Hirvisaari illistelee 5 lomalla TÄYDELLÄ PALKALLA. Eikös se Hakkarainenkin liene sairaslomalla alkoholismin vuoksi (TÄYDELLÄ PALKALLA? Lehdessä oli juttu, että Hakkarainen huitelee sairaslomallaan pitkin Suomen pubeja jonkinlaisena esiintyjänä - on kuulemma palkannut agentin niin kuin paremmatkin taiteilijat. Varmaankin Hakkarainen tienaa sen mitä Matti Nykänenkin. Ne on hyvät rahat kansanedustajan einiinpienen palkan päälle.
Niin ne persut käyttää maksimaalisesti kaiken hyödyn mitä kansan selkänahasta on revittävissä.
Eisiellä eduskuntasalissa ole kohta kovin monta persua kun hoitelevat bisneksiään ympäri Suomea. Soinilla taitaa olla näitä Paha-Eurooppa luentomatkoja Amerikkaa myöten. Ei takuulla Soinikaan avaa ilmaiseksi suutaan.
Puolet persukansanedustajista
15
<50
Vastaukset
- loman pituus
Hirvisaari palaa pakkolomalta syyskuussa eli 5 kk:n päästä. Olisiko niin ovela mies, että kärjisti tahallaan kun HALUSI lomalle?
- teuvo relaa
ON NÄHTY KOTKASSA VAIHTEEKSI SELVIN PÄIN
fiksuja jätkiä...rupesivat tkemään jo kunnallisvaalikampanjaa kun pääsivät lomalle
tänään hirvisaari nähty kaupungillla ja porukkaa oli kyin pipoa ympärillä
- Don Jönner
Soinin sirkuksessa näitä tanssivia karhuja riittää. Dorkaa.
- Ei omasta pussista
Mitä juomia on Hakkaraisen raiderilistalla?
- Kullervo Pellinen
Tepiltä menee trinksut ja stringit sekaisin? Kun aamulla herää liivit taskussa, tietää olleensa hyvässä seurassa? Ja lööpistä lukee loput??
- Tepihä siekii
Tää foorumi on täynnä yksiä Tepejä. Luetaan lööppi ja lähdetään kirjoittelemaan tänne. Faktat korvaa vahva oma mielipide jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
- selvittäkää asiat
Ja taas on fakta hallussa. Kirjoittaa osataan mutta mistään ei mitään tiedetä. Valitettavasti elämässä voimakas mielipide ole faktaa. Taas kysyttävä onko threadin aloittaja noin tietämätön vai leikkiikö vain tietämätöntä. Kiva nähdä että heti löytyy kolme yhtä tietämätöntä. No se varmaan osaltaan selittääkin vanhojen puolueiden suosiota.
- entä sitten?
Eikö muka oo? kirjoitti:
Laitoit sitten ihan freesin uutisen. Tiistai 1.11.2011. Sen jälkeen on paljon vettä virrannut Vantaassa. Mitenhän tuo uutinen liittyy tähän threadiin? Onko muuten kielllettyä käydä kapakissa jos on sairauslomalla?
- homolauma?
Tilasto muista puoilueista, että verrataan? Ketä äitiyslomalla!
- kansalainen utelee
Nyt on perssu taas sekona, ei homo jää äitiyslomalle, vai mitä halusit sanoa?
- vai mitä halusit...
kansalainen utelee kirjoitti:
Nyt on perssu taas sekona, ei homo jää äitiyslomalle, vai mitä halusit sanoa?
Kukahan tässä sekoo? Selvitä ensin itsellesi mitä homo tarkoittaa ja mieti sitten onko mahdollista että homoseksuaali jäisi äitiyslomalle. Ja kansalaiselle varoitukkseksi: kuten vaikea homoseksuaalisuus myös tyhmyydellä on tapana perityä.
- kertokaa?
Kyllä Hakkarainen oli ainakin Eduskunnassa.
Mitä tarkoittettiin erottamisella? Onko se erotus vain perussuomalaisten ryhmästä mutta ei Eduskunta istunnoista. - On ne kovii...
Eduskunta ei pysty erottamaan persun avustajaa vaikka maksaa sen palkan. Sermmosen kuvan avustajan vastauksesta saa. On ne kovii.
"...Kansanedustaja James Hirvisaaren (ps.) avustaja Helena Eronen jatkaa työssään. Uusi Suomi tavoitti Erosen tiistaina sen jälkeen, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmä päätti erottaa Hirvisaaren ryhmästä viideksi kuukaudeksi.
- Jatkan tässä työssä. Ja piste, Eronen sanoo..."- on ne tietämättömii
Oletko tietämätön vai leikitkö tietämätöntä tässäkin asiassa. Olisit lukenut vähän enemmän niin tietäisit senkin miksi eduskuntaryhmä ei voi erottaa kansanedustajan avustajaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455130Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1161618Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151449Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481349- 131173
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4106081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60807Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27793