Suomessa ei kohdella kaikkia tasavertaisesti !!

Faktajuttutämäon

Rasismi palstan seriffi oli sitä mieltä ettei tämä kuulu sille palstalle joten postitetaan se nyt tänne(kin).


Tyttöjen alistaminen alkaa päiväkodista

"Tämä on tositarina suomalaisesta arjesta: Isä tuo itkevän pikkupoikansa päiväkodin johtajan puheille. ”Poikani kunniaa on loukattu hänen sukunsa edessä”, isä sanoo. Poika on kertonut isälleen päiväkodin arjesta.

”Poikaani ei saa nukuttaa kerrossängyssä, jonka yläpetillä tai viereisessä vuoteessa on tyttö”. Isä vaatii uskontoonsa ja kulttuuriinsa vedoten, että suomalaistytöt on eristettävä oikeauskoisista pojista.

Koska tarina on Suomesta, päiväkodin henkilökunta eristää suomalaistytöt maahanmuuttajapojista. Samassa päiväkodissa opetetaan, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ja kaikkia tulee kohdella yhdenvertaisesti. Tämä perustuu tasa-arvolakiin ja YK:n ihmisoikeuksien julistukseen.

Kellään ei ole erioikeuksia uskontonsa tai ihonvärinsä vuoksi, eikä ketään tulee syrjiä uskonnon, kulttuurin tai ihonvärin perusteella. Tämä perustuu lakiin syrjinnän kieltämisestä.

Koska tarina on Suomesta, päiväkodinohjaajat hyväksyvät maahanmuuttajien erioikeudet. Oikeauskoisia poikia kohdellaan päiväkodeissa jo pienestä pitäen etuoikeutettuina. Naisten alistaminen alkaa jo kapaloiässä, Suomessa. Mitä sanovat lapsi-, nais- ja ihmisoikeusjärjestöt?

Joukko kantaväestöön kuuluvia vanhempia valmistelee kantelua tasa-arvovaltuutetulle lastensa laittomasta kohtelusta päiväkodissa. Jos tuomioita joskus jaetaan, rangaistuksen saavat päiväkodin työntekijät, eivät oikeauskoisten isät.

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors, oikeusministeri Tuija Brax ja tasa-arvoministeri Stefan Wallin ovat tietoisia tapahtumista suomalaisissa päiväkodeissa.

Ruohonjuuritason kulttuuritörmäykset ovat arkipäivää, joita maahanmuutosta päättävät poliitikot vähättelevät. Suomalaislasten vanhemmat reagoivat kiihtyvällä tahdilla omilla jaloillaan ja vaihtavat asuinalueita, kouluja ja päiväkoteja.

Haluavatko poliitikot, että Suomessa vahvistuu ulkomaalaisvastainen kansanliike, joka jo riehuu Keski-Euroopassa? Minä en ainakaan halua."


Lähde: http://www.turkulainen.fi/artikkeli/26177-tyttojen-alistaminen-alkaa-paivakodista

9

299

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Älä huoli

      Kyllä ne vääräuskoiset tytöt kelpaavat muslimipoikien kanssa samaankin sänkyyn viimeistään teini-iässä.

    • 17+3

      "Haluavatko poliitikot, että Suomessa vahvistuu ulkomaalaisvastainen kansanliike, joka jo riehuu Keski-Euroopassa?"

      En poliitikoista tiedä, mutta kyllä itselleni ainakin kelpaisi.

      • Hyvääkannattaaodotta

    • .......
    • yhteiskunnasta

      Mielestäni yhteiskunnan tehtävänä on lisätä tasa-arvoa ja yhtäläisiä oikeuksia niin eri kulttuurien edustajien kuin miesten ja naisten välillä. Kulttuurien keskinäistä kanssakäymistä on pyrittävä lisäämään ja eristäminen muista on huolestuttavaa. Eristäminen ei ratkaise ongelmia, vaan se pikemminkin yksinomaan lisää niitä. Ainoastaan kommunikointi ja eri kulttuurien välisen suvaitsevaisuuden lisääminen estää pahoja yhteentörmäyksiä. Nyky-yhteiskunnassa ilmapiiri on huolestuttava.

      Yhteiskunnan tehtävänä on luoda rajat ja yhteiset pelisäännöt, joiden puitteissa jokaisella pitää olla oikeus omaan kulttuuriinsa. Yhteiskunnan tehtävänä on tukea kaikkien jäsentensä yhtäläisiä perusoikeuksia, eikä näitä voida poistaa toisten ryhmien kustannuksella esim. vähemmistöiltä. Toisaalta yhteiskunnan pitäisi tukea ihmisten valinnanvapautta niin koulutuksen kuin työelämänkin suhteen, koska pakottamalla ei saada ketään sitoutumaan. Jokaisella on vapaus tavoitella sellaista koulutusta tai ammattia kuin haluaa ja jokainen kantaa riskit työllistymisestä tms. asioista itse. Tämä on ollut yksi merkittävistä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan periaatteista; tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet kaikille (ja toivottavasti se myös säilyy sellaisena.) Suomessa kouluttautuminen ei ole ollut sukupuolesta, etnisestä taustasta tai varallisuudesta kiinni ja toivottavasti tämä valinnanvapaus ja tasa-arvo säilyy jatkossakin eikä näitä mahdollisuuksia lähdetä rajoittamaan.

    • ???

      Miten mahtaa olla tänä päivänä päiväkodeissa ja kouluissa tuo "tasa-arvo"?

      • Anonyymi

        Entäs nyt vuonna 2019?


    • Anonyymi

      Ollos huoleton , ei missään maailmassa kohdella ihmisiä tasavertaisesti !

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe