Syyttömiä miehiä

Viekkaus ja vääryys

Kanerva on äimän käkenä saamastaan tuomiosta! Hän luonehtii tilanetta sellaiseksi, että olo on kuin sädekehä olisi poistettu hänen päänsä päältä, vai oliko se siivet leikattu selästä, tai jotakin siihen suuntaan joka tapauksessa.

Anders Breivik kokee olevansa myös syytön mies. Hän on olosuhteiden uhri joka on toiminut pelkästään vakaumuksensa kannustamana.

NBK:n entinen johtaja, Lauri Johanson joka on antanut toimeksiannon ties kuinka moneen palkkamurhaan ja on perustanut itse rikollisjengin jonka jäsenyyden ehtonakin on ollut jo yksi tunnustamaton murha, on vakuuttanut myös syyttömyyttään. Johanson on kertonut kolmeen tunnustamaansa murhaan olevansa vain 60% syylinen. Loput 40% oli Laten mukaan uhrien itsensä syytä. Sitä yhtä tunnustamatonta murhaa joka oli NBK-jengiin liittymisen edellytyksenä, ei edes poliiseja kiinostanut sen vertaa, että olisivat vaivautuneet edes kysymään?

Suomi on murhaajien ja rikollisten luvattu maa. Täällä tuomiot ovat niin lieviä että, esim. turussa suomenpankin pääkonttorin ryöstäneet kertoivat yhdeksi perusteeksi sen, että suomessa tuomiot ovat niin lieviä. Talousrikoksista ei saa senkään vertaa ja ensikertalaisena pääset heti puolella ja sitäkin ennen koevapauteen. Niin edelleen murhista saa ns. paljousalennuksen mikä tarkoittaa sitä, että Anders Breivikkin olisi Lauri Johannsonin tapaan saanut saman "elinkautisen" jonka saa yhdestäkin murhasta.

27

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 10 potenssiin !!!

      Tämä on valitettavan totta. Suomessa ei rangaista rikoksista juuri millään tavalla. Ilkka Kanerva ja muut korkeissa luottamustehtävissä olevat henkilöt näyttävät olevan vieläpä erityisasemassa tämän suhteen?

      Luulisi että luottamustoimessa tehdyt rikokset olisivat tehdyt raskauttavien asianhaarojen vallitessa, niin että rangaistuskerroin olisi näiden kohdalla paljonkin kovempi, mutta meillä suomessa näyttää olevan kokonaan päinvastoin?! Ilkka Kanerva sai tuomion todennäköisin syin tehdyllä periaateella ehdonalaista, eli ei yhtään mitään!??

    • komppaan täysin

      tuomion määrä olisi ollut passeli, jos se olisi annettu ehdottomana!!

      • Elkää nyt Ikeä:.!1%#

        .

        Ike on rehellisintä mitä puolueesta löytyy!!!!!11!!!!11!1!!

        .


    • Mihin kului 5.3 milj

      Anders Breivik olisi saanut suomessa vain elinkautisen, joka tarkoittaa suomessa keskimäärin 15v. vankeutta. Tähän viiteentoista vuoteen sisällytetään tietenkin ns. koevapaus joka auttaa vankia sopeutumaan siviilielämään.

      Täysin saman pituisen rangaistuksen saa yhdestäkin murhasta?! Vapaaksi pääsyyn vanki voi vaikuttaa omalla hyvällä käytöksellään tai esim. uskoon tulolla, kuten NBK:n perustaja Lauri Johanson on tehnyt.

      Meillä suomessa on tuomiolla mies jonka rinnalla Anders Breivik ei ole kuin pahainen näpistelijä! Kyse on tietenkin ruandalais pastorista nimeltä Francois Bazarambasta, joka on osallistunut kansanmurhaan, jossa tapettiin yli 800 000 (kahdeksansataatuhatta) ihmistä!!!
      Laskua tämä ulkomaalaisen huippuosaajan oikeuskulut ovat tehneet maallemme n.5.3 miljoonaa euroa.

      Francois Bazaramba saa tekemistään murhista elinkautisen, eli keskimäärin tuon 15v vankeutta. Tuosta ajasta Francois istuu suljetussa vankilassa vain 8v. ja loput 7v. avovankiloissa, jotka ovat suomessa keskinkertaisen täysihoitolan luokkaa.

      Olisko Francois Bazaramba saanut saman tuomion jos olisi tappanut suomessa vaikka "vain" 300 ihmistä, vai vaikuttiko tuomioon se, että hän on tehnyt hirviömäiset tekonsa kaukana suomesta, ja siksi asialla ei ollut niin väliä?

    • enkelin siivet

      Juoni mies tämä Kanerva, kun tuhlaa saamansa rahat ystäviensä syömisiin ja juomisiin ynnä muuhun viihdyttämiseen. Ja kukaan vieraista ei silloin sano, että eihän tässä ole mitään tolkkua.

