Stadin Tähden portsari joutui painimaan vessaseksiä harrastaneen pariskunnan kanssa.
Stadin Tähden portsari joutui painimaan vessaseksiä harrastaneen pariskunnan kanssa. (JYRKI VESA)
Poikkeuksellinen ravintolatappelu sattui helsinkiläisessä ravintola Stadin Tähdessä helmikuun puolivälissä.
Kolmissakymmenissä oleva nainen ja viitisen vuotta nuorempi mies olivat jo illan aikana herättäneet ravintolan henkilökunnan huomion.
Kello kahden ja valomerkin jälkeen ravintolan portsari alkoi ihmetellä, mihin pariskunta oli häipynyt. Hän lähti narikasta kierrokselle tarkistaakseen tilanteen.
Portsari suuntasi tanssilattian ja pelikoneiden taakse tarkistamaan wc-tiloja. Naisille ja invalideille tarkoitettu vessa ei ollut lukossa, joten hän avasi oven.
"Kadonneiden" mysteeri selvisi hetkessä: pariskunta harrasti seksiä vessanpöntön päällä.
Kävi kimppuun
- Sanoin heille, että annan hetken aikaa pukea ja sitten pihalle, yllätyslöydön tehnyt portsari kertoo.
Kun hän palasi narikkaan, mies tunkeutui tiskin taakse hakemaan takkiaan.
- Sanoin, että tänne eivät asiakkaat tule. Lähdin kuljettamaan häntä pihalle.
Kun portsari ravintolan ulkopuolella irrotti otteensa miehestä, tämä kävi heti hänen kimppuunsa. Nainen riensi seksikumppaninsa avuksi ja yritti lyödä ja potkia portsaria päähän.
Järjestyksenvalvoja sai kuitenkin tässä vaiheessa tilanteen hallintaan.
- Annoin heille mahdollisuuden lähteä niin, etten soittaisi poliisia. Nainen ei kuitenkaan suostunut lähtemään, joten rupesin kantamaan häntä pihalle. Silloin taas mies kävi kimppuuni, portsari kertoo.
Sakot tulivat
Nyt ravintolan vastaava tuli portsarin avuksi ja baarista soitettiin poliisille. Riehunut pariskunta pidettiin aloillaan poliisin tuloon saakka.
- Poliisit veivät heidät mennessään. En ole heitä ennen nähnyt, enkä aio enää sisään päästää, portsari sanoo.
Porttikiellon lisäksi pariskunta tuomittiin sakkoihin. Kumpikin sai 16 päiväsakkoa, mikä merkitsi naiselle 96 euron ja miehelle 208 euron maksulappua.
RISTO KUNNAS
[email protected]

Vastaukset 2
Vanhimmat
Joku tyhjäntoimittaja on laittanut nimensä esiin tähän artikkeliin... Kyllä mahtaa olla nyt ylpeä mies tuo Risto, kun on uskaltanut näin rankan jutun tehdä...
aina, tarpeeksi rankka juttu, läpäistäkseen uutiskynnyksen.