Miksi mun pitäis ¨ottaa itseäni niskasta kiinni¨?

16vuotiaasta asti elämässä on ollut enimmäkseen vain ongelmia. Ensin alkoi ahdistus ja pakko ajatus neuroosi soppa. Sen kaveriksi tuli 17v massiivinen hikoilu ja jännitys vatsa oireet joiden takia jouduin lopettamaan koulun. Samaan aikaan oli kotona pahoja ongelmia kuten läheisen itsemurha yritykset ja jatkuvat riidat. Kaverit mitä oli silloin ei oikeastaan ollut ¨oikeita¨ kavereita vaan ihmisiä joiden kanssa pyörin. Yritin myöhemmin aloittaa taas koulun mutta olin aika traumatisoitunut viime yrityksestäni joten vituikshan se meni, varsinkin kun samat oireet palasivat. Koko ikäni olen kärsinyt myös uniongelmista jotka vaan pahenivat iän myötä. Itsetuntoni on olematon kasvojeni takia koska kasvoistani on kuollut hermo joten minulla on vino suu tai kasvot. Vähän niin kuin Sylvester Stallonella. En ole pystynyt katsomaan ketään silmiin koko ikänäni ja busseissa katson aina pois päin ihmisistä ettei vaan kukaan näe kasvojani.

Nyt olen 23v mies/poika ja olen käynyt 5v psykologilla ja syönyt vaikka mitä lääkkeitä jotka eivät auta mihinkään. Koko ikäni olen yrittänyt ja yrittänyt mutta ne eivät merkitse muille mitään koska rinnastavat säälittävät yritykseni ¨normaalin¨ ihmisen suorituksiin. Jatkuvaa painostusta 6 vuotta putkeen.

Yhteen vetona: Minulla ei ole kavereita, ei ammattia, ei ajokorttia, ei työkykyä, ei tyttöystävää (eikä tule, kiitos kasvojeni), ei rahaa, ei harrastuksia, asun vanhempieni luona.

Mulla ei siis toisin sanoen ole MITÄÄN. Käsien hikoilukin pilaa sitten viimeisen oljen korren: pelaamisen, josta saan edes jonkin verran nautintoa. En halua koskea mihinkään näillä hikisen tahmeilla käsilläni. Soitin muutama vuotta sitten kitaraa mutta lopetin senkin osittain käsien hikoilun takia.

Kaikki on menny perseelleen ja tulee varmaan menemäänkin niin minkä vitun takia mun pitäis vielä yrittää?