Ongelma vankeudessa olevista hengistä;

https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=8&ved=0CHMQtwIwBw&url=http://video.google.com/videoplay?docid=-6426242044766176794&ei=7p-NT6OWIOjN4QTD7-SaDw&usg=AFQjCNEp2llEuhsjy6ydUautlcDCSXO9JA&sig2=O1wU-DJtH0BiLZnuFdsHpg


Saarna vankeudessa oleville hengille 1 Piet 3:17-20

JEESUKSEN SAARNA "VANKEUDESSA OLEVILLE HENGILLE"
1 Piet 3:17-20

Koko 1 Piet 3 luku kertoo jakeesta 8 lähtien kristityn mahdollisista kärsimyksestä evankeliumin ja vanhurskauden tähden, jossa kristityllä on, tai ainakin tulee olla Jeesus Kristus esimerkkinä kaikessa rakkaudessa ja nöyryydessä.

Jakeissa kerrotaan että "Jeesuksen ruumis surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi."
Myös että sitten Jeesus "meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille."

Uskotaan ja ajatellaan että Jeesus kuolemansa ja ylösnousensa välisenä aikana saarnannut tuonelassa oleville hengille ? Mistä on kysymys ?

Martti Luther piti tätä Uuden Testamentin kaikkein vaikeimmin selitettävänä teologiana.

Jakeissa on kysymys kolmenlaisesta erilaisesta ajasta. (Jeesuksen kuolema, ihmisen kääntymys ja Nooan aika.) Asiasta on vuosien saatossa kiistelty ja tehty joitakin erilaisia teologioita erilaisten näkemyksien valossa.

Kristuksen kärsimys (jae 17) on selvä, Jumala tahtoo ihmisen tekevän hyvää vaikka kärsisikin. Parempi tehdä hyvää kuin kärsiä ainakaan pahojen tekojen tähden. Luuk 14:27, Matt 10:38
Jakeessa 18 viitataankin Kristuksen kärsimykseen "kärsihän Kristuskin."
Paavali kertoo Hengen ylösnousemusta koskevasta eläväksi tekemisestä; Gal 3:21, 1 Kor 15:22,45, 2 Kor 3:6, Room 4:17, 8:11.

Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeisestä ajasta on kysymys kun Jeesus saarnasi vankeudessa oleville hengille.
Ketä sitten olivat ne joille Jeesus saarnasi hengellisessä olemuksessaan joka ei enää ollut ruumis tai keho lihassa maan päällä. Mitä nuo henget olivat joille Jeesus saarnasi ?

Jae 20 kertoo että nämä henget eivät muinoin totelleet Jumalaa Nooan päivinä kun arkkia rakennettiin. Vain kahdeksan ihmistä pelastui, ja tämän esikuvan mukaan (jae 21) pelastaa nyt kaste, koska se on merkkinä saastaisesta elämästä luopumisesta jossa on kyse omantunnon liitosta, jonka perustuksena on Kristuksen ylösnousemus ja Kristus istuu Jumalan oikealla puolella (jae 22) Taivaassa ja Hänelle on alistettu vallat ja voimat. Kol. 2:15

Nuo vankeudessa olevat henget olivat siis elossa Nooan aikana. Samat henkiolennot elävät tänäänkin ja samassa vankeudessa. Ne ovat synnin vankeudessa odottamassa tuomion täytäntönpanoa. Henkiolennoista kun puhutaan on olemassa useimmiten vain kaksi vaihtoehtoa ellei asiayhteys määrää toisin.
>>> Hyvät Jumalaa palvelevat enkelit, Hebr 1:14 ja pahat langenneet enkelit joita myös demoneiksi kutsutaan. 2 Piet. 2:4; Juud. 6, 2, Hes 28:13-17, Ilm. 12:7-11; Ef. 6:11-12

Ihminen ei kuollessaan tiedä mitään (Saarn 9:5-6, 9-10, Ps 146:4, 115:17) vaan odottaa tiedottomassa tilassa ylösnousemusta. Pahat henget elävät vielä. Ensimmäinen ylösnousemus on niille jotka nousevat elämän ylösnousemukseen. (Ilm 20:6)

jatkuu heti...........................
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat
Aloittaja

Jatkoa...................


Jeesus on ristinkuolemallaan voittanut nyt pahat henget, pahat enkelit ja näitä pahoja henkivoimia pidetään vankeudessa odottamassa tuomion täytäntöönpanoa.
Jumala antoi enkeleilleenkin omantunnon vapauden. Rakkaus ei olisi muutoin rakkautta ellei olisi vapaaehtoisuudesta kysymys. Rakkautta ei voi koskaan pakottaa vastentahtoisesti rakastamaan.
Pakkovalta sammuttaa aina rakkauden. Langenneille enkeleille varmasti taivaassa annettiin mahdollisuus katua, ja kun katumusta ei kuulunut he saivat jo siellä tuomionsa.

Tuomio odottaa kuitenkin lopullista täytäntöönpanoa jossa hävitetään kaikki pahuus.
Pahat henkivallat, pahaa ja jumalattomuutta palvelleet kaikki olevainen hävitetään kaikissa aikamuodoissa koko pelastushistorian ajalta toisessa ylösnousemuksessa.
Kaikki ne joiden nimeä ei ole "taivaan kirjassa" "elämän kirjassa." Ilm 20:11-15.
Toinen ylösnousemus merkitsee heräämistä kuulemaan tuomio samassa katumattomassa tilassa kuin oli kuollessaan, ja kuolemaan lopullisesti ilman uutta ylösnousemustoivoa. Room 6:23

Vedenpaisumus vertauskuvana rinnastuksena meidän aikaamme merkitsee että nuo samat pahat henget langenneet enkelit ovat samoja Jeesuksen aikana joille "Jeesus saarnasi" ja meidän aikanamme.
Vedenpaisumuksesta pelastuminen oli mahdollista, on pelastus mahdollista myös meidän aikanamme. Nuo samat henget ovat vankeudessa edelleenkin, Jeesus saarnasi näille hengille tuomion joka odottaa lopullista täytäntöönpanoa.

Saarna vankeudessa oleville hengille teologia on varsin selkeä, yksinkertainen ja looginen näin ymmärrettynä kun lukee raamatunjakeita järjestyksessä asiayhteyteen liittyen.

Jos uskoo Jeesukseen on uskottava myös vedenpaisumukseenkin.
Nooa saarnasi parannusta ja rakensi arkkia 120 vuotta. (1 Moos 6-9)
Kristuksen koko toiminta on tässä rinnastettu Nooan aikaan, ja Jeesus itse todistaa vedenpaisumuksen tosiasiaksi. Matt 24:36-44.

Jeesus Kristus odottaa että evankeliumin saarnaaminen Hengen vaikutuksesta vapauttaisi syntiset synnin vankeudesta pois saastaisuudesta parannuksenteon, uskonratkaisun ja kasteen kautta elämään, yksin uskosta ja armosta Kristuksen vanhurskauden tähden syntisen puolesta. >>> Matt 28:18-20.

yst. t. jari

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7129034 kirjoitti:

https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=8&ved=0CHMQtwIwBw&url=http://video.google.com/videoplay?docid=-6426242044766176794&ei=7p-NT6OWIOjN4QTD7-SaDw&usg=AFQjCNEp2llEuhsjy6ydUautlcDCSXO9JA&sig2=O1wU-DJtH0BiLZnuFdsHpg


Saarna vankeudessa oleville hengille 1 Piet 3:17-20

JEESUKSEN SAARNA "VANKEUDESSA OLEVILLE HENGILLE"
1 Piet 3:17-20

Koko 1 Piet 3 luku kertoo jakeesta 8 lähtien kristityn mahdollisista kärsimyksestä evankeliumin ja vanhurskauden tähden, jossa kristityllä on, tai ainakin tulee olla Jeesus Kristus esimerkkinä kaikessa rakkaudessa ja nöyryydessä.

Jakeissa kerrotaan että "Jeesuksen ruumis surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi."
Myös että sitten Jeesus "meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille."

Uskotaan ja ajatellaan että Jeesus kuolemansa ja ylösnousensa välisenä aikana saarnannut tuonelassa oleville hengille ? Mistä on kysymys ?

Martti Luther piti tätä Uuden Testamentin kaikkein vaikeimmin selitettävänä teologiana.

Jakeissa on kysymys kolmenlaisesta erilaisesta ajasta. (Jeesuksen kuolema, ihmisen kääntymys ja Nooan aika.) Asiasta on vuosien saatossa kiistelty ja tehty joitakin erilaisia teologioita erilaisten näkemyksien valossa.

Kristuksen kärsimys (jae 17) on selvä, Jumala tahtoo ihmisen tekevän hyvää vaikka kärsisikin. Parempi tehdä hyvää kuin kärsiä ainakaan pahojen tekojen tähden. Luuk 14:27, Matt 10:38
Jakeessa 18 viitataankin Kristuksen kärsimykseen "kärsihän Kristuskin."
Paavali kertoo Hengen ylösnousemusta koskevasta eläväksi tekemisestä; Gal 3:21, 1 Kor 15:22,45, 2 Kor 3:6, Room 4:17, 8:11.

Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeisestä ajasta on kysymys kun Jeesus saarnasi vankeudessa oleville hengille.
Ketä sitten olivat ne joille Jeesus saarnasi hengellisessä olemuksessaan joka ei enää ollut ruumis tai keho lihassa maan päällä. Mitä nuo henget olivat joille Jeesus saarnasi ?

Jae 20 kertoo että nämä henget eivät muinoin totelleet Jumalaa Nooan päivinä kun arkkia rakennettiin. Vain kahdeksan ihmistä pelastui, ja tämän esikuvan mukaan (jae 21) pelastaa nyt kaste, koska se on merkkinä saastaisesta elämästä luopumisesta jossa on kyse omantunnon liitosta, jonka perustuksena on Kristuksen ylösnousemus ja Kristus istuu Jumalan oikealla puolella (jae 22) Taivaassa ja Hänelle on alistettu vallat ja voimat. Kol. 2:15

Nuo vankeudessa olevat henget olivat siis elossa Nooan aikana. Samat henkiolennot elävät tänäänkin ja samassa vankeudessa. Ne ovat synnin vankeudessa odottamassa tuomion täytäntönpanoa. Henkiolennoista kun puhutaan on olemassa useimmiten vain kaksi vaihtoehtoa ellei asiayhteys määrää toisin.
>>> Hyvät Jumalaa palvelevat enkelit, Hebr 1:14 ja pahat langenneet enkelit joita myös demoneiksi kutsutaan. 2 Piet. 2:4; Juud. 6, 2, Hes 28:13-17, Ilm. 12:7-11; Ef. 6:11-12

Ihminen ei kuollessaan tiedä mitään (Saarn 9:5-6, 9-10, Ps 146:4, 115:17) vaan odottaa tiedottomassa tilassa ylösnousemusta. Pahat henget elävät vielä. Ensimmäinen ylösnousemus on niille jotka nousevat elämän ylösnousemukseen. (Ilm 20:6)

jatkuu heti...........................

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu