Erään keskustan palstalla hyvin viihtyvän "asevelisosialistin" antamasta vinkistä on tullut tutustuttua Suomen lähihistoriaan Lasse Lehtisen kirjan muotoon puetun tohtoriväitöskirjan, "Aatosta jaloa ja alhaista mieltä", kautta.
Lasse Lehtisen kirja on uudella tavalla kirjoitettua poliittista historiaa. Lehtisen tavasta kertoa peittelemättömiä anekdootteja myös oman puolueensa johtohenkilöistä, on esimerkkinä mainio episodi Väinö Leskisen junamatkasta Moskovaan 1966. Kyseessä on matka, jota Leskinen oli jo pitkään anellut Tehtaankadulla (NL:n lähetystössä). Hän oli matkalla tapaamaan NL:n puoluejohtoa, ilmoittaakseen kääntymyksestään Paasikivi-Kekkosen linjan kannattajaksi. Panoksena oli SDP:n pääsy hallitukseen ja sitä kautta takaisin Suomen politiikan voimatekijäksi.
Kertomus on Lehtisen haastatteleman Albert Akulovin kertoma. Se lienee totuuden mukainen, onhan SDP:läinen tohtorismies sen osaksi väitöskirjaansa hyväksynyt:
"...Leskisen paimeneksi junaan oli laitettu Albert Akulov. Hän muistaa matkan vaikuttavaksi kokemukseksi urallaan. Hämäyksenä muita suomalaisia matkustajia varten Akulovin mukana matkusti hänen perheensä "lomamatkalle". Akulov osti Leskiselle liput. Passia tai viisumia Leskisellä ei ollut eikä niitä tarvittu, sillä vastaanotto perillä oli korkealla tasolla. Leskinen oli hermostunut ja ryhtyi mielellään olan takaa juopottelemaan Akulovin kanssa, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Leskinen käyttäytyi kovin teatraalisesti, ripittäytyi vaunuosastossa "itkien polvillaan" Akuloville, joka oli syystäkin hieman vaivautunut. Hän ei edelleenkään tiedustelutietojensa takia voinut luottaa Leskisen, "tuon CIA:n agentin", vilpittömyyteen, mutta näyttelijäsuoritus oli toki ollut "vaikuttava", ehkä kenraaliharjoitus seuraavaa päivää varten..."
-------------------------------------------------
Ei ole tiedossa, toistiko Leskinen kyynelehtivän polvilleen heittäytymisensä seuraavana päivänä Moskovassa neuvosto-isäntien edessä. Kuitenkin matkan tuloksena hänelle itselleen, kuten myös sos-dem. - puolueelle avautui paikka hallituksessa. Kekkonen sai luonnollisesti kuulla Akulovilta tämän ennen niin ärhäkän asevelisosialistin nöyristelystä Neuvostoliiton matkallaan. Kekkosta on syytetty venäläisten nuolijaksi, mutta olisi vaikea kuvitella Kekkosen olleen koskaan itkevänä polvillaan yhdenkään venäläisen jalkojen juuressa. Leskisen arvostus miehenä Kekkosen silmissä varmaankin romahti. Olihan Kekkonen ylentänyt Leskisen reservin majuriksi edellisenä itsenäisyyspäivänä, vaikka mies oli vielä tuolloin Kekkosen ankarimpia arvostelijoita. Kekkonen hyväksyi Leskisen kyllä ministeriksi, mutta tämä ei päässyt koskaan Kekkosen luotettuun sisäpiiriin.
Leskisen nöyristelymatkaa Moskovaan on hänen jälkeensä tulleiden demarivaikuttajien kiittäminen. Ilman Leskisen uhrautuvaa takinkäännöstä, heidän esille pääsemisensä olisi viivästynyt vuosilla. He kaikki, Sorsa etunenässä, hallitsivat jo nuolemisen taidon mestarillisesti. Sitä harrastettiinkin innokkaasti, kunnes Mauno Koivisto viimein sysäsi dementoituneen vanhuksen syrjään kevyesti kuin höyhenen. Vielä oltiin kuitenkin hiljaa kuin kusi sukassa ja rakennettiin demarivaltiota palikka palikalta. Kului 10 vuotta ja suuri ja mahtava Neuvostoliitto kaatui. - Silloin hyppäsi esiin - kuin jänis laatikosta - jo kuolleeksi luultu asevelisosialistihenki. Urheat miehet ryhtyivät jälleen kertomaan sankaritarinoita isänmaan puolustamisesta vaaran vuosina...
Lasse Lehtisen kirja on uudella tavalla kirjoitettua poliittista historiaa. Lehtisen tavasta kertoa peittelemättömiä anekdootteja myös oman puolueensa johtohenkilöistä, on esimerkkinä mainio episodi Väinö Leskisen junamatkasta Moskovaan 1966. Kyseessä on matka, jota Leskinen oli jo pitkään anellut Tehtaankadulla (NL:n lähetystössä). Hän oli matkalla tapaamaan NL:n puoluejohtoa, ilmoittaakseen kääntymyksestään Paasikivi-Kekkosen linjan kannattajaksi. Panoksena oli SDP:n pääsy hallitukseen ja sitä kautta takaisin Suomen politiikan voimatekijäksi.
Kertomus on Lehtisen haastatteleman Albert Akulovin kertoma. Se lienee totuuden mukainen, onhan SDP:läinen tohtorismies sen osaksi väitöskirjaansa hyväksynyt:
"...Leskisen paimeneksi junaan oli laitettu Albert Akulov. Hän muistaa matkan vaikuttavaksi kokemukseksi urallaan. Hämäyksenä muita suomalaisia matkustajia varten Akulovin mukana matkusti hänen perheensä "lomamatkalle". Akulov osti Leskiselle liput. Passia tai viisumia Leskisellä ei ollut eikä niitä tarvittu, sillä vastaanotto perillä oli korkealla tasolla. Leskinen oli hermostunut ja ryhtyi mielellään olan takaa juopottelemaan Akulovin kanssa, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Leskinen käyttäytyi kovin teatraalisesti, ripittäytyi vaunuosastossa "itkien polvillaan" Akuloville, joka oli syystäkin hieman vaivautunut. Hän ei edelleenkään tiedustelutietojensa takia voinut luottaa Leskisen, "tuon CIA:n agentin", vilpittömyyteen, mutta näyttelijäsuoritus oli toki ollut "vaikuttava", ehkä kenraaliharjoitus seuraavaa päivää varten..."
-------------------------------------------------
Ei ole tiedossa, toistiko Leskinen kyynelehtivän polvilleen heittäytymisensä seuraavana päivänä Moskovassa neuvosto-isäntien edessä. Kuitenkin matkan tuloksena hänelle itselleen, kuten myös sos-dem. - puolueelle avautui paikka hallituksessa. Kekkonen sai luonnollisesti kuulla Akulovilta tämän ennen niin ärhäkän asevelisosialistin nöyristelystä Neuvostoliiton matkallaan. Kekkosta on syytetty venäläisten nuolijaksi, mutta olisi vaikea kuvitella Kekkosen olleen koskaan itkevänä polvillaan yhdenkään venäläisen jalkojen juuressa. Leskisen arvostus miehenä Kekkosen silmissä varmaankin romahti. Olihan Kekkonen ylentänyt Leskisen reservin majuriksi edellisenä itsenäisyyspäivänä, vaikka mies oli vielä tuolloin Kekkosen ankarimpia arvostelijoita. Kekkonen hyväksyi Leskisen kyllä ministeriksi, mutta tämä ei päässyt koskaan Kekkosen luotettuun sisäpiiriin.
