Kanerva ja rikoskumppanit!

Kanerva pääsi kuin koira väräjästä, sillä ehdollinen tuomio on yhtä tyhjän kanssa.
Kanervaa voidaan arvioida kahdella tavalla, eli onko hän rikollinen vai tyhmä.
Tyhmäksi Kanervaa ei voida määritellä, sillä siihen ei kukaan usko. Jäljelle jää siis vain, että Kanerva on rikollinen ja myös valehteleva rikollinen.

Kanerva väitti, ettei tuntenut Merisaloa ja kumppaneita, mutta totuus oli toisenlainen. Kanerva otti vastaan lahjuksia USEITA eri kertoja ja miehiltä, jotka olivat tunnettuja rikollisia ja puolivillasia liikemiehiä. Nova Gropin palveluksessa oli useita ex. rikollisia, joista Merisalo oli lusinut kahteen eri kertaan ja nimen omaan liiketoimintoihin liittyvistä petoksista.

Kanervan ja muidenkin poliitikkojen puheet Kanervan kovasta tuomiosta ovat huvittavia, sillä Kanerva pääsi käytännössä ilman päivänkään istumista. Vaikka tuomio hovissa muutuisikin, niin tuskin ainakaan kovemmaksi ensikertalaisuuden vuoksi.

Kanerva valittaa siis täysin turhaan, sillä eduskunnassa hän toimii entiseen malliin ja erottamamiseen tarvitaan 2/3 enemmistö, vaikka hovista tuomio tulisikin. Hyvät veljet pitävät huolen, että Kanerva huseeraa eduskunnassa jatkossakin.

39

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikeus oikeassa.

      Onneksi ei kenenkään tarvitse enää pelätä linnareissua, teki mitä teki 6 vuoden tuomioon asti.

      Näin nähtävästi?

      • faktamies.

        Nova Grupin poppoo kusetti velkojilta miljoonia, joten ihan hyvän vuosipalkan kelmit saavat istumalla täysihoidossa ja aina välillä lomaillen.


      • Oikea paikka kokoomusrosvoille ja perustuslain raiskaamiselle


    • Kokoomus ON SAASTAA

      Rosvot ovat vallassa ja pitävät rosvojen puolta. Se näkyy joka ikinen päivä. Kauankohan kansa antaa pitää itseään narrina? Tuleeko joskus oikeudenmukaisuutta edes sen verran että pahimmat rosvot saavat jotakin oikeita sanktioita? Maassa on jo kymmeniä elinkautisen ansitsevia poiitikkorosvoja jotka elävät loisteliaasti loisen elämää kansan laskuun. Toivottavasti näitä rikollisia loisia ryhdytään eliminoimaan pian.

    • kovat ja kovat

      Lukematonmäärä on rikollisia tässä maassa joille olisi pitänyt/pitää antaa nyt nähdyt ns. kovat tuomiot.

      • TILIN SIIROT Heti

        RAHAT POIS KÄHMIÖILTÄ:Suomesta ei saa tulla Kreikka.ei.


    • jk

      ninkö

    • Mistä johtuu?

      Kato Kato ironmikess pitkästä aikaan ei ole herraa näkynyt mutta niin kuin joka kevät ilmestyt samaan aikaan kuin kärpäset.

      • Antivainolainen

        Saman näköinen tyyppi kirjoitteli mielestäni Hua Hinissa Internetkuppilassa koneella, mutta ei se voinut olla se.

        Ei sillä ole varaa matkustaa:)


      • Privet !!
        Antivainolainen kirjoitti:

        Saman näköinen tyyppi kirjoitteli mielestäni Hua Hinissa Internetkuppilassa koneella, mutta ei se voinut olla se.

        Ei sillä ole varaa matkustaa:)

        PaskaRotta !


      • Antivainolainen
        Privet !! kirjoitti:

        PaskaRotta !

        Kyllä sinun olisi kaspadin aika mennä purkamaan vihaa kotiisi, rikaaseen ja mahtavaan Venäjänmaahan.

