Iloa

Soi ja

Tuottaako ateismi samanlaista iloa, jota kaikki uskovat ympäri maapallon saavat terveellisesti ja positiivisesti omasta uskostaan. Vai onko ateismin ilosanoma riippuvainen negatiivisista asioista, kuten uskonnoista ja vähemmän älykkäistä ihmisistä
sekä omasta egoismista

21

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Thronos

      Kaikki uskovat saavat iloa uskostaan? Oletko kuunnellut esim. sunnuntai-iltaisin Radio Dein ohjelmaa Taivaan ja maan välillä? Sinne soittaa myös hyvin ahdistuneita uskovaisia jotka itku kurkussa pelkäävät etteivät pääsekään taivaaseen tai kyselevät huolissaan ylöstempauksen tai lopunaikojen yksityiskohdista ja ei-uskovaisten läheistensä kohtalosta. Terveellisyys ja positiivisuus tuntuu välillä olevan heistä aika kaukana.

      Sitten itse kysymykseen.

      Tunnen suurta iloa siitä että voin olla rehellinen ja ottaa vapaasti vastaan uutta tietoa sitä mukaa kuin sitä tulee. Minun ei tarvitse olla uskovinani mitään ristiriitaista tai täysin epäuskottavaa eikä pelätä että jokin uusi tieto saisi maailmankuvani romahtamaan. Minun ei tarvitse painiskella sen asian kanssa että minun pitäisi palvoa jotakuta joka on julma, arvaamaton ja pikkumainen sen lisäksi ettei tunnu osaavan tehdä mitään kunnolla eikä minun tarvitse pelätä että joutuisin ikuiseen kidutukseen jonkin muotoseikan vuoksi tai siksi että satuin syntymään väärän kulttuurin ja uskonnon piiriin. Minun ei tarvitse ajatella muista ihmisistä pahaa siksi että he rakastavat "väärää" sukupuolta olevaa ihmistä eikä kokea olevani arvoton ja syntinen vain siksi että olen ihminen. Tunnen myös iloa siitä että olen pieni merkityksetön osanen tätä maailmankaikkeutta ja katoan kuoltuani olemattomiin, se auttaa silloin kun minulla on huolia ja murheita.

      Tärkeintä tästä kaikesta on kuitenkin ehkä nimenomaan rehellisyys ja avoimuus kaikelle mitä tästä maailmasta saan oppia. Vapaus.

      • Upeaa olla uskossa

        Tärkeintä tästä kaikesta on kuitenkin ehkä nimenomaan rehellisyys ja avoimuus kaikelle mitä tästä maailmasta saan oppia. Vapaus. "

        Nimenomaan olen vapaa uskossani jeesuksen, olo on kuin höyhenellä yhtä kevyt.


      • miss ei kirj.
        Upeaa olla uskossa kirjoitti:

        Tärkeintä tästä kaikesta on kuitenkin ehkä nimenomaan rehellisyys ja avoimuus kaikelle mitä tästä maailmasta saan oppia. Vapaus. "

        Nimenomaan olen vapaa uskossani jeesuksen, olo on kuin höyhenellä yhtä kevyt.

        "Nimenomaan olen vapaa uskossani jeesuksen, olo on kuin höyhenellä yhtä kevyt."

        Et siis elä jalat maassa. Liika jeesustelu on kuin huumetta. Elät pilvessä. Elämä kun ei oikeasti ole "leijailua". Eipä tuo mitään uutta ole.


    • Soi ja
      19.4.2012 11:27

      >>>Tuottaako ateismi samanlaista iloa, jota kaikki uskovat ympäri maapallon saavat terveellisesti ja positiivisesti omasta uskostaan.

    • kalapagos

      Aloittaja ei nähdäkseni ymmärrä kysymyksensä järjettömyyttä.

      Aloittaja haluaisi määritellä totuuden sen pohjalta mikä on kivointa. Huumetkin tuovat iloa käyttäjälleen, mutta samalla ne vääristävät todellisuutta. Pitääkö ihmisen uskoa, koska usko on se kivin ja hauskin vaihtoehto? Eikö olisi parempi elää todellisuudessa olipa todellisuus millainen tahansa?

      "onko ateismin ilosanoma riippuvainen negatiivisista asioista"

      Sinäkin olet ateisti kaikkien paitsi yhden Jumalan suhteen. Vihaatko siis muita Jumalia? Mistä vihasi muita Jumalia kohtaan kumpuaa?

      Kerrotko minulle millaisen maailmankatsomuksen se, että et usko muumipeikkoon sinulle tarjoaa? Tuoko sinun negatiivinen muumipeikkolaisuutesi jotain hyvää tähän maailmaan? Vihaatko sympaattisia muumipeikkoja ja filosofista nuuskamuikkusta? Entä negatiivinen asenteesi helikeijuihin? Etkö usko joulupukkiinkaan? Vihaatko joulua ja joulupukin hyvää sanomaa?

    • tuonpuoIeinen

      "negatiivisista asioista, kuten uskonnoista - vähemmän älykkäistä ihmisistä"

      Soija lötisee asiaa.

    • Elämä antaa iloa!

    • Salainen_Agentti

      Kyllä tuottaa, ja vielä paljon terveellisemmin ja positiivisemmin. Lisäksi se ilokin on vielä paljon, paljon iloisempaa.

    • Kysymyksesi on johdattelevuudessaan aika huippu.

      Mutta mun mielestä ateismi ei ole verrannollinen mihinkään seikkoihin joita esittelit kysymyksessäsi, joten se on itsessään mieletön.

      Iloa tuottavat rakkaat ihmiset, ihmeellinen maailma, olemassaolon sietämätön kipeys ja riemu, punakylkirastas ja auringon puna petäjän rungossa, muutamia mainitakseni.

    • "jota kaikki uskovat ympäri maapallon saavat terveellisesti ja positiivisesti omasta uskostaan."

      Lasketaanko mukaan nyt kaikki itsemurhapommittajat, lapsenraiskaajapapit ynnä muut?

      Aika paksua parrua on sanoa että kaikki saisivat vain hyviä ja terveellisiä kokemuksia uskonnoista ja niiden kannattajista.

      Itselleni elämä tuo iloa. Ei mitkään harhat, tai Jeesus uskot. Vaan elämä itsessään. Toki elämä on täynnä pahoja kokemuksia ja tapahtumia. Muttei niitä mitkään uskontojen Jeesukset tai Krishnat sen paremmaksi ole muuttaneet. Tai niitä onglemia edes poistaneet.

    • Petri Virtanen

      Brad Pitt quote: "Gods envy us, for mortals everything is more beautiful". Uskon tahan itsekin, loppujen lopuksi ikuisuus paratiisissa on pelkkaa sanaleikkia. Onnellisuus on suhteellista. Jos kaikki rakastaisivat toisiaan yhtalaisesti, koko sanaa rakkaus ei olisi ikina keksitty ja sita arvostettaisiin samalla tavalla kuin ihmiset arvostavat esim. ilmakehaa.

      Ikuisuus paratiisissa ei ole uskottava eika edes tavoiteltava ajatus, vaitan etta se on vain vastapaino kuolemanpelolle. Lisaksi yksikaan tervejarkinen empatiaan kykeneva henkilo ei voisi nauttia ikuisuudesta paratiisissa tietaen etta miljoonat ihmiset laheisensa, viattomia tai ei, karsii saman ikuisuuden helvetissa.

      Ihmiset jotka selittavat elaman tarkoituksen jumalalla eivat selita yhtaan mitaan. He keksivat tekosyyn jottei asiaa tarvitse miettia pidemmalle, selittaen etta jumalan tiet on tutkimattomat ja mitapa me hanen tarkoitusperistaan ymmartaisimme. Ottakaa huomioon etta uskonto on aina vastustanut kehitysta, ja tarkoitan vastustanut sanan varsinaisessa merkityksessa. Kirkko ei ole ainoastaan kieltaytynyt tutkimasta maailmankaikkeutta vaan myos kieltanyt muita tutkimasta sita.

    • Kaalimato.jeesus

      Hommaa hieromasauva

    • outoja iloja

      Yritätkö sinä ihan pokkana väittää, että palstalle vihaisia aivopieruja sylkevä Jaakob olisi iloinen ihminen?

