Kekkosen aikaan Väyrynen nuoleskeli Neuvostoliittoa. Hänellä oli häpyä jopa vehkeillä Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB:n kanssa Suomen presidentinvaaleissa.
Väitöskirjassaan Väyrynen julisti Neuvostoliiton ikuista pysyvyyttä. Väitöskirja muuten hyväksyttiin rimaa hipoen heikoimmalla mahdollisella arvosanalla. Väitös tapahtui Åbo Akademissa, vaikka Väyrysen ruotsintaito on heikohko. Väyrynen aloitti väitöstilaisuudessa väitöskirjan puolustamisen ruotsiksi, mutta kielitaidon puutteellisuuden takia joutui vaihtamaan suomeen.
On käsittämätöntä, että tämä kaikkien vehkeilijöiden isä edelleen pyrkii Keskustan johtoon. Toivottavasti keskustalaisilla on edes sen verran järkeä päässä, että he nyt tyysti torppaavat Väyrysen pyrkimykset.
Kerrankin voi olla Juhakossin kanssa asioista samaa mieltä.
Väyrynen aina väärässä
11
61
Vastaukset
- Peruskoulun opettaja
Miksi Jyrki Katainen nuoleskelee Kreikkaa ja vehkeilee Saksan Angela Merkelin kanssa?
Miksi Jutta Urpilainen ei ole kirjoittanut väitöskirjaa?- Viiax
Kokoomuksen nuoleskelusta on Vanhanen,Kiviniemi surkein esimerkki.Väyrynen palauttaa keskustan itsenäisyyden.
- Koroljov
Viiax kirjoitti:
Kokoomuksen nuoleskelusta on Vanhanen,Kiviniemi surkein esimerkki.Väyrynen palauttaa keskustan itsenäisyyden.
"Väyrynen palauttaa keskustan itsenäisyyden."
Väyrynen on side niin Alkion kuin Kekkosenkin perinteeseen. Väyrynen on antiteesi Vanhasen-Kiviniemen linjalle. Väyrysen puheenjohtajuus merkitsee keskustapuolueen renessanssin - tai pikemminkin reformaation - alkua. Keskustan poliittista uudistumista seuraa vaalivoitto, joka nostaa Väyrysen pääministeriksi. Näin ainakin tahdon ajatella.
Vanhasen aikana keskustapuolue näytti lopullisesti kadottaneen vanhan kekkoslais-väyrysläisen ulkopoliittisen osaamisen perinteensä. Nykyaikana jos koskaan Suomi tarvitsee sen henkiinherättämistä kipeästi.
- Aino A Toivo
Maalaisliiton ainoa toivo on Väyrynen. Jos pojilla on munaa asettaa hänet johtoon liitto voidaan pelöastaa. Jos joku muu paikan saa, tervemenoa Maalaisliitto!
- Juha82222222
Ei se ihan tomppelikaan äijä voi olla koska on saanut aikaiseksi paljon hyvääkin.
(=
hmm hmm......
okei vapaa maa ja vapaat ajatukset/kirjoitukset.
Näin se menee.- Roosa Kuorre
Mainitse joku hyvä asia, jonka Väyrynen on saanut aikaiseksi. Mukaan myös lähde, josta asian voi tarkistaa.
- Koroljov
"Väitöskirjassaan Väyrynen julisti Neuvostoliiton ikuista pysyvyyttä."
Väyrynen oli väärässä lähitulevaisuuden, oikeassa kaukaisemman tulevaisuuden suhteen. Neuvostoliitto meni. Euraasia tulee.- :
:
- Lähteet kehiin
Miettusen (TS, 19.10.2007) mukaan Suomen presidenteistä Urho Kekkonen ja Mauno Koivisto hoitivat yhteytensä Moskovaan suoraan KGB:n kulloisenkin Helsingin-päällikön kautta. Tarkan (2001) mukaan useimmat kylmän sodan aikana toimineet keskeiset poliitikot ovat myöntäneet suomettumisen, vaikkakaan eivät kovin aktiivisesi katuen. Väyrysen viattomuuden vakuutus Vladimirov-jupakassa perustui siihen, että hänen puolueensa etu ja isänmaan etu ovat yhtä, eikä tästä kaikesta ollut haittaa hänelle itselleenkään. Väyrynen ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen puoluejohtaja, joka päätteli näin ja toimi sen mukaan. Suomettumisella edistettiin oikeaa asiaa tekemällä vääriä asioita. Valtiollisessa ahdinkotilassa melkein kaikki keinot perushyvän tavoittelussa ovat mahdollisia. Se on kuitenkin hyvin vaarallinen tie. Siksi sen filosofinen sisältö on tärkeä.
Korhosen (2010) mukaan väitös siitä, että Väyrynen olisi väitöskirjassaan vuonna 1988 väittänyt Neuvostoliiton olevan ikuinen on urbaanilegenda. Näin ei väitöskirjassa lue. Siinä on kylläkin lähtökohtana, että Neuvostoliitto jatkaa suurvaltana, mikä on vielä eri asia kuin minkä hyvänsä valtiomuodon ikuinen elämä.- Koroljov
"Siinä on kylläkin lähtökohtana, että Neuvostoliitto jatkaa suurvaltana, mikä on vielä eri asia kuin minkä hyvänsä valtiomuodon ikuinen elämä."
Vaikka Venäjän keisarikunta, Neuvostoliitto ja tuleva Euraasian unioni eroavat toisistaan täysin poliittisina, yhteiskunnallisina ja taloudellisina järjestelminä, ne ovat yhtä kaikki saman pysyvän geopoliittisen kokonaisuuden ilmentymiä, samaa geopoliittisen historian jatkumoa. Suuret suomalaiset valtiomiehet, kuten Mannerheim, Paasikivi, Kekkonen ja Väyrynen, eivät koskaan ole erehtyneet pitämään Venäjän tilapäisiä kaaoksen ja heikkouden kausia pysyvänä olotilana. Venäjä palaa aina takaisin entiseen mahtiasemaansa ennemmin tai myöhemmin, ja tuon tosiseikan kautta pitää ajatella myöskin Suomen oikea paikka Euroopassa ja maailmassa.
1920- ja 1930-luvulla suomalaiset erehtyivät pitämään silloisia olosuhteita Itä-Euroopassa pysyvinä. 1990- ja 2000-luvulla suomalaiset ovat erehtyneet pitämään nykyisiä olosuhteita Itä-Euroopassa pysyvinä. Suuri muutos, suuri historian korjausliike on tulossa. Se koskee kaikkia Itä-Euroopan maita, myös Suomea. Tämän voin luvata.
- ..
..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595910Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793289Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242511No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402115- 202055
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61639Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83123281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201216Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085