    • Kovaa palkaa ?!?

      Arto Merisalo otti tuomionsa nauraen vastaan. Hän toteaa, että nyt on aikaa pelata shakkia valtion hotelissa. Hän suunittelee käyttävänsä vankila-ajan opiskelemalla juridiikkaa ja teologiaa.

      Arto merisalo tuomittiin törkeistä talousrikoksista, törkeistä kirjanpitorikoksista jne, jne. Merisalon tuomio on toistaiseksi kuusi vuotta, josta ns. "ensikertalainen" lusii vain puolet. Puolet puolikkaasta tuomiosta vanki viettää mukavasti avolaitoksissa johon on liitetty myös tuo edellä mainittu vangin sopeuttamisaika, jonka vanki kuluttaakin jo siviilissä.

      Talousrikollinen Arto Merisalo ei joudu kärsimään tekemistään törkeiksi luokitelluista rikoksistaan käytänössä kuin korkeintaan n. 2.5v. Hänet todettiin syylliseksi yli 5000 000 € kavallukseen. Kuka vielä kehtaa väittää etteikö rikos muka kannata suomessa?!!

      • Persu999

        Mutta ans olla jos menet ja putsaat vaikka muutaman bensa-automaatin niin sama kakku.

        Kyllä suomen oikeusjärjestelmässä on pahasti jotain vialla.


      • Visionäärit:.!1%#++
        Persu999 kirjoitti:

        Mutta ans olla jos menet ja putsaat vaikka muutaman bensa-automaatin niin sama kakku.

        Kyllä suomen oikeusjärjestelmässä on pahasti jotain vialla.

        .

        Visionäärien ei kuulu olla kylmässä tyrmässä virumassa!!!11!!!!!1!!!

        .


      • Hippo Krates

        En jaksa uskoa että Mersalo mitään opiskelisi, ainakaan tutkintoon saakka. Opiskelu luultavasti on vain veruke päästä vapaaksi tms. Merisalo tuli tavallaan myöntäneeksi tuomion perusteet kun arvosteli vain tuomion ankaruutta. Eikös Merisalokin ole omasta mielestään syytön, kuten kaikki talousrikoksista kiiinijääneet?

        Kanervan ilkka sentään on suoraselkäinen mies. Erosi heti kun oli viimeinen pakko. Siis vaikka omatunto on yhtä puhdas kuin vastasyntyneellä. Ilkalla alkaa olla aika paljon entisyyttä tekojensa selittelijänä. Ei mikään ajatusten Tonava, mutta selitysten kylläkin. Elävän arkiston sivuilla on klippi jo 1981-vuodelta, jonka otsikkona on "Oletko valehdellut, Ilkka Kanerva?" Huonomuistinen mies jo 30-kymppisenä. Vaikka niin kai politiikassa kuuluu olla.


    • ghmy

      Ainahan ne isokyrpäiset miehet ovat syyttömiä.

    • Jos ei ymmärrä

      "Lahjoman hyväksyminen

      Lahjoman antamisen osittaisena peilikuvana ovat säännökset rangaistavasta lahjoman vastaanottamisesta. Jos virkamies itselleen tai toiselle 1) pyytää lahjan tai muun oikeudettoman edun taikka tekee muutoin aloitteen sellaisen edun saamiseksi taikka (aktiivinen lahjoma) tai 2) ottaa vastaan tai hyväksyy lahjan tai muun edun taikka hyväksyy sitä koskevan lupauksen tai tarjouksen (passiivinen lahjoma) siten, että edulla vaikutetaan tai pyritään vaikuttamaan tai se on omiaan vaikuttamaan viranomaisen toimintaan tehtävässään, virkamies on tuomittava rangaistukseen. Hänet voidaan tietyin muin edellytyksin panna viralta ja saatu etu voidaan määrätä valtiolle menetetyksi.
      Teko on törkeä, jos edun saaminen asetetaan toiminnan ehdoksi, saajan tarkoituksena on toimia virkavelvollisuuksiensa vastaisesti jota kuta hyödyttäen tai vahingoittaen taikka edun arvo on huomattava ja teko kokonaisuutena katsoen on vakava.

      Teko on rangaistava myös rikkomuksena, jos menettely on omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen.

      Säännökset on huomioitu virkamiesten eettisissä ohjeissa (Arvot arjessa – virkamiehen etiikka, Valtionhallinnon käsikirja 2. painos; Helsinki 2005), joiden mukaan virkamies ei vaadi, hyväksy tai ota vastaan talou-dellisia etuja, jos se voi heikentää luottamusta virkamieheen tai siihen viranomaiseen, jossa hän työskentelee. Virkamiehen todetaan palvelevan yhteistä etua, joten hän pidättäytyy oman edun ajamisesta yhteisen edun kustannuksella.

      Jotta rikoksesta olisi kyse, tarjouksen on oltava etu. Sen rahamääräisellä arvolla antajan kannalta ei tarvitse olla lainkaan merkitystä. Lahjomana voidaan pitää etua, joka ei vähennä antajan varallisuutta. Etuuden arvoa katsotaan saajan kannalta, esimerkiksi säästyvinä kustannuksina. Käytännössä lahjomina on pidetty merkkipäivälahjaksi annettuja arvokkaita koruja ja muita esineitä, suuria alennuksia, virkistysluonteisia matkoja ja runsaita virkatoimen hoidon kannalta tarpeettomia kestityksiä".

      Kansanedustajaako tämä ei koske?

    • Aivan turha selittää

      Mitä korruptio on?
      Transparency Internationalin mukaan korruptio on vastuullisen aseman väärinkäyttöä oman edun tavoittelemiseksi.
      Korruptioon liittyy kolme tahoa: henkilö vastuullisessa asemassa, vastuun uskoneet ihmiset sekä lahjoja.
      Henkilö vastuullisessa asemassa voi olla esimerkiksi poliitikko, virkamies tai yritysjohtaja.
      Poliitikolle vastuun ovat antaneet äänestäjät, virkamiehen palkan maksavat viime kädessä kansalaiset. Yritysjohtaja vastaa teoistaan omistajille.
      Asemassaan poliitikon, virkamiehen ja yritysjohtajan pitäisi huolehtia ensijaisesti äänestäjien, kansalaisten ja yrityksen omistajien eduista.
      Lahjoja haluaa poliitikon, virkamiehen tai yritysjohtajan unohtavan äänestäjät, kansalaiset tai yrityksen omistajat. Lahjoja tarjoaa rahaa, palveluita tai huvituksia saadakseen poliitikon, virkamiehen tai yritysjohtajan toimimaan toiveensa mukaan

    • ent.kok

      Kansalaisaloite kansalaisten rikosrekisterit julkisiksi !!!!

    • Mielenkiintoista?

      On mielenkiintoista nähdä saako ministeri Wallin teoistaan mitään? Edelleen olisi hauska saada tietää minkälaisiin muihin vehkeilyihin ÅA on sekaantunut?!

      • Koruptiotako?

        Epäilen että Wallinin ja Åbo Akademin toiminta leivotaan täysin lailliseksi liiketoiminnaksi joka liikkuu korkeintaan tuolla ns. harmaan alueen oikealla laidalla.

        Oikein hyvä oli että ÅA:n toiminta on huomattu ja tämäkin tapaus saatu tallennettua historiankirjoihin. Huomio on kuitenkin ÅA:han kiinitetty ja nyt kiinostaa eniiten se, että onko tuo kyseinen yliopisto ja sen suojissa häärävä säätiö syylistynyt muihin vastaaviin tapauksiin?


    • Häpeällistä!

      Tämän maan rangaistuksissa olisi todellakin päivittämisen varaa. Tutkimusten mukaa rangaistuksen pituus vaikuttaa selvästi ja ennaltaehkäisevästi tehtyihin rikoksiin.

      Nyt talousrikollinen Merisalo sai naurettavan pienen rangaistuksen siitä rahallisesta hyödystä minkä petoksillaan ja kavalilla juonillaan itselleen ansaitsi. Keskiverto työläisen vuosipalkka on noin 25 000€ vuodessa, ilman ylitöitä. Nyt Merisalo kuittaa itselleen viisimiljoonaa kahden ja puolen vuoden rangaistuksella, josta vain osan joutuu istumaan suljetussa vankilassa? Lisäksi rangaistuksen voi hyödyntää esim. opiskelemalla ja vaikka ilmaisella hammashoidolla tms.

      Muistatteko muuten kun Talosrikollinen Kimmo Elomaa vapautui vankilasta? Hänellähän ei ollut vankiloista muuta moitittavaa kuin, että golf-kentissä olisi ollut Elomaan mukaan toivomisen varaa?

      Samaan aikaan kun tuomitut rikolliset syövät vankiloissamme talvisin esim. tuoreita mansikoita ja vadelmia niin maatamme aikanaan puolustaneet vanhuksemme viruvat lääketokkurassa jätöksissään ja heittellejätettyinä ns. "vanhusten kodeissa" joissa hoitohenkilökunnaksi on palkattu ihmisiä jotka eivät taida suomenkieltä ja joita on vieläpä niin vähän, etteivät he kykene suoriutumaan työpaineistaan!!

    • hyvää hoitoa!

      Yksi vanki maksaa n. 250€ vuorokaudessa. Normaalin hotellihuoneen saa henkilökuntineen käyttöönsä 60-80€ vrk. Tuohon hintaan kuuluvat yleensä ylelliset aamupalat, punttisalit, saunat ja uima-altaat.

      Helsingin keskustassa sijaitseva ylenpalttisen loistelias rantahotelli Scandic Grand Marina josta on vain viidensadan metrin matka esim. presidentin linnaan tai uspensin katetraaliin, maksaa normaalisti 81€ vuorokausi. Kaikissa huoneissa on puuparkettilattiat, televisio, kirjoituspöytä ja erittäin hyvänlaatuiset ja kalliit vuoteet. Huoneet ovat varustettu myös teen ja kahvinkeittimillä joilla vierailija voi välillä virkistää itseänsä. Lisäksi hotellissa on äärimmäisen hyvä palvelu, ystävällinen ja riittävä henkilökunta joka pyrkii toteuttamaan asikkaan pienimmätkin toiveet ja mielenoikut. Kalterillisia huoneita hotelissa ei kylläkään ole. Johtuisiko tuo siitä että niistä tulisi aivan liian kalliita asiakkaan maksettavaksi?

    • Enempi parempi

      Suomessa saa tekemistään rikoksista paljousalennuksen, eli jos tapat, niin anna palaa sitten koko rahalla tai jos teet talousrikoksen, niin muista, mitä enemmän ehdit ryöstää, sen kannattavammaksi asia aina tulee!

      • jees, jees man

        Tuo ei pidä aina paikkaansa. Jotkut politiikot ovat niin ovelia että osaavat luovia taitavasti koko ajan ns. harmaalla vyöhykkeellä, joka tuntuu olevan meillä suomessa erityisen leveä!


    • Osmium 76

      Kanerva ei ole tehnyt mitään väärää. Kepulaiset ovat pääsemässä kuin koiraverjästä rikkollisista toimistaan.

    • Ike on marttyyri

      Ilkka Kanerva on rehellisyyden lihaksitulema! Myös Kanervan ystävät, aina Cannonball mc:tä myöten jotka muistivat Ikeä sikarilla hänen 60 vuotispäivillään ovat ainakin todella rehellisen tuntuista porukkaa?!

    • Auer on syytön!

      Jos kysyt niin eihän vankilassa istu yhtä ensimmäistäkään syyllistä ihmistä! Kaikki ovat joko kokonaan syyttömiä tai sitten rangaistus on ollut aivan liian kova tehtyyn rikokseen nähden! Lisäksi nuoret ja aktiiviset vangit jotka opiskelevat itsensä ensin ylioppilaaksi ja sitten varatuomariksi ovat valveutuneita ja kantelevat pienimmästäkin epäkohdasta kansainvälisille ihmisoikeusjärjestöille, EU-tuomioistuimille, kirkoille jne. Vanginvartiat ja vankiloiden johtajat kävelevät peloissaan varpaillaan ettei joku vanki vaan loukkaantuisi tai ahdistuisi jostakin syystä ja kantelisi vankilasta jollekkin SDP:n kukkahattutädille tai kettutytölle joka on valmiina viemään asiaa eteenpäin.

    • Ideaa pukkaa

      Eduskunassa vasemmistolaiset istuvat eduskuntasalin vasemalla puolella puheenjohtajasta katsottuna ja oikeisto oikealla jne. Niille kansanedustajille ja ministereille joilla on voimassa oleva vankeustuomio tai jo sovitettu vankeustuomio voitaisiin suunitella ihan oma aitio jonnekkin mistä ihmiset tunnistaisvat heidät roistoiksi.

      Suomen eduskunta on kumma paikka? VR:llä, eli valtion rautateille ei pääse edes ratakiskojen puhdistustehtäviin jos on rikostaustaa. Eduskuntataloon pääsee kansanedustajaksi ilman minkäänlaisia esteitä, vieläpä siten, että siellä voi jatkaa vaikka tekisi rikoksenkin? Joka paikasta muualta saisi tuollaisissa tapauksissa lopputilin!

    • ota jonotus lappu

      Mitä Tiuralle ja muille kokoomuksen roistoille kuuluu? Koska heidän oikeudenkäyntinsä alkavat?

      • Meikä-Manne

        Taitavat olla nuorisoeläkkeellä. Tiuralla poliittisen vastuun kantaminen jatkuu yhä. Muiden synnit on siunattu anteeksi.


    • Jäitä päähän!

      Ei kai suomen eduskunta ala kusemaan omaan nilkkaansa. Jos eduskuntaan pääsyn vaatimikseksi edellytettäisiin moitteeton menneisyys jossa ei sallittaisi minkäänlaista rikostaustaa tai rekisteriä niin eihän siellä voisi ottaa edes lahjuksiakaan vastaan ja puolet saisi lopputilin kättelyssä.

    • puolet konnia

      Varsinkin kokoomuksessa taitaisi tulla aika hiljaista?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe