Aika kova väite.

"Mitkä olivat Hitlerin ehdot Suomen turvallisuustakeille?"

"Paavo Susitaival kertoo kirjassaan Aktivisti ei hellitä, että Adolf Hitler ehdotti huhtikuussa 1939 turvallisuustakeita Suomelle Neuvostoliiton mahdollisen hyökkäyksen varalta. Onko takeiden sisällöstä tietoa?

Paavo Susitaipaleen kirjassa kerrotaan, että Hitlerin esittämän takuutarjouksen välittäjä olisi ollut Isänmaallisen kansanliikkeen IKL:n johtomies Bruno Salmiala.

Itsekin IKL:ssa toimineen Susitaipaleen mukaan tarjous oli osoitettu puolustusneuvoston puheenjohtajalle C. G. Mannerheimille. Kirjassa todetaan, että keskustelu takuista loppui alkuunsa.

Historiantutkimuksen näkökulmasta on epäuskottavaa, että Salmialalla olisi ollut kontakti Hitleriin. Salmiala olisi voinut saada tehtävän Hitleriltä vain jonkun puoluekontaktiensa takia tuntemansa saksalaisen kautta, eikä tällaisesta ole merkkejä.

Jos Hitler olisi halunnut tarjota Suomelle turvallisuustakeita, se olisi tapahtunut pikemminkin Mannerheimiin aikaisemmin tutustuneen ilmailuministeri Hermann Göringin tai Helsingin-lähettilään Wipert von Blücherin kautta. Tiedetään, että Mannerheim ei tuossa vaiheessa suostunut Göringin vierailukutsuihin eikä von Blücher takuita esittänyt.

On ylipäätään epävarmaa, mitä Salmiala yritti Mannerheimille kertoa, sillä viestistä ei ole säilynyt dokumentteja. Näin ollen ei takuiden sisällöstäkään ole tietoa.

Susitaival ei kerro kirjassaan, milloin ja miten hän on saanut vihiä Salmialan mahdollisesti välittämästä viestistä. Ajankohta viittaa pikemminkin Saksan tarjoamaan hyökkäämättömyyssopimukseen, jonka Suomi Ruotsin esimerkin mukaisesti torjui. Ohto Manninen"


sotahistorian emeritusprofessori

HS

12

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • duke elite sepp nh

      Samanlaista roskaahan ne tietääkseni puolalaisille yritti tyrkyttää. Miksi suomalaisten olisi pitännyt luottaa saksalaisiin joiden rotuteoreetikot luokittelivat meidät itäbalttilaisiksi mikä oli vain muistaakseni kaksi pykäälää ylempänä slaaveja, mustalaisia ja juutalaisia. Baltit luokiteltiin samaan luokkaan idiootti Rosenbergin höpinöistä huolimatta.

    • Kaltenbrunner-II

      eivät sentään suomalaisia tsuhna-sioiksi morkanneet

    • Suomi oli 1935

      valinnut ulkopoliittiseksi linjakseen pohjoismaisen puolueettomuuspolitiikan, jota ajettiin myös Kansainliitossa.

      Pohjoismaat torjuivat yhdessä Saksan esittämän hyökkäämättömyyssopimuksen.

      Vakavasti otettavat turvallisuuspoliittiset ehdotukset osoitetaan aina maan hallitukselle.

    • Suomen pulueettomuuspolitiiikka oli vain herrojen valetta, koska jo 1930-luvulla herrakasti alkoi nuolla natsien arvovaltaista per settä. Mannerheim johti sitä pahuutta.

      • Hölynpölyä!!!

        Suomen poliittiset suhteet Saksaan olivat viileät. Hitler raivostui varsinkin hänen persoonaansa arvostelleelle lehdistölle.

        Jos natseja joku sympatisoi, niin syynä oli heidän kommunisminvastaisuutensa. Sille löytyi Suomessa aina ymmärtäjiä.

        Mannerheim ei ollut millään tavalla edes Saksan ystävä, saati sitten natsien. Hän oli nimenomaan pohjoismaisen suuntauksen ensimmäisiä kannattajia ja pyrki mm. hillitsemään aitosuomalaisten hurrivihaa.

        Muuten M. pysytteli syrjässä politiikasta.


