Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Nova-yhtiöiden johtajat Arto Merisalon ja Tapani Yli-Saunamäen ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.
Tuomiot liittyvät muun muassa Nova-yhtiöiden konkurssiin, Rovaniemen kelkkatehdashankkeeseen ja kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok) lahjomiseen.
Merisalo tuomittiin kuudeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen muun muassa törkeästä lahjuksen antamisesta, lahjuksen antamisesta, törkeistä velallisen epärehellisyysrikoksista ja törkeistä kirjanpitorikoksista. Lisäksi hän sai seitsemän vuoden liiketoimintakiellon.
Yli-Saunamäki sai kolmen ja puolen vuoden mittaisen ehdottoman vankeustuomion samoista rikoksista kun Merisalo. Helsingin käräjäoikeus määräsi Merisalon ja Yli-Saunamäen vangittaviksi heti.
Konkurssiin liittyvissä syytteissä oli kyse yhtiöiden viimeisten vuosien holtittomasta rahankäytöstä muun muassa sisäpiirilainoihin, poliittisiin vaalitukiin, matkoihin ja luksusautoihin.
Yhtiöt ajautuivat konkurssiin kesällä 2009.
Konkurssijutussa tuomittiin Merisalon ja Yli-Saunamäen lisäksi viisi Nova-yhtiöiden vastuuhenkilöä. Pauli Hakala sai neljä vuotta, Aija Merisalo kolme vuotta ja Pasi Hakala kaksi ja puoli vuotta ehdotonta vankeutta.
Kaksi muuta vastuuhenkilöä käräjäoikeus tuomitsi ehdolliseen vankeuteen. Kaikki viisi määrättiin myös vuosien liiketoimintakieltoihin.
Rovaniemen kelkkatehtaaseen liittyvä haara toi tuomion myös Rovaniemen kaupunginhallituksen entiselle puheenjohtajalle Ari Ruotsalaiselle.
Ruotsalainen sai Novalta vaalitukea ja oli päättämässä yhtiön pääsystä mukaan kelkkatehdashankkeeseen Rovaniemellä. Hän sai kymmenen kuukauden ehdollisen tuomion lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.Hs.18.4.2012
Hahahahahaa siitäs saitte saakelin likaiset konnat!!
Pitäkää hauskaa siellä vankilassa ja muistakaa ottaa pala saippuaa mukaan ja huulipunaa jotta pääsette jonkun hörhön bitchiksi!
Hehehehahahaaaa kerrankin oikeus on voittanut!!

Vastaukset 14
Vanhimmat
kuulostaa 6 vuotta, josta ensikertalainen istuu puolet, aika kovalta tuomiolta maassa jossa tappajien ja lapsenraiskaajien päätä silitellään. ja annetaan ehkä ehdollista muutama kuukausi, jos syytetylle ei siitä tule paha mieli. nyt oli sentään vain raha kyseessä.
Ei ei ei eiieieieei vaan uskovainen merisalo on jo käynyt istumassa sekä saanut ehdollisia joten hän istuu koko kakun!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Hahahahahahohoheeheee siitäs saa likainen ja lihava konna pyttyä ja kohta sen raiskaa joku linnahörhö ja sitten merisalo hirttää itsensä ja minä nauran entistä kovemmin.
paljonko edellisestä kakusta? jos 3 vuotta tai yli, niin rangaistusviraston tulkinnan mukaan silloin on jälleen ensikertalainen. jo alle, sitten istuu 2/3 tuomiosta.
No okei oletetaan että se istuu 2/3 tuomiosta joka on 4vuotta niin kyllä sinäkin aikana ehtii tapahtua kaikennäköisiä "onnettomuuksia"uskovais konnalle.
Kun lataat laittoman musiikki tiedoston saat 6kk edollista ja toiset eivät saa mitään.
Kyllä Ike pitäisi kanssa laittaa vankilaan!!
Kyllä sekin sinne joutaisi saakelin epärehellinen kokoomus sika.
kaikki konnat!!!
Näin on ja kohta arto järkyttyy entisestään kun vankilassa huume hörhöt alkavat panemaan sitä hanuriin ilman rasvaa.
Kun katsoo telkusta OZ sarjan uusintoja niin saa oivan kuvan mitä tapahtuu pullealle huijari liikemiehelle suihkussa!
Häviää jotain muutakin kuin ylpeys!
´´Näin on ja kohta arto järkyttyy entisestään kun vankilassa huume hörhöt alkavat panemaan sitä hanuriin ilman rasvaa.´´
Artsi on sen kokonen äijänkäppyrä että se osaa kyllä luultavasti puolustaa itseään! :D
Läski plösö joka on liikutellut rötös papereita 30vuotta,ei kuule paljoa auta läski ruhon päällä kun alkaa tulemaan turpaan ja halkoa hanuriin! :D))
Arto joutuu Raimo Tienhaaran kanssa samaan selliin, siellä ne sitten ottavat yhdessä "kuppia".
http://static.iltalehti.fi/uutiset/15405007_uu.jpg
Hyvin vaikean näköisiä nyt noi rötös konnat!
Ei paljoa hymyillä enään!!