Leskisen nöyristelymatkaa Moskovaan on hänen jälkeensä tulleiden demarivaikuttajien kiittäminen. Ilman Leskisen uhrautuvaa takinkäännöstä, heidän esille pääsemisensä olisi viivästynyt vuosilla. He kaikki, Sorsa etunenässä, hallitsivat jo nuolemisen taidon mestarillisesti. Sitä harrastettiinkin innokkaasti, kunnes Mauno Koivisto viimein sysäsi dementoituneen vanhuksen syrjään kevyesti kuin höyhenen. Vielä oltiin kuitenkin hiljaa kuin kusi sukassa ja rakennettiin demarivaltiota palikka palikalta. Kului 10 vuotta ja suuri ja mahtava Neuvostoliitto kaatui. - Silloin hyppäsi esiin - kuin jänis laatikosta - jo kuolleeksi luultu asevelisosialistihenki. Urheat miehet ryhtyivät jälleen kertomaan sankaritarinoita isänmaan puolustamisesta vaaran vuosina...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Neuvostojohtajat Leskistä vastaan ollenkaan?
minä muistelen, että Leskinen istui pari päivää hotellissa ryyppäämässä ja sen jälkeen tuli takaisin "niine hyvineen".
Moskovassa vastassa olivat NKP:n kansainvälisen osaston johtaja Boris Ponomarev, NKP:n pääideologi Mihail Suslov ja keskuskomitean mustat autot. Kremlissä Leskinen esitti "Paasion luvalla sosiaalidemokraattien kunnioittavan tervehdyksen Ponomareville ja vakuutti, että sosiaalidemokraatit haluavat "tukea tasavallan presidenttiä hänen pyrkimyksissään Paasikiven-Kekkosen linjalla jatkuvasti kehittämään Suomen ja Neuvostoliiton suhteita"...
...Ponomarev kysyi: "Eikö teidänkin mielestä, herra Leskinen, Nato ole tarpeeton?" Leskinen vastasi, että "ainakin Suomen kannalta arvosteltuna se on tarpeeton. Henkilökohtaisesti voin myös yhtyä siihen, että se yleisestikin ottaen on tarpeeton." -Se oli melkoinen myönnytys asevelisosialistilta, jonka Kekkonen oli edellisenä itsenäisyyspäivänä ylentänyt reservin majuriksi.
Ennen kotiinpaluuta Ponomarev kutsui Leskisen katsomaan vappuparaatia Punaiselle torille...
....Kun Leskinen kävi Tampereella kertomassa Neuvostoliiton matkoistaan, yleisömenestys ei ollut suuren suuri. Leskinen uhosi, miten helppoa Paasion on nyt mennä Neuvostoliittoon, kun saa [häneltä] hyviä ohjeita, miten siellä pitää käyttäytyä. "Tämähän oli tietenkin huvittanut vähänkin järkevämpiä tovereita", Kaihari raportoi Kekkoselle...
(Suoria lainauksia Lehtisen kirjasta)
Ilmeisesti Leskisen alkoholisoituminen aiheutti hänen henkisen terävyytensä katoamisen viime vuosinaan. Minusta on tärkeämpää olla oikeassa, kuin vallassa.
Sorsan aika osui otolliseen ajankohtaan Suomen kannalta. Talouspoliittisesti hän kasvoi vasta, hallitukset jätettyään 90-luvulla, jolloin rakensi porvarihallituksen pyynnöstä taloudelliset loivennuslistat suomalaisille. Ne valitettavasti torjuttiin ja muutokset tulivat rajumpina hieman myöhemmin. Sorsa oli kommunismiin myönteisesti suhtautunut sosialidemokraatti.
Lehtisen mukaan Leskinen oli ns. "tuurijuoppo". Raittiina kausinaan hän joi illallispöydissä mielenosoituksellisesti ryystäen maitoa lasistaan ja moitiskeli oluenjuojia juopporentuiksi.
Stadin kundi, Väinö Leskinen kuoli sydäkohtaukseen v.1972. Hän sai isketyksi viimeisiä vuosiaan sulostuttamaan nuoren vaimon (Astrid Gartz).
Leskinen oli toimen mies. Moskovan matka oli hänelle ominainen päähänpisto. Hän ei enää malttanut katsella sivusta. Paikan päällä hän ehkä vasta kunnolla tajusi mihin leikkiin oli ryhtynyt.
"Myöhemmin hän muisteli, että olo oli kuin koulupojalla rehtorin edessä", Lehtinen kirjoittaa.
Leskisen viimeisiä vuosia ei varmaan helpottanut se iva, jota hän puoluetovereidensa taholta kohtasi. Näistä selän takana puhujista ei olisi tuskin yhdestäkään ollut miestä menemään yksin Kremliin seisomaan silmätysten silloisen Neuvostoliiton mahtimiesten kanssa. Leskisen rohkea temppu kuitenkin teki tehtävänsä ja avasi portit demareille.
Ehkäpä Leskinen matkansa jälkeen ymmärsi paremmin myös Kekkosta. Miehet tekivät monta yhteistä matkaa Neuvostoliittoon Leskisen ministerivuosina. Mieleen on jäänyt sanomalehtikuva, jossa Leskinen seisoo lentokoneen rappusilla muovikassi kädessään eräältä vierailulta palatessaan.
Leskisen kuoleman aiheutti hänen kova perässähiihtotreeninsä meren jäällä Seurasaaren liepeillä. Hänen kuolemansa oli onneksi Isänmaalle, koska hän ei sitä koskaan oppinut tuntemaan.
Kekkosen ymmärtäminen oli Leskisen suurin virhe.
leskinenkö ei oppinut tuntemaan isänmaata?
ihanko totta?
mitä virhettä oli Kekkosen ymmärtämisessä?
Kovin kylmältä tosiaan tuntuu faxin tuomio. Siinä on sitä samaa jyrkkää asevelihenkeä joka pulpahti jälleen esille SDP:ssä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen.
Eivät Leskistä hänen Moskovan matkansa takia ivanneet "asevelitoverit" uskaltaneet sitä ennen päästää pihaustakaan. He nauttivat täysin rinnoin sen tuomista hedelmistä, -ministerin paikoista ja vallasta.
Leskisen kääntymys loi pohjan ja mahdollisuuden rakentaa SDP:lle nykyinen mahtiasema Suomen politiikassa. -Ei hän siitä eläessään kiitosta saanut.
On demarit melko typeriä.
Kekkosen ymmärtämisessä on se virhe, että ilman Kekkosta Suomi olisi länsimaisempi ja vauraampi yhteiskunta. Kekkonen taannutti Suomalaisen demokratian vuosikymmeniksi. Suomi oli vain väline Kekkosen henkilökohtaisten valtapyrkimysten tiellä. Se että agraaritaustainen Keskustapuolue on niin vahva Suomessa, todistaa Suomen olevan demokratian kehitysmaan.
Leskinen ymmärsi tämän vuosia, mutta sitten häneltä loppui usko ja alkoi henkilökohtainen nöyryytys.
Mm. demarien entinen puoluesihteeri ja monet muut urhoolliset kieltäytyivät nuolemasta valhetta, Kekkosta. Perustuslailliset perustettiin suomettumisen kulta-aikoina poikkeuslain jälkeen. Kekkonen kyykytti parlamentarismia. Kepulaisten naamat loistivat ja holkerit ja sorsat olivat halukkaita myötäjuoksijoita Suomen Itsenäisyyden nöyryyttävimpinä vuosina. Koivistokaan ei ollut järin häävi Presidentti, mutta korosti varsinkin presidenttiytensä alkuaikoina parlamentarismin tärkeyttä. Ihme, ettei Neuvostoliitto silloin hyökännyt Suomeen?
osa Venäjää.
Kumpi parempi. Suomettunut Suomi, vai Sosialisatisen Neuvostotasavallan osavaltio?
Minusta itsenäisyys, vaikka "rajoitettu" on parempi.
Eli Kekkonen luovi suomen asiat hyvin.