Onko TOINEN KUOLEMA lopullinen elämän menetys?

Kyllä, kun jumalaton ihminen on saanut lopullisen rangaistuksen TEKOJENSA mukaan, niin hän sammuu kuin kynttilä, kun Jumala ottaa häneltä eläväksi tekevän henkensä pois, hän on kuollut, ilman elämää ei kukaan voi enää olaa millääntasolla tietoisessa tilassa.

Sitäpaitsi hänet on pyyhitty pois jopa Jumalan muistista, HÄNTÄ EI YKSINKERTAISESTI ENÄÄ OLE, vaan hän on kuollut, kadottettu iankaikkisesti.

H e l v e t t i on TOINEN KUOLEMA, eli jumalaton, joka sinne joutuu, kärsii niinkauan mitä hänen tekonsa edellyttävät, koska Raamatun sana todistaa että jokainen saa yksilöllisen rangaistuksen, siis TEKOJENSA mukaan ja sitten Jumala vetää hänestä lopullisesti pois henkensä ja iminen kuolee TOISEN KUOLEMAN.

Jos niin ei olisi, niin eihän se olisi TOINEN KUOLEMA, vaan toinen elämä.

KUOLLEET EIVÄT TIEDÄ MITÄÄN: koska heissä ei ole elämää, siis tietoisuutta, tuskaa voi tuntea vain niinkauan kun on elossa.

Raamattu sanoo että kuolleet (ilman elämää olevat) eivät tiedä mitään. Miten voisivatkaan tietää, kun eivät ole elossa, eli tietoisessa tilassa?
1691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Parhaat perustelut tähän saakka!

Äänestä

Näinhän se raamatun sanan mukaan on.

Äänestä

Onpa siinä oikeustaju mennyt vähän pieleen Jumalalla.

Miksi rangaista kuolemalla sen jälkeen kun rangaistus on kärsitty? Sehän olisi sama kuin jos saat parkkisakon, niin eräpäivän jälkeen tulee teloittaja tappamaan sinut. Melko stupidon vetaisit hatusta.

Sitten jos oikeasti ja tosissaan uskookin Jeesukseen kuolinvuoteella ja on elämänsä aikana tappanut miljoona lasta, ei joudu helvettiin, vaan suoraan pikajunalla taivaaseen. Ei mitään järkeä.

Äänestä
  • "Pari epäkohtaa":lle! Miksi sinä vääristelet,etkö osaa lukea?

    >>>Sitten jos oikeasti ja tosissaan uskookin Jeesukseen kuolinvuoteella ja on elämänsä aikana tappanut miljoona lasta, ei joudu helvettiin, vaan suoraan pikajunalla taivaaseen. Ei mitään järkeä.

    Äänestä

  • Usko Raamatun sanaa kirjoitti:

    "Pari epäkohtaa":lle! Miksi sinä vääristelet,etkö osaa lukea?

    >>>Sitten jos oikeasti ja tosissaan uskookin Jeesukseen kuolinvuoteella ja on elämänsä aikana tappanut miljoona lasta, ei joudu helvettiin, vaan suoraan pikajunalla taivaaseen. Ei mitään järkeä.

    Älä höpise; käytä vähän järkeäkin, kun yrität selvitellä kysymystä. " pari epäkohtaa " on aivan oikeassa', ihminen kärsii oikeuden mukaisen tuomion jo täällä ajassa fysiikassaan, jossa hän on suorittanut rangaistavan tekonsa, sillä omatunto, eli Jumala ei jätä häntä ennenkuin "velka on maksettu", se on luonnon elämän laki ja siinä ilmenee Jumalan oikeuden tajunta.

    Äänestä

  • ravistelija 7! kirjoitti:

    Järki ei ole ratkaisevaa uskonasioissa, vaan usko Raamatun sanaan, sillä "Näin sanoo Raamattu": ( Ilm. 20: 12, 13, 14.)

    12 "Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, "TEKOJENSA MUKAAN".

    13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.

    14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.

    15 Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen."