      Yritätkö sinä ihan pokkana väittää, että tuolla palstalla tulta ja tulikiveä, tuhoa ja hävitystä, kärsimystä ja kuolemaa, sotaa ja tauteja manaavat ihmiset olisivat iloisia:

      http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3900

    • Ainakaan hölynpöly ja saivartelu ei tuota minulle iloa, ja uskonnollisuuden lasken hölynpölyyn.

    • zyrt

      "Tuottaako ateismi samanlaista iloa, jota kaikki uskovat ympäri maapallon saavat terveellisesti ja positiivisesti omasta uskostaan."

      - En tiedä mitä mahdat tarkoittaa positiivisilla uskonnoilla. Kaikki uskonnot ovat uhkailua, vallankäyttöä ja pelottelua täynnä.

      "Vai onko ateismin ilosanoma riippuvainen negatiivisista asioista, kuten uskonnoista ja vähemmän älykkäistä ihmisistä
      sekä omasta egoismista "

      - Ateismissa ei ole mitään ilosanomaa. Jostain syystä vähemmän älykkäät ihmiset uskovat johonkin jumalaan ja ovat egoistisia kuvitellessaan pääsevänsä taivaaseen tai miksi sitä missäkin uskonnossa kutsutaankin.

    • Kantapää
      • "Kertokaa muuten ihmeessä, jos onnistutte bongaamaan tuosta kuvasta yhdenkin hymyilevän ihmisen.. "

        Yritin kovasti, mutta en löytänyt. :D


      • zyrt

        Kantapää

        Hyvällä mielikuvituksella saattaisi ajatella, että sen beigepukuisen eturivimiehen olan takaa pilkottavan valkomyssyisen naisen huulilla on hymyntapainen.


      • zyrt kirjoitti:

        Kantapää

        Hyvällä mielikuvituksella saattaisi ajatella, että sen beigepukuisen eturivimiehen olan takaa pilkottavan valkomyssyisen naisen huulilla on hymyntapainen.

        Tai sitten vaan ilmavaivoja...


      • zyrt
        missxcessive kirjoitti:

        Tai sitten vaan ilmavaivoja...

        Tai pukamia.


    • "Tuottaako ateismi samanlaista iloa, jota kaikki uskovat ympäri maapallon saavat terveellisesti ja positiivisesti omasta uskostaan."

      Ei, minulle ateismin tuottama ilo ei ole samanlaista kuin itsemurhapommittajalle vääräuskoisten tappamisesta syntyvä ilo tai aborttiklinikan edessä raiskatun naisen syyllistämisestä uskovalle syntyvä ilo. Minulle ateismin synnyttämä ilo lähtee pitkälti siitä että olen itseni herra ja päätän tekemisistäni sekä tunnistan maailman sellaisena kuin se on. Miten vain uskovainen nimittäin tilannetta katsoo hän ei ole itse tilanteensa hallinnassa eikä voi luottaa aisteihinsa koska hän ei ikinä voi tietää kuinka vahvasti hänen jumalansa häntä hallitsee.

      En ymmärrä miten iloni voisi olla riippuvainen uskonnosta tai vähemmän älykkäistä ihmisistä. Mielestäni on surullista että molempia on olemassa. Olisi erittäin epämoraalista olla iloinen asioista jotka tiedän vahingollisiksi suurille joukoille ihmisiä. Enkä ainakaan mielestäni ole egoistinen. Tietenkin tunnen jonkinlaista ylpeyttäkin siitä että olen viitsinyt ajatella asioita sen verran pitkälle että itse asiassa tiedänkin maailmasta jotain mutta ei se vielä tee minusta egoistia.

      Ateismin "ilosanoma", jos sellaista nyt on, riippuu ennemminkin positiivisista asioita kuten tiedosta ja altruismista. Ja nämä asiat todellakin tuottavat ihmisille iloa. Eikä pelkästään tuntemuksia vaan ihan käytännöllisiä asioita joita voimme levittää ympäristöön ja saada siten muutkin iloisiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      5
      2742
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2571
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      17
      2291
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      46
      1874
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1453
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1443
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1163
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1144
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1053
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      948
    Aihe