Palkitut Helsinki - hyväveljet

Tosi pettynyt

Kristillisillä on nähtävästi solidaarisuusvelka samoin kuin sosialisteilla jo orastavan Helsingin Kreikkailmiön varalle.

Kristillisten Päivi, olet astunut todelliseen mekahyväveli pyöveli kerhoon. Olin aina uskonut ja kuvitellut kristillisten olevan ei vain heikkojen ja sorrettujen tukija, muta myös ihmisyyteen perustavan arvopohjan puolue.

Päivi, en usko sinun olevan niin sokea, ettetkö ymmärä tekosi vääryyttä siinä suhteessa, että riistät ministeriydelläsi huomattavaa osaa kristittjä.
Seli, seli, että hallituksesta käsin pystyt vaikuttamaan kristillisten arvojen mukaisesti, on täysin vailla perusteita. Et ole pystynyt, etkä pysty. Pahaa vain teet. - mutta olethan palkittu ministeriydellä.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kristilisdemokraatti

      Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, että KD olisi muka heikkojen ja sorrettujen tukija ja vielä ihmisyyteen perustuva arvopohjan puolue?!

      Etkö sinä hyvä ihminen ole huomannut, että puolueen ovat vallaneet ahneet helluntailaiset ja heidän support vapaakirkkonsa joiden maallikkosaarnaajat (mm. Arto Merisalo ja hänen puolisonsa) saavat erektioita israelin hyökätessä heikkojen ja puolustuskyvyttömien gazalaisten kimppuun, ilmiselvänä tavoitteena ryösttää heidän maa-alueet itsellensä.

      Tämä puolue on niiden puolella joilla on rahaa. Tästä puoleesta inhimillisyys ja ihmisyys ovat paenneet muihin maltillisempiin puolueisiin. Tätä puoluetta voi monestakin syystä nimittää kristillisdemoniseksi puolueeksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      108
      4711
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3443
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2400
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1524
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1423
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1246
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1162
    8. 164
      1050
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1048
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      954
    Aihe