    Äänestä

  • Kristuksessa kirjoitti:

    Ilm. 20: 13 .......,"kukin TEKOJENSA mukaan."

    Äänestä

  • "Pari epäkohtaa"...meidän tulee perustaa kaikki Raamattuun.Jumala on valinnut meidän aikalaisillemme Raamatun kanavaksi jonka kautta Hän selvittää meille asiat.Raamatussa sanotaan selkeesti,että ne jotka ei pelastu,jotka ei vastaanota Jeesusta Vapahtajaksi,eikä luovu synneistään,joutuu helvettiin,tuliseen järveen.
    Ilmestyskirjassa taas helvetistä puhutaan 4 kertaa toisena kuolemana.Ja että "tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät....ei sanota:kuluttaa heitä vaan kuluttaa heidät....eli tää ilmaisu selkeesti kertoo että tuli polttaa heidät kokonaan,olemattomiin ."
    Jumala on kaikessa oikeudenmukainen...myös helvetin rangaistuksessa....jokainen sinne joutuva joutuu kärsiin omien pahojen tekojen mukaisen rangaistuksen ja sitten kuolee lopullisesti.Ikuinen helvetti-oppi ,jota jotkut opettavat,ei oo Raamatusta vaan...ylätys yllätys:koraanista,joka väittää kaikkien kristittyjenkin sinne joutuvan
    .Raamattu ei missään kohdin opeta ikuisesti palavaa helvettiä.....muutamat kohdat....aion/aionios sanasta on käännetty hieman väärin tarkoittaan ikuista aikaa,ja näistä vois huolimattomalla luvulla ja mielikuvituksella saada jonkinlaisen kuvan ikuisesta helvetistä...mutta mikään kohta ei suoraan opeta ikuista helvettiä...suurin osa helvettikohdista sanoo suoraan helvetin olevan täystuho ja hävitys tulisessa järvessä(varsinkin alkukielen mukaan).....
    ikuinen helvettioppi on sadismia,meidän Jumalamme ei oo sadisti vaan rakastava ,oikeudenmukainen Isä.Paholainen on keksinyt ikuisenhelvettiopin mustamaalatakseen Jumalaa.

    Äänestä

  • ravistelija 7! kirjoitti:

    Älä höpise; käytä vähän järkeäkin, kun yrität selvitellä kysymystä. " pari epäkohtaa " on aivan oikeassa', ihminen kärsii oikeuden mukaisen tuomion jo täällä ajassa fysiikassaan, jossa hän on suorittanut rangaistavan tekonsa, sillä omatunto, eli Jumala ei jätä häntä ennenkuin "velka on maksettu", se on luonnon elämän laki ja siinä ilmenee Jumalan oikeuden tajunta.

    Katsos "ravistelija 7!.."näin se on - AINOA jolla on kuolemattomuus on Jumala - eikä kukaan joka ei elä Jumalan tahdossa voi saada iankaikkista elämää Häneltä.
    Jumalan tahto on oikeudenmukaisuus ja rakkaus ja joka ei niissä halua elää ei VOI elää ikuisesti - koska Jumalan tahto on ainoa elämäntapa jossa on iankaikkinen elämä.
    Siis epäoikeudenmukaisuus ja rakkaudettomuus johtaa AINA kuolemaan - kuka sitten elämänsä niihin sitookin - epäoikeudenmukaisuus on syntiä.

    Siis vain ne jotka haluavat oikeudenmukaisuutta rakkaudessa VOIvat saada iankaikkisen elämän Jeesuksen lunastuksen kautta..

    uskoo sen sitten tai ei ..

    Äänestä

elämän puusta, joka Uudessa Maassa, saavat syödä pelastetut.

Äänestä

ALOITTAJA EPÄVARMANA UJOSTI KYSELI:

## Onko TOINEN KUOLEMA lopullinen elämän menetys? ##

Jeesus tykkää siitä, että ihminen ei pidä mitään itsestään selvänä vaan kyselee.
Neuvoisin, että älä tosiaankaan ota riskiä, sillä Jeesuskäyttää varsin vahvoja sanoja, koettaessaan varoittaa väärästä valinnasta . . .

