"Mä oon ihan yhtä suomalainen kuin sä"

Tuota kuulee sanottavan nykyään monesti mutta onko noin sittenkään?

Yleensä tuon lauseen kuulee toisen polven maahanmuuttajalta jostain afrikan suunnalta, mutta eiväthän he sitä ole.

Eivät millään sillä kuinka kauan meiltä valkoisilta on mennyt ajan saatossa saada valkoinen iho, olemmehan kaikki erään vallassa olevan teorian mukaan lähtöisin samoilta seuduilta, sieltä mustasta afrikasta.

Ihmisen evoluutio on muuttanut tuon teorian mukaan meitä mustista vähitellen valkoihoiksi ( itse en tuota usko vaan se on täyttä propagandaa).

Joten jos meiltä on mennyt miljoonia vuosia evoluution saatossa muuttuaksemme siksi mitä olemme miksi joku olisi samaa kuin me 20 vuodessa?

Ei