittäin, olisiko syy sitten siinä...olisikohan katsottava peiliin, en usko että tuosta johtuu moiset vaivat.

    • lypsykone

      TERNIMAITO!

    • kokemusta on.

      No oireet voisi kyllä viitata crohnin tautiin, ja siihen ei kyllä maitohappobakteerit ym auta.Eli krooninen paksusuolen tulehdus/haavaumaa. Eli tod.näköisesti Asacol lääkitys tulossa kortisoonia alkuun. kannattaa varmaan hakeutua ihan oikealle lääkärille ja tehdä tähystys alakautta.

    • Voitin vatsani

      Oon itse kärsinyt ärtyneen paksusuolen oireyhtymästä nyt 17 vuotta, kaikki on kokeiltu ja testit otettu. Ärtyneeseen paksusuoleen ei ole olemassa parannuskeinoa, mutta voin VANNOA että sen kanssa oppii kyllä elämään. Mun vatsa ei rajota mun elämää, koska en anna sen tehdä niin. Jos tarve tulee vaikka kaupungilla, niin vessa löytyy aina... Löysin avun Gastronel ternimaito kapseleista saatavilla 30 kpl ja 150 kpl pakkaukset. Apu ei näy heti, mutta parin kolmen kuukauden säännöllisellä ottamisella vatsa rauhoittuu. Olin puoli vuotta syömättä noita ja vasta nyt vatsa alkoi oireilla taas tavallista enemmän, joten hain taas gastronelia, nyt noin kuukauden syönyt ja taas kaikki suht ok.

      En ole joutunut karsimaan mitään pois enkä ole allerginen millekään. Tänään voin syödä esim. Kebabia ilman vatsan kiukuttelua ensi viikolla en. Älkää antako vatsanne määräillä. Ja puolisot tai tyttö/poikaystävät kyllä ymmärtävät mistä on kyse. Itse parisuhteessa (ja nykyään naimisissa saman miehen kanssa) 7 vuotta.

    • Sylissäsjooononnelli

      Itellä auttoi, kun jätin Xylitolin ja kaikki muut makeutusaineet pois paitsi sokerin.
      Laku aiheutti myös ripulia.

    • wc ja minä

      Ihanaa, ihan kuin olisin lukenut omaa kirjoitustani. Ainut että tätä on jatkunut jo 4 vuotta, mutta kaikki muu aivan samaa! Elämäni on täysin rajoittunut tämän takia, en käy ulkona, puhumattakaan mistään matkoista jne. Henkisesti olen aivan loppu kuten sinäkin. Mikään ei vaan auta, oon kokeillut ruokavalioita sekä lääkkeitä.
      Otan ideoita ilolla vastaan, jos jollain niitä olisi...
      Täytyis tehdä tukiryhmä, kun meitä muitakin näyttää olevan...

      • Sazu

        Minä liittyisin moiseen tukiryhmään, jos sellaisen joku joskus tekee :) On niin lohduttavaa tätäkin ketjua lukea, kun useimmiten tuntee olevansa aika yksin ongelman kanssa.


    • wd

      Viikon päästä maanantaina on kolonoskopia , sittenpä selvinne mikä suolessa on vialla.
      Verta pukkaa ulos ni hakeuduin lääkärin vastaanotolle, sieltä lähete kolonoskopiaan ja gasterix-lääke.

    • Suoliston vaivat

      Terve! Luin ongelmistasi..Mulla nyt ei ihan samantyylinen vika ole ollut mutta jos muutaman rivin laittaisin kuitenkin..Minulla on ollut jo 80-luvulta ongelmani alavatsani kertyneet ylisuuret kaasut jotka turvottivat vatsaa ja tekivät olon kaikinpuolin epämiellyttäksi..Sitä tutkittiin täällä Porin keskussairaalassa kaikin keinoin..Tähystettiin vatsa, tähystettin suolistot ja tehtiin kaikki mitä nyt silloin oli käytettävissä..Osaston ylilääkäriltä tuli sitten kun ei mitään löytynyt että korvien välissä se vika on..Elä nyt näillä tiedoilla..Mitään maito tai laktoosi oireita ei havaittu mutta tässö joskus 2007 kysyin taas yhdeltä lääkäriltä että miksi tämä turvotus on aina vaivani vaikka esim. kaalit, hernesopat ja muut ruuat jotka lähinnä aiheuttavat näitä kaasumuodostuksia olen jättänyt..Tämä lääkäri selvitteli minulle sitten tiukkaamiseni jälkeen että sulla on paksuoli josta ei imeydy kuona ym aineet kuten yleensä..Kysyin onko siihen mitään keinoa..Lääkäri vastasi että varsinaisi lääkkeitä tähän ei ole mutta lisäsi että näitä on noin 40%:lla väestöllä ja antoi vinkin että kun käytät maitoa niin juo maitojuomaa joka on ns.pilkottua maitoa..Hän antoi vielä yhden resepti-vapaan lääkken eli tälläinen kuin Nolact ennen ateriaa joka kuulemma pilkkoo ruoan ja maitovalmisteet paremmin ja ne imeytyy suolistosta paremmin pois..Toki olut ja yleensä missä on hiivaa on vältettävä..Nämä on auttanat aika paljon ja olen yrittäjä joka ilmeisesti reagoi paljon asioita vatsallaa asioita joten asioilla on kaksi eri puolta..Mutta jos näistä on sulle apua niin kokeile..Saattaa olla että sulle on hieman erillainen vaiva ja ehkä onkin kuten tuossa kerroit mutta kahvi on paras lääke siitä että suolisto ainakin aamuisin pelaa..Toivottavasti tästä on jotain apua sinulle..

      • oudot vaivat myös

        Veljellä tuli myös kymmenen ,viistoista vuotta sitten ja diaknoosi .krooninen paksusuolitulehdus ei parane koskaan mutta pysyy lääkkeillä suht hyvänä ja kun käyttää melkosesti viinaa ei näy haittaavan ollenkaan ,mikä lie siinä..
        Hänellä tuli veret pihalle pikkuhiljaa ja meni siniseksi ja pyörtyi ,lääkäri sanoi että puoli päivää myöhästyitte olisitte olleet ruumishuoneella,kaikki veret menneet,sai uudet veret ja taas on elämä ollut viinan täyteistä mutta lähes 20v sitten tapahtunut on yhä lääkkeet mut ei vaivaa humalassa ....

        toinen tapaus nainen joka kärsinyt koko ikänsä ,paksusuolen poistolla paranisi ,mut sit ikävää se paskapussin käyttö.

        Kertokaapa sellainen mistä johtuu kun miehellä kiveksien viereen ,ulkoisestikin tulee iso määrä ,näkee ihan sen paisuvan ja pullistuvan kullin vieressä oikeella sivulla kivespussin yläpuolella nousee patti kun painat ja työnnät sisään ,siirrät sitä sormin ,patti poistuu,siis se on sisäisesti ulostetta ,poistuu kun saa ulostaa tarpeeksi tyhjiin ,mut monesti se jää siitä huolimatta vaiivaamaan ja maha tulee kipeeksi jos se monta päivää siinä on vaikka se lähteeekin välillä painaen pois.Mikähän sen vaivan syy olis ,ei juurikaan elämää vaivaa mut ikävä juttu kuitenkin joskus tosi tympee ja täytyy yrittää ulostaa kaikki ,syödä jotain mikä tulis pois hyvin .Kummallisia vaivoja on näköjään...


      • TYRä SE ON !
        oudot vaivat myös kirjoitti:

        Veljellä tuli myös kymmenen ,viistoista vuotta sitten ja diaknoosi .krooninen paksusuolitulehdus ei parane koskaan mutta pysyy lääkkeillä suht hyvänä ja kun käyttää melkosesti viinaa ei näy haittaavan ollenkaan ,mikä lie siinä..
        Hänellä tuli veret pihalle pikkuhiljaa ja meni siniseksi ja pyörtyi ,lääkäri sanoi että puoli päivää myöhästyitte olisitte olleet ruumishuoneella,kaikki veret menneet,sai uudet veret ja taas on elämä ollut viinan täyteistä mutta lähes 20v sitten tapahtunut on yhä lääkkeet mut ei vaivaa humalassa ....

        toinen tapaus nainen joka kärsinyt koko ikänsä ,paksusuolen poistolla paranisi ,mut sit ikävää se paskapussin käyttö.

        Kertokaapa sellainen mistä johtuu kun miehellä kiveksien viereen ,ulkoisestikin tulee iso määrä ,näkee ihan sen paisuvan ja pullistuvan kullin vieressä oikeella sivulla kivespussin yläpuolella nousee patti kun painat ja työnnät sisään ,siirrät sitä sormin ,patti poistuu,siis se on sisäisesti ulostetta ,poistuu kun saa ulostaa tarpeeksi tyhjiin ,mut monesti se jää siitä huolimatta vaiivaamaan ja maha tulee kipeeksi jos se monta päivää siinä on vaikka se lähteeekin välillä painaen pois.Mikähän sen vaivan syy olis ,ei juurikaan elämää vaivaa mut ikävä juttu kuitenkin joskus tosi tympee ja täytyy yrittää ulostaa kaikki ,syödä jotain mikä tulis pois hyvin .Kummallisia vaivoja on näköjään...

        Oudo9t vaivat; tuo kuulostaa selkeästi tyrältä! Mene lääkäriin! Joskus tyrä voi kiertyä, jolloin se on hengenvaarallinen tila,

        Tyrä voidaan leikata tai sitten sitä voi pitää kurissa vahvistamalla alavatsan lihaksia ennen vanhaan käytettiin myös tyrävöitä
        Jos se tuntuu kipeältä on aika näyttää lääkärille! Lapsillakin voi olla tyrä, omalla pojallani oli lapsena. Tyräalttius kulkee usein suvuittain, sukuvikana.


    • Minsku

      Itse sairastan Crohnin tautia (todettu 2002, ollessani yläasteella) ja osa oireista on minulle todella tuttuja. Vatsakivut, ripuli (lähes vetenä tulee kaikki läpi taudin ollessa aktiivisimmillaan) ja reissatessa pitää todella miettiä miten pääsee vessaan, kun sinne on PAKKo mennä heti kun tuntuu siltä..

      Puhun tosin vain omasta kokemuksesta, mutta itselläkin kesti tosi kauan, ennen kuin oikea sairaus löytyi.. Kaikkea testattiin, keliakiaa, laktoosi-intoleranssia, vähennettiin jopa mausteita hetkeksi aikaa.. Tavallaan onneksi päädyin toisen asian takia ensi-apuun ollessani juuri yläasteen aloittanut ja samalla reissulla mukana ollut äitini mainitsi mahani sekaisin olosta ja oireista monen vuoden ajalta. Lastenlääkäri, joka minut silloin tutki, kirjoitti heti lähetteen lastenpolille ja pian sainkin ajan tähystykseen, jossa ruokatorvi ja paksusuoli tutkittiin todella tarkkaan :)
      En ehtinyt lukea nykytilanteestasi, mutta ehkä tuo tähystys auttaisi saamaan selville, jyllääkö suolistossasi Crohnin tauti tai joku muu suolistosairaus. Sellainen vaatii oikeaa lääkehoitoa, vaikka toki monet edellämainituista tuotteista ja ruokavalioista auttavat ihmisten maha-oireisiin :)
      Toivottavasti apu löytyy ja saat helpotusta oloosi!
      Alla vähän linkkejä, mutta vain mun sairauteen liittyviä..
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Crohnin_tauti
      http://www.crohnjacolitis.fi/cms/Crohnintauti.10.0.html

    • sappineste

      Sappivaivojakin on , vaikkei sappikiviä olekaan. Jotku ruuat aiheuttavat, pitää oppia välttämään niitä. Makkara on aika paha ja kaikenmaailman purilaiset, yleensäkin krilliruoka, omena, liiallinen kahvi, opettele tunnistamaan omat myrkkysi. Lääkäriltä voi pyytää sappivaivoihin lääkettä, kokeilee niitäkin, jos ei auta, kokeilee muita, aina jokin syylöytyy. Maitotuotteetkaan eivät sovi kaikille.

      • 20.5

        Sapelle on tervehdyttävää Vogelin ohjeen mukaan nauttia ruokalusikallinen tyhjään vatsaan aamuisin oliiviöljyä ja päälle vaikkapa sitruuna- tai greippimehua. Myös laimennettu omentaviinietikka 1rkl/ vesilasi.


    • ImpiO

      voi kuule...aloitappa jättämällä leipä pois, samoin makaronit ja kastikkeet, pullat, korvapuustit ja sämpylät, viinirypäleet ja banaanit
      Peruna ja maito on yks paha yhdistelmä eli kiusaukset ja maitopohjaiset keitot pois
      Ala syömään vihreitä kasviksia paljon, samoin sitä kamalaa hapankaalia, se saa vatsahapot uuteen nousuun...
      Viiliä ja leseitä ja tosiaan bulgarian jugurttia tai kreikkalaista/turkkilaista jugurttia, marjoja ja hedelmiä sekaan
      Niin ja limut pois ja kaik joissa on niitä lisäaineita
      Puuroa voit tehdä jos teet luomuaineksista, ja sekaan voit lorauttaa kasviskermaa...
      Liha samaten kortille joksikin aikaa, suoli ei sairaana kestä sitä, syö kanaa ja kalkkunaa ja kalaa, mutta EI kastikkeita!
      Näin sain oman vatsanio kuntoon ja nyt kestää joskus herkutellakin noilla korvapuusteilla...

    • JK

      N IINKÖ

      • j

        moi vatsa vaivaset.lukekaa tolosen opit.ite käytän vi-siblin ja lepicol jauheita puoli annosta molempia.kuituja tulee tarpeeksi.kiitos palstasta


      • Ruokalista

        Oma neuvoni: pois kaikki viljat, mutta dieettiä pitää noudattaa useita kuukausia, koska parissa kuukaudessa ei vielä huomaa onko kyse viljaherkkyydestä.

        Maitotuotteet pois toistaiseksi. Pois energiajuomat limasa sipsit kaikki KEINOTEKOINEIN lisäainein varustettu ruoka!

        Syö vain muutamia turvallisia aineksia, esim. jos kypsennät vihanneksia tee se kunnolla, sillä välimuoto, puoliraaka on pahin esim. porkkanoissa. Raa'at vihanneskset silppua mössöksi näin alussa.



        Hapankaali on oivallinen elävien maitohappobakteerien lähde! Valitse kunnollista mieluiten luomua.

        Älä syö huonoa rasvaa: 'älä siis syö rypsiöljyjä ja margariinia joiden runsas käyttö suomalaisia Heikkilän mukaan tulehduttaa. Syö voita, se on terveellistä!

        Syö "lempeitä "ruokia jotka eivät ärsytä mahaa, ei esim. mitään paprikahirmusatseja. Pysyttele samassa ruokavaliossa, Sekin vetää mahan sekaisin, kun syödään esim. seisovasta pöydästä mitä sattuu.

        Perunalla on limoittava vaikutus jos maha on ennestään huono. Samoin sokeri saa mahan käymistilaan.

        Jätä pois kaikki missä on soijaa ja maissia (voi sisältää gm-aineksia

        Lintsaa töistä, loikoile, huvittele! Todennäköisesti olet pikkutarkka huolehtija, jonka maha riesaa osaksi myös psyykkisistä syistä.

        Kun mahasi alkaa olla vähän paremmassa kunnossa, hanki tilamaitoa (ei pastöroitua, ei homogenoitua!!!), ja tee bulgarianjugurtista otetun siemenen avulla kotona viiliä. Siedätä itseäsi ensin vaikka teelusikallinen nauttimaan tuota OIKEILLA AIDOILLA maitohappobakteereilla varustettua ruokaa, joka hellii ihmisen mahaa.

        Pastöroiminen tuhoaa kaikki maidon yli 50 entsyymiä sekä maitohappobakteeerit ja maidossa luontaisesti olevan d-vitamiinin.
        Homogenisointi täydentää tuhotyön ja kun aitojen terveellisten maitotuotteiden tilalle tyrkytetään kaikenlaista kevytpaskaa ja mukamuka-terveystuotetta, ynnä syödään mikorobitonta ja vitamiinitonta einesruokaa. niinpä on Suomessa 40 000 mahavaivaista!!!


    • Nainen 51v.

      Minulla sama vaiva kuin aloittajalla. Mitään syytä ei ole löytynyt ripuliin. Tosin diabetes todettiin ja se voi aiheuttaa ripulia. Olen nyt kuitenkin syönyt diabetekseen lääkkeitä jo aika kauan ja ripuli senkuin jatkuu. Lääkäri määräsi Visibliniä mutta en saa sitä alas minkään kanssa :( karmeaa juotavaa. Ei mene viilin eikä jogurtin kanssa eikä esim. tuoremehun. Joskus vuosia sitten sain kuurin Librax-nimistä lääkettä ja se auttoi todella hyvin. Nyt lääkäri ei halunnut kirjoittaa sitä jostain syystä. Minulla on kova stressi melkein koko ajan päällä ja voi olla että vatsavaivat tulevat siitä. Olen yritänyt syödä vain ihan vaaleaa leipää jossa ei ole mitään siemeniä, se on auttanut vähän. Juon kahvia todella vähän, vain kupillisen aamulla ja toisen päivällä mutta molempien jälkeen pitää juosta lujaa vessaan. Ottaisin mieluummin ummetuksen vaivakseni kuin tämän.

    • enpä haluaisi

      olla vaatimaton, mutta se voipi olla paha tauti...

    • ai ny vai

      ... aattele: on sitä kaiken harmia ihmisen elämässä :O

    • vaijettu hoito

      Hei lue netistä nina haavisto kiinalainen lääkketiede mitä se kirjoittaa.Sillä saa kuriin tämän ongelman kannattaa kysyä omalta paikkakunnalta kuka tätä työtä tekee.

    • vaijettu hoito

      Hei katso netistä nina haavisto kiinalainen lääketiede mitä se kirjoittaa tästä.Etsikää paikkakunnalta kuka tätä hoitoa tekee.

    • C.A

      Hei Olen 23-vuotias nainen. Tapaukseni on erilainen kuin sinun. Ollessani 15-20vuotias ja elämä sekoilevan vatsan kanssa oli kauheaa. Yhtä aikaa saattoi olla limaista kellertävää ripulia ja ummetus. Diagnooseja en saanut ja lääkärit olivat ihmeissään vatsani kanssa. Tutkimuksista ei saatu selville mikä minua vaivaa, arveltiin vain että minulla on ärtyvän suolenoireyhtymä.

      Maitoa en voinut juoda kolmeen vuoteen yhtään. Tulehduskipulääkkeistä tuli veriripulia. Närästyslääkkeitä kokeilin, mutta mikään ei auttanut. Lisäksi oli vielä ruoka-allergiat. Sen lisäksi kun ei tiennyt mikä minua vaivaa elämässä oli muitakin stressi aiheita ja se vaikuttaa vatsani toimintaan. Maitohappobakteerit olivat turhia, antibioottia ei voinut ottaa. Kokeilin viljojen jättämistä, mutta mitään olennaista muutosta ei tapahtunut, paitsi, että huomasin että hiiva tai leivinjauhetta sisältävät ruoat eivät sopineetkaan minulle.

      Niinpä aloin ottamaan selvää mikä aiheuttaa vatsani ärsytystä. Pidin ruokapäiväkirjaa johon kirjoitin myös sen miten vatsani on reagoinut ja syömisiäni. Tulehduskipulääkkeet roskiin, lakkasin juomasta kahvia. Ilman makeisia, pastilleja ja leivonnaisia sekä leipää joka on hiivalla tai leivinjauheella nostatettu. Aluksi se ei ollut helppoa, joten aloitin pienistä asioista kuten; jättämällä sokerin pois teestä, siitä etenin sokerittomuuteen, jätin ostamatta karkkipussin, opettelin kieltäytymään pullista ja leivonnaisita. Minun täytyi alkaa syömään säännöllisesti, pieniä välipaloja ja kellolleen oikein, koska joka kerta jos söin hotkien ison annoksen ruokaa seuraus oli ryntäys vessaan. Ei saanut syödä liian pieniä tai liian suuria annoksia. Eikä pitää liian pitkää taukoa ruokailun välissä.

      Stressin keskellä aloin tekemään harjoituksia, joilla saan stressi tasoni laskemaan alas. Kortisolitason kohoaminen voi aiheuttaa myös vatsa ongelmia. Minusta stressin vähentäminen oli vaikeinta, sokerin syömisen ja hiivattomuuden lisäksi.

      Kaikki tämä ei ole tapahtunut kahdessa vuodessa ei edes kolmessa vuodessa, mutta aloitin pienistä asioista. Pikkuhiljaa huomasin että voin paremmin kuin ennen. Ripulia ei ole ja ummetusta harvoin, vatsani ja minä voimme hyvin.