Matt. 18:8
Jos kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois.
Onhan parempi, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset sisälle elämään,
kuin että sinut molemmat kädet ja jalat tallella heitetään ikuiseen tuleen.

Jos jumalaton kokee vain ihanaan kuoloon nukkumisen, ei olisi mitään väliä, onko kuollessa ollut kaikki jäsenet tallella. Jeesus korostaa sitä, että helvettiin joutuminen on joka tapauksessa niin rankka takaisku, että parempi on vaikka itsensä rikki raatelemana päästä taivaaseen.

antti

Äänestä
  • Luin Anttin kirjoituksen..huomatkaa mitä Antti kirjoitti:
    "Jos jumalaton kokee vain ihanaan kuoloon nukkumisen.." ..

    Haloo - minä jolle on >elämä< pääasia - jos menettäisin iankaikkisen elämän en kutsuisi kuolemaa siis elämän loppua "ihanaksi uneksi" - päin vastoin se on "ihanan elämän" menetys - elämän joka olisi voinut säilyä Jumalan luona .. ikuisesti .. jos olisin kuunnellut mitä Hän Sanassaan opettaa meille..

    alex

    Äänestä

  • UPDATE_9772038 kirjoitti:

    Luin Anttin kirjoituksen..huomatkaa mitä Antti kirjoitti:
    "Jos jumalaton kokee vain ihanaan kuoloon nukkumisen.." ..

    Haloo - minä jolle on >elämä< pääasia - jos menettäisin iankaikkisen elämän en kutsuisi kuolemaa siis elämän loppua "ihanaksi uneksi" - päin vastoin se on "ihanan elämän" menetys - elämän joka olisi voinut säilyä Jumalan luona .. ikuisesti .. jos olisin kuunnellut mitä Hän Sanassaan opettaa meille..

    alex

    Eikö olekin surullista, että jollakin on niin negatiivinen asenne elämään, että hän suorastan ihannoi kuolemaa.

    Äänestä

MIKS IPELKÄMME KUOLEMAA VAIKKA SE MUKA ON VAIN TYHJIIN RAUKEAMISTA ?

Ainoa kielenakntimia herkistävä aihe näyttää alati tällä palstalla olevan tuo, että ihminen raukeaa tyhjiin ja on vaivoista vapaa ikuisesti, jos kuolee jumalattomana.

On kuitenkin syytä muistaa, että Raamattu varoittaa jumalattoman olevan vaivoista vapaa kuolemaansa ASTI ! Sitten seuraa rangaistuksen paikka !!
Kauhistuttavaa !!!

Ps. 73:4 Sillä he ovat vaivoista vapaat kuolemaansa asti,
he ovat voimakkaat ja lihavat.

Hepr. 9:27
Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen,
mutta senjälkeen tulee tuomio,

Dan. 12:2
Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

Ei minua harppujen soittaminen saati sitten kuuleminen iankaikkisesta iankaikkiseen jaksa kiinnostaa, mutta minua kiinnostaa välttää helvetin kauhut Jeesukseen Kristukseen kätkettynä.

Ei senpuoleen - tärkeintä on Herrani LÄSNÄOLO, paikka ei niin tärkee oo mulle.

Ps. 139:8
Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä;
jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä.

antti

Äänestä
  • Antti, etko sinä luota Jumalan oikeudenmukaisuuteen, miksi aina muutat TEKOJENSA MUKAAN rangaistuksen tyhjiin raukeamiseksi. Tuollainen on valheellista todistamista.

    Aloittaja kirjoitti näin:

    >>Raamatun sana todistaa että jokainen saa yksilöllisen rangaistuksen, siis TEKOJENSA mukaan ja sitten Jumala vetää hänestä lopullisesti pois henkensä ja iminen kuolee TOISEN KUOLEMAN.

    Jos niin ei olisi, niin eihän se olisi TOINEN KUOLEMA, vaan toinen elämä.

