Kulttuurimarxismi ja Frankfurtin koulukunta

Klassinen taloudellinen marxismi käsittää luokkataistelun tuotantovälineiden ja omistussuhteiden eli proletariaatin (työväen) ja työnantajien (riistäjien) välisenä luokkataisteluna, jonka mukaan huomio on kiinnitettävä aineellisiin tekijöihin: tuotantovälineisiin ja omistussuhteisiin. Marx kutsui tätä materialistiseksi historiankäsitykseksi. Sen sijaan, kulttuurimarxismin mukaan kulttuuria hallitsee hallitseva luokka eli kulttuurihegemonia, joka vaikuttaa (manipuloi) käsitystä normeista, asenteista ja näkemyksistä ja määrittelee oman maailmankuvansa mukaan käsitystä oikeasta ja väärästä yhteiskunnassa.

Kärjistettynä, hallitsevan luokan maailmankuva asettaa aina yhteiskunnalliset normit, jonka tuloksena kulttuuria on hierarkinen epätasa-arvoinen struktuuri, joka sortaa vähemmistöjä. Antonio Gramsci kutsui tätä myös nimityksellä kulttuuriylivalta.

Kuten kaikessa marxilaisuudessa, luokkatietoisuus on keskeinen elementti teoriassa. Ajatuksena on sama “riistäjät vastaan riistetyt” dialektiikka, josta seuraa aina syklinomaisesti vallankumous, eli riistetyt nousevat itse kapinaan ja syöksevät itse ylivallan vallasta, jonka jälkeen voidaan vasta lähestyä täydellistä ja tasa-arvoista utopiayhteiskuntaa. Tasa-arvo on kulttuurimarxismin yksi keskeisin vaatimus, aivan kuten klassisessa taloudellisessa marxismissa. Luonteeltaan teoria pyrkii radikaaliin vallitsevan inversioon ja sosiaaliseen vallankumoukseen riistävästä kulttuuriylivallasta.

“Naiset ovat miesten sortamia, seksuaalivähemmistöt ovat "heteronormatiivisuuden" sortamia ja tummaihoiset ovat valkoihoisten sortamia” (Martha E. Gimenez teoksessaan Marxism and Class, Gender and Race: Rethinking the Trilogy)

Tunnettu italialaiskommunisti Antonio Gramsci oli kulttuurihegemonian käsitteen edelläkävijä. Filosofinen ja sosiologinen termi “kulttuurihegemonia” tulee kreikankielen sanasta hegemony (johtajuus, sääntö, ylivalta, hallitseminen).

Gramscin mukaan “eliitit hallitsevat kansalaisia “ideologioiden” avulla, eivät nojaamalla fyysiseen väkivaltaan. Termillä “ideologia” Gramsci viittaa yhteiskunnalliseen opinjärjestelmään arvoista ja asenteista. Gramscin käsitys “kulttuuriylivallasta” pohjautuu pitkälti Marxin taloudelliseen luokka-analyysiin, jonka hän sovelsi yhteiskuntaluokkiin. Kulttuurimarxismi on siis toisinsanoen taloudellisista termeistä yhteiskunnallisiin termeihin käännettyä marxismia. Pyrkimys parempaan, tasa-arvoisempaan tulevaisuuteen on keskeinen vaatimus.

Frankfurtin koulukunta on tullut tunnetuksi Marxilaisen kriittisen yhteiskuntateorian uudelleenkehittäjänä, joka tunnetaan modernimmin myös nimellä poliittinen korrektius. Kriittinen yhteiskuntateoria on näkemys siitä, että kultuurissa jokin asia on aina suhteellinen johonkin toiseen seikkaan nähden tai tällaisesta riippuvainen. Kyse on siis kultuurisesta relativismista.

Horkheimer tarkoitti kriittisellä teorialla yhteiskuntateoriaa “joka kritisoi ja pyrkii muuttamaan yhteiskuntaa kokonaisuutena”. Näin kriittinen teoria on vastakkainen asetelma perinteiselle yhteiskuntateorialle, joka “pyrkii ainoastaan ymmärtämään tai selittämään yhteiskuntaa ja sitä kautta tukemaan vallitsevaa järjestystä”. Siinäkin keskeisenä vaatimuksena on ajatus muutoksesta ja tasa-arvoisemmasta yhteiskunnasta. Modernimmin käsitys kuvastaa poliittista korrektiutta.

Poliittinen korrektius teoriassaan pyrkii olemaan loukkaamatta ketään, mikä on kaiken kaikkiaan hyvin ristiriitainen lähtökohta sananvapaudessa. Se myötäilee vähemmistöjä, eikä se käsitä yhteisymmärrystä sen nojalla, että se vältelee kaikkea vähemmistöjä loukkaavaa kielenkäyttöä. Käytännössä se merkitsee vähemmistön diktatuuria. Poliittisen korrektiuden mukaan vähemmistöt on otettava erityisellä tavalla huomioon. Poliittinen korrektius pyrkii välttämään kaikkea sellaista kielenkäyttöä, joka saattaisi aiheuttaa pahennusta tai haittaa yhteiskunnan vähemmistöille. Tavalla tai toisella poliittinen korrektius on luonteeltaan itsesensuurin mekanismi. Ajatus pelosta sanoa tai varoa mitä ajattelee, ajatus rajoittuneisuudesta, kaiken moisesta säännöstelystä mikä rajoittaa ja luo pelkoa sananvapauden ympärille, on ominaista suljetuille yhteiskunnille ja diktatuureille. Tähän poliittinen korrektius pyrkii. Se luo rajoittuneisuutta ja suljettua ilmapiiriä sananvapauden ympärille.

Kommunismi ei ole kuollut ja sen leviämistä länsimaihin ei ole kyetty estämään - se on kotiovellamme, aivan silmiemme edessä, erona vain uudet vaatteet päällä. Bolsevismi elää yhä elinvoimaisemmin kuin koskaan ennen.