        Takaisin sinne lihapatojen ääreen:)


      • A
        Privet !! kirjoitti:

        PaskaRotta !

        Aj


    • äänestänyt

      Siellä se Vapaavuori PAHOITTELEE että on näin ikävästi päässyt tapahtumaan ja että on niin paljon esteitä että ei ehdi tätä Kanervan asiaa pohtimaan puolueessa.Mitä pohdittavaa siinä on ulos vaan Tollaset kätyrit ,häpeeksi koko yhteiskunnalle.

    • nähty on

      Valitettavasti nuija kansa valitsee taas samat porvarit eduskuntaan kuin ennenkin, kuten kanervankin ja varmaan saa nyt seuraavissa vaaleissa äänivyöryn. Niinhän kävi sille hevosmiehellekin tässä taannoin. Koska tavallinen duunari pitää itseään suurena porvarina kun on saanut pankista asuntolainan jota maksaa seuraavat 40 vuotta. muut lainat vielä nupiksi.

      • 8

        Juu, suomalaiselle pällille tulee voittajaolo heti kun hänet todetaan lainakelpoiseksi. Sehän sitten riittääkin kipinäksi äänestää Kokoomusta. Mikä muu selittäisi melkein neljänneksen kannatusta alle viittä prosenttia suosivalle politiikalle.


    • 17

      Asiaa! Kokoomuksen kolkkapojat pilkkaavat Kataisen johdolla suruttomasti oikeuslaitosta, poliittista vastuuta ja yleistä käsitystä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Hovioikeus on nyt paljon vartijana ja toivottavasti sillä ryhti säilyy. Kanervan tuomio on muutettava ehdottomaksi tai pidettävä vähintään ennallaan. Tämä yhteiskunta ei siedä enää yhtään uutta kanervaa tai merisaloa ilman, että sen moraali rapautuu peruuttamattomasti. Lisääntyvä korruptio lisää myös riskiä yhteiskunnalliseen levottomuuteen. Sitä tuskin kukaan haluaa.

    • alas marxsismi

      Arhinmäki taas antaa veronmaksajien rahoja kamuilleen, siis tälle rockporukalle, mikä oli hänen vaalikampanjassaan, vaikka olisi kuulunut antaa omasta vaalirahastostaan.

      Suo siellä, vetelä täällä.

    • DorstiAnderos

      Kappas, ironmikkihiiri-kehäpelkuriii!! Kehää kehää Gongiii!! Miksi raukkis pakenet haasteitasi jo kahdeksatta vuatta??

      Pokerihaasteesi ja muutkin haasteesi odottavat, pelkuri.

      • FaktaaM

        iiron itsesuojeluvaisto pelaa.


      • Huvittunut:-)

        Ironmikess kyykytti nämä "haastajat" mennen tullen. Molemmat hävisivät täältä kuin lämmin kusi hankeen. Nettipokerissa on voi edes ketään haastaa TOLLO!


      • The Contender
        Huvittunut:-) kirjoitti:

        Ironmikess kyykytti nämä "haastajat" mennen tullen. Molemmat hävisivät täältä kuin lämmin kusi hankeen. Nettipokerissa on voi edes ketään haastaa TOLLO!

        Kita kiinni, Iiroseni, nettipokerissa pääsee samaan pöytään-jos haluaa.Varsinkin "Bottoms Up" pöytään joissa pelataan 1 1..

        TOLLOOH!!


      • Iirofani
        The Contender kirjoitti:

        Kita kiinni, Iiroseni, nettipokerissa pääsee samaan pöytään-jos haluaa.Varsinkin "Bottoms Up" pöytään joissa pelataan 1 1..

        TOLLOOH!!

        Hahah . Ei kai iiro perseukisen kanssa pelaa! Pyyteli anteeksi iirolta hädissään kun ei ilmoittanut edes missä pelataan. TOLLO!


    • Moonrnan

      Kyykkykomukka iiro-hiiri - kolonsa suvereeni valtias MUAHAHAAHAAAAA

      • IIrohiiri belgää

        Iirooh, gehää gehää kongii, pelottaaks kehäpelkurilla?


      • Huvittunut:-)
        IIrohiiri belgää kirjoitti:

        Iirooh, gehää gehää kongii, pelottaaks kehäpelkurilla?

        Sinäkö rääpälepoju jonkun pystyt täältä haastamaan? Iiro syö sinut ja muut pelkurit aamumurojen mukana. Kehässä konttaat alle minuutissa.


      • The IiroPelkguriiiii
        Huvittunut:-) kirjoitti:

        Sinäkö rääpälepoju jonkun pystyt täältä haastamaan? Iiro syö sinut ja muut pelkurit aamumurojen mukana. Kehässä konttaat alle minuutissa.

        Kita kiinni, Iiroseni, nettipokerissa pääsee samaan pöytään-jos haluaa.Varsinkin "Bottoms Up" pöytään joissa pelataan 1 1..

        TOLLOOH!!


      • LardiFani
        Huvittunut:-) kirjoitti:

        Sinäkö rääpälepoju jonkun pystyt täältä haastamaan? Iiro syö sinut ja muut pelkurit aamumurojen mukana. Kehässä konttaat alle minuutissa.

        Kokeilematon homma-koska pakenet, KEHÄPELKURIIIIIIIIIIIII !! IIIIIIIIII !


      • Iirofani
        LardiFani kirjoitti:

        Kokeilematon homma-koska pakenet, KEHÄPELKURIIIIIIIIIIIII !! IIIIIIIIII !

        Missä Lardisi nyt kusee peloissaan hankeen? HOOOH. haaah!


    • auttakaa miestä mä

      millaiset ääliöt sitä äänestää, kertokaa mulle, heitteleekö naiset sille alushousujaan kun se puhuu itselleen paikkaa..kuka tätä haluaa..suomen valtio vois antaa sille 2 miljoonaa euroa ,euron kolikoina että se menis sille uudelle hienolle klubille sille venäjän rikkaille tehtävälle kasinolle pelamaan hedelmäpelejä, josko yötä päivää hakkaa konetta, pelastus suomen kansa edes yhdelt, jäljelle jää viel 199.

    • Iiro P.Sulka

      Kehä kehä gongi, Iirosulka.

    • rehelisyyden nimeen

      Arhinmäki ja kansan liike..olis hyvä juttu.Rehellisistä Suomalaisista koota ryhm'ä...Kansanliike vaikka nimelt'ään....Jotka kiertäis kaikki,eduskunnasta lähtien,valtion johtajat...TARKASTUS KIERROKSELLA.Kirjanpidot ja (salaa) kuuntelisivat hallituksen päätökset...ei mitään salaa kähmiöitä..vaan reilusti kokouksiin mukaan..PITÄMÄÄN SUOMEN KANSAN OMAISUUDESTA KIINNI:Ettei sala ottajat pääse kynsineen niihin.Edusakunnalla ei ole luottoa.Kansan parhaaksi kansan liike.hyvä idea.

    • ja verorahoilla.
    • olisivatpa kuolleet

      nykyajan daltonin veljekset keikalla?

    • iiro on kehäpelkuri

      Iiro pakenee-pakene iiro, pakene.

    • Hyvä IIRO !!

      IIro on paras. Hitman joutais suljettu hoitoon.

    • mullijaaitaus

      Väärä sanonta, Kanerva pääsi "kuin mulli aitauksesta", kun se muistuttaa mulkosilmineen mullia.

    • tavat ei muutu.

      Nyky hallitus antaa kaiken luisua ala mäkeä..hu.hu.Ilmeisesti,,koira on hauda´ttu.Kanervaa suojelevaan kokoomukseen...Maksaa rikolliselle pitää vaan lisää.Sitkeä konna.Kyllä ne vielä' päivän valoon tulee.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4211
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      499
      2334
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1861
    4. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      76
      1474
    5. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      158
      1456
    6. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      9
      1234
    7. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      106
      737
    8. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      724
    9. Mies miten tämä

      Tilanne ratkaistaan?
      Ikävä
      27
      711
    10. Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?

      Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?
      Ikävä
      25
      681
    Aihe