      Olen oppinut elämään vatsani kanssa. Nykyään voin syödä maitotuotteita, enkä tarvitse enää maidottomia tai laktoosittomia tuotteita. Mitä vähemmän käsiteltyä maito on sitä turvallisempi se on minun vatsalleni. Pahimpia aineita vatsalleni ovat mm.xsylitoli, sorbotoli, hiiva sokeri, leivinjauhe, tulehduskipulääkkeet ja kofeiini. Yhdessä stressin, huonosti nukutun yön, liian vähän juomisen ja epäsäännöllisen syömisen kanssa vatsani menee hallitsemattomaan tilaan.

      Lisäksi olen kuullut että mikäli tupakoi tai juo alkoholia, sekin vaikuttaa vatsaan jos sairastaa ärtyneen suolenoireyhtymää.

      Tärkeintä on asenne. En koe, että olisin menettänyt mitään olennaisen tärkeää. Itseasiassa olen saanut paljon tuosta ajasta. Olen oppinut tuntemaan itseni todella hyvin, (niin vatsani kuin) oman sisäisen minäni. Olen tyytyväinen itseeni, rakastan itseäni sellaisena kuin olen, olen sinut itseni kanssa. Syön terveellisesti, liikun tarpeeksi, eikä minulla ole enää vatsani vuoksi ongelmia herkutella silloin tällöin jäätelöä. Rakastan hedelmiä.

      Masennuin niihin aikoihin. On vaikea pitää lippu korkealla, kun tuntee olonsa vaikeaksi.Se mitä ajattelee on tärkeää etenkin, mitä ajattelee itsestä. Ajattele itsestäsi hyvää. Onhan sinussa muutakin kuin vain kiukutteleva vatsa. Eihän sinun elämäsi oikeasti ole vain vatsaa ja suolta. Vaan jos ajattelet aina vatsaasi ja miten se toimii tai ei toimi.. hukkaat aikaasi ja stressaannut lisää ja olet kipeämpi, sillä vatsasi toiminta ei todellakaan muutu sinun murehtimisellasi miksikään. Mitä enemmän puhut siitä ihmisille... sitä enemmän he tahtovat juosta karkuun.. ja sitä yksinäisempi olet ja niin edelleen. Mainitse vatsasi olemassa olosta vain jos se on aivan ehdottoman välttämätöntä.

      Jos suret sitä että menetät nuoruutesi tai unohdat elää sitä lainkaan. Jos etsit itsellesi positiivisia elämän asenteita ja ajatuksia Esim. ”Selviän tästä” - sinun on helpompi jaksaa. Älä ruoski itseäsi jos mitään muutosta ei tapahdu heti, tai edes 2kk-5kk päästä tai sinun on vaikea luopua jostain asiasta jonka syömisestä tai juomisesta tulee vatsaongelmia. Sellainen tilanne voi tulla vastaan. Minulla oli omat menetelmäni toimia, sinun pitää löytää sinulle luonteva tapa hoitaa itseäsi ja vatsaasi.Muutos kestää aikansa, mutta toivoa on.

      Tsemppiä. Jokaisella pilvellä on kultareunuksensa.
      Cristine

    • vatta

      Mulle ohjattiin tähystyksen jälkeen käyttämään apteekista saatavaa vi-sibliniä, on juuri tarkoitettu tulehtuneelle suolistolle/ärtyneelle suolistolle. on ainaki vähä helpottanu, jatkuva ripuli/ummetus muuttunu vähä normaalimpaan mutta maha on koko ajan kuite niinku olis 6kk raskaana se on ku ilmapallo, tuonko vielä sais jotai apua ni olis kiva.

    • Suoli puhtaaksi

      Suolihuuhtelusta voisi löytyä apu. Koneella suoritettu huuhtelu irroittaa vuosikymmenien moskat suolen seinämistä. Jo muutama käynti huuhtelussa tuo todella hyvän ja pirteän olon koko keholle. Aineenvaihdunta saa lisäkierroksia ja paino tippuu. Erittäin miellyttävä kokemus. Googlettamalla löytyy hoitolat joista löytyy tämä hoito.

    • maha sanoo kurmurkur

      Hei!
      Itsellä kanssa mahan kanssa ongelmia...Mulla stressi maha eli siis pienikin stressi/jännitys päällä niin eiku vessaan..Mut on mulla kanssa selittämättömiäkin ongelmia...Keliakia testeissä käynyt...ei mittään...olutta en voi juoda,mut muuten ei ole viljatuotteiden kanssa ongelmaa....ehkä?Mut en voi myöskään kuvitella syöväni rasvaista ruokaa ilman,että vessa olis lähettyvillä..sen,että ruoka menee mahalaukkuun niin samantien vessaan...En ole lääkärille tämän takia kehdannut mennä,mutta aiheitta olis ollut jo monta vuotta mennä...rajoittaa elämää..ei toivoakaan,että menisin picnikille,festareille tms juopottelemaan/syöpöttelemään,koska sen vessan on oltava siinä lähellä...Rajoittaa elämää..pahentaa tilannetta varmasti myöskin se ,että on stressi maha...kaiken tuon lisäks kun vielä stressaa vessoista yms niin se on taattu maha sirkus sen jälkeen....itsellä ei ainakaan vielä noin pahana,mutta tiedän tunteen...ei kiva...:/ Yritetään pärjäillä!

    • Jep,Jep.
      Minä olen jo vanha ukko. Minulta leikattiin koko paksusuoli pois. Loppu tulehdukset, mutta ripuli jäi. Samassa sairaalassa oli monen ikäisiä, joilla oli ripulia ja muita vaivoja. Käy tähystyksessä, he tutkivat. Toivottavasti olet ajoissa ja jotain on tehtävissä ja pelastettavissa pienellä leikkauksella tai lääkkeillä.
      T. Pikkulapsesta kärsineestä..........

    • Kati

      Minulla on ollut krooninen tapaus viisi vuotta ja kaikki mahdolliset kopiat tehtiin loppuun vasta neljäntenä vuonna. Tuo ei kyllä kuulosta lainkaan minun versioltani ja kannattaa käydä usealla eri lääkärillä ja sulkea pois kaikkia mahdollisia aiheuttajia.
      Sen kanssa oppi elämään varsinkin kun opettelee liikunnan, hyvän ruokavalion ja tietää mitkä ruoat herkimmin saavat vatsan ärtymään. Se hotkiminen tulisi kyllä loppua. Hotkiminen on yksi suurimmista vatsanpurujen aiheuttajista ja tekee olon loppujen lopuksi vain tukalaksi. Joten kannattaa sille syömiselle varata aikaa.

    • lmj2010@s24

      Luultavasti sulla on nuoruuden lisäksi pää pilalla; olet vain liian keskittynyt vatsantoimintaasi.Unohda välillä suolistosi ja keksi jotain muita harrastuksia.
      Ymmärrän kyllä;
      reagoit vatsallasi kaikkiin tunne-elämäsi ongelmiin. Energiasi kuluu lääkäreissä ja tutkimuksissa juoksemiseen, luulet löytäväsi sieltä vastauksen. Et löydä.
      Kerron (30v erittäin herkästi reagoivasta suolistosta kärsineenä).
      Relaa, rauhoitu ja opi hyväksymään tietyt tosiasiat. Yritä hyväksyä itsesi; aamuisin vatsa toimii kiitettävästi montakin kertaa, joskus joka ruokailun jälkeen (hienoa, aineenvaihdunta toimii, ei ole ummetusta, ei kerry kuona-aineita elimistöön, ei tule ylipainoa jne).
      Työpäivän ohjelmaa pitää ennakoida, jos on paljon paikalla istumista, ei kannata syödä, koska silloin voi tulla äkillinen vessahätä, tai mikä vielä pahempaa, hillitsemättömiä ilmavaivoja.
      Voi miettiä, mitä ruoka-aineita vatsa kestää (mulla ei mitään, kun olen oikein stressaantunut) ja vapaapäivinä tehdä "siedätyshoitoa", opetella syömään.

      Tämä juttu on aika paljolti psyykkinen, ihminen reagoi kaikkiin tunne-elämän ongelmiin vatsallaan, kun aivot eivät pysty käsittelemään asioita.
      Maitohappobakteerit, säännöllinen ruokailu, hätätilanteissa hiilitabletit .
      En osaa neuvoa paremmin, opettele tuntemaan itsesi.
      Toivon kaikkea hyvää sinulle.

      • mummapumma

        Tuollainen asenne on erittäin ärsyttävää, kaikki ongelmat ovat muka heikosta päästä johtuvia. Minulle hoettiin tuollaisia vuosikymmeniä, kunnes itse keksin jättää pois viljat. maito oli jo nuorena pahan laktoos-iintoleranssin takia jäänyt pois. Asenne että kaikki vaivat johtuu siitä että mieli on heikko, on typerä asenne. On todella ihmisiä joille ei nykyisenlainen ruokavalio sovi kertakaikkiaan. Pitää syödä kuten aikoinaan ihmiset ovat syöneet, lihaa ja vihanneksia. Ei lehmänmaito ole mikään ihmisen ruoka, eivätkä myöskään puhdistetut viljat jatkuvana ruokana. Teollisten tuotteiden syönti on vasta noin 100 v vanhaa juttua, eikä kaikkien elimistö kestä sitä, ei millään. Eikä siinä ole todellakaan kyse siitä että päästä viiraa ja on stressiä. Stressi tulee sen jälkeen, kun kuukausitolkulla on keho sekaisin väärästä ruoasta. Väärä, liian hiilihydraattipitoinen ruoka aiheuttaa jatkuvan tulehdustilan, ja kun suoli on tulehtunut, se reagoi ripulilla tai ummetuksella. Kun tätä tilaa jatkuu vuosikymmeniä , on seuraavaksi niveloireet ja paha väsymys. Elimistö on loppu väärän ruoan takia. Ja sitten vaan sönkötetään ; päässä vikaa.
        Lääkärit ovat edesvastuuttomia, kun eivät selvitä tilannetta perinjuurin. Työ ei ole tehty ennenkuin mahavaivat loppuvat. Austraaliassa tiedetään kuulemma jo neuvoa ns. herkkävatsaisia jättämään kaikki vilja ja maito pois, näin tehden on autettu jo monia samanlaisista oireista kärsiviä. Eli ongelmana ei ole heikko pää, vaan ruoka-aineet jotka eivät sovi kaikille. Tämä imj2010:lle


      • tripuliks
        mummapumma kirjoitti:

        Tuollainen asenne on erittäin ärsyttävää, kaikki ongelmat ovat muka heikosta päästä johtuvia. Minulle hoettiin tuollaisia vuosikymmeniä, kunnes itse keksin jättää pois viljat. maito oli jo nuorena pahan laktoos-iintoleranssin takia jäänyt pois. Asenne että kaikki vaivat johtuu siitä että mieli on heikko, on typerä asenne. On todella ihmisiä joille ei nykyisenlainen ruokavalio sovi kertakaikkiaan. Pitää syödä kuten aikoinaan ihmiset ovat syöneet, lihaa ja vihanneksia. Ei lehmänmaito ole mikään ihmisen ruoka, eivätkä myöskään puhdistetut viljat jatkuvana ruokana. Teollisten tuotteiden syönti on vasta noin 100 v vanhaa juttua, eikä kaikkien elimistö kestä sitä, ei millään. Eikä siinä ole todellakaan kyse siitä että päästä viiraa ja on stressiä. Stressi tulee sen jälkeen, kun kuukausitolkulla on keho sekaisin väärästä ruoasta. Väärä, liian hiilihydraattipitoinen ruoka aiheuttaa jatkuvan tulehdustilan, ja kun suoli on tulehtunut, se reagoi ripulilla tai ummetuksella. Kun tätä tilaa jatkuu vuosikymmeniä , on seuraavaksi niveloireet ja paha väsymys. Elimistö on loppu väärän ruoan takia. Ja sitten vaan sönkötetään ; päässä vikaa.
        Lääkärit ovat edesvastuuttomia, kun eivät selvitä tilannetta perinjuurin. Työ ei ole tehty ennenkuin mahavaivat loppuvat. Austraaliassa tiedetään kuulemma jo neuvoa ns. herkkävatsaisia jättämään kaikki vilja ja maito pois, näin tehden on autettu jo monia samanlaisista oireista kärsiviä. Eli ongelmana ei ole heikko pää, vaan ruoka-aineet jotka eivät sovi kaikille. Tämä imj2010:lle

        JEE!!!! SAMMAA MIELTÄ!!!! Tehdasruoka tappaa vatsan tasapainon!


    • ABCDE12345

      Minulla vatsavaivoihin auttoi pellavansiemenrouhe ja piigeeli (saa luontaistuotekaupoista). En väitä, että auttaa kaikilla, sillä syitä on varmasti monia ja kaikki ihmiset ovat erilaisia.

      Voimia ja siunausta vatsavaivaisille.

    • suorasaNain*

      iyse suosisin keittöruokia - pieniä määriä - useita kertoja -
      pureskelu on tarpeen ,jotta sylkeä erittyy ja ruoansulaminen käynnistyy -
      hedelmä 20 min N. ennen lämmintä ruokaa, jolloin
      se ei jää ruoan pinnalle happamoitumaan ja aiheuttamaan ilmavaivoja..

    • Crohnisti

      Mulla oli noilla oireilla Crohnin tauti, jonka toteamiseen meni pari vuotta. Pikkuveli (20v) kärsii myös samoista oireista, ei oo todettu Crohnia mutta epäilttin muistaakseni jopa HIDS-tautia, onneksi ei ollut sitäkään. Olen pahoillani puolestasi, oireet rajoittaa elämää tosi paljon. Jätä tuore leipä ja yleensä viljat, älä syö etikkaa sisältäviä tuotteita (punajuuri, kurkkusäilykkeet), tuoremehu tekee pahaa.. Nämä on tietysti vain omia kokemuksiani, mutta toivon että jonakin päivänä mahasi löytää avun. Terveellinen elämä ja stressittömyys on jonkun verran helpottanut. Maitohappobakteerit ja todellakin; vaiva on monesti psykologinen. Etsi sinulle sopiva elämänrytmi ja rentoutumiskeinot sekä koeta löytää itsestäsi hyväksyntä omaa kehoasi kohtaan. Minulle naisena paras parannuskeino vaikutti olevan raskaus, kokonaisvaltainen hyvänolontunne lievitti myös vatsaoireita. Kovin on aaltoilevaa tämä olo oireilevan vatsan kanssa!
      Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi.

    • Johtuuko stressistä?

      Minulla oli vuosia kuvaamasi kaltaisia oireita. Oireet ilmaantuivat tosin vain tiettyinä päivinä ja tietyissä sosiaalisissa tilanteissa, joita jännitin. Vaivat olivat hyvin kiusallisia. Kävin tutkimuksissakin, mutta mitään ei löytynyt. Kun stressi ja jännittäminen loppui, loppuivat myös vaivat.

      Jäänitätkö ja stressaatko koko ajan jotain (vaikka alitajuisesti)? Joillakin menee siitä suolisto ja vatsa sekaisin.

      Tsemppiä sinulle, toivottavasti tilanne muuttuu parempaan suuntaan!

    • didi5

      Yritäpä luontaistuotekaupoista saatavaa Lepicol-nimistä ratamon siemenistä saatavaa ruohetta, sisältää myös maitohappobakteereja. Mulla vastaavat oireet kaikkosivat samana päivänä. Hintaa tulee aluksi n. 12 € / kk, nyt tasaantunut n. 5 € / kk.

    • Varahousut mukana

      Tutulta kuulostaa. Meitä taitaakin olla aika paljon. Samanlainen ongelma myös minulla. Pitää aina olla tiedossa minne mennä jos mahassa pyörähtää. Harmi vaan kun aina ei ennätä ja vetelät tulee housuun. Vaiva invalidisoi elämää aika tavalla. Tutkimuksissa ei mitään ole löytynyt. Vaiva todella kiusallinen. Nyt kokeilen aloevera juomaa, aamuisin ensimmäiseksi 30ml tyhjään vatsaan. Aivan kuin olisi hieman rauhoittunut tuo aamuralli. Kaikki makea saa mahan aivankuin käymään ja silloin on tosi kiire vessaan. Uloste suorastaan lentää ja kuohuu vaahtona pöntössä jos pöntölle asti ennättää.

      Jostain luin, että jollekin oli "asennettu" jokin vatsahermoja rauhoittava laite ihon alle, laitteen tehoa voi säädellä. En vaan tiedä miten sellaisen saisi, kun ainakaan minulle eivät lääkärit ole moista vempainta esittäneet.
      Vaiva on tosi "paskamainen". Kouristelu on tuskallista ja tuntuu, että siinä muuttuu itsekin ihan vihreäksi ja minulla ainakin sattuu päähänkin tuollaisen purkausken jälkeen. Pieraistakaan ei uskalla, saattaa tulla lusikallinen itse ainetta housuun. Aina on kuulosteltava uskaltaako minne lähteä, ettei tulisi hätä käteen.

    • Mullakin vaivaa. Siis vatsavaivaa. wc:ssä istumista.. Hirvee olo siellä Wc:ssä... Tällaisia tutkimuksia voisit kans tehdä Antibioottiklinikalla... Missä tarkistetaan kaikkien ravintoaineiden puute. Sit hiustutkimuksia tekee Akateemiset kampaamot.
      Multa näky hiuksissa kaikkee stressihiusta, maitohiusta... Siis kaikki näkyy hiuksissa. Maidon juonnin oon lopettanu kokonaan. Tällä hetkellä syön Cholerraa. Vihreitä helmiä 10 kpl päivässä. Joskus luin et esim B12 vitamiinin puute voi aiheuttaa ripulia. suosittelin et lopetat sokerin syönnin toistaiseksi kokonaan. Ja vehnäjauhot. Tässä vasta oli juttua et ulkomaillla ei ihmiset saa maidosta mitään oireita, jolla täällä on laktoosiongelma. Kuulema pastorointi tekee sen. Pastorointi tappaa maidosta, sen joka pilkkoo laktoosia. Kaikilla ei kuitenkaan ole laktoosiongelmaa. Joten voi olla maitoyliherkkyys.

      Lootuskaupasta voi ostaa Ruokayliherkkyystestin.. On kyllä 92 euroa. Siitä näkee, jos ruokayliherkkyys on joillekkin ruoka-aineille.. Mut ei kuitenkaan allergiaa. En oo kyllä kokeillu.

      TOIVOTTAVASTI JOTAIN APUA LÖYTYY..

    • Naenen34vee

      Mulla ollu ihan samat oireet,joita kesti reilun vuoden...Juoksin lääkäreillä ja tehtiin kaikki mahdolliset tutkimukset mutta mitään ihmeempää ei löytynyt,sanottiin vain että ärtynyt suoli. Aina kun maha oli pahempana, elämä oli muuten stressaavaa. Kunnes tajusin että stressi pahensi tilannetta ihan pirusti! Irtisanoin itseni töistä ja pääsin uuteen paikkaan...ja kappas! Maha rauhottu kummasti!. Nyt mulla ei ole ollu oireita reiluun vuoteen. Mutta heti jos elämään tulee stressiä,huomaan sen mahassani...
      Mieti oikeesti elämääsi,työtä jne. Minä kokeilin kaikki mahdolliset ruokavaliotkin mutta eipä ollu apua.
      Pitkä sairasloma tai loma yleensäkin, muuttuuko tilanne.
      Tsemiä sulle!

    • hyviä neuvoja

      Täällä onkin paljon hyviä ohjeita. Lisäisin myös, että limaa aiheuttavia ruoka-aineita kannattaa välttää alkuunsa, kuten banaania ja kaurapuuroa.

      • YKSI NEUVO tästä

        Hei kannattaa jättää valmisruuat pois kaikkia lisäaineita välttää kaurapuuro pois tavallinen sokeri pois aromivahventeet pois limonaatti pois karkit pois maito pois.MITÄ KANNATTAA SYÖDÄ NIIN sokeri luontaistuote rahka rasvanen tonnikala vedessä riisi sekaleipä itsetehtynä kaikki jauhot vihanneksia kesällä paljon talvella ei juuri raakana ollenkaan merisuola pähkinät ei rasvassa keitetty syödä superfoodia vitamiiniä twinlad day one solgar vitamiinit siitepölyrae goji inka jojoba raakasuklaa.KANNATTAA OLLA SOSEKEITOLLA KUUKAUSI että vatsa rauhoittuu ja vähitellen lisätä ruokaa sinne.LÄÄKKEET EIVÄT PARANNA vaan laittavat oireet piiloon.MAITOA EI TARVI JUODA SILLÄ RIISISTÄ TULEE KALSIUMI.


    • eveliina

      Hei! Tuntuipa tutulta ,itselläni samanlaiset vaivat. Monesti tähystetty ja kokeita tehty ei mitään löydy. Olen lopettanut kotimaisen viljan syönnin ja vähän vain käytän laktoositonta maitoa, ei mikään tunnu auttavan.Minulle tämä vaiva on tullut vanhemmalla iällä. Olipa hyvä kuulla ,joku kirjoitti tästä greon tapletista ,täytyy kokeilla.Toivottelen hyvää jatkoa

    • Hei sinun kannattaisi alkaa käyttää Gnld:n tuotteita... jos haluat lisää tietoa
      niin kerron kyllä?

    • Hei oletko kuullut GNLD:n tuotteista...

      Voin kertoa lisää jos kiinnostaa?

    • rouva Crohn23

      Tarkennus: Oliko sun paksusuolen tähystyksen (myös ohutsuolen loppuosa) koepalat puhtaat? Mulla itellä samankaltaista oireilua alkaen 2001, jolloin todettiin "vain" ärtynyt suoli oireyhtymä, koska koepalat ok. Suoli oli todella ärtynyt ja lääkkeenä Librax ja tarv. Litalgin vatsakipuun (reseptilääkkeitä molemmat). Väsyin erittäin ärtyneeseen suoleen (yhtä mahdoton kuin sinulla) ja 2010 uudessa tähystyksessä todettiin Crohnin tauti. Nyt lääkitys kohdillaan ja olo on hyvä. Elämää ei hallitse vessan läheisyys ja pakottavat tarpeet päästä sinne pian.
      Sinuna menisin uudelleen lääkäriin ja toivottavasti tähyyn, koska kyllä oireesi kuulostavat aikalailla Colitis ulserosalle tai Crohnin taudille. Jaksamista! Et ole yksin.

    • -Solmusuoli-

      Syötkö särkylääkkeitä?

      Itselläni olkapää remonttia ennen ja jälkeen oli pari antibioottikuuria..Kyytipojaksi tietenkin 800mg buranaa muutamama päivässä.

      Tämän seurauksena tuhosin vatsani ja oireet olivat juurikin vastaavanlaiset. Enää ei tarvinnu ottaa kuin 400mg buranan sillointällöin, ja taas huusi maha hoosiannaa ja vessassa oltiin kaksinkerroin valtaosa päivästä.

      Toistaiseksi on pari kuukautta mennyt "peltimahana" pari kuukautta, olen voinut syödä mitä haluan, tulisiakin ruokia.
      Uskon että ongelmani johtuivat särkylääkkeistä, vaikka niihinkin kuulemma on olemassa mahansuojalääke(?) josta kuulin vasta jälkeenpäin.

      Toivottavasti saat apua vaivaasi.

      • CROHNIKOILLE TÄRKEÄÄ

    • Isin tyttö-97

      Noi ainakin kuulostaa ihan mun isän oireilta, jolla on ollu todettuna keliakia nyt kolme vuotta, isä on 41, meni lääkäriin just kamalien vatsavaivojen takia, jollon toi keliakia todettiin ihan sattumalta.

      Gluteenittomiin tuotteisiin vaihtaminen ei ollut hirveen helppoa, kun vanhoja lempiruokia ei enää ikinä saa syödä, ja mitä ikinä missä vain otatkin, on tosi tärkeetä tietää onko siinä gluteenia vai ei, koska pienikin määrä voi olla hengen vaarallinen.

      Kyllä silti gluteenittomia tuotteita nykyään löytyy runsaasti, onhan ne vähän kalliimpia, mutta vatsavaivat ainakin katoavat.

      Kannattaa edes kokeilla ;)

    • .................

      En jaksanut lukea kaikkia viestejä, joten en tiedä mitä kaikkia vastauksia on tullut. Itselläni on ollut haavainen paksusuoli, ja sairastin useamman kerran chlostridium difficile -bakteerin aiheuttaman suolistotulehduksen. Vatsani oli hirveässä kunnossa enkä voinut syödä juuri mitään.

      Sain vatsani kuntoon psykologisella vyöhyketerapialla. Hoito kyllä kesti runsaan vuoden, mutta vatsani on siitä asti (jo kymmenisen vuotta) ollut kunnossa ja täysin oireeton, ellen sitä todella paljon ärsytä (älyttömiä määriä kahvia, vahvoja särkylääkkeitä esim.). Mutta "normaalisti" elämällä ja syömällä vatsa pysyy hyvänä ja mitään varsinaisia ruokarajoitteita ei ole.

      Terapia muutti muutenkin elämäni monin tavoin paremmaksi, koska se on hyvin kokonaisvaltaista hoitoa. Vaatii jonkin verran omaa työtä, mutta jos tilanteesi on noin paha, niin ehkä kannattaisi ennakkoluulottomasti ja rohkeasti kokeilla. :)

      • ................

        Pieni lisäys: Hoito ei välttämättä kestä ollenkaan noin kauan, vaan on hyvin yksilöllistä. Ja itsellänikin vatsa oli selvästi parempi jo 4-5 kk:n jälkeen (terapiäkäyntejä 1-2/kk), mutta jatkoin hoitoa silti ja myös muista syistä.


    • jj

      Tupakoitko? Itsellä samat vaivat loppuivat kun lopetin polttamisen. Mahan herkkyys nikotiinille oli niin valtava.

    • i'monthesameboat90

      Voi ei =( Itekki tunnen sympatiaa, oon kans parikymppinen nuori vielä ja mul on ollu vatsa ongelmia kans joku 4 vuotta mut mul on päinvastoin, niin päin etten VOI käydä vessassa (ummetus) ilman hirveitä "toimenpiteitä" eli mun on pakko olla kotona, yksin, juoda kahvia ,juoda kuitujuomaa joka aamu ja ilta, olla rentona (stressi = 1000x pahempi) jne jne.. Jos oon vaikka kaks viikkoa reissussa ni oon sit melkeen kaks viikkoa käymättä. Loppu puolella en voi melkeen kävellä normaalisti ku on ihan hirveet krampit.. Sit en pysty syömään ku oon niin "täynnä". Tääkin on ihan hirveetä, usko pois. En tiiä kumpi on pahempi. :/ Ite en just nyt seurustele mut on juttu kehittymäs ja pelkään jo nyt en sitämiten tää suhde onnistuu vaan sitä että jos joku päivä asutaan yhdessä miten mä oikein elän ku on tää ongelma. Ja niin itekki oon ollu lääkärissä 17 vuotiaasta asti, mitään ei oo löytynyt, en oo kyllä ollu tähystyksissä mut mulla on kans otettu kaikenmaailman verikokeet, tehty ulostenäyte, ja jotain muitaki testejä esim. tutkittu ultraäänellä munasarjat ja koko alavatsa ettei olis jotaan sinne liittyvää mut kaikki vaikutti ihan ok:lta. Salaa välillä ajattelen et apua onks tää jotaan vakavaa jota ei oo vaan huomattu, mut sit toisaalta tätä on kestäny niin kauan et luulis et olis pahempiakin oireita. Niin ja mulla on myös tän ummetuksen takia välillä hirveen turvonnu maha, joka "laskee" jollen syö mitään. Voit kuvitella kierteen… huoh. Sori ku tulin tänne avautumaan mut oon niin samassa tilanteessa et halusin vaan jakaa mun oman tarinan. Niin ja viel lisään et mulle annettiin loppujen lopuks kans toi "ärtynyt suoli" tai Irritable Bowel Syndrome -C (constipation) diagnoosiksi. Tää annettaan kai kaikille joilta on poissuljettu muut taudit. :s

    • keliaakikko

      Ehdotan nyt jotain, mutta tähän pitää suhtautua varauksella. Itsellä oli samankaltaisia ongelmia. Mitään ei löytynyt tähystyksissä tai muussakaan. Vatsavaivat jatkui, mutta uusien tutkimusten jälkeen löytyi viitteitä keliakiaan. Aloitin gluteenittoman ruokavalion ja pam! Monen vuoden oireet katosi kuin seinään.

      Pointtini on siinä, että keliakia ei välttämättä näy verikoikeissa tai tähystyksessä. Se on silloin latentti keliakia tai joku semmoinen. Testaa TÄYSIN gluteenitonta ja laktoosinta ruokavaliota pari viikkoa ja katso auttaako se. Jos ei OIKEASTI ole selkeää apua, niin siirry takaisin normaaliin. Tuskin on silloin keliakia. Mutta mahdollisuus on, joten suosittelen kokeilemaan. Muista, että on turhaa olla gluteenittomalla, jos kokeissa ei näy mitään, eikä ruokavaliomuutoksesta ole mitään apua!

    • tj

      älkää nyt ihmeessä uskoko että kysymyksessä olisi pankreatiitti (se oli myös kirjoitettu väärin) dg tarkoittaa HAIMA tulehdusta ei sinun oireesi liity siihen ja se on helppo todeta. itse olen niin monta haimatulehdus potilasta hoitanut, että älkää ikinä menkö ostamaan ehdotettua lääkettä. kysymyksessä on selkeästi ärtyneen suolen oireyhtymä. todella ikävä vaiva mutta vaaraton. monella rajoittaa elämää. yleensä iän tullen alkaa helpottaa, koska nuorille ihmisille se on enemmän yleinen. toivon että löytyisi apua tilanteeseesi. kärsitkö esim jännityksestä? se esim on yksi hankalin syy näihin oireisiin. itse olen samasta vaivasta kärdinyt lapsesta saakka ja nyt viimeisen vuoden aikana oireet ovat hieman hellittäneet. tsemppiä sinulle!

    • weraz

      Mulle taas lääkäri neuvo, että alottaa pelkkä kaurapuuro ruokavalio. Sitä syyä pelkästään jonku aikaa, kattoo auttaako. jos tästä on apua, niin lisää sitten yhen ruoka-aineen aina kerrallaan lisää ja seurailee hetken, että onko sillä vaikutusta vatsan toimintaan. Itsehän olen ollut pitkiäkin aikoja työkyvyttömänä vatsakramppien ja ripulin vuoksi. Aikoinaan tähystyksessä näkyi myös paksusuolessa joitain tulehdus muutoksia, joista ei tiedetä vieläkään mitä ne olivat, koska hävisivät ajan kanssa. Sitten taas jonkun vuoden päästä uusivat. Viimeisimmässä tähystyksessä ei tulehdus muutoksia ollut, joten totesivat että on ärtyvä paksusuoli, lisäksi minulla on myös sappihapon imeytymishäiriö ja aiemmin oli myöskin helikobakteeri, jota useamman kerran häädettiin, ennen kuin saatiin se pois.

    • _tyttö_

      Minä itse sairastan Crohnin tautia ja oireet oli juuri samanlaiset. Limainen sekä vaahtomainen ripuli joka juuri äityi joko yöksi tai aamuksi. Ensimmäisessä tähystyksessä ei asiaa edes huomattu, mutta sen jälkeen kun vatsalaukku oli tähystetty ja keliakia oli suljettu pois niin lääkäri teki uuden tähystyksen jossa selvisi, että koko ohutsuoli on pahasti tulehtunut ja siinä oli syy ripulointiin. Sinun oireesi kuulostavat juuri puhjenneelta Crohnin taudilta, mutta syy voi olla myös haavainen paksusuoli ym.. Itse käytän nyt merkaptopurin 50mgx2 sekä entocort 3mg silloin kun suoli on aktiivisessa vaiheessa. Rauhoittunu on huomattavasti siitä minkälainen tilanne oli 2008 kun sairaus todettiin. Mahatautia ei kannattaisi edes sairastaa minulla, koska mahatauti on aivan kamala sekä nesteytys ei onnistu. Tippaan joudun joka ikinen kerta kun mahataudin saan :/ Ikävää, mutta jospa se siitä! Voimia sinulle ja jaksamista!

    • Yxi ylitse muiden

      tutustu nyt vielä divertikuloosi-nimiseen tautiin. Sen tunnistaa ripulista, joka useimmiten on aina aamuisin ja iltaa kohden helpottaa. Kun on riittävän monta vuotta kärsinyt ripulista, saattaa saada divertikuliittikohtauksen, jossa vasemmalla puolella vatsaa tuntuu melko voimakas yhtäjaksoinen kipu ja nousee kuume. Kuumetta saattaa olla melko reilustikin. Tulehdusarvot nousevat, CRP nousee reippaasti yli 100:n ja tie vie sairaalaan tiputukseen ja tarkkailuun. Riittävän monta tai pari rajumpaa divertikuliittikohtausta oikeuttaa leikkaukseen, jossa tarvittava määrä tuhoutunutta paksusuolta poistetaan, ettei se pääse puhkeamaan itsellään ja johda vatsakalvontulehdukseen. Mutta leikkauksen jälkeenkin ripuli jatkuu. Jotkut tarjoavat lääkkeeksi Agiocur-nimisiä ryynejä (saa apteekista), mutta toiset kehottavat vaan opettelemaan kestämään. WC-passi helpottaa elämää hieman, kun vessaan pääsee muuallekin kuin vain nihin yleisiin - jos pääsee.

      • kysymys-

        Mikä on wc-passi??


    • 17

      Hei!

      Minullakin on tullut isältä perintönä ärtyvä suoli. Minulla se tosin vasta todettiin täysi-ikäisenä, kun marssin itse lääkäriin, kun vanhempani eivät koskaan olleet ottaneet vatsakipujani tosissaan. Nuorempana minulla oli vatsa oikeastaan joka päivä kipeä. Maitotuotteet, liha, keinotekoiset makeutusaineet (mm. aspartaami) ja alkoholi ovat aina aiheuttaneet minulle eniten ongelmia, kasvikset ja viljatuotteet ovat sopineet hyvin. Stressaantuneena minulle tulee vatsa kipeäksi suurinpiirtein kaikesta.

      Elämäni muuttui, kun keksin alkaa käyttää pellavalimaa. Keksin alkaa käyttää sitä, kun lääkäri antoi minulle reseptin tabletteihin, joiden vaikuttava ainesosa on pellavansiemen. Mietin, että eivätköhän pellavansiemenet itsessäänkin auttaisi ja löysinkin netistä pellavaliman ohjeen. 1 rkl pellavansiemeniä siis laitetaan likoamaan vesilasiin vähintään tunniksi. Sitten koko setti juodaan ja siemenet pureskellaan hyvin. Liottaminen on todella oleellinen seikka tässä, koska siemenistä tuleva lima on se nimenomaan suolistoon vaikuttava aine. Kun aloin päivittäin käyttää pellavalimaa, vatsakipuni vähenivät lähes olemattomiin! Suosittelen siis kaikille lämpimästi!

      Niin ja yksi vinkki vielä teille kaikille, joilla on ärtyvä paksusuoli: kokeilkaa itse, mitkä ruoat teille sopivat ja mitkä eivät! Näissä on yllättävän paljon yksilöllistä vaihtelua. Älkää siis ottako liian tosissaan muiden neuvoja. Jos jollekulle ei esimerkiksi sovi vaikka maito- tai viljatuotteet, mutta sinulle ne eivät selvästikään aiheuta mitään oireita, ei ole mitään syytä välttää niitä.

    • Oletko kokeillut kuitulisää? Mieheni vetelee Vi-Sibliniä, jota saa apteekista, ja sanoo sen auttavan. Vaikka labrakokeet ei osoittaisikaan esim. vilja-, laktoosi- tai maidon valkuaisaineherkkyyttä niin kannattaisi kokeilla maidotonta ja gluteenitonta ruokavaliota. Esim. jos lapsena on ollut maitoallergia niin ei ne maitotuotteet käy oikein hyvin aikuisenakaan. Samoin kyseenalaistaisin ulkomailta tuodut maitotuotteet (eri bakteerikannat) ja einesruoat. Tunnen ihmisiä jotka ovat saaneet vatsansa rauhoittumaan gluteenittomalla ruokavaliolla, vaikka heillä ei keliakiaa olekaan. Miehelläni (linja-autonkuljettaja...) ja myös aika monella hänen sukulaisellaan on sama vatsaongelma. Herkkä vatsa on aina ja tulee aina olemaan herkkä - ei se muuksi muutu. Mutta ruokavalion kanssa toimintaa pystyy rauhoittamaan. Ruokavalioremontti kannattaa toteuttaa kokeiluperiaatteella yksi tuoteryhmä kerrallaan, jotta oikeasti selviää mitä maha kestää ja mitä ei. Tsemppiä - toivottavasti elämä vatsassasi rauhoittuu!

    • ole kiitollinen

      ettei ummeta. SE on pahin vaihtoehto.

    • HerberttiP

      SUOLISTOVAIVAT
      Keho on sekä fyysinen että henkinen kokonaisuus, siis myös mieli. Usein vaivaa hoidetaan vain peittämällä oireita. Tällöin itse syy jää hoitamatta ja aiheutetaan riippuvuus ns. ”lääkkeisiin”! On tärkeämpää lukea kehoa henkilön oireista, jolloin hoidon voi kohdistaa kehon häiriöihin. Usein niitä voi aiheuttaa ympäristö, säteily- ja sähkökentät ym. tekijät.
      Yksi tärkeimpiä kehon toiminnan ohjauksia on hermotus, jossa sähköisellä varauksella ’ladattu’ viestitys eri aivoista kulkee kehon eri osiin, kuten lihaksiin, keuhkoihin, sydämeen, maksaan, munuaisiin, rauhasiin ja tietysti myös vatsaan sekä suolistoon. Kun tämä viestitys takkuaa, ilmenee mm. lihaksissa suonenvetoa, sydämen rytmihäiriöitä, umpieriterauhasten kohdalla hormonaalisia häiriöitä, kuten väsymystä, unettomuutta, keskittymisvaikeuksia, kuukautis- tai vaihdevuosivaivoja jne… Vatsan ja suoliston kohdalla hermotuksen häiriöt sekoittavat niiden tärkeät liikkeet eli peristaltiikan. Se ilmenee mahalaukun liika- tai vajaa happoisuutena, närästyksenä, refluksi-tautina, ruoka-allergioina, ohutsuolen vajaatoimintana (mm. laktoosi-intoleranssi), laiska tai ylivilkas paksusuoli (ummetus tai ripulointi, krooninen paksunsuolen tulehdus, hiivaongelmat jne).

      Vatsa- ja suolisto-oireet ovat lanne- ja häntänikamavaivoja, siis selkävaivoja! Niiden hoitopaikkoja eli vastealueita on koko kehon alueella päästä jalkateriin. Pelkkä selän alueen käsittely voi helpottaa hetkeksi, mutta voi myös ärsyttää. On tärkeäpää hoitaa kokonaisuutta, jolloin aivot kehon, vatsan sekä suoliston tärkeänä ohjaajana saadaan stimuloitua hoitamaan tehtäväänsä tässäkin roolissaan. Hoidetaan myös ”päänvikaa”!

      Olen hermoratakäsittelijänä, noin 15 vuoden aikana, hoitanut monia, monia, monia vatsa- ja suolistovaivaisia. Usein he tulevat hoitoon aivan muun vaivan johdattamana. Käsittelen aina kehoa lukien. Vastealueilla tulee monia tuntemuksia ja asiakkaan kanssa keskustelemalla avoimesti hoidon aikana saamme puolin ja toisin toimivan kokonaisuuden. Tuskaa ei saa tuottaa. Se vie jännitykseen ja lukittaa alitajunnan, keho ei ota hoitoa vastaan. Rentoutunut keho ottaa hoidon vastaan ja Hoito toimii!

      Tänäänkin käsittelin alle 20-v miehen, joka oli kärsinyt 2 vuotta ajoittain erittäin kivuliasta, kroonista paksunsuolentulehdusta jopa jatkuvasti verta ripuloivassa ulosteessa. Lääkekuureja ollut noin 6-7 kuuria vuodessa. Eka kerran käsittelin maaliskuulla. Vatsa ja suolisto rauhoittui. Tämä oli 4. käsittely. Olotilan tuloksellisuuden huomioiden seuraava noin kuukauden kuluttua. - Kehon itsehoito stimuloidaan tasapainoon. Näin SE on tarkoitettu!

      Meitä kokonaishermoratakäsittelijöitä löytyy www.hermoratahieronnanmestarit.fi -sivuilta. Voit kyllä soittaakin, niin voin kertoa lisää, 0400-972 191.
      Ps. Syö pääruoka aina ensin! Älä neutraloi mahahappoja salaateilla! - Mahahappoja tarvitaan valkuaisaineiden ja rasvojen käsittelyssä. Salaatit lopuksi ja hyvin pureskellen. Silloin voit nauttia myös kasvisten mausta. Sylki, sen amylaasientsyymi, on tärkeä kasvistärkkelyksen hajoituksessa, jotta kasvikset imeytyvät ohutsuolessa kehon hyödynnettäväksi. Hotkaistuna kasvikset ei hajoa kehon hyödynnettäväksi, vaan seilaavat paksusuoleen. Siellä ne ei enää imeydy, vaan mätänee ja muodostuvat sokerit ruokkivat hiivoja. Seuraus on hiivaongelmat suolistossa, suussa, elimissä, jopa jaloissa. Oikein toimiva paksusuoli on tärkeä suolistobakteerien tuottaja, myös kehon omien valmistamiensa ns. antibioottien, K- ja B12-vitamiinin tuottaja. – Siis pureksi ruoka kunnolla, niin et piereksi hyvää tavaraa hajuhaittoina ympäristöön. KOKEILE, näet ruokailujärjestyksen muutoksen vaikutuksen jopa samana päivänä! Tästä puhui Paula Heinonenkin jo 5 vuotta sitten. Mie huomasin tämän jo 1990-luvulla, kun salaatteja ruvettiin ’tyrkyttään’ pääruuan korvikkeeksi ensin syötäväksi. Tämä johtaa verensokerin heilahduksiin, lihavuuden kasvuun, rasittaa haimaa ja lisää diabeetestä! Diabetes on räjähdysmäisesti lisääntynyt maailmanlaajuisesti 1990-luvulta alkaen!
      Aitoa Terveyttä Kaikille, myös Vatsa- ja Suolistovaivaisille!

      • mummapumma

        Kiitos Heribertille tiedosta. Otan selvää oman asuinalueen hermoratahierojasta, josko saisin avun.


    • Sama vika.

      Sulla on hiivasyndrooma! Helppo testi,haistele sitä kellertävää limaa... jos tuoksuu hiivalle,asia on pihvi!

      • Nuoruus kärsii :(

        Tästä olen kuullutkin ja pohtinut samaa. Ei tarvi haistellakkaan niin haistaa happaman ja makean. Joka ei kuitenkaan haisee ul*steelle


      • Sama vika.

    • ludvig57

      Myönnän, että en lukenut kaikkia vastauksia, mutta olen itsekin kärsinyt ärtyneestä suolesta noin 6 vuotta tosin en noin pahasti. Itselläni eniten auttoi viljojen jättäminen. Gefilus-pillerit ovat myös hyvä bonus. Oikeat vihannekset ja lisäaineeton ruoka varmasti tekee hyvää myös. Suosittelen tuota alla mainitsemaani sivua ravinto-asioissa. Blogia kirjoittava mies aikoinaan kärsi myös pahasta ärtyneestä suolesta:
      http://www.marksdailyapple.com/about-2/mark-sisson/#axzz1vMGeqWxO

    • ooooool.lloo

      Itsellä samoja juttuja. Vittumaista on että kaikkeen pitää varata aikaa, aamulla ennen töihin menoa pitää varata 3-4 tuntia että saa ulostettua suurimman osan limasta pois, kun tykkää valuttaa sitä ja se ei ole mitään mukavaa kun on alushousut ihan limassa.

    • Nuoruus kärsii :(

      Oho, miten näin paljon viestejä tullut.
      Kiitos paljon vastannaille. Chronin tautia ei tietääkseni ole. Kohta on pakko aloittaa joku täystesti. Täällä kerrottu hyvin ristiriitaisia mielipiteitä

      • Nuoruus kärsii :(

        Täytyy lukea nuo kaikki läpi kun kerkiin,

        Mitään uutta ei ole tapahtunut. Vesi limaa tulee vaikka vatsa ei tunnu kipeältä


    • insinööri 33v

      Itselläni ei noin kovia oireita, mutta vatsa ollut huonona pidempään ja loppujenlopuksi yleiskunto laski niin pahasti että työnteko rupesi kärsimään toden teolla.

      Kivut vatsassa pääsääntöisesti johtui kaasusta. Eli ilmaa suolistossa jatkuvasti. Tämä väheni kun jätin viljat pois. Ei pastaa, ei leipää. Ulosteeni muuttui totaalisesti tämän myötä, ei enään kovia peräaukon repiviä kimpaleita vaan pehmeää normaalia ulostetta.

      Lisäksi minulla on palleatyrä. Tämä aiheutti ehkä suurimman stressin elimistölle koska hapot pääsevät polttamaan ruokatorvea. Pilaa yöunet kun makuulla hapot nousevat putkeen. Tähän hoitona ~13cm korotetut sängynjalat pään puolelle, lisäksi suosittelen jalkapäätyyn levyä koska näin kenollaan olevasta sängystä valuu muuten ulos. :)

      Korotettu sänky auttoi tyrään, viljojen poisjättäminen auttoi kaasuvaivoihini ja muihin suolisto-ongelmiin. Käytän nykyään myös vähälaktoosisia tuotteita.

      Lisäksi kahvi, valvominen ja keitetty maissi ovat itselläni selviä ongelman tuottajia, joko ilmaa vatsaan tai vastaavanlaisia sappi-töräyksiä kuten ite mainitsit.

      Ja illalla syöminen närästää niin pirusti, eli iltasyöpöttelyt pois. 19:00 ei ruokaa. Närästys saattaa olla todella salakavalaa, saattaa vain aiheuttaa kehon kihelmöintiä yrittäessä nukkumaan ja unettomuutta. Tai jos nukahdat ja hapot hoitelee ruokatorvea niin elimistölle tästä kova stressi aj seuraavana päivänä olo kuin krapulassa.

    • Vehreä

      Minulla on ollut aina vatsavaivoja ja ummetusta, mutta tuollainen kamala ripuli ym alkoi kun sairastuin aivokalvontulehdukseen. Sittemmin lakkasin sietämästä laktoosia, vaikka intoleranssi ei kokeissa näykään.

      Muutama vuosi sitten lääkäri totesi että minulla on histamiini-intoleranssi, johon löysin jonkinlaisen ( kalliin) avun Camucinista. Moni histamiinia sisätävä ruoka juoksuttaa muuten heti vessaan.

      Nyt olen keksinyt että muutkaan ruokaa hajottavat entsyymit eivät oikein toimi. Olen nyt joitakin viikoja ottanut ruuan kanssa toista luontaisvalmistetta eli Monizymiä, ja ensimmäisen kerran 15 vuoteen ripuli on hävinnyt. väsymys jatkuu ja muita vatsavaivoja on, mutta ripuli helpotti. Ikävä vain ostaa ja syödä kalliita lääkkeitä.

      Toivon todella että saat apua. Tiedän miten kamalia ripuli ja krampit ym ovat.

    • Nuoruus kärsii :(

      Okei, täytyypä miettiä tuota! Itse tutkin jos minulla on tuo hiivatulehdus. Kokeilen olla syömättä mitään missä on hiivaa ja myös ilman mitään maitotuotteitta.kaurapuuroa syön ja riisiä ja kanaa, Hyvin haastavaa mutta pakko kokeilla. Pakko löytyä jostain jokin ratkaisu.lottovoiton vaihtaisin nornaaliin elämään.

    • Nuoruus kärsii :(

      Okei, täytyypä miettiä tuota! Itse tutkin jos minulla on tuo hiivastndrooma(tarkoitin). Kokeilen olla syömättä mitään missä on hiivaa ja myös ilman mitään maitotuotteitta.kaurapuuroa syön ja riisiä ja kanaa, Hyvin haastavaa mutta pakko kokeilla. Pakko löytyä jostain jokin ratkaisu.lottovoiton vaihtaisin nornaaliin elämään

      • Nuoruus kärsii :(

        * hiivasyndrooma. Ei millään mene oikein


    • grgergthjumkil

      Itse kokeilin vuoden verran tuota hiivan pois jättämistä ja eihän se loppuunsa mitään auttanut. Vatsa ja suolisto oli välistä kyl parempi, mutta silti kaukana normaalista.

      Tiedän niin hyvin mistä aloittaja puhuu, tää on ihan kirjaimellisesti ihan perseestä :D Ehkä jonain päivänä tulee jokin ihmelääke vastaan.

    • Nuoruus kärsii :(

      Olen nyt 4 päivää ollut ilman mitään maitotuotteita. Ilman hiivaa(leipää tms). Syönyt puuroa kolmesti päivässä normaalia ruokaa. Tänään taas aluksi löysä vatsa josta seurasi useita vesi/lima neste vessakäyntejä. Ei jaksa yrittää kohta enää mitään:(

      • mikimi

        hei, onnetonta ettet ole löytänyt vielä apua. juotko kahvia? niinkuin täällä on sanottu kahvi, hiilihappojuomat, purukumi yms eivät hyvää tee. suosittelen oikeasti jotain vyöhyketerapiaa tms vaihtoehtohoitoa, käy ihmeessä edes joitakin kertoja koittamassa en usko että voit hävitä mitään. Oletko koittanut hapankaalia? Onko sinulta nyt varmasti katsottu sapet yms


      • Nuoruus kärsii :(
        mikimi kirjoitti:

        hei, onnetonta ettet ole löytänyt vielä apua. juotko kahvia? niinkuin täällä on sanottu kahvi, hiilihappojuomat, purukumi yms eivät hyvää tee. suosittelen oikeasti jotain vyöhyketerapiaa tms vaihtoehtohoitoa, käy ihmeessä edes joitakin kertoja koittamassa en usko että voit hävitä mitään. Oletko koittanut hapankaalia? Onko sinulta nyt varmasti katsottu sapet yms

        Juon kahvia muutaman kupin päivässä mustana. Vyöhyketerapiaa olen muutaman kerran tässä lähipäivinä kokeillut, hapankaalia en ole syönyt. Tuota limaa vain jaksaa puskea.. Ylivilkas suollsto? Eikö kaikki neste tule sitten virtsateitä pois? Mielestäni on katsottu.


      • mikimi
        Nuoruus kärsii :( kirjoitti:

        Juon kahvia muutaman kupin päivässä mustana. Vyöhyketerapiaa olen muutaman kerran tässä lähipäivinä kokeillut, hapankaalia en ole syönyt. Tuota limaa vain jaksaa puskea.. Ylivilkas suollsto? Eikö kaikki neste tule sitten virtsateitä pois? Mielestäni on katsottu.

        hei hei hei!!! KAHVI vilkastuttaa suolen se on selvä!! Yritä olla juomatta edes pari viikkoa ja katso auttaako!! Voi että olisi hienoa jos johtuisikin vaan siitä vaivasi, Kahvi laittaa nesteet liikeelle, on nesteenpoistaja ja monella ihmisellä ärsyttää vatsaa. googletteleppa kahvista ripulia.

        Kahvi ja alkoholi tekee monen, varsinkin ärtyneen suolen omistajan mahan huonoksi. Se että vettä tulee ulosteen mukana johtuu siitä että suolesi toimii liian nopeasti. Mahassa on nestettä ja sitä menee suoleen ja suolessa nesteen kuuluisi imeytyä pois mutta ripulissa suoli liikkuu niin nopeasti että neste ei ehdi imeytyä. Näin olen asian ymmärtänyt. Yritä hyvä ihminen olla pari viikoa ilman kahvia, veikkaan että auttaa ja toivon todella niin.


    • ukyukuk

      Siis eikö kellään ole minkäänlaista tietoa miten tän saa normaalisoitua, miten saa liman helvettiiin suolistosta ja vatsan sulattamaan ruuan normaalisti?

      • Nuoruus kärsii :(

        Olisin todella kiitollinen jos jostain löytyisi vastaus tähän


      • mikimi

    • kärsimysnäytelmä

      Heippa!

      Aivan sama kohtalo täälläkin kuin aloittajalla. Itse olen jo 27 vuotias ja kärsinyt helvetillisistä mahavaivoista jo melkein 10 vuotta. Lääkärit eivät löydä syytä vaivoihin , kaikki vippaskonstit kokeiltu mitä vain on tarjolla. Viime vuoden lopulla ystäväni suositteli käyntiä homeopaatilla. Tämä hoitomuoto auttoi enemmän kuin mikään aikaisempina vuosina. Kartoitettiin minulle sopivat ruuat ja tehtiin mm. akupunktiota. Sain myös homeopaattisia lääkkeitä, joiden teho ja vaikutus sai skeptistenkin mielen kääntymään. Nyt oireet ovat helpottuneet, mutta eivät kadonneet. Tuskin niin tapahtuu koskaan, mutta pienikin toivonkipinä auttaa jaksamaan elämässä. Itsellä on kärsinyt parisuhteet, työelämä ja oma vapaa-aikakin tästä erittäin paljon. Päiväni istun yksin kotona, koska en pysty lähtemään minnekään. Kaupassa käynti on aina erittäin pikaista, eikä siitä voi nauttia mitenkään. Töissä käyn vielä, lääkkeiden voimalla. Jokainen päivä on kärsimystä. Voimat aivan lopussa.

    • Nuoruus kärsii :(

      Luuletko että johtuu vain kahvista, että hiivalla ei ole mitään merkitystä asiaan. Eiliesestä asti ollu juomatta kahvia, ja vatsa ei toimi nyt ollenkaa. Onhan sekin hyvä mutta maha todella kiepä ja kovana. Tänään söin leipää vaikka olin ilman hiivaa ja maitotuotteita 6 päivää, ajattelin ettei se mitään auttaisi. Ilmavaivat tallella saa nähä miten kahvittomuus vaikuttaa. Maistuisi todenteolla kupponen kahvia. Varmasti toimisi vatsakin

      • mikimi

        en tiedä noista hiiva jutuista joillakin se todella turvottaa vatsaa ja saattaa tulla kipeäksi yms. mutta monesta paikasta olen kuullut ja lukenut että kahvi ei tee hyvää ärtyneestä suolesta kärsiville, tämäkin on tietysti yksilöllistä mutta aina kannattaa yrittää, edes vähän aikaa, mikä saattaisi auttaa.

        Nyt jos vatsasi ei toimi, eli on ummetusta niin juo vettä ja hypi ja pompi kyykkyyn ylös yms liikuntaa vaikka lenkkeilyä tai kävelyä. Itse valitsisin, jos ripulin ja ummetuksen väliltä saisin valita, ummetuksen 100 kertaa mielummin kuin sen että ikinä ei tiedä milloin vatsa menee sekaisin. Kovan vatsan saa minusta liikkeelle juuri kun juo vettä tarpeeksi ja liikkuu. Maito saattaa kovettaa vatsaa, mutta kuidun ja veden pitäsi auttaa.

        Ymmärrän kyllä että jos olet kahvia juonnut aina niin vähän on sellainen pieni riippuvuuvs kehittynyt:) mutta jos tämä auttaa niin kenties voit myöhemmin juoda päivässä vaikka vaan puolikupillista. Mutta minusta kuulostaa kirjoittamasi perusteella että kahvilla on jotain merkitystä jos olet tähän mennessä joutunut vessassa käymään usein ja nyt kun vaan kahvin juomisen lopetit vatsasi ei toimi niin jotain merkitystä sillä kahvilla on ollut.
        Ilman saa muuten vatsasta "helposti" ulos jos menet makaamaan selällesi ja nostat polvesi vatsan päälle koukkuun tai sitten jos menee vatsalleen makaamaan saattaa sekin auttaa.
        Mutta liiku ja muista juoda vettä tarpeeksi, älä kuitenkaan liioittele veden juonnilla siitäkin tulee huono olo:) Jos vatsasi on kauankin kovalla niin kahvilla varmaan saat sen suolen liikkeelle myöskin, mutta jospa vähempi määrä pitäisi vatsan hyvin toimivana mutta ei taas liian.


      • Nuoruus kärsii :(
        mikimi kirjoitti:

        en tiedä noista hiiva jutuista joillakin se todella turvottaa vatsaa ja saattaa tulla kipeäksi yms. mutta monesta paikasta olen kuullut ja lukenut että kahvi ei tee hyvää ärtyneestä suolesta kärsiville, tämäkin on tietysti yksilöllistä mutta aina kannattaa yrittää, edes vähän aikaa, mikä saattaisi auttaa.

        Nyt jos vatsasi ei toimi, eli on ummetusta niin juo vettä ja hypi ja pompi kyykkyyn ylös yms liikuntaa vaikka lenkkeilyä tai kävelyä. Itse valitsisin, jos ripulin ja ummetuksen väliltä saisin valita, ummetuksen 100 kertaa mielummin kuin sen että ikinä ei tiedä milloin vatsa menee sekaisin. Kovan vatsan saa minusta liikkeelle juuri kun juo vettä tarpeeksi ja liikkuu. Maito saattaa kovettaa vatsaa, mutta kuidun ja veden pitäsi auttaa.

        Ymmärrän kyllä että jos olet kahvia juonnut aina niin vähän on sellainen pieni riippuvuuvs kehittynyt:) mutta jos tämä auttaa niin kenties voit myöhemmin juoda päivässä vaikka vaan puolikupillista. Mutta minusta kuulostaa kirjoittamasi perusteella että kahvilla on jotain merkitystä jos olet tähän mennessä joutunut vessassa käymään usein ja nyt kun vaan kahvin juomisen lopetit vatsasi ei toimi niin jotain merkitystä sillä kahvilla on ollut.
        Ilman saa muuten vatsasta "helposti" ulos jos menet makaamaan selällesi ja nostat polvesi vatsan päälle koukkuun tai sitten jos menee vatsalleen makaamaan saattaa sekin auttaa.
        Mutta liiku ja muista juoda vettä tarpeeksi, älä kuitenkaan liioittele veden juonnilla siitäkin tulee huono olo:) Jos vatsasi on kauankin kovalla niin kahvilla varmaan saat sen suolen liikkeelle myöskin, mutta jospa vähempi määrä pitäisi vatsan hyvin toimivana mutta ei taas liian.

        Kiitos paljon viestistäsi! Vaikka en juo nyt kahvia, niin silti vatsa on"sekaisin". Nyt on vaikeampi saada ulos. Eli tilanne ei sikäli parempi. Seurailen tilannetta. Ilmavaivat kovemmat ja pahemmat kylläkin nyt. Asiakaspalvelussa hankalaa nimenonaan kun ei paljoa maahan mennä makoilemaan selälteen. Muutenkin ymmärrettävää ettei ilmaa voi päästellä...


      • mikimi
        Nuoruus kärsii :( kirjoitti:

        Kiitos paljon viestistäsi! Vaikka en juo nyt kahvia, niin silti vatsa on"sekaisin". Nyt on vaikeampi saada ulos. Eli tilanne ei sikäli parempi. Seurailen tilannetta. Ilmavaivat kovemmat ja pahemmat kylläkin nyt. Asiakaspalvelussa hankalaa nimenonaan kun ei paljoa maahan mennä makoilemaan selälteen. Muutenkin ymmärrettävää ettei ilmaa voi päästellä...

        Voi että:(
        No mutta voisiko olettaa että sen kahvin takia vatsasi oli löysällä mutta se ei selitä kyllä sitten ilmavaivoja. Auttaako sinulla se cuplaton? Muista liikkua ja juoda ja ota sitä kahvia vaikka pari ruokalusikallista niinkuin lääkkeeksi:P jos auttaisi


      • Nuoruus kärsii :(
        mikimi kirjoitti:

        Voi että:(
        No mutta voisiko olettaa että sen kahvin takia vatsasi oli löysällä mutta se ei selitä kyllä sitten ilmavaivoja. Auttaako sinulla se cuplaton? Muista liikkua ja juoda ja ota sitä kahvia vaikka pari ruokalusikallista niinkuin lääkkeeksi:P jos auttaisi

        Kyllähän cuplaton minulla ilmanpäästää liikkeelle. Eli toimii!


      • mikimi
        Nuoruus kärsii :( kirjoitti:

        Kyllähän cuplaton minulla ilmanpäästää liikkeelle. Eli toimii!

        syökö sellaisia huonosti sulavia ruokia paljon jotka ilmavaivoja aiheuttaa? Makeutusaine jutut, purukumi yleensäkin ilman nieleminen, tupakointin voi saada aikaan joillakin ilmavaivoja varmaan. Muista pureskelle ruokasi huolella ja laktoosi testit sinulla oli kai otettu joten ei siitä johdu, mutta maito voi silti aiheuttaa joillekin ongelmia. Itselläni ei ole laktoosi-intolerassia mutta silti en uskalla juoda maitoa mutta ruuassa esim. makaronilaatikossa se menee. En tiedä aiheuttaako se aina mitään ongelmia mutta en enää uskalla kokeilla, en edes jäätelöä uskalla aina syödä:( maitotuotteet saattaa kanssa ärtyneestä suolesta kärsiville aiheuttaa ongelmia sekin on jossain sanottu, samoin kun siis kahvi ja alkoholi toki nämä ovat aina todella yksilöllisiä.


      • ?

      • Kokemusta on
        Nuoruus kärsii :( kirjoitti:

        Kiitos paljon viestistäsi! Vaikka en juo nyt kahvia, niin silti vatsa on"sekaisin". Nyt on vaikeampi saada ulos. Eli tilanne ei sikäli parempi. Seurailen tilannetta. Ilmavaivat kovemmat ja pahemmat kylläkin nyt. Asiakaspalvelussa hankalaa nimenonaan kun ei paljoa maahan mennä makoilemaan selälteen. Muutenkin ymmärrettävää ettei ilmaa voi päästellä...

        Moi, tässä vielä lueteltuna keinot, kun jäi sipuli pois listalta: Visiblin aamulla ensimmäiseksi, sitten paastoa ainakin tunti. Pois ruisleipä, tuore omena, sipuli makeutusaineita sis. tuotteet. Syö illalla riisipuoroa. Lisäksi suosittelen hapanmaitotuotteita, piimä, jugurtti, mutta katso etteivät sisällä aspartaamia tai asesulfaamia. Purukumista joku tuolla mainitsi, sekin voi sisältää makeutusaineita, mm. ksylitoli on myös kaasuntuottaja suolistossa. Lisäksi voisi ottaa maitohappobakteereita ihan kapseleina. Jos tulee ummetusta, muista juoda riittävästi (vettä).


      • Kokemusta on

        Hei, kyllä se hiiva saadaan selville ja siihen on kunnon lääkkeet. Älä luovuta, mene uudelleen lääkärille ja kerro oireesi. Oletko laihtunut? Jos olet, muista mainita myös se lääkärille. Herättääkö vatsavaiva yöllä? Myös se on yksi taudin vakavuuden kriteeri.


      • Kokemusta on
        mikimi kirjoitti:

        en tiedä noista hiiva jutuista joillakin se todella turvottaa vatsaa ja saattaa tulla kipeäksi yms. mutta monesta paikasta olen kuullut ja lukenut että kahvi ei tee hyvää ärtyneestä suolesta kärsiville, tämäkin on tietysti yksilöllistä mutta aina kannattaa yrittää, edes vähän aikaa, mikä saattaisi auttaa.

        Nyt jos vatsasi ei toimi, eli on ummetusta niin juo vettä ja hypi ja pompi kyykkyyn ylös yms liikuntaa vaikka lenkkeilyä tai kävelyä. Itse valitsisin, jos ripulin ja ummetuksen väliltä saisin valita, ummetuksen 100 kertaa mielummin kuin sen että ikinä ei tiedä milloin vatsa menee sekaisin. Kovan vatsan saa minusta liikkeelle juuri kun juo vettä tarpeeksi ja liikkuu. Maito saattaa kovettaa vatsaa, mutta kuidun ja veden pitäsi auttaa.

        Ymmärrän kyllä että jos olet kahvia juonnut aina niin vähän on sellainen pieni riippuvuuvs kehittynyt:) mutta jos tämä auttaa niin kenties voit myöhemmin juoda päivässä vaikka vaan puolikupillista. Mutta minusta kuulostaa kirjoittamasi perusteella että kahvilla on jotain merkitystä jos olet tähän mennessä joutunut vessassa käymään usein ja nyt kun vaan kahvin juomisen lopetit vatsasi ei toimi niin jotain merkitystä sillä kahvilla on ollut.
        Ilman saa muuten vatsasta "helposti" ulos jos menet makaamaan selällesi ja nostat polvesi vatsan päälle koukkuun tai sitten jos menee vatsalleen makaamaan saattaa sekin auttaa.
        Mutta liiku ja muista juoda vettä tarpeeksi, älä kuitenkaan liioittele veden juonnilla siitäkin tulee huono olo:) Jos vatsasi on kauankin kovalla niin kahvilla varmaan saat sen suolen liikkeelle myöskin, mutta jospa vähempi määrä pitäisi vatsan hyvin toimivana mutta ei taas liian.

        Hei, ei se kahvi yksinään mitään ripulia aiheuta, suolen toimintaa saattaa nopeuttaa, mutta ripuli on ihan eri juttu. Ripulissa nesteet eivät imeydy ja tuotos on liian vetistä. Useimmiten suolistossa on jokin taudinaiheuttaja ja se saa aikaan voimakkaat suoliston liikkeet ja ulostuspakon kun suoli yrittää ajaa pöpöjä ulos. Pöpöt aiheuttavat myös kaasun muodostumisen.


    • Suski8172

      kokeileppa vi-sibliniä. alkuun saattaa pari päivää ripuli pahentua mutta sitten auttaa. itse otan 1 annoksen aamuisin ja jatkuva ripuli on loppunut. tietysti joudun tätä joka päivä käyttämään mutta viis siitä kun sain elämäni takaisin :)

      • Nuoruus kärsii :(

        Kuten viestissäni kerron, olen vuoden jo visibliniä ottanut.


    • Kokemusta on

      Moi, Sulla on tosi ikävä ongelma ja oikeaan osunut nimimerkki. Nuoruus tuosta tosiaan kärsii ja mikä muu ikä tahansa.
      Itselläni on ollut samanlaista ongelmaa. Ensimmäinen erä kesti puolitoista vuotta. Mitään vikaa ei tutkimuksista huolimatta löytynyt. Mutta vatsalääkäriltä sain neuvon, ottaa Visiblin ensimmäiseksi aamulla ja sen jälkeen vähintään tunnin paasto. Se ainakin tasoitta suoliston toimintaa = ripuli tuli vain aamulla, ei tarvinnut koko päivän pelätä. Toinen apukeinoni on ollut syödä pahoina päivinä (aina päivät eivät ole yhtä pahoja) illalla riisipuuroa. Riisipuuron voi keittää riisihiutaleista niin pääsee helpommalla. Samainen lääkäri sanoi myös, että pahinta huonolle vatsalle on ruis ja raaka omena. Ruisleivän jätin kokonaan ja kas - ilmavaivat katosivat. Jätin pois myös kaiken makeutusaineita sisältävät tuotteet, koska myös ne lisäävät suolistokaasuja, kun imeytymätön makeutusaine jää suolistobakteereille "ruuaksi". Sitten 1½ vuoden kuluttua vatsa itsekseen toipui. Mutta nyt tauti on palannut. Tällä kertaa pidän syyllisenä homejuustoa, jota olen koko ikäni syönyt ajoittaain. On iskenyt joku homejuustohimo. Olin jo syönyt 1-2 pakkausta Saint Agour homejuustoa, en kerralla, vaan muutamien päivien aikana, kun sitten viimeinen paketti oli ihan loppumassa ja unohtui vähän pöydällä. Söin juuston kumminkin loppuun. Ja seuraavana aamuna alkoi vaiva. Tämänkertaisen vaivani vuoksi en ole yhtä sairas ja huonovointinen kuin ed. kerralla. Siitä aiemmasta vaivastani lääkäri lopulta myönsi, että kyseessä oli ollut jokin pöpö, jota vain ei saatu testeissä esille. Nyt on varmaan sama tilanne. En ole vielä käynyt lääkärissä. Olen yrittänyt päästä vaivasta vanhoilla konsteilla. Nyt otan lisäksi Molkosanliuosta, mutta sen tehosta ei ole vielä tietoa. Ilmavaivoja pahentaa myös makeutusaineet, joten kehotan jättämään kaikki aspartaamia ja asesulfaamia sisältävät tuotteet pois, samoin energiajuomat, joissa ei taida olla mitään muuta luonnollista kuin vesi.
      Toivottavasti näistä vihjeistä olisi apua.

      • Nuoruus kärsii :(

        Mielenkiintoiselta kuulostaa myöskin. Otan visiliniä aamuin illoin. Kiitos viestistä. Joudun todennäköisesti vain elämään vaivojeni kanssa, kun mikään ei näytä tehoavan. Puuroa syön nyt 2 kertaa päivässä.


    • antero_

      mullakin samanlaisia ongelmia aamuisin saa käydä monta kertaa vessassa,
      olen käynyt testeis mut mitään ei oo löytynyt, pari vuotta ollut jo tallaista,
      tympii vain se ku pitää herätä paljon aikaisin ett kerkiää lähteä töihin ku vessas pitää hypätä, juon kyllä kahvia paljon ett auttaisko jos vähentäis sitä,
      oon tavallaan jo tottunut tohon, mut haluaisin palata normaaliin elämään ett aamuisin riittäisi kerta vessas.

    • 19

      Hei!

      Itsellä lähes identtinen vaiva, olen myös nuori ja vaivaa on kestänyt 3 vuotta. Olen huomannut, että tämä vaiva johtuu lähes 100%sesti päästä. Auttaako esim 2 olutta rauhoittamaan vatsaa? Minulla auttaa, mutta ei sovi säännölliseksi lääkkeeksi.

      Imodiumista olen saanut lääkäriltä seuraavan ohjeen: Käytä tavallisen imodiumin sijasta Imodium Plus -valmistetta. On hieman kalliimpi, mutta auttaa ainakin minulla myös ilmavaivoihin. Jos olet lähdössä pois kotoa, ota 2 tuntia ennen 4 tablettia. Määrä saattaa kuulostaa kovalta, mutta ei kuitenkaan tee hallaa (söin reissuhommien vuoksi joskus n. 20/pvä).

      Itsellä tämä on auttanut, mutta suurimman avun sain siitä, että lakkasin välittämästä koko asiasta. Ei todellakaan ollut helppoa, mutta kun sain mieleni käännettyä "hälläväliä" -asetukselle, vaivat alkoivat helpottaa. En siis ole mitenkään muuttanut ruokavaliotani, juon kahvia ja syön mitä huvittaa.

      Nykyään vatsan kanssa ei ole mitään ongelmia jos pystyn olla ajattelematta koko asiaa. Otan kuitenkin pidemmille matkoille imodium plussaa varmuuden vuoksi, ja vieläkin aloitusannoksena se 4 kpl.

    • jkjhjgkjhpkj

      Heippa!

      Kirjoittelen blogia ärtyneen suolen kanssa elämisestä ja kaikesta millä sitä voisi helpottaa. Sivuille on tarkoitus kerätä paljon tietoa oireryhmästä ja sitä helpottavista keinoista. Itse olen taistellut ibs:n eli ärtyneen suolen kanssa nyt lähes 10 vuotta. Olen käynyt monenlaisia hoitoja lävitse, kokeillut monia lääkkeitä ja nyt viime kuukausina aloin todenteolla selvittää tätä mysteeriä. Sivuille jaan kaikki omat kokemukseni sekä tietoni erilaisista hoitokeinoista. Pääpaino on ruokavaliolla, liikunnalla sekä kehon ja mielen rentoutumisella.

      http://ibselama.blogspot.fi/

      -terkuin sanna

    • Nuoruus kärsii :(

      Heippa! Pienen tauon jälkeen vähän tilannekatsausta.

      Olen ollut 2kk täysin ilman viljatuotteita. Mitään eroa ei oikeastaan vatsan suhteen.
      Tuntuu turhauttavalta kun kovalla työllä vältellyt viljoja...

      En käytä nyt mitään lääkkeitä tai luontais tuotteita.

      En tiedä mitä seuraavaksi. Taidan alkaa syömään taas viljatuotteita ja katsoa mitä tapahtuu. Ja yrittää unohtaa vaivat.

    • mikimi

      voi että:( en muista mutta käytätkö närästyslääkkeitä, lueskelin juuri eilen jotain näitä tämän vatsa- ja ruoansulatusvaivat kirjoituksia ja jollain epäiltiin että vatsavaivat johtuisivat närästyksestä, refluksitaudista, juotko vielä sitä kahvia kuinka?

    • Nuoruus kärsii :(

      En käytä enään närästyslääkkeitä.
      Kahvia juon 4 kuppia päivässä. Liian ihanaa lopetettavaksi :/

    • elossa nyt

      Hei Nuoruus kärsii :(
      Haluaisin edes yrittää auttaa sinua. MItenhän sinuun saisi yhteyden? Vuosia itse vatsavaivoista kärsineenä voin edes koettaa neuvoa sinua...

    • vattavaivainen

      Minä myöskin laitan lusikkani soppaan...

      Olen kärsinyt vatsavaivoista jo kymmenisen vuotta, aina aamuisin ensimmäisenä piti mennä vessaan...nyt olen pari viikkoa ollut syömättä leipää, perunoita ja vaaleita viljoja..... nyt alkaa vilkuttamaan jo vihreätä, ei aamuisin mitään ongelmia, voiko tämä olla totta, että pääsee jo ennen puolta päivää liikenteeseen, siltä näyttää.

      Kerron miten jatkossa menee, mutta ainakin nyt näyttää hyvältä.

    • Nuoruus kärsii :(

      Hei. Nyt viljattomuuden sijaan kokeilen maidottomuutta 2kk. Ei mitään lehmästä tullutta. Maitoproteiinia maitovalkuaista tms.
      Varasin ensi viikolle lääkäri ajan taas, mutta tällä kertaa kalliille asiantuntijalle. Toivon pääseväni verikokeisiin jossa tutkittaisiin kaikki kotimaiset viljat maito. Jos näkyisi verikokeilla allergiat. Tuohonkin pääseminen näyttää olevan nin hankalaa..

    • Nuoruus kärsii :(

      Viimeiset 4 päivää ollut iha helvettiä. Aamuisin todella vahvat vatsa krampit joista seuraa useat voimakkaat, närästävät ja kirvelevät ripulit. Sitten iltaan asti todella pahan hajuiset ja polttavat ilmavaivat minuutin välein. Mitä tahansa yritänkään syödä niin alkaa kramppaamaan ja turvottamaan.
      Muutaman ruisleivän syönyt nyt parin päivän sisään. Taitaa viljat sittenkin olla huono juttu, tai en tiedä. Usko ja toivo rupeaa loppumaan

    • Mikimi

      voi että:( mitä jos yrittäisit syödä aamuisin sitä visibliniä vaikka ei kuulemma ennen auttanu, mutta sitä 1mt. sekoitettuna kaurahiutaleihin noin 1,5dl ja mustikkajuguttia 1/2 purkkia eli noin 1dl sekoitettuna keskenään niin että se on ihan kiinteää. Testaa vaikka nyt viikonloppuna ja jätät sen aamu kahvin juomatta:D juot vaikka lasillisen mustikkamehua tai omenamehua sen kanssa eikä muuta. Hyvä se on neuvoa toista mutta yritän keksiä mikä auttaisi, jätä ruisleipäkin nyt pois ainakin vähäksi aikaa. Paranemisia :)

    • ewewewew

      koitappa olla ilman: omena, kahvi, sipuli, paprika, kotimaiset viljat, peruna, kananmuna.

      Itsekin tykkäisin todella paljon kahvista, mutta maha ei kestä. Vihreää teetä sen sijaan juon, makuun tottuu nopeasti. Voisi auttaa sinullakin siihen ettei tule kahvin lopetuksesta johtuvaa ummetusta.:)

      Myös pellavansiemen lima illalla. Eli pellavarouhetta 1rkl kiehuvaan veteen, anna turvota 15min ja juo.

      Jos ongelmasi on niin paha kuin tosiaan kuulostaa ja kahvin lopettamalla saat parannettua elämänlaatuasi niin lopettaisin kyllä ehdottomasti.

    • Keitetty ruoka

      Mun sukulaisella oli todella kovia vatsakipuja, ilmavaivoja, vessassa juoksemista ym. kivaa vuosien ajan. Sai ruokavalion, missä ruokia ei saa paistaa tai käristää, parasta on keittämällä valmistettu ruoka. Myös uunissa valmistettu ruoka sopii. Sai lisäkuitua ja juo paljon vettä. Punainen liha on kielletty ja pitäisi syödä paljon kasviksia. Myös kana ja kala käyvät. Ennen tätä ruokavaliota syönyt paljon rasvaista ruokaa, punaista lihaa ja teollisia valmisteita, nyt tuli loppu sille epäterveellisyydelle.

    • Keitetty ruoka

      Niin, tuli mieleen, että koska oireilu on alkanut vasta 2-vuotta sitten, niin onko tilanne ollut sitä ennen siis täysin normaali? Onko tulloin pari vuotta sitten tapahtunut jotakin erityisen stressaavaa, oletko muuttanut ruokavaliota tms? Tuntuisi oudolta, että koko ongelma alkaisi aivan yhtäkkiä, ellei sitten oo kyse jostain yhtäkkiä puhjenneesta keliakasta tai muusta sairaudesta.

    • Nuoruus kärsii :(

      Hei. Tosiaan alkoi pikku hiljaa enemmän löysälle jne.
      Nyt 2pv tullut keltaista limaa/vettä ripulin mukana.

      Elän nyt keliakikon ja maitoallergisen ruokavaliota.

      Kävin verikokeisessa ja otin ulostenäytteet jotka lähetettiin usa:han parempien
      Tutkailtavaksi. Tuloksissa menee vielä 2vk.

      Voikohan tosiaan olla että kahvin olisi syypää limaan ja veteen?

      • Mikimi

        voi ihan hyvin olla että kahvi ei sovi sinulle, kerta jos oikein nyt muistan että vatsasi meni kovalle kun kahvin juonnin lopetit mutta ilmavaivoja oli silti. Lopeta se kahvin juonti vaikka hyvää olisin ja juo vaikka teetä sen sijaan. Testaa taas vaikka viikon ajan vaan auttaako:)


    • Elossa nyt

      Hei nuoruus kärsii :(!
      Oletko kokeillut aloe vera-juomaa? Voisi oikeasti auttaa sinuakin, kuten minulla teki ja nyt olen hyvinvoiva ja oma itseni taas..

    • kuin liimaa

      Minulla on samanlaisia mahankurinoita ja jatkuvaa ripulia kuin täällä monilla. Joudun sen vuoksi katsomaan, että aina on mukana kosteuspyyhkeitä, että voi pestä WC-käynnin jälkeen itsensä. Muuten kutisee ja ärtyy iho. Tavallinen paperipyyhintä ei riitä. Olen miettinyt, että onko tällainen liimaripuli tavallista vai pitäiskö mennä tutkimuksiin? Missään tutkimuksissa en ole ollut.

    • nuoruus kärsii:(

      Hei. Sain uloste tulokset usasta. Hiiva arvot korkealla ja jokin parasiitti loinen löydettiin BLASTOCYSTIS HOMINIS. maanantaina lääkäriin kuulemaan jatkosta :/ toivottavasti hoito keinoa löytyy

    • Mikimi
    • Nuoruus kärsii :(

      No onhan se, aika pessimistinen olen vieläkin. En viitsi liikoja toivoa.
      Lääkäri määräsi flagyl 400mg. 7 pv kuurin tuon loisen häätöön.
      Jonka jälkeen kuukauden kuuri lääkettä(en muista nimeä) hiivaongelmaan.

      Vatsa tosi sekaisin tuosta flagylistä, no toivotaan että tepsii.
      Ilmoittelen myöhemmin etenemisestä! Kiitoksia lukijoille ja vastanneille!

    • Mikimi

      :) kyllä se siitä. Olen tosi onnellinen puolestasi että syy löytyi. Juu tule kertomaan miten parantuminen sujuu:)

      • Nuoruus kärsii :(

        :)

        Nyt on todella huono olo.
        Osaako joku kertoa närästää ja tuntuu että pala kurkussa, ja kun röyhtäisen niin tulee aivan hiivan hajuisia ja makuisia, ja suuhun valkoista tahnaa?
        Yököttää hyvin paljon.

        Onko mahdollista kun minulla todella korkeat hiiva arvot, niin jos tuo flagyl antibiootti kuuri laittaa samalla hiivat liikenteeseen? En tosiaan ole hiiva tuotteita syönyt 4 kuukauteen.

        Kiitoksia, toivottavasti jollain kokemuksia.


    • -Ph-

      Antibiootit lisää hiivaa, koska vaikuttavat hiiva-bakteeri-tasapainoon (tappavat bakteereita jolloin hiivan määrä lisääntyy). Yritä syödä mahdollisimman emäksisesti, hiiva tykkää happamasta. Googleta happo-emästasapaino tai emäksinen ruokavalio. Voimia :)

    • maria891

      tänään itselläni oli "huono vatsapäivä" , googletin apua ja löysin tämän keskustelun. mielenkiintoisia tarinoita kaikilla ja hirveästi eri mielipiteitä. keskusteluissa on paljon siitä mitä ei kannata syödä, mutta kaikki ne ovat niitä joita itse syön paljon, eli poistan ne kyllä ruokavaliostani. Mutta mitä sitten saan syödä?

      eli voisitteko laittaa listaa eri aineista, aamupaloista ja muista ruokavinkeistä mitä saisi syödä? muuten jää syömättä tai syö vahingossa kaalia herneillä kun on niin nälkä...

      lääkäriaikakin tuli varattua, ja odotankin että hän toteaa minulle suoraan ärtyneen suolen. tuntuu että se tulee olemaan heti ensimmäinen ratkaisu - helppoa lääkärille?

      • maria891

        lisäystä vielä:

        sokeri on kiellettyjen listalla, mutta saako silti syödä vaikka hedelmiä (ei omenaa) tai hunajaa?


    • kokenut...

      Kaikki kenellä on todettu krooninen paksusuolen tulehdus, kääntykää Perinteisen kiinalaisen lääketieteen terapeutin puoleen!
      Oikeanlaista ruokavalio-ohjeistusta ei saa mistään muualta ja akupunktio on mainiona tukena paranemiselle. Muutama hoitokerta usein riittää.
      Moniin muihinkin vatsavaivoihin sieltä löytyy apu.

      • Kokenut..

        JA vielä sellainen lisäys, että ei ole olemassa yhtä oikeanlaista ruokavaliota, joka parantaisi jokaisen vatsavaivat ja ripulit.
        Jokainen on yksilö ja jokaisella eri syyt vaivojen aiheuttajana. Siksi kuulostaakin jotenkin ehkä pelottavaltakin, että täälä jaellaan erilaisia ruokavalio-ohjeistuksia, kun jollakulla voi tehota juuri päinvastainen ruokavalio.. Joillakin voi olla hyväksi maitohappobakteerit, jogurtit ynnä muut, kun taas toisella ne voivat olla yksi vaivojen aiheuttaja. Riippuu ihan tapauksesta. Noh, tärkeintä on kai kuulostella omaa oloaan ja kokeilla mikä itselle parhaiten sopii.


    • jepjepjoo123

      Itselläni auttoi ruisleivän ja perunan lopettaminen / hyvin vähäinen syönti. Minulla oli samanlaiset ongelmat

    • selkä ja vatsavaivainen

      joko pötsi kunnossa?jos ei vaiva lääkärissä selviä niin kannattaa oikeesti keskittyä selän ja lonkankoukistajien kireyksiin. Itselläni em.lievätkin kivut vaikuttaa vatsan toimintaan. Tämähän on vain oma kokemukseni ja välttämättä toimi kaikilla.

      • Hei

        Perinteinen kiinalainen lääketiede on oiva apu tällaisiin,plus akupunktio. Kartoitetaan mikä on omalle keholle sopivaa. Etsi netistä tietoa ja hoitajia,niitä on ympäri Suomen.


    • tuttu_tunne

      Tuttu tunne! Kun tota ap:n viestiä luin, niin kuulosti kyllä ihan samalta kun oma tilanne ja ajatukset.. Olen 19- vuotias nainen ja vuosi sitten mulla diagnosoitiin haavainen koliitti. Itselläni tulehdus kuitenkin sijoittuu peräsuoleen, eikä sentään niin pitkälle kun paksusuoleen. Koko vuosi tämän taudin kanssa on ollut yhtä tuskaa.. Pahimmillaan olen ollut viikkoja sänkypotilaana, ainoat liikkumiset vessaan ja joskus (kun pystyy) syömään vähän jotain. Normaalista ja sosiaalisesta elämästä ei tullut mitään.. Olin todella masentunut omien ajatuksieni kanssa ja lääkäreihin sekä lääkkeisiin meni satoja euroja rahaa, jotka vanhempani sitten joutuivat maksamaan kun ei minulla mitään ollut ): Luin äsken että kuulema D-vitamiini auttaisi tähän tautiin ja monella se on vienyt oireet kokonaan mennessään! Aluksi ne määrät on ihan huikeita, joku oli syönyt 250 mikrogrammaa päivässä ja saanut sillä oireet taltutettua. Myöhemmin auttaa pienempikin annostus kun oireet on saatu kuriin.. Yritin tätä mutta en ole vielä varma tuloksista, en ole syönyt niitä tarpeeksi säännöllisesti. Kannattaa kuitenkin kokeilla! Kuulin myös, että jos vatsan happotasapaino on vinksallaan, ja niinollen aiheuttaa oireita, siihen auttaisi emäksinen ruokasooda, puoli teelusikallista sekoitettuna lasilliseen vettä muutaman kerran päivässä. Netistä kannattaa lukea lisää tuosta vatsan happotasapainosta, mutta kokeilin tätä keinoa eilisillasta ja tämä päivä on mennyt jo paremmin. Tuntuu siis ainakin näin akuutisti toimivan. Vaikka sulla onkin eri tauti kuin mulla, niin noita keinoja kannattaa silti kokeilla kun halpoja ovat! (: Voimia!

    • KeravanPaskoja

      Terve! "Mukava" kuulla että muillakin on vaivoja, ei tunne itseään niin erikoiseksi!

      Eli, olen 24v mies ja ollu 3v vatsan kanssa ongelmia, kaikki alkoi yhtäkkiä ja alkuaikoina joutui painamaan autolla kaasua että pääsi johonki huoltoasemalle vessaan ennen töihin menoa.. Nyt vatsa jo paljon parempi, uloste on "mediumia" ja ripulia ei ole näkynyt moneen kuukauteen.
      Kaikki tutkimukset on tehty ja missään ei ole näkynyt mitään.
      Lääkäri sanoi että vaivan kanssa opittava elämään (stressi vatsa / ärtynyt suoli).
      Vieläkin joudun käymään monta kertaa päivässä vessassa ja aina ennen johonkin lähtöä pakko päästä vessaan, ettei mitään vaan tule.
      Imodiumia söin 2v, mutta huomasin että joko seuraavana päivänä sen ottamisesta tai sitä seuraavana pvnä on vatsa ihan kuralla!
      Vahingossa sain apteekista lääkettä nimeltä ImoCur, ajaa saman asian kun Imodium mutta rasittaa vatsaa paljon vähemmän ja tiedän ettei vessaan tarvitse mennä 12h jos pari niitä ottaa.. Lisäksi Imocuria käytetään erillaisten vatsaongemien hoitoon joten siinä ei ole mitään huonoksi elimistölle :)

      Joten minun neuvoni on, että ihmiset, tehkää omat ruokanne.. Paskokaa minkä paskotte ja älkää häpeilkö elää vaivanne kanssa.. Lisäksi suosittelen kokeilemaan Imocuria, sitä saa apteekista ilman reseptiä..
      Kaikkea hyvää ja paljon jaksamisia kaikille, kyllä vatsavaivoihin aina jotain löytyy, ja koittakaa nauttia elämästä!

    • etsivä löytää

      Heippa!
      Vinkkaan teilel muillekin vatsaongelmaisille tutustumaan sivustoon http://www.jounijamsa.fi/
      Mieheni äiti ja mieheni sisko kärsivät vuosia laajasta kirjosta jos jonkinlaisia sairauksia ja siskolla pahimpana vatsa, joka toimi kuten alkuperäisellä ketjun aloittajalla konsanaan. Hekin kokeilivat monet lääkkeet, ruokavaliot yms "normaalikeinot", mutta siskon mentyä 3 vuotta sitten Jouni Jämsän luo, hänen elämänsä muuttui täysin. Hoitoon kuuluu ruokavalio, joka kullekin ihmiselle säädetään sopivaksi testaustulosten pohjalta. Lisäksi on homeopatiaa ruokavalion tukena. Tuo kaikki maksaa suhteellisen paljon, mutta kun se toimii, niin ainakin miehen sisko ja äiti ovat äärettömän tyytyväisiä ja edelleen kerran vuodessa käyvät 500 km päässä itseään hoidatuttamassa. Molemmilla siis nykyisin viljaton ruokavalio ja toisella myös maidoton, tietyt kasvikset pois ruokavaliosta ja esim. riisi oltava luomua.
      Itse olen menossa Jouni Jämsälle heti, kun elämäntilanne sen sallii (nyt pienet lapset ja rahaa ei ole), sillä itsekin olen jo 6-7 vuotta kärsinyt ärtyvästä paksusuolesta. Minulla pahimmat aiheuttajat on viljatuotteet, joita syönkin nykyisin maltillisesti. Lisäksi olen siirtynyt lisäaineettomaan ruokaan, joka todennäköisesti on myös yksi vatsan kunnossa pitävä juttu. Aloe vera-juomaakin kokeilin, mutta ei minua auttanut, joskin ei mitään pahentanutkaan.

      • ibsibs

        En voi muuta kuin suositella! Jounin ja vaimonsa ansiosta olen saanut elämänvoimani takaisin ja pahan ollut ärtynyt suolikin on alkanut helpottaa. Heiltä saatu ruokavalio-ohjekin on todellakin auttanut, samoin akupunktiot ja muut hoidot. Suosittelen lämpimästi kaikille!


    • paksusuoli2

      Hei! Soita minulle numeroon 040 586 0987 ehkä pystyn auttamaan sinua. Yt. Maarit Lipsanen

    • Nuoruus kärsii :(

      Hei. Vielä vaivat jatkuvat ja jo kuukausia ottanut antibioottia candida hiivan hoitoon

      • Mikimi

        Hei taas voi että, mitä lääkäri on sanonut tuosta?


      • pierumaisteri
        Mikimi kirjoitti:

        Hei taas voi että, mitä lääkäri on sanonut tuosta?

        Kokeilin seuraavaa konstia ilmeisesti ärtyneeseen paksusuoleen joka aiheutti kammottavia pieretyskohtauksia mitä kummallisimmissa paikoissa. 4 gefilus kapselia päivässä. Laktoositonta kermaa kahviin. Visiblin pois. Näillä on menty menestyksellisesti viikkoja. Uloste normaali eikä niinkuin ennen että ku varpusparvi. Emäntäki nukkuu nykyään nenä minuun päin. Toivottavasti tässä oli ratkaisu. Uskon gefilus kapseleiden tehoon.


      • Toivon menettänyt

        Moi, itse olen 24 v. ja vastaavista vaivoista kärsinyt jo 7 vuotta. Kaikki mahdolliset tutkimukset tehty ja ravitsemusterapeutilla käyty, mutta mikään ei auta. 7 vuoteen isäsltyy 1 parempi vuosi, raskausaika. Vatsa oli aivan normaali, mutta sen jälkeen kokoajan vaan pahentunut ja nykyään mukaan tullut vielä psyykkiset oireet. Kun tietää joutuvansa paikkaan, jossa ei pääse veessaan niin suoliston tyhjennyksen lisäksi oksettaa, pyörryttää, heikottaa, kädet ja jalat hikoo ja suu kuivaa ja tuntuu, että vatsan lisäksi myös pää sekoo ja taju lähtee. Vatsani on elämäni lisäksi tuhonnut mielenterveyteni. Imodiumia menee paljon ja sen kanssa eletään. Mistään muusta ei ole ollut mitään apua, vaikka luontaistuotteista lääkkeisiin on paljon kaikkea kokeiltu. Vaivan kanssa ehkä oppii elämään, mutta elämä on kaukana normaalista...


      • hapsiainen1979

        Luojan kiitos lähetit näytteet ulkomaille. Viestiketjua lukiessani huusin sisäisesti, että sulla on parasiittialkueläin, eikä siihen mikään rentoutuminen tai ruokavalio (lopullisesti) auta!!! Mulla on ihan samanlainen tarina kun sulla (sama ötökkäkin vielä...), suomessa ei löydetty mitään vikaa ja parasiitti -testitkin oli negatiivisia! Lopulta mä sain kans tietää jenkkiläisten tutkimusten kautta (www.mdd.fi, analyysin hinta 245e miinus 60e Kelalta jos lääkärin lähete), että parasiittihan mussa jylläs. Ikävä puoli on se, että toi blastocystis on TOSI vaikea häätää. Suomessa kirjoittavat antibiootteja, jotka tutkimusten mukaan ei tehoa (kuten flagyl) ja parhaiten toimii yhdistelmälääkitys eri antibiooteilla, jotta sen kaikki muodot tuhoutuisi. Tietoa lääkityksestä voi katsoa sivulta www.cdd.com.au ja tässä linkki kolmoislääkitykseen: http://www.custommedicine.com.au/wp-content/uploads/2012/05/Treatment-Protocol-for-Blasto.pdf, lisätietoa ötökästä sivuilla www.badbugs.org ja www.curezone.com. Suomessa noita antibiootteja ei ole saaravilla, yritä saada joku lääkäri ottamaan hoitovastuun ja tilaamaan ko. lääkkeet Australiasta (www.cdd.com.au). Mä en saanut, joten jouduin tilamaan ko. lääkkeet netin kautta (laitonta valitettavasti) sivulta www.buypharma.com. Söin reilun puolen vuoden sisällä 13 eri antibioottia erilaisina yhdistelminä, parhaiten selvästi auttoi yhdistelmä Furazolidone, Secnidazole, Nitazoxanide ja Doxycycline. Vaikka sainkin negatiiviset tulokset ötökästä, uskon, ettei se elimistöstä ole kokonaan poistunut (suolistossa ei enää ole, mutta maksassa yms. varmasti), se ei vaan aina erity ulosteeseen. Enää en koskisi noihin antibiootteihin, mut sä teet tietty omat ratkaisut.

        Nyt olen siirtynyt vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin. Kävin ruoka-aine -analyysissä (www.ihanaelämä.fi) ja jätin mulle sopimattomat ruoka-aineet pois. Nyt kun suolisto on paremmassa kunnossa, aloin pommittamaan yrttilääkityksillä. Mulle on auttanut hurjasti Healthforce nutritionalsin Internal parasite formula yhdistettynä internal movement formulaan ja liver rescueen ((saa tilattua sivulta www.iherb.com). Lisäksi popsin kurpitsansiemeniä, papaijaa siemenineen (huh, että tehoaa), ruokasoodaa ja omenaviinietikkaa. Näitten myötä tulee todella paljon kavereita ulos ;). Lisäksi detox jalkakylvyistä ja akupunktiosta on ollut todella paljon apua.

        Laita ihmeessa spostia [email protected] niin saat lisätietoa, vertaistukea ja linkkejä eri lähteisiin :)


      • Nuoruus kärsii :(
        hapsiainen1979 kirjoitti:

        Luojan kiitos lähetit näytteet ulkomaille. Viestiketjua lukiessani huusin sisäisesti, että sulla on parasiittialkueläin, eikä siihen mikään rentoutuminen tai ruokavalio (lopullisesti) auta!!! Mulla on ihan samanlainen tarina kun sulla (sama ötökkäkin vielä...), suomessa ei löydetty mitään vikaa ja parasiitti -testitkin oli negatiivisia! Lopulta mä sain kans tietää jenkkiläisten tutkimusten kautta (www.mdd.fi, analyysin hinta 245e miinus 60e Kelalta jos lääkärin lähete), että parasiittihan mussa jylläs. Ikävä puoli on se, että toi blastocystis on TOSI vaikea häätää. Suomessa kirjoittavat antibiootteja, jotka tutkimusten mukaan ei tehoa (kuten flagyl) ja parhaiten toimii yhdistelmälääkitys eri antibiooteilla, jotta sen kaikki muodot tuhoutuisi. Tietoa lääkityksestä voi katsoa sivulta www.cdd.com.au ja tässä linkki kolmoislääkitykseen: http://www.custommedicine.com.au/wp-content/uploads/2012/05/Treatment-Protocol-for-Blasto.pdf, lisätietoa ötökästä sivuilla www.badbugs.org ja www.curezone.com. Suomessa noita antibiootteja ei ole saaravilla, yritä saada joku lääkäri ottamaan hoitovastuun ja tilaamaan ko. lääkkeet Australiasta (www.cdd.com.au). Mä en saanut, joten jouduin tilamaan ko. lääkkeet netin kautta (laitonta valitettavasti) sivulta www.buypharma.com. Söin reilun puolen vuoden sisällä 13 eri antibioottia erilaisina yhdistelminä, parhaiten selvästi auttoi yhdistelmä Furazolidone, Secnidazole, Nitazoxanide ja Doxycycline. Vaikka sainkin negatiiviset tulokset ötökästä, uskon, ettei se elimistöstä ole kokonaan poistunut (suolistossa ei enää ole, mutta maksassa yms. varmasti), se ei vaan aina erity ulosteeseen. Enää en koskisi noihin antibiootteihin, mut sä teet tietty omat ratkaisut.

        Nyt olen siirtynyt vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin. Kävin ruoka-aine -analyysissä (www.ihanaelämä.fi) ja jätin mulle sopimattomat ruoka-aineet pois. Nyt kun suolisto on paremmassa kunnossa, aloin pommittamaan yrttilääkityksillä. Mulle on auttanut hurjasti Healthforce nutritionalsin Internal parasite formula yhdistettynä internal movement formulaan ja liver rescueen ((saa tilattua sivulta www.iherb.com). Lisäksi popsin kurpitsansiemeniä, papaijaa siemenineen (huh, että tehoaa), ruokasoodaa ja omenaviinietikkaa. Näitten myötä tulee todella paljon kavereita ulos ;). Lisäksi detox jalkakylvyistä ja akupunktiosta on ollut todella paljon apua.

        Laita ihmeessa spostia [email protected] niin saat lisätietoa, vertaistukea ja linkkejä eri lähteisiin :)

        Hei! kiitos paljon pitkästä viestistä ja avusta!

        flagyl kuurin jälkeen teetin ulostenäytteen taas, ja yllätys yllätys blasto oli vieläkin jäljellä.
        Soitin lääkärilleni ja hän määräsi minulle. "Humatin 250mg" antibiootin, jota ei suomen markkinoilla ole.
        Se tilattiin saksasta minulle. Otan 2 kapselia 3 kertaa päivässä. Yhteensä 2 purkkia, eli 28 28kpsl.
        Maksoi yhteensä 297e pelkkä antibiootti eikä kela korvaa mitään.
        Vatsa on mennyt rajuun velli vesi ripuliin nyt kun olen tuota humatin syönyt puolet kuurista.
        Toivon että tepsii kuuri.

        Luin myös että moni on saanut häädettyä loisen Umeboshi luumulla. Myydän helsingissä, ajattelin kokeilla tuota jos tästä antibiootista ei ole apua.

        Olen vakavissani päästävä eroon tästä loisesta. Minulla elämää rajoittava vesiripuli on loputtava!
        Uskon että johtuu myös tästä blastosta!

        Oliko sinulla oireina raju päivittäinen vesiripuli?

        Laitan sulle sähköpostia vielä myöhemmin.:)


      • Nuoruus kärsii :(
        Mikimi kirjoitti:

        Hei taas voi että, mitä lääkäri on sanonut tuosta?

        Hiivat pitäisi olla kunnossa, mutta blaston karkoitus vieläkin työn alla. Nyt Humatin antibiootti alla!


      • hapsiainen1979
        Nuoruus kärsii :( kirjoitti:

        Hei! kiitos paljon pitkästä viestistä ja avusta!

        flagyl kuurin jälkeen teetin ulostenäytteen taas, ja yllätys yllätys blasto oli vieläkin jäljellä.
        Soitin lääkärilleni ja hän määräsi minulle. "Humatin 250mg" antibiootin, jota ei suomen markkinoilla ole.
        Se tilattiin saksasta minulle. Otan 2 kapselia 3 kertaa päivässä. Yhteensä 2 purkkia, eli 28 28kpsl.
        Maksoi yhteensä 297e pelkkä antibiootti eikä kela korvaa mitään.
        Vatsa on mennyt rajuun velli vesi ripuliin nyt kun olen tuota humatin syönyt puolet kuurista.
        Toivon että tepsii kuuri.

        Luin myös että moni on saanut häädettyä loisen Umeboshi luumulla. Myydän helsingissä, ajattelin kokeilla tuota jos tästä antibiootista ei ole apua.

        Olen vakavissani päästävä eroon tästä loisesta. Minulla elämää rajoittava vesiripuli on loputtava!
        Uskon että johtuu myös tästä blastosta!

        Oliko sinulla oireina raju päivittäinen vesiripuli?

        Laitan sulle sähköpostia vielä myöhemmin.:)

        Saman Humatin -kuurin söin, toivottavasti sulla auttaa... Joo ripuli oli aikamoista etenkin noitten antibioottien aikana. Mut se on itseasiassa hyvä juttu, kun ötökät tulee silloin ulos :).

        Pahempaa mulle on kyl se, jos ei mitään tule ja olo on kuin pallolla. Ilmeisesti tä ötökkä just aiheuttaa vaihelevasti ummetusta ja ripulia, mulla ainakin kuidut pahensi vaan turvotusta.

        Mulla taitaa olla noita ko. luumuja useampi purkki kaapissa, voisin myydä sulle kaupan hintoja edullisemmin :).

        Voimia :)


      • Nuoruus kärsii :(
        hapsiainen1979 kirjoitti:

        Saman Humatin -kuurin söin, toivottavasti sulla auttaa... Joo ripuli oli aikamoista etenkin noitten antibioottien aikana. Mut se on itseasiassa hyvä juttu, kun ötökät tulee silloin ulos :).

        Pahempaa mulle on kyl se, jos ei mitään tule ja olo on kuin pallolla. Ilmeisesti tä ötökkä just aiheuttaa vaihelevasti ummetusta ja ripulia, mulla ainakin kuidut pahensi vaan turvotusta.

        Mulla taitaa olla noita ko. luumuja useampi purkki kaapissa, voisin myydä sulle kaupan hintoja edullisemmin :).

        Voimia :)

        Okei, ja minä kun kerkesin elättää toiveita humatinista :(

        Minulla ei ole koskaan ummetusta, aina vain ripulia ja limaa ja vettä tulee päivittäin.

        Kokeilitko sinä syödä niitä umeboshi luumuja? Uskotko että voisi oikeasti auttaa jos kuurina söisi?
        Olivatko ne sinun näitä samoja http://kauppa.ruohonjuuri.fi/umeboshi-luumu/SANCHI-5012246022512/dp

        Jos humatin ei vie blastoa pois kokeilen luumuja, mutta jos sekään ei vie. Niin mitä voin sen jälkeen kokeilla:(?
        Usko ja rahat lopussa..


      • hapsiainen1979
        Nuoruus kärsii :( kirjoitti:

        Okei, ja minä kun kerkesin elättää toiveita humatinista :(

        Minulla ei ole koskaan ummetusta, aina vain ripulia ja limaa ja vettä tulee päivittäin.

        Kokeilitko sinä syödä niitä umeboshi luumuja? Uskotko että voisi oikeasti auttaa jos kuurina söisi?
        Olivatko ne sinun näitä samoja http://kauppa.ruohonjuuri.fi/umeboshi-luumu/SANCHI-5012246022512/dp

        Jos humatin ei vie blastoa pois kokeilen luumuja, mutta jos sekään ei vie. Niin mitä voin sen jälkeen kokeilla:(?
        Usko ja rahat lopussa..

        Kokeilin, mulla ei auttanut, mut kai ne sulla voi auttaa. Mulla saatto ongelma olla se, että suolisto oli jo niin huonossa kunnossa, ettei kestänyt luumuja. Mulla on erimerkkisiä, mut muuten ihan samoja. Perustuu kuulemma siihen, et tekee kehosta emäksisen, siihen vois kyl auttaa ruokasooda ja omenaviinietikkakin. Ehdotan, et lisäät nämä papaijan (1kpl siemenineen päivässä) nyt heti tohon lääkekuuriin. Nää meidän kaverit tarvitsee tosi kovaa pommitusta.


      • Nuoruus kärsii :(
        hapsiainen1979 kirjoitti:

        Kokeilin, mulla ei auttanut, mut kai ne sulla voi auttaa. Mulla saatto ongelma olla se, että suolisto oli jo niin huonossa kunnossa, ettei kestänyt luumuja. Mulla on erimerkkisiä, mut muuten ihan samoja. Perustuu kuulemma siihen, et tekee kehosta emäksisen, siihen vois kyl auttaa ruokasooda ja omenaviinietikkakin. Ehdotan, et lisäät nämä papaijan (1kpl siemenineen päivässä) nyt heti tohon lääkekuuriin. Nää meidän kaverit tarvitsee tosi kovaa pommitusta.

        Eli söisin ruokasoodaa ja omena viinietikkaa( millasina määrinä) ? ja papaijan.

        Kiitos


      • Nuoruus kärsii :(
        hapsiainen1979 kirjoitti:

        Kokeilin, mulla ei auttanut, mut kai ne sulla voi auttaa. Mulla saatto ongelma olla se, että suolisto oli jo niin huonossa kunnossa, ettei kestänyt luumuja. Mulla on erimerkkisiä, mut muuten ihan samoja. Perustuu kuulemma siihen, et tekee kehosta emäksisen, siihen vois kyl auttaa ruokasooda ja omenaviinietikkakin. Ehdotan, et lisäät nämä papaijan (1kpl siemenineen päivässä) nyt heti tohon lääkekuuriin. Nää meidän kaverit tarvitsee tosi kovaa pommitusta.

        Moi :) kävin ostamassa ruokasoodaa ,omenaviinietikkaa, millaisilla annostuksilla otan noita?
        Myös papajan ostin.

        Kiitos


      • hapsiainen1979
        Nuoruus kärsii :( kirjoitti:

        Moi :) kävin ostamassa ruokasoodaa ,omenaviinietikkaa, millaisilla annostuksilla otan noita?
        Myös papajan ostin.

        Kiitos

        Vähän jälkikäteen: 1tl soodaa lasiin vettä ja 1rkl ov.etikkaa lasilliseen vettä. En ole mitään erityistä annosrytmiä käyttänyt, otan silloin tällöin pitkin päivää.


    • Apua Aloe Verasta

      Aloe vera-juoma on myös tehokas vatsan tasapainottaja. Moni on saanut siitä apua. Suosittelen! Kysy lisää; [email protected] :)

    • Lantion ongelma
      • tässäkö selitys?

        Mielenkiintoista. Itselläni on kroonisesti kiristynyt psoas lihas. Olen syönyt kipulääkkeitä jo vuosia ja niiden takia olen kärsinyt ummetuksesta.

        Rupesin tekemään tällaista venytystä, jossa ollaan kyynärpäiden varassa lattialla, ja käännetään myös ylävartaloa vinoon, jolloin ainakin vinoissa vatsalihaksissa (myös psoaksessa?) tuntuu kiristystä.

        http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288540491794.html

        Nyt sitten maha on ollut aivan kummallinen jo viikon ajan. Kouristelua, ripulia....Onko vatsan toiminta muuttuunut tämän liikkeen johdosta näin totaalisesti? Teen testin, eli en tee tuota liikettä nyt muutamaan päivään, niin katsotaan mitä tapahtuu...


    • Metsämökin tonttu

      Antipiootti kuuri 50taplettia. Apocyclin 500mg ja Mustikoita joka aamu 300g. Kaurapuuro pois. Minulla oli noin 10vuotta samanlaisena. Paksunsuolen haavauma.Nyt on kutakuinkin kunnossa.Tiedän kuinka se rajoittaa liikkumista. Kokeilkaa.Leipääsyön vain Oululaisen jälkiuuni leipää,sitä ei ole hapatettu.Hapatettu leipä ei sovi mahavaivaiselle vaikka kuin olisi ruista.

      • Metsämökin tonttu

        Lisään vielä tähän, unohtakaa kaikki ulkomaiset hedelmät. Syökää kotimaisia marjoja mustikkaa puolukkaa karpaloa ja luomu porkkanoita ja muitakin kotimaisia vihanneksia, ja jos mahdollista niin välttäkää kaupan perunoita,ne on moneen kertaan myrkytetty jo peltoon.Ja kaupan niin sanottu maito Jokaon vain värjättyä vettä ja kaiken lisäksi meijerissä pilattu(se ei ole maitoa) Näillä minä olen saanut kutakuinkin vatsan kuntoon, paranehan se ei hetkessä.Semppiä kaikille vatsavaivaisille.


    • dunno3

      Telkkarista tuli joskus dokkari että jollain naisella oli vitamiinien kanssa imeytymisvaikeuksia. Kun sai pistoksena vitamiinit niin mahavaivat katosivat tyysin.

    • 11v

      osta movicoolia ja gefilus basic maitohappoja ookko parantunu ja ota raikas olo....

    • lallaukka

      oletko kokeillut FODMAP ruokavliota? joka on juuri kehtitelty ärtyvän suolen hoitoon.

      • NNNNNNNNNN8

        Tuotahan ne siellä lääkärissä ehdottelee heti, kun menee vatsaansa valittelemaan. Itsellenikin lätkäistiin esite, jossa kerrottiin tuosta FODMAP-ruoavaliosta. Ylipäätään koko juttu oli niin epämääräinen, että vaikea uskoa sen toimivan kenellekään.

        Itseltäni otettu juuri kaikenmaailman keliakia, laktoosi-intorelanssi, kilpparien toimintahäiriö jne kokeet ja nyt odotellaan mielenkiinnolla vastauksia. Itse siis olen 24-vuotias ja kärsinyt nyt n. vuoden vaihtelevista oireista.
        Ei niin rajuja kuin monilla, mutta silti alkaa jo mielenterveys mennä. Töistä tulee sairaspoissaoloja, mihinään ei uskalla mennä ja jos menen, niin en uskalla syödä mitään ennenkuin tulen kotiin. Että kaippa tästä sitten nälkään kuollaan, ennenkuin lääkäreitä alkaa tarpeeksi kiinnostamaan. Alkaa vaan pikkuhiljaa tuntua, ettei elämä ole enää elämisen arvoista. Kaikki pyörii mahan ympärillä.


      • turhautunut

        Tuossa FODMAP:ssa pitäisi välttää niin monia ruoka-aineita, että vaikea näin kasvissyöjänä keksiä, mitä oikein saisi syödä ja mistä saisi tarvittavat proteiinit, kun palkokasvitkin pitäisi jättää. Ja suuri osa kasviksista ja hedelmistä.


      • parasruokavalio
        turhautunut kirjoitti:

        Tuossa FODMAP:ssa pitäisi välttää niin monia ruoka-aineita, että vaikea näin kasvissyöjänä keksiä, mitä oikein saisi syödä ja mistä saisi tarvittavat proteiinit, kun palkokasvitkin pitäisi jättää. Ja suuri osa kasviksista ja hedelmistä.

        Fodmap on toimiva mutta vaatii halua ja hermoja. Kivuttomuus tietysti palkitsee mutta ei sovi lyhythermoiselle.


    • eerika

      oletko lukenut paula heinosen kirjoja suoliston hoidosta...tuli vain näin mieleen. kirjastosta saattaa löytyä.

      • Kiitosta vaan

        En ole lukenut, enkä meinaa lukeakkaan, en ole mainosten uhri.


    • vinkkinäää

      Parasiitit on usein syy vatsavaivoille ja sidekudossairaudet.

    • 40vuotta kärsiny

      Se on haima.

    • samajuttu2

      Sana sanalta sama ja ei ole toivo, enää.?

    • Slippery Elm

      Moni, joka on ollut Intiassa, ja saanut sieltä parasiittejä ym. on saanut apua SLIPPERY ELM -tuotteesta. Se on liukas jalava -nimisen puun kuorta. Puu kasvaa USA:ssa ja intiaanit ovat hyödyntäneet sitä.

      Se kannattaa ostaa jauhemaisena. Sitä laitetaan n. 1 rkl kuumaan veteen, jossa se hieman turpoaa.

      Se vuoraa suoliston kaurapuuron liman tavoin, mutta on käsittääkseni tehokkaampi.

      Itse en voinut juoda lasia viiniä ilman ripulia, mutta slippery elmiä käytettyäni 2-3 vkoa, en kärsinyt enää kaikista niistä ärtynyt paksusoli vaivoista.

      Sitä saa halvalla iHerb:stä. Jauheena ja kapseleina (kapseleissa magnesiumia kapseloinnin takia).

      Ei kannata kärsiä. Mulla totaalimuutos. Isäni epäili, että slippery elm aiheutti epäsuotuisat olot jollekin. Olin kyllä saanut aiemmin lääkkeet parasiitteihin, mutta ei ne auttaneet.

    • Pahanilmanlintu

      Tarinasi on kuin toisinto omasta elämästäni. Olin lukioikäinen, kun vatsaoireeni alkoivat ja ovat tasaisesti pahentuneet vuodesta toiseen. Mitään syytä ei löydy. Olen nyt 30-vuotias ja nuoruuteni todella meni vatsaa miettiessä. Olen yrittänyt jopa paastota ja välttää viimeiseen asti syömistä, jottei suoli ärtyisi ulostemassan liikkeestä. Sekin turhaa -jos vatsa päättää ärtyä, se ärtyy vaikka sitten syljestä. Mutta eipä ole niin paljon ripuloitavaa sitten. En näe edessäni valoisaa tulevaisuutta. Kun on ollut yli 10 vuotta päivittäin vatsa sekaisin niin alipaino ja nestehukka tekee tehtävänsä: Olen kuihtunut/ nääntynyt varjo itsestäni. Voimat ja vastustuskyky tipotiessään, seksihaluja ei ole ollut vuosiin... Olen kyllästynyt vastailemaan kysymyksiin, kuten: "Onko kaikki hyvin? Näytät väsyneeltä ja kalpealta. Söisit vähän!" Hirtän seuraavan idiootin, joka kehottaa minua syömään jotain!!! Minusta on tulossa katkera ja ilkeä ukko, joka eristäytyy muista, joka ei lähde illanviettoihin eikä matkustele koskaan. Enkä halua myöskään enää yhden yhtä neuvoa siitä, mitä minun vielä kannattaa kokeilla! En YHDEN YHTÄ! Kaikki on kokeiltu ja toivo on menetetty. Ratkaisua ei ole vielä keksitty tälläisille tapauksille: kirjaimellisesti paskahousuille. Toivottavasti löydät iloa elämääsi, mutta jos olet mitään sinne päin kuin minä, niin ilon aiheet ovat vähissä...

      • vattavaivainen

        Täällä on kohtalotoveri, pikkasen iäkkäämpi, sairastellut tätä saatanan ärtynyttä oireyhtymää jo 12 vuotta, voi sanoa että ei tervettä päivää, kyllä on elämä ollut kurjaa, mihinkään ei voi oikein lähteä, aina on pakki jotenkin epäkunnossa, jo normaali asioitten hoito tuottaa vaikeuksia, onneksi on vielä oma auto millä voi pikkasen liikkua, jos sitä ei olisi niin seinä olisi pystysuora, siitä ei mennä ylitse. Lääkärissä on rampattu sen seittemätoista kertaa, ei sieltä mitään apua saa, sanotaan vaan että syö kuituja(saapahan ainakin enemmän paskaa aikaseksi), on tämä touhua.. on se kumma ettei löydy ruoansulatukseen oikeita lääkkeitä, aikana kun kuussakin on käyty.
        Turha tähän on neuvoja antaa että syötte väärin, näin on syöty kymmeniä vuosia, mikä se nyt on että sapuskat olisi vääriä, ainut on tietysti jos niissä on jotain "myrkkyjä" mitä ennen ei ruoassa ollut, sitähän ei voi tietää.. mutta jossain on vikaa, ei tästä selviä ennen kun pappi saa kahvia juodakseen.


    • Ehkäapua

      En nähnyt kenenkään mainitsevan Dr. Ohhiran probioottia. Moni saanut avun mitä monimuotoisimpiin oireisiin tästä maailman parhaasta probiootista (kannattaa lukea arvosteluja iHerbistä). Suomessa tätä ei myydä mutta voi tilata esim. iHerb tai Amazon.com (amazon uk reippaasti kalliimpi). Suosittelen ainakin kokeilemaan. Ihan eritasoa kuin normaalit probiootit, tätä on kasvatettu 3 vuotta ennen sen myyntiin tuloa joten "heikot" bakteerit ovat karsiutuneet pois ja vain vahvimmat ovat jäljellä taistelemaan terveytesi puolesta.

      http://www.iherb.com/Dr-Ohhira-s-Essential-Formulas-Inc-Probiotics-Original-Formula-60-Capsules/3620
      (jos kaipaat $10 alennuskoodia ensitilaukseen sen voit saada esim. lihavastalaihaksi.blogspot.fi)

      http://www.amazon.com/Essential-Formulas-Ohhiras-Probiotics-Original/dp/B00141B7SS

    • Kun tk lääkärin tai-
    • Ehkäapua

      Alkaisin opiskelemaan näitä juttuja ihan kunnolla, vaikka saattaakin olla sairaana vaikeaa ja mitään takuuta avusta ei tietty ole mutta jostainhan sitä on aloitettava. En ole asiantuntija mutta tässä joitakin linkkejä joihin aion itse tutustua seuraavaksi:

      "The rainforest in your gut: A brief tour through your intestinal biome, why it’s messed up, and how to fix it" by Dr. BG & TG
      http://vimeo.com/27958611 slides: http://www.slideshare.net/ancestralhealth/drbg

      http://www.drbganimalpharm.blogspot.fi/2013/11/how-to-cure-sibo-small-intestinal-bowel.html ja muut postaukset blogista.

      RHR: You Are What Your Bacteria Eat: The Importance of Feeding Your Microbiome – With Jeff Leach
      http://chriskresser.com/you-are-what-your-bacteria-eat-the-importance-of-feeding-your-microbiome-with-jeff-leach

      Ainakin lukisin kaiken mahdollisen ulosteen siirrosta:
      http://freetheanimal.com/2013/12/thats-tough-swallow.html

      Amalgaamipaikat myös juttu mikä voi tehdä tuhoa ruuansulatuselimistölle.

    • parasiitteihin
    • huuukk

      Itse syön creon 2500 autoimmuuni pankreatiittiin. =haimaan vajatpoiminta. Tämä sairaus ei todellakaan liity alkoholinkäyttöön mitenkään ja voin asiasta olla jopa varma, koska en juo enkä ole juonnut .Nuorena toki kokeillut ja olen jopa n.20vuotta sitten jopa ollut kännissä, rehellisyyden nimissä.No enivei..olen siis raitis.Minulle ilmaantui vatsakipuja , vatsan turpoamista , lopulta ripulia ja vessassa piti käydä jopa 20 krt päivässä jopa yöllä. Otettiin verikokeita ja kaikki oli mukamas normaalia, siis jopa tulehdusarvot olivat loistavat 1 tai 2 (crp). sairauteni on erittäin harvinainen eikä siitä tiedetä paljon. Amylaasiarvo jäi ilmeisesti huomaamatta , mutta onneksi vatsatähytsyksen, ultran jälkeen kun meni hermo joku onneksi huomasin amylaasiarvoni matalaksi. Minulla oli 15 ja nyt enää 10. Aloitin 1pillerillä creoni:lla /ateria, joka ei ihan riittänyt. Nyt siis syön 1 pikkusyömisten kera ja normi ruokaannokseen 2. Syön lisäksi kortisonia puoli vuotta, ja nyt vaja 3kk jälkeen , olo alkaa olemaan siedettävän hyvä. Eli ei ole enää kovia vatsakipuja, mutta tunnen edelleen pientä painetta. Hernekeitto tai paljon leipää tai hapankorput tekee edelleen paljon "massaa". Nyt ei kuitenkaan normioloissa tarvitse olla syömättä varmuuden vuoksi, ettei tule vahinkoja. Opettelemistahan tässä on edelleen kunnen ole löytänyt ketään joka sairastaisi tätä samaa muotoa kun itse sairastan..tsekkaa amylaasiarvoasi ja jollei sitä ole otettu vaadi se..P-amyl, lukee noissa labran papereissa..

    • höpinät pois
    • paran1

      hei.mulla oli sama juttu.onneks samalla kun sain lapun menna kolonoskopiaan,eli suolitahystykseen,hokas lekuri et kaypa rontgenin kautta.otettiin takaa ristiluun kohdalla rontgen.
      arva vaan.loytyi risti-suoli nivelluun TULEHDUS.taudille on myos nimi.SACROILITIS.sain siiheen medrol nimset pillerit ja nyt se on poissa.tsemppia!

    • annelise

      Hei. Onko tutkittu ettei ole Crohnin- tauti.

    • pierumaisteri

      En tiedä tuleeko tämä vähän myöhässä. Mulla oli samat vaivat vuosikausia. Jouduin syömään tässä jokin aika sitten antibioottikuurin. Siitäkös vaiva paheni. En pystynyt missään käymään. Kotiväki ei ymmärrä tätä vaivaa, kun aina pierettää. Loputa soitin lääkärille. Nuori, tosi viisas naislääkäri määräsi minulle PRECOSA -kapseleita. Pari päivää syötyäni ei pierun pierua. Suolisto rauhoittui. En tiedä, miten kyseinen kapseli vaikuttaa muilla, mutta minä sain avun. Kannattaa kokeilla. Ehkäpä sullakin on suolistossa väärät bakteerit.

    • pierumaisteri

      En tiedä tuleeko tämä vähän myöhässä. Mulla oli samat vaivat vuosikausia. Jouduin syömään tässä jokin aika sitten antibioottikuurin. Siitäkös vaiva paheni. En pystynyt missään käymään. Kotiväki ei ymmärrä tätä vaivaa, kun aina pierettää. Loputa soitin lääkärille. Nuori, tosi viisas naislääkäri määräsi minulle PRECOSA -kapseleita. Pari päivää syötyäni ei pierun pierua. Suolisto rauhoittui. En tiedä, miten kyseinen kapseli vaikuttaa muilla, mutta minä sain avun. Kannattaa kokeilla. Ehkäpä sullakin on suolistossa väärät bakteerit.

    • maisariini

      Samat oireet mulla, mitä alkuperäisellä kirjoittajalla. Jätin maitotuotteet ja viljat pois. Sit palautin ruokavaliooni ruisleivän. Nykyään oon muuttanu ruokavalioni paleoruokavalioks. Jättäny kaikki viljat, pastat, perunan pois. Vedän aamuisin ja iltaisin 3 eri hedelmän tai 3 eri kasviksen smoothiet erityisesti selleri. Lihaa vedän vähän, kalaa paljjon. Paino on laskenu ja olo huiman hieno.
      Oon itse sitä mieltä, että mulla noi oireet tuli selkeesti vääränlaisesta ruokavaliosta. Ensin pudotin paljon ruoka-aineita pois. Valitse jotain hyvin neutraaleja ruokia esim. vesimelonia, banaania ym. kevyttä ja vatsaa ärsyttämätöntä. Tuliset ja mausteiset ruuat pois. Siitä ala lisäämään.
      Itsellä 8 v. ripulihelvetti, josta epäilin vaan, että söin väärin. Paljon prosessoituja ruokia, maitoa, viljoja..Itselleni täysin sopimaton ruokavaliota. Lähtisin minkä tahansa sairauden kohdalla korjaamaan ruokavaliota ensisijaisesti. Sillä ei häviä mitään.

    • Dusty

      Mulla oli paljon todella siis todella! pahan hajuisia ilmavaivoja ja vatsa oli jatkuvassa käymistilassa, turvotusta, happamia röyhyjä, uloste vetistä yms.
      Jätin viljat pois (paitsi kaurapuuron), perunat ja muut ylimääräiset hiilarit.
      Lisäsin vihanneksia ja oikeastaan söin vain lihaa,kanaa,kalaa ja vihanneksia.
      Aloin myös syömään Tri Tolosen maitohappobakteereja.
      Kokeilin muitakin probiootteja ja maitohappobakteereja mutta vasta Tolosen bakteerit näyttävät tehonneen?
      Puolenvuoden ruokavalio muutoksen/maitohappokuurin jälkeen vatsa on tasaantunut merkittävästi.
      Visibliniä meni ennen kokonainen mittalusikka aamuin illoin, mutta nyt sitäkään ei enää tarvitse kuin hyppysellisen kerrallaan jos sitäkään.
      Tässä nyt tällainen esimerkki jollekkin testattavaksi..?

    • Koliittipojan äiti

      Kokeile pian aloe vera -juomaa, miel. luomua (esim. CoCoVi-sarjassa). Ei tarvi paljon, esim. 30 ml pari kertaa päivässä, mutta säännöllisesti!

      Lisäksi kunnon probiootit 3 krt / pv. Poikaani auttoi Biolatte original -probiootit.

      Älä viivyttele asian kanssa yhtään.

    • Täysin laktoositon

      Nimimerkki Nuoruus kärsii :( kirjoitti käyttävänsä laktoosittomia maitotuotteita. Ketju on jo niin pitkä, etten ole kaikkia viestejä lukenut, mutta tiedoksesi: myös ns laktoosittomissa maitotuotteissa on jäljellä hivenet laktoosista. Aivan kaikkea ei pois saada, vaikka lupa on kutsu tuotetta laktoosittomaksi, kun laktoosia on alle 0,01 g /100 g tuotetta. Itse ainakin reagoin näihin häiveisiin, enkä voi ko tuotteita käyttää. Ravintoloissa / kahviloissa valitse tuote, joka merkitty M, ehkä sinullekaan L-merkintä ei riitä. Käytä kotona riisi-, kaura- tai ehkä soijamaitoja / -kermoja tai jäätelöitä tms. Kannattaa ainakin kokeilla. Itselläni on myös colitis ulcerosa sekä atrofinen mahalaukku.

    • se on sin

      Jos kyseessä on viruksen tai bakteerin aiheuttama akuutti ripuli, Precosa hoitaa sairautta tehokkaasti yhdessä oraalisten rehydraatioliuosten (ORS) kanssa. Lisäksi Precosa ennaltaehkäisee useimpiin antibioottihoitoihin tyypillisesti liittyvää ripulia, niin sanottua antibioottiripulia. Jopa 30 % potilaista saa ripulin antibioottihoidon aikana. Koska Precosa on probiootti, joka on vastustuskykyinen eli resistentti antibiooteille, Precosa auttaa jatkamaan antibioottihoitoa loppuun saakka ilman epämukavaa ripulia. Precosa voidaan ottaa samanaikaisesti antibioottien kanssa. Precosa auttaa myös ennaltaehkäisemään Clostridium difficileen liittyvää toistuvaa ripulia. Arviolta joka viides antibioottiripuli on Clostridium difficilen aiheuttama. Precosan teho on todistettu tutkimuksissa myös turistiripulin ehkäisyssä. Lisäksi Precosa vähentää moniin muihin sairauksiin liittyvän ripulin oireita.

    • Hei!

      Ärtyvän suolen oireyhtymä voi tosiaan olla hyvin kurja ja elämää rajoittava vaiva. Erityisen turhauttavalta yleensä tuntuu se, ettei tarkoissakaan tutkimuksissa vatsasta tai suoliston toiminnasta löydetä mitään "näkyvää" vikaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö vaiva olisi aivan todellinen ja "oikea" diagnoosi.

      Ärtyvän suolen oireyhtymän perimmäinen syy on epäselvä, joten parantavaa hoitoa vaivaan ei ole tarjolla. Oikean, itselle sopivan ruokavalion löytäminen on hoidon kulmakivi. Esimerkiksi jotkin imeytymättömät hiilihydraatit (ns. FODMAP-hiilihydraatit) voivat lisätä suolikaasun muodostumista ja pahentaa oireita. Tällöin mm. palkokasvien, sipulin, kaalin, keinomakeutettujen makeisten ja virvoitusjuomien sekä laktoosin välttäminen voi auttaa oireilussa.

      Oireiden lievittämiseen on tarjolla myös reseptivapaita lääkkeitä. Ripulia voidaan hoitaa apteekista saatavilla lyhytkestoisesti käytettävillä ripulilääkkeillä, kuten loperamidi, kun taas ummetusta voidaan hoitaa muun muassa kuitupitoisilla tai suolen sisältöä lisäävillä aineilla. Maitohappobakteereja voi myös kokeilla.

      Jos itsehoito ei tuota tyydyttävää tulosta, lääkäri voi kirjoittaa reseptilääkkeitä mm. ripuliin, ummetuksen hoitoon tai suoliston kouristeluun. Ärtyvän suolen oireisiin vaikuttavat lisäksi samat lääkkeet, joita käytetään masennuksen hoitoon, joten esim. amitriptyliiniä voidaan kokeilla. Halutessasi voit lukea tietopaketin ärtyvän suolen oireyhtymästä esim. osoitteesta: http://klinik.fi/terveysinfo/artyvan-suolen-oireyhtyma

      Voimia vaivan kanssa kamppaileville!

      -Klinikin lääkäritiimi

      Klinik - terveyspalvelusi netissä
      www.klinik.fi

    • Marjis54

      Toivottavasti aloittaja on saanut jo avun vaivaansa mutta kirjoitan tämän siksi jos joku muukin hyötyisi.
      Eli tyttärelläni 20v. oli aivan samat kokemukset vesi- ja veriripuleineen ja kävi kaikki tutkimukset ja testit eikä mitään syytä löytynyt. Hän käytti laktoositonta ja gluteenitonta (no tietysti kun on keliakiakin) ja kalatonta ym ym dieettiä mutta aina sai syöksyä wc:n joten ei pystynyt enää kodistaan ulos lähtemään.
      Äitinä olin ehdottanut monta kertaa kokeilemaan maidon jättämistä pois mutta koska ruokavalio oli muutenkin niukka niin hänestä tuntui ettei jää mitään jäljelle mitä vi syödä.
      Mutta eräänä yönä kun itkien ja epätoivoisena taas minulle soitti wc- pytyltä niin sanoin että kokeillaan sekin nyt vielä ja lupasin keksiä jotain ruokaa hänelle ilman maitoa.
      Hän oli juonut melko paljon laktoositonta ja rasvatonta maitoa päivässä joten aika hurjalta muutos tuntui. Kauramaitoa ostettiin tilalle ja väsättiin ruokia ilman maitoa.

      Hän huomasi muutoksen olossaan jo viikon sisällä. Ei ole sen jälkeen ollut ripulia eikä vatsanvääntöä ja elämänhalu on palannut pikkuhiljaa kun uskaltaa käydä jossain ilman pelkoa ripulista.

      Eli se on ollut ihan myrkkyä hänen elimistölleen se sinertävä, rasvaton ja laktoositon maidonvirkaa toimittanut aine! Onneksi siitä ei saa käyttääkään nimitystä maito..

      Yksikään lääkäri tai hoitaja ei maininnut missään vaiheessa että ruoalla voisi olla yhteys ripuliin.?

      Onneksi on äidit, nuo toivossa väkevät..

      • Nuoruus.kärsii

        Hei, en vieläkään ole helpotusta saanut.
        Olin tosiaan useita kuukausia ilman maito tuotteita. Muttei auttanut, joten jatkoin taas niiden käyttöä.
        Hienoa kuulla tytöllesi löytyneen apua!


    • nuoruus.kärsii

      Todella paljon vastauksia tullut. Kiitos niistä!
      Olen yrittänyt kokeilla vinkkejänne.
      Mutta vieläkin on samanlaista. Päivä kerrallaan... Herkut kun jättää niin tulee seuraavasta päivästä edes jotenkin siedettävä!

      Nyt ollut taas jonkin sortin tulehdus vatsassa/kropassa sillä viikon nyt vatsa pahasti löysänä ja kuumeinen olo vaikka mittari näyttää tervettä.

      Miettinyt tässä kilpirauhasia? Jos liika toimintaa? Täytyy uudestaan käydä tutkituttamassa.

      T. Ketjun aloittaja / Nuoruus kärsii :(

      • 6plus3

        Enpä nyt tiedä onko näistä neuvoista apua, mutta sen verran sanon mikä itselläni on aiheuttanut samankaltaista mutta aamuisin.

        Lasillinen vettä aamulla ja vatsaa alkaa vääntää, eli ei missään tapauksessa vettä aamuisin ainakaan minulle.
        Toinen on kahvi, joka aamu kupillinen yli 20 vuotta meni hienosti, mutta sitten alkoi kahvi vetää vatsan löysäksi noin tunnin sisällä juomisesta, mutta vain aamuisin. (jollain saludo tekee sen kuulemma aina).
        Ja muutenkin jos jotain syön aamuisin niin siinä ollaan sitten vatsaväänteissä tai mitä lie.

        No ei taida apua näistä olla, ja jos noin kauan on jatkunut niin tämä on ihan heitto, sanoithan olleesi kokeissa ja testeissä, mutta:
        Olisiko vieras bakteeri, esim salmonella tai jotain?

        Jos jotain vinkkejä mitä kannattaa kokeilla, niin paastoa viikko.
        Vesipaasto on ehkä liian raju, ehkä esim mehu tai tee paaston aikana, ehkäpä berocca/vastaava päivässä että saat vitamiinit.
        Mutta kuitenkin, jos auttaisi oloon ja ehkäpä varmistuisi että onko syynä jokin ruoka-aine?
        Jos jatkuu, niin voisiko johtua juomaveden laadusta?


    • Psyllium

      Kokeile syödä psylliumkuitu -valmistetta. Minulla samat oireet kuin sinulla ja psylliumkuitu sai mahani toimimaan normaalisti. Ennen kävin useita kertoja vessassa ennen puolta päivää, nykyään riittää että käyn kerran päivässä vessassa. Minulle sopiva annos kuitua on 1 tl aamuisin puuron päällä. On ollut helpotus päästä eroon ripulista ja ilmavaivoista käyttämällä pelkästään tätä tuotetta.

    • mies33-

      osta havupuu uutejuomaa autaa varmasti

    • mahasta_kärsivä

      Muistakaa, että parasiitit ja muut loiset voivat tehdä ärtyvän suolen kaltaisia oireita. Suomessa ulostenäytteistä ei kovin moni osaa tutkia niitä ja lääkärit vähättelee ettei loiset muka aiheuta mitään. Mutta valitettavasti ne on aika usein syy outoihin oireisiin. Kannattaa kokeilla MDD- ulostetestejä. Parasiittien häätöön auttaa parhaiten luonnonmukaiset menetelmät kuten umeboshi luumut tai tämä: https://eu.iherb.com/pr/Now-Foods-Fresh-Green-Black-Walnut-Wormwood-Complex-2-fl-oz-60-ml/591 . Antibiootit ei usein auta vaan jopa pahentaa tilannetta. Toivottavasti tästä on teille apua. Itse kärsinyt oudoista oireista pitkään ja kappas, umeboshi luumut auttoi.

    • Mikrok

      Toinen mikä usein sekoitetaan ärtyneen paksunsuolen syndroomaan on mikroskooppinen koliitti, suolen autoimmuunitulehdus. Oireet samantapaisia, vetistä ripulia ja limaa, mutta selviää vain koepalasta. Jotkut saavat hyvän avun lääkkeistä. Suomessa päähoitona tuntuu olevan Enterocort (kortisoni). Lievissä tapauksissa voi pärjätä loperamidilla (Imodium ym). Itselläni antibiootit auttavat, mutta bakteereilla on arveltukin olevan asiaa myös autoimmuunitulehduksissa.

    • halpa3

      PERUNAJAUHO HYVÄ. RUOKALUSIKKA / VESILASI . AUTTAA RIPULIIN HYVIN. JOS TAAS ON KOVA,NIIN OMENAVIINIETIKKA RUOKALUSIKKA/VESILASI. KOIVUNLEHTITEE ON MYÖS HYVÄ.

    • sivusta

      Maito,ruis,vehnä tuoteet pois ,ninulla auttoi .

    • Anonyymi

      Hei pitkästä aikaa! Vatsa vieläki oireilee. Viikon syönyt nyt paljon hehkutettua Gelsectan ibs lääkettä. Ei vielä ainakaan mitään positiivista eroa. Maha kuralla huolella, toivotaan että auttaisi jossain vaiheessa kuuria

      T: Ap /nuoruus kärsii :(

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Kokeile Silicea/Silicolgel piihappogeeliä. sitoo suolistolle haitallisia aineita itseensä ja kuljettaa ne pois. Kallista ibs Symbiosys Alflorex maitohappobakteeria on myös kehuttu. Onko parasiittitaudit/helikobakteeri poissuljettu?


    • Anonyymi

      Ei mitään maitohappobakteereja, kahvia, viljoja, kuidut alkuun kokonaan pois. syö vaan eläinkunnantuotteita (esim. kananmunat, lihat, kala) sokeri vettä. Tuu viikon päästä sanoo onko maha enää kuralla.

    • Anonyymi

      Kun käytän Sibliniä , vaimo kysyy minulta , olenko ottanut jotain , siis paukut . Onko muilla tällaisia kokemuksia ?

    • Anonyymi

      Ihan kirjoitit siitä mitä minäkin jo olen kärsinyt parivuotta, kaikki kokeiltu myös samat lääkkeet kun sinulla joskus on hyvä päivä ja sitten taas alkaa sirkus mahassa, toivonsa tässä menettää pikkuhiljaa

    • Anonyymi

      kai kaikki tietää, jos tarvii vaippoja , housuvaippoja TENA pants 3 kk ajan,
      loput saa ilmaiseksi terveys huollostasi.

    • Anonyymi

      Onko tullut apua,jos ei pyydä lääkäriltä lääke Librax

    • Anonyymi

      Samanlaista ongelmaa, aamulla maha tyhjenee niin vauhdilla että pitää olla vessa tyhjä kun herään. Syömisen jälkeen myös toisinaan pitää heti päästä. Jatkunut noin 20 vuotta ja lähes kaikkea kokeillut, tähystykset jne.

      Nyt olen muuhun vaivaan saanut pristinamycine antibioottia ja maha on normaali kuurin ajan sekä muutaman viikon sen jälkeen. Kuinka elämä onkaan IHANAA!! Oma lääkäri epäili että epätasapaino probiooteissa. Pitää koittaa ottaa enemmän niitä.

      Auttaako kenelläkään muulla antibiootit hetkellisesti?

      • Anonyymi

        Itse kokeilin sinkki-aminohappo valmistetta,jauhetta sekoitetaan mitallinen lämpimään veteen ja nautitaan aamuin illoin,vatsa rauhoittui kummasti!N.40 e iso purkillinen maksaa..


    • Anonyymi

      Hej, tästä postauksesta on jo 11 vuotta, kiinnostaa onko ongelmaa vielä vai löytykö ratkaisu:) haha

    • Anonyymi

      Kun googlettaa tärkeimmän asian joka sulattaa ruuan mainitaan suolahappo. Juon itse joka päivä merisuolavettä googlessa löytyy ohje ei ongelmia vatsassa ostan suolan luontaistuotekaupasta atlanninmerisuolaa ihmettelen tätä vuorisuolan käyttöä siinähän puuttuu jodi

    • Anonyymi

      kokeile myös maito tuotteiden lopetusta ei pelkkä intoleranssi sano mitään .Mulla kaikki missä on valkuaista ei sovi, jopa kasvikset pierettää.

    • Anonyymi

      Mitä kakkaaa🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Kai pesette j uomalasin työpaikalla ennenkuin juotte siitä ? Ja sama koskee vesipulloja .Jos niitä ei pese niin ovat täynnä pöpöjä ja takuulla tulee vatsavaivoja .

    • Anonyymi

      Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn että mitä helvettiä te oikein syötte kun kaikki pitää jättää pois? Auringon voimallako te elätte?
      Ei perhana tuu mitään että nuin kauheasti pitäs jättää ruokavaliosta pois tosin sokerin ja vehnän voi ihan helposti jätättää. Itellä ollu 10v näitä taisteluja välillä yhtenä päivänä ei mitään ja sit seuraavana saattaa olla liki viikon pyrstöyskää.
      Questrania syön sappihapporipuliin mutta välillä ei meinaa sekään auttaa ihan ripulointiin.

    • Anonyymi

      HEI Älkää vain ottako sinkkiä, seon kauhea aine vatsavaivoista kärsiville!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      Haavainen paksusuolen tulehdus?

    • Anonyymi

      Hei! En tiedä saatko tämän, mutta kokeile juoda kombutsa juomaa. Minulla oli sama vaiva. Kokeilin kombutsaa, auttoi minua. Teen nykyään juoman itse. Tsemppiä 😊

    • Anonyymi

      Minulla sama ongelma ja vasta 16-vuotias olen. Opiskelussa ongelmaksi tulee paikalla oleminen eikä oppiminen. Kokeissa ainoa murhe on hiljaisessa huoneessa istuminen monta tuntia.

    • Anonyymi

      Minulla oli samat vaivat kuin aloittajalla---Nuoruus kärsii

      Sappikivet löytyi minulta. kärsittyäni ensin noin 5 vuotta
      ja saaden mitä oudoimpia ohjeita vaivaani ja lääkkeitä

      tuli kunnon kipukohtaus ja ensiavussa oli tilanteen heti tajuava lääkäri

      kun astuin huoneeseen pallean oikeaa puolta ns kiinni pitäen

      lääkäri totesi TERVETULOA ROUVA SAPPIKIVI

    • Anonyymi

      Exällä oli sama yhtäkkiä. Hän oli työssä saanut kromiallergian .z
      betoni/sementti. Siitä alkoi kutiava pieni rakkulaihottuma jota ei huomannut oikeastaan ulospäin.. Ruotsissa oli eräs tseķiläinen vstsalääkäri joka epäili että ihottumaa oli mennyt suoleennvatsalaukkuun. Piti alkaa kromidieetti..kattilat emaliiin. Syömävälineet muoviin tai puuhun. Nahkatakit kengät pois tulitikkuja ei saanut raapia käsitellä. Kova dieetti josta pääosin minä kannoin vastuun. Hänen vatsa.parani loppujen lopuksi ilman ulostepussia. Hän ei 30 vuoden jälkeenkään muistanut koko mahaongelmänsa. Jos tämä lääkäri ei olisi ilmoittanut että kromi koboltti nikkeli Allergia aiheutti vaivat Hän olisi kuollut 35v. Suomessa huono tieto vatsan ihottumista.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      312
      7272
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2136
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1817
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1337
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1213
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1200
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1136
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1009
    Aihe