Raamatun Sana on terävämpi kuin kaksiteräinen miekka, se erottaa nivelet ja ytimet...sanoo Pyhä Raamattu.
Synti tulee kirkossakin julistaa synniksi, ja papin suustahan kirkkokansa totuutta odottaa kuulevaksi. Käsitykseni mukaan on liikaa päänsilittelyä kirkoissa ja muissakin seurakunnissa.
Päästäksemme perille me tarvitaan Raamatun Sanan mukaista julistusta. Aina uudestisyntymisen välttämättömyydestä aloittaen, eikä siis lapsikasteen "armosta".
Uskoontulon jälkeenkin meidän uskovien on kilvoiteltava päivittäin päästäksemme perille. Vajavaisia ja lankeavia toki olemme kaikki, mutta joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, hän saa armon, Raamattu sanoo.
Ennen kaikkea pappien tulisi tutkia itseään ja opetustaan, ettei väärin opeta. Samoin kuin itsetutkiskelu on paikallaan meille jokaiselle uskoville. että onko elämämme Jumalan Sanan mukaista, Kiitos Jumalalle, nyt on vielä armon, pelastuksen päivä. Tehdään parannusta mistä tarvitsee, tunnustetaan synnit Jumalalle ja pyydetään niitä anteeksi. Annetaan myös kanssaihmisille anteeksi, koskapa katkeruus ja anteeksiantamattomuuskin ovat syntejä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.