    KUOLLEET EIVÄT TIEDÄ MITÄÄN: koska heissä ei ole elämää, siis tietoisuutta, tuskaa voi tuntea vain niinkauan kun on elossa.

    Äänestä

## miksi aina muutat TEKOJENSA MUKAAN rangaistuksen tyhjiin raukeamiseksi. ##

Taidanpa kuitenkin olla juuri niitä, jotka EIVÄT puh utyhjiin raukeamisesta, vaan
ymmärtävät, että ihminen saa tekojensa mukaan! Sitä saa mitä kylvää. Esim. Adolf Hitlerin arvelen joutuvan helvetissä kokevan väkivaltaistakuolemaa vastaavat kauhut ja kivut noin 6 miljoonaa kertaa.

Väite että kuolleet eivät tuntisi ja tietäisi ja kokisi mitään, on tuulesta temmattu.
Sillä Danielkin puhuu iankaikkisesta kauhusta, joka varmasti on enemmän kuin silmänräpäys.

Meidän ei kannata sokeasti tuudittautua siihen, että kuolema olisi ikuista unta!

Hepr. 9:27
Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen,
mutta senjälkeen tulee tuomio,

ON kahdenlaista ikiaikaisuutta, kahdenlaista kohtaloa iäisyyden puolella.
Valitse olla Jeesuksen kanssa, älä päätä olla ilman Häntä, irti Hänestä.

Jes. 34:10
Ei sammu se yöllä eikä päivällä, iäti nousee siitä savu;
se on oleva raunioina polvesta polveen,
ei kulje siellä kukaan, iankaikkisesta iankaikkiseen.

Jer. 7:7
niin minä annan teidän asua tässä paikassa, maassa,
jonka minä olen antanut teidän isillenne, iankaikkisesta iankaikkiseen.

Dan. 12:2
Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät,
toiset iankaikkiseen elämään,
toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

Minulle sopisi aivan hyvin, että kaikki pääsisivät Taivaaaseen, mutta kun ei.

Ps. 139:24
Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä,
niin johdata minut iankaikkiselle tielle.

Matt. 25:46
Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen,
mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

Kannattaa kadottaa itsekäs elämäntyyli ja sallia sensijaan Jeesuksen toimia
kauttasi! :
Joh. 12:25
Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka
vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä
sen iankaikkiseen elämään.

Tahdotko että sinua rangaistaan iät ja ajat, vai tahdotko, että lääkitään ainiaan?

antti

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kristuksessa kirjoitti:

Kyllä, kun jumalaton ihminen on saanut lopullisen rangaistuksen TEKOJENSA mukaan, niin hän sammuu kuin kynttilä, kun Jumala ottaa häneltä eläväksi tekevän henkensä pois, hän on kuollut, ilman elämää ei kukaan voi enää olaa millääntasolla tietoisessa tilassa.

Sitäpaitsi hänet on pyyhitty pois jopa Jumalan muistista, HÄNTÄ EI YKSINKERTAISESTI ENÄÄ OLE, vaan hän on kuollut, kadottettu iankaikkisesti.

H e l v e t t i on TOINEN KUOLEMA, eli jumalaton, joka sinne joutuu, kärsii niinkauan mitä hänen tekonsa edellyttävät, koska Raamatun sana todistaa että jokainen saa yksilöllisen rangaistuksen, siis TEKOJENSA mukaan ja sitten Jumala vetää hänestä lopullisesti pois henkensä ja iminen kuolee TOISEN KUOLEMAN.

Jos niin ei olisi, niin eihän se olisi TOINEN KUOLEMA, vaan toinen elämä.

KUOLLEET EIVÄT TIEDÄ MITÄÄN: koska heissä ei ole elämää, siis tietoisuutta, tuskaa voi tuntea vain niinkauan kun on elossa.

Raamattu sanoo että kuolleet (ilman elämää olevat) eivät tiedä mitään. Miten voisivatkaan tietää, kun eivät ole elossa, eli tietoisessa tilassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu