Uskoin ihmisestä hyvää.

Joutuisa ihminen

7

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näitä kepulaisia alkaa olla kohta linnassa ruuhkaksi asti. Voivat perustaa jonkun 4H kerhon ja alkaa istuttamaan kukkasia linnan pihalle. Syksyllä voi tulla ruuhkaa.

      • potut pottuina

        Perunoita. Pitäisi istuttaa perunoita. Korhonen voi vierailla asiantuntijana.


    • mielipidepanki

      Kokoomuksen Kanerva on hyvä ja vilpitön mies tietää Kanerva itse.

      • Hortonomiaa ym.

        Ike oli aikoinaan kuulema tuttu mies Tehtaankadulla?


    • Kassit pakattuna

      Luin tuossa pari uutista, joissa toisessa kerrottiin kassien olevan pakattuina, jos lähtö linnaan tulee. Toisesta uutisesta luin, ettei etsintäkuulutettua kassien pakkaajaa heti löytynytkään linnaan vietäväksi. Ei asiasta sen enempää, itselläni on kuitenkin passit ja tiketit matkustaa vaikka Etelä-Amerikkaan hyvällä omallatunnolla.

    • Linnan juhlaa

      Ei vankila paha paikka ole. Täyshoidossa kelpaa olla veronmaksajien kustannuksella.

    • termoskannu

      Tuollainen Merisalo on aina sitä(esim. puoluetta), mistä saa huijattua jotain itselleen.
      Oikea on osoitteensa nyt.(vankila)
      Mutta näkisin asia vain näin, että nyt hänellä on aikaa miettiä seuraavia siirtoja, kun politiikan saralta tuskin enää leipää tulee. Siis poliitiikkoja huijaamalla.
      Tuo Oinonen vaikutaa hyvältä ja hyväuskoiselta kohtelta tuollaisille merisaloille.
      Kyllä noille ketkuille aina hyväuskoisia huijattavia löytyy.
      Oinoselta pitäis ottaa kaikki luottamustoimet pois. Ei tuollaisella ole mitään kykyjä hoitaa muuta kuin niitä uskonasioitaan, ja onko hän niissäkin vain leipäpappina.

      Eikös se toinen koijari Yli-saunamäki ollut peräti Niinistölekkin vaalitöissä?

      Ketkuja koko eduskunta täynnä puolueisiin katsomatta.

      Demarit huusi avoimmuutta kutrkku suorana, ja kuten olemme huomanneet, niin se oli vain sitä demarikieltä, eli juuri päinvastaista kuin sanovat.

      Noin minä demuja luen, ja aina sattuu naulankantaan asiat tapahtuvaksi.
      Demarit puhu valettaa.
      Tänäänkin siitä oli todisteena vale ylioppilas Guzeniina. No eihän tuo ole vielä totta puhunut koskaan, joten hän on oikein varsinainen valetan taitaja. Urpilainen myöskin on mitä mahtavin.

      Keskusta näkyy olevan nousussa, vaikka kentällä onkin kahtamieltä kuntaliitoksista.
      Demut ja kokkaret näkyvät joka kunnassa puoltavan liitoksia, ja kepulaisistakin näkyy jokunen valtuutettu aina noin tekevän.
      Vasemmistoliiton kenttäväki näkyy vastustavan melko yksimielisesti, mutta mitäpä hyötyä noille siitä on, kun istuvat liitoshallituksessa.
      Ääniä yrittävät vain kerätä tuolla keinoin.
      Kansalaiset ovat tyhmät päättäjänsä äänestäneet, joten kärsikööt myös, kun ovat ollet hälläväliälinjalla, että ketä valtuuustoisssa ja eduskunnassa on.
      luulen että nyt kansa alkaa kiinnostumaan hieman enemmän, mutta nyt se on turha, kun lähipäätöksien teko siirtyykin huisin nevadaan.
      Eli turha enää rypistellä, kun on jo housuissa. Aivan valtavalla kiireellä noita liitoksia painostetaan tekemään. luulen että korruptio jyllää kuisseissa suurempana kuin koskaan historiamme aikana.

      Korruptio se ilmeisesti esti tuonkin vanhustenhoitosysteemin saattamista laiksi.
      Sillä nääs annetaan yksityisille yrityksille helpotusta, kun ei tarvo palkata lisää henkilöstöä.
      Guzeniina on kiero valehtelija perälautoineen.
      Maamme on rikollisten hallitsema, sanon minä.

      Eduskunnasta pitäis heittää ulos kaikki, joilla on rikollisuus tausta, tai syyllistyy johonkin kähmintään edustaja-aikanaan. Ei mitään pitkiä oikeuskäsittelyjuttuja saisi odotella edustajana, van ulos siksiaikaa, ja varamies tilalle.
      minusta kanerva pitäisi hyllyttää siksiaikaa, kun asia on tuomioistuinten käsittelyssä.
      hyllytettiinhän Hirvisaarikin. Ei muuta kuin aina rötöktelijä jäähyaitoon, ulos eduskunnasta, ja ilman palkkaa.
      Tosin tuon Hirvisaarenhan laittoi omat tuulettumaan.

      Kuri noille ketkuille on saatava. Kansalta menee usko ja luottamus päättäjiin, ja siinä samalla mene myöskin äänestyhalut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe