Kirjoitinkin jo neurologia-puolelle tästä aiheesta, mutta mulla on kauhea kiire saada vastauksia, joten kirjoitan nyt tännekin.
Olen siis 21-vuotias perusterve ja normaalipainoinen tyttö. En ole koskaan sairastanut mitään vakavaa. Minulla on lääkärissä todettu matala verenpaine (ja lääkäri kyselikin, eikö mua koskaan huimaa). Joskus on ollut näitä perushumahduksia, että ylös noustessa veri katoaa päästä, pimenee ja pyörryttää. Koskaan en ole pyörtynyt tai kaatunut, mutta ääniharhoja on ollut. Tämä käsittääkseni on ollut normaalia, ja siskollani on ollut hyvin samanlaisia kohtauksia.
Huolestuin kuitenkin lukiessani aivokasvaimen oireista. Viime syksynä makasin mahallani lattialla, kun kirjoitin jotain. Nousin nopeasti ylös kurottaakseni ylähyllylle. Tällöin veri pakeni jälleen päästä ja päässä surisi ja huimasi (niin kuin yleensä käy tällaisissa tilanteissa). Uusi oire kuitenkin oli eräänlainen tärinä ja polvien notkahtelu; se oli melkein kuin kouristelua. En kuitenkaan kaatunut, en purrut kieleeni, eikä mikään muukaan viitannut esim. epilepsiakohtaukseen.
Säikähdin kuitenkin, kun luin, että epilepsiakohtaus aikuisella viittaa lähes aina aivokasvaimeen. Mietin, jos omalla kohdallani kyse olikin epilepsiakohtauksesta, joka siis viittaisi kasvaimeen. Kohtaus ei ole koskaan toistunut.
Muita oireita minulla ei ole lukuun ottamatta lievää päänsärkyä, jonka olen ajatellut johtuvan isosta stressistä sekä huonosta ryhdistä ja hartioiden jännittämisestä. Minulle on myös määrätty silmälasit, mutta en käytä niitä, sillä koen näkeväni riittävän hyvin.
Voisiko kyse olla vain matalasta verenpaineesta? Tiedän, että nopeasti ylös noustessa veri "voi jäädä jalkoihin", jolloin jopa pyörtyily on yleistä. Mutta pelkään silti, että kyseessä onkin kasvain.
Toivon nopeasti mielipiteitä!

Vastaukset 1
Vanhimmat
...Tai sitten liian korkea verenpaine.
Itselläni on kaksi vuotta ollut, huimausta,näköhäiriöitä ym.
Verenpaineeni tai siis alapaine huitelee ties missä,nyt on lääkitys ja paine heittelehtii.
Käy lääkärissä,minulla oli jatkuva päänsärky,huimausta,väsymystä.ym.....
noh, syy siihenkin selvisi aivorungon syöpä.Kortisoni vie aivopanetta alas, verenpainelääkitys paineet kohdilleen. Sädehoito alkaa toukokuussa.Mut kaks vuotta täs on menty.