Raskauden keskeytyminen ja sen vaiheet omalla kohdallani.

Hei Möntti,

Luin viestisi ja ainut mitä voin sanoa on - I've been there I've seen that.

Minulla on yksi lapsi, hänen jälkeen useampi km/ulkopuolinen. Nyt olen jo niin vanha että uuden miehen kanssa en edes halua raskautua (vaikka hän sitä haluaisi)

Sain juuri keskenmenon rv 12 5. Sairaalassa ei tehty lääkkellistä tyhjennystä tai kaavintaa. Viisi päivää kesti kohduntyhjentyminen kotona kipujen, kyynelien ja surun kanssa. Lapsi olisi ollut toivottu ja kaikki suunnitelmat tulevalle vauvalle kerkesin suunnitella.
Menetin tulevan lapseni ja siihen liittyvä suru on niin kauheaa, ettei sellaisia tunteita tiedä olevan, ennenkuin tälläistä kokee.
Voimia kaikille keskenmenon saaneille!!!

Tunnen tuskan. Eilen mentiin ensimmäiseen ultraan ja ruudulla näkyi pieni ihminen. Viikkoja piti olla 11 4. Pelko oli ollut takaraivossa ja se sai päätöksen kätilön todetessa ettei sykettä ole. Pieni rakas oli kuollut 10 4. Tätä tuskaa ei voi mitata millään. Sain tyhjennyslääkkeet kotiin ja otin ne kotona klo 16.00. 21.00 supistukset olivat hirveät ja pieni vauva syntyi. Ei mennyt vessanpönttöön, koska käteni sattui juuri olemaan alhaalla, kun vauva tuli pois. NIin pieni ja niin täydellinen sormineen ja pienine varpaineen. Verta tuli kuin hanasta. Itku ja menetyksen tuska järjetön. Suihkussa pyörryin ja heräsin lattialta pää ja olkapää kipeänä. Tänä aamuna toivoin, että kaikki olisi pahaa unta. Mutta ei. Ei se ole unta. Pieni ei jaksanut, pystynyt elämään. Itsesyytökset käyvät mielessä, vaikka tiedän ettei olisi voinut estää. Sanoja kuvailemaan sitä tuskaa ei ole. Verenvuoto on heikentynyt. Eilen tuli suuria hyytymiä vauvan syntymän jälkeen ja suihkuun syntyi istukka. Pieni ihminen nukkuu pihalla, ruusujen alla. Ikävä on sanaton.

Voimia sinulle 2p 1enkeli! Käyt juuri samaa vaihetta, kuin minäkin. Viimeiset palat tuli kohdusta ulos vasta tällä viikolla, vaikka keskenmeno alkoi viime viikolla.
Minua jäi harmittamaan pienen vauvan syntymä wc - pönttöön. Näky oli niin hirveä - pikkuinen kellui pöntön vedessä ja erotin pään, sekä selän. Menin niin hirveään paniikkiin, että vedin pöntön ja sitä en ikinä unohda, kun se siinä pyöri veren seassa ennen huuhtoumista.
Jälkeenpäin ajattelin, että olisin halunnut nostaa sen sieltä ja haudata. Tai olisi edes syntynyt sairaalaan, niin olisi saanut arvokkaamman lähdön. Mutta mitään en voi enää muuttaa, tapahtunut täytyy hyväksyä ja jäljelle jää niin syvä suru. Nyt olen miettinyt syitä, mutta ei sekään auta, kun syy voi olla missä vaan. Tämä suru tuntuu liian suurelta ja kesäkin pitäisi olla iloista aikaa... Mutta ei, nyt tämä kesä menee surussa.....