YK-liiton julistus!
5
69
Vastaukset
- Selvyyden vuoksi
sinun kannattaisi kertoa, että sinä et ole noiden ajatusten takana. Olet selvästi tuonut esille, että Hamasin hallinto edustaa palestiinalaisia. Heidän johtajansa on juuri todennut, että mitkään sopimukset Israelin kanssa eivät ole sitovia. Kumpa kaltaisesi militarismin ihannoijat vihdoinkin poistuisivat, niin kahden valtion ratkaisu olisi askelen lähempänä.
Lauselma on osin täysin järjetöntä sanan pyörittelyä. Aluksi vaaditaa gazalaisille vapaata likkumisoikeutta, mutta ei kerrota mihin. Egyptiinkö? Seuraavaksi vaaditaankin valvonnan tiukentamista, jotta Gazaan ei kulkeutuisi lisää aseita.- KTS (Ei kirj.)
Eihän Hamas edusta kuin lähinnä Gazan asukkaita.
On muitakin alueita ja puolueita.
Töks! Töks! Töks! - Edustaa
KTS (Ei kirj.) kirjoitti:
Eihän Hamas edusta kuin lähinnä Gazan asukkaita.
On muitakin alueita ja puolueita.
Töks! Töks! Töks!tosiaan Gazaa. Mutta sinun mielestäsi Hamas edustaa palestiinalaisia, koska se on valittu vaaleilla. Tämän olet tuonut esille moneen kertaan.
Yrität lopuksi olla taas ylimielinen ja väheksyä toista osapuolta. Olisikohan sinun aiheellista julkisesti kääntää takkia ja myöntää, että militaristisen terroristijärjestön tukeminen on ollut sinulta täysin väärä teko? Te militaristit jäättä kuitenkin tappiolle. Rauha saavutetaan neuvotteluilla.
- aito israelson
Gazan alue tulee olemaan osa Palestiinan valtiota, jota ei tietenkään voi perustaa ennen kuin on varmaa ettei raketteja lentele joka puolelle Israelia samaan tapaan kuin niitä nyt tulee Gazasta.
Palestiinalaiset voisivat vihdoin mettiä, ja kerta kaikkiaan tehdä selväksi ,kumpaa todella haluavat, Israelin tuhoa vain oman valtion tuloa.Molempia eivät saa.- KTS (Ei kirj.)
Hamasin raketeissa on tulitauon aikana pressut päällä ja lukot taskussa.
Jos jotain vielä lentää, ne on yksittäisiä villejä ryhmiä...
Tää on myönnetty jo Tel Avivis...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961515- 541043
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403911- 163890
- 56743
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 57641
- 76632