      • Mannerheim osasi

        Höpö höpö.

        Puhdasta valehtelua koko kirjoituksesi.
        Ensimmäisestä kirjaimesta viimeiseen pisteeseen pelkkää palturia.


      • Mannerheim osasi
        Mannerheim osasi kirjoitti:

        Höpö höpö.

        Puhdasta valehtelua koko kirjoituksesi.
        Ensimmäisestä kirjaimesta viimeiseen pisteeseen pelkkää palturia.

        Selvennyksenä vielä se, että nimimerkin "Mannerheim osasi" sanoma on tarkoitettu suoraviivaisesti nimimerkille "kuksaa".


    • ptruuuppp

      Wipert von Blüchertin Suomen kohtalonaikoja kirja ei ole tarkka juttu saksankielisestä. Se taidetaan kertoa esipuheessakin. Käsittämättömästä syystä siihen ei suomennettu 1938 kulttuuriyhteyksien mukana ollutta korkeatasoista politiikan kontaktipintaa käsittävää lukua. Samoin se ristiriidan kuvaus mikä oli ulkoministeriön ja Himmlerin vakoilun välillä Saksassa Suomen suhteen.
      Olihan Helsingissä läheisempiä Saksan puolueen miehiä vakoilussa parissakin huolintaliikkeessä 1939.
      Ensio Uoti kirjoitti nähneensä siellä Kämpissä asuvan 1938 Otto Maussenin, jolla oli niin pieni natsipuolueen jäsennumero, kuin alle tuhat! Se tarkoittaa Hitlerin henkilökohtaista tuttavaa vuodelta 1926. Hän tuli myöhemmin Gellerin miesten mukana Helsinkiin 1941 syksyllä. Tapaili mm. Otto Kumeniusta, Oskar Enckeliä ja Wiljo Tuompoa luultavasti välittäen tietoja suoraan Berliinistä.

      • poil8u7y

        Lienee sama puoluepamppu, joka Susitaival kertoo olevan ystävänsä. Sekin oli pienellä numerolla natsiorganisaatiossa. Hänen Susitaival väitti kertoneen Barbarosasta jo keväällä 1941. Oliko paikalla mm. Kivimäki ja Ryti?


    • Tilanne muuttui

      täysin kesästä 40 alkaen. Silloin Saksa alkoi varoen lämmittää suhteita ja Suomi otti niitä innolla vastaan.

      30-luvulla Saksa ei tuntenut mitään erityistä poliittista tai sotilaallista kiinnostusta Suomeen. Kauppaa käytiin ja kulttuurisuhteet olivat tiheät.
      Sotilaat muistelivat hartaasti vuoden 1918 aseveljeyttä. Se koski lähinnä jääkäreitä. Osa heistäkin oli saanut Saksasta tarpeekseen.

      • eicmna

        Pohjolassa oli niin vähän valittuja että nasujen olisi kannattanut pysyä poissa. Jakobson kirjoittaa että RAF pelasti Suomen. No siinä tapauksessa se tuomitsi noin tuhat pohjolan juutalaistan kuolemaan. Niin mitätön ja typerä määrä. Nekkula sitäpaitsi Suomea olisi miehittänyt vuonna 1941.


    • Abrahammm

      Älkää muuttako historiaa, kun saksa tarjosi samanlaista hyökkäämättömyyssopimusta reunavaltioille , kuin Neuvostoliitolle.
      Mm. Moni hyväksyi, kuin Norja, Tanska ja Viro. Suomi sydänystävänä ,piti loukkauksena.

      Mitä 1939 sopimus neuvotteluun tulee, niin Göring lähetti pikasanoman Armfelin saattamana Rytille ja Mannerheimille, että hyväksykää kaikki ehdot Neuvostoliitolle, mutta Hankoa ei tarvitse antaa tukikohdaksi, saari riittää. (Tämän Stalin ja Paasikivi keskustelussaan vahvistaa)
      Suomi hetti jo taisteluhanskan Stalinin silmille jo kaksikuukautta ennen, sotaharjoituksilla ja sitä ei suurvalta (Savijalka Suomessa) kestänyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5060
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1594
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1239
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1189
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1123
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1007
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      895
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      753
    Aihe