Kansan poliitikko?

Tuleva poliitikko

Suomessa on useita rangaistusasioita joita halutaan muuttaa. Kun erittäin moni kansalainen rupeaa ajamaan näitä vaatimuksia niin niillä on mahdollisuus vaikuttaakkin.

Vankeinhoidossa tulisi enemmän ajatella sitä minkä rikoksen henkilö on tehnyt ja sen mukaan muokata vankilan "herkkuja". Sakkovankiloita on karsittu tässä lähiaikoina. Esimerkiksi niiden tulisi olla erityisen surkeita jotta ihmiset ymmärtäisivät ettei niiden sakkojen keräily kannata tai kännissä riehuminen on turhaa. Pitkäaikais Pitkäaikaisvangit joiden rangaistukseen ei liity toisten ihmisten satuttamista, (nettihuijarit, ryöstöt, veronkiertäjät tms). Heidän vankilansa tulisi olla ihan hyvät. Taas ne jotka ovat tehneet henkirikoksen tulisi istua RANGAISTUKSENSA. Heidän elämäänsä rajoitettaisiin suuresti, miksi antaa vangille televisio kun kirja on yhtä hyvä. Miksi antaa jousipatja kun vaahtomuovi käy. Seksuaalirikollisten, rikollisten jotka ovat tehneet rikoksen joka aiheuttaa kovia henkisiä ongelmia tulee istua erilaisessa vankilassa. Heidän halujaan tulee tukahduttaa ja hoitaa erityisem hyvin.

Rangaistusajat, jos pienrikos vankilat on karuja niin niiden aikaa voidaan lyhentää. Seksuaalirikolliset (raiskaajat tms.) pitää hoitaa ensin kuin heidät päästetään takaisin. Pedofiilit ovat erittäin vaikeita todistaa ja kun tälläinen tapahtuu tulee siitä seurata kunnon rangaistukset. Muualla heidät piestään Suomessa he katselevat televisiota pikkulapsia samalla tyydyttäen itseään.

Vanhustenhoito, sallitaan eutanasia ja nostetaan hoitajien palkkoja. Tälläkin hetkellä suomen hoitokodeissa on henkilöitä jotka haluaisivat siirtyä pois. Ja kun vanhusten hoidon koulutusta lyhennettäisiin ja työnaikaisia kursseja tuotaisiin lisää saataisiin työvoimaa. Kesätyöntekijät (alle 18v) ovat halpaa ja hy
hyödyllistä työvoimaa.

Olisihan niitä asioita joihin ottaa kantaa. Otan mielelläni vastaan kysymyksiä joihin vastaan. Nämä olivat esimerkkejä eikä ne ole koko systeemi joten älkää ottako ylikriittisesti vaan esittäkää rakentavia kysymyksiä älkääkä olko kuin juntit.

Kiitos.

0

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        172
        1137
      2. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        132
        857
      3. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        84
        793
      4. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        738
      5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        37
        551
      6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

        Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
        Ikävä
        55
        549
      7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

        Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
        Maailman menoa
        296
        538
      8. Martinan tarve valehdella.

        Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
        Kotimaiset julkkisjuorut
        215
        489
      9. Rakastan sinua

        Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
        Ikävä
        49
        487
      10. Pakkomielle

        Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
        Ikävä
        45
        482
      Aihe