Panssarivaunuja, tykkejä ja hävittäjiä. Velkakriisissä kärvistelevä Kreikka on käyttänyt aseisiin suuremman summan kuin sille myönnetty lainapaketti.
Kreikka on ostanut 1990-luvun lopulta lähtien satoja Leopard-panssarivaunuja, haupitseja eli lyhytputkisia tykkejä sekä Mirage- ja F-16-hävittäjiä.
Kreikan puolustusmenot ovatkin kaksi kertaa EU-maiden keskiarvon kokoiset, kun tarkastellaan niiden osuutta bruttokansantuotteesta, Kreikan parlamentin jäsenen Dimitris Papadimoulis sanoo brittilehti Guardianille.
Aseostokset ovat suurin Kreikalle velkaa kasanneista tekijöistä. Jos maa olisi viimeisen vuosikymmenen aikana käyttänyt puolustukseen saman verran rahaa kuin muut EU-maat, se olisi säästänyt noin 150 miljardia euroa. Summa on suurempi kuin Kreikalle myönnetty lainapaketti.
Sen sijaan Kreikka käyttää aseisiin jopa seitsemän miljardia euroa vuodessa. Summa on tosin pienentynyt, sillä vielä vuonna 2009 rahaa kului 10 miljardia.
Monet tosin uskovat, että asekaupat asetettiin ehdoksi Kreikan saamille lainoille. Kreikka nimittäin ostaa aseita eniten Saksalta, Ranskalta ja Yhdysvalloilta.
Kreikka on Saksan aseteollisuudelle tärkeä markkina, Papadimoulis huomoauttaa. Saksa vie Kreikkaan 15 prosenttia kaikista myymistään aseista.
- Kreikka maksoi yli kaksi miljardia euroa sukellusveneistä, jotka osoittautuivat viallisiksi, ja joita se ei edes tarvitsisi, Papadinmoulis sanoo.
Parlamentaarikon mukaan Kreikka on Saksalle velkaa vielä miljardin osana sukellusvenekauppaa.
- Se on kolme kertaa summa, joka Ateenaa vaadittiin säästämään eläkkeistä ehtona lainalle.
Jutan bisnes kusee kintuille
Kana-aulis
2
<50
Vastaukset
- Turhat vakuudet
Turha edes odottaa lainoiille mitään takaisinmaksua
- agraarijussi
Suomen kansalliset ja vastiikkettomat maataloustuet kepulle meillä kusee kintuille, miksi moisia vellihousuja elätetään? Suomalainen maajussi elää sosiaalisilla tuilla ja ei kykene tuottamaan enää mitään kansantaloudelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770