Vahvaa

Nato vahvistaa turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Vahvimmilla yhteistyössä on valtiot jotka ovat EU:n ja Naton jäseniä.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No mites se nyt on vahvistanut Afganistania tai Kabulia. Uutiset noilta paikoilta kertovat vähän toista.

Jätä mainoslauseet sikseen ja katso maailmaa ihan niin kuin se on. Nato ei ole vahvistanut turvallisuutta missäänpäin maailmaa eikä Naton avulla valtion kansainvälinen asema parane mitenkään. Natoalue on ollut Afganistanin ja Irakin sodista lähtien alue, mistä on eniten pääoma paennut.

Äänestä

Suurin osa maailmasta on Naton ansiosta ilman venäläistä miehitystä.
Rikollinen miehittää vain Euroopan ja Japanin väliä. Nato voitti rikollisen.
Pitää aina myös muistaa: Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon.
Rikollinen menee polvilleen Naton eteen. Katujätkä on vain murhauttaja.
Täytyy tietää että me kaikki yhdessä piiritämme kgbn julmaa stalinismia.


Japani on Yhdysvaltojen älykäs liittolainen. Stalin ja Lenin ovat rikollisia.
Me inhoamme murhaajia Leniniä ja Stalinia. Vihaamme tätä miehitystä.
Miliisi ruoskii aliravittuja vangittuja lapsia. Naiset surmaavat siellä vauvat.
AIDS, tupakka,tuberkulosi, alkoholismi, huumeet, putinismi kauhistusta.
Suomi ja EU ovat Yhdysvaltojen älykkäitä liittolaisia ja Saksa on Suomen.
Kansainvälinen yhteisömme YK ja Nato puolustaa koko hyvää maailmaa.

Äänestä
  • Nato pääsi miehittään Eurooppaa kun Neuvostoliiton puna-armeija kukisi Saksan fasistit.

    Nyt Nato-maat harjoittavat fasismia. USAssa, Latviassa, Liettuassa, Virossa, Unkarissa, Puolassa, Tsekeissä on fasistit kurssissa. Mutta ne ei uskalla Venäjän kimppuun.

    Äänestä

  • Nato vahvistaa turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Vahvimmilla yhteistyössä on valtiot jotka ovat EU:n ja Naton jäseniä.

    Juuri niin!

    Putinin päästä katselee kaksi murhanhimoista kgbn silmää.
    Putin on tappannut miljoonia ihmisiä. Tiesitkö että putinismi
    tappaa 2 miljoonaa ihmistä ennenaikaisesti kaihistuksessa*
    joka ikinen vuosi. Uutiset ovat petosta. Se jaetaan pian osiin.
    Murhaaja Stalinin aurinko paistaa. Satamiljoonaa on nälässä.

    * Vertaa Anders Behring Breivik tappoi 77 ja Putin jo miljoonia!
    Putin oli mukana jo kgb:n kuolemanleirissä NL:ssa. Tänäänkin
    yöllä tulee koputtaja. Näin Ihmisiä katoaa koko ajan jäljettömiin.

    Äänestä

  • Venäjän asiantuntija kirjoitti:

    Nato vahvistaa turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Vahvimmilla yhteistyössä on valtiot jotka ovat EU:n ja Naton jäseniä.

    Juuri niin!

    Putinin päästä katselee kaksi murhanhimoista kgbn silmää.
    Putin on tappannut miljoonia ihmisiä. Tiesitkö että putinismi
    tappaa 2 miljoonaa ihmistä ennenaikaisesti kaihistuksessa*
    joka ikinen vuosi. Uutiset ovat petosta. Se jaetaan pian osiin.
    Murhaaja Stalinin aurinko paistaa. Satamiljoonaa on nälässä.

    * Vertaa Anders Behring Breivik tappoi 77 ja Putin jo miljoonia!
    Putin oli mukana jo kgb:n kuolemanleirissä NL:ssa. Tänäänkin
    yöllä tulee koputtaja. Näin Ihmisiä katoaa koko ajan jäljettömiin.

    Me vain leikimme Venäjää toistaiseksi. Meillä muilla on tuhatmiljardikertainen


    voima kauhistukseen kgb verrattuna. Kansainvälinen yhteisö on YK ja Nato.


    Ei se ole miksikään muuttunut. Tosin rakennamme jo tuotantolaitoksia.


    Nyt sadat tuhannet saavat käydä ostoksilla lännen kaupoissa sielläkin.

    Äänestä

  • Tule Nato kultainen kirjoitti:

    Me vain leikimme Venäjää toistaiseksi. Meillä muilla on tuhatmiljardikertainen


    voima kauhistukseen kgb verrattuna. Kansainvälinen yhteisö on YK ja Nato.


    Ei se ole miksikään muuttunut. Tosin rakennamme jo tuotantolaitoksia.


    Nyt sadat tuhannet saavat käydä ostoksilla lännen kaupoissa sielläkin.

    Kun Nato ei voita sotia. Kun Naton jäsenet riitelee keskenään. Kun Nato on rahapulassa. Niin Nato hajoaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


yhteistyötä kirjoitti:

Nato vahvistaa turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Vahvimmilla yhteistyössä on valtiot jotka ovat EU:n ja Naton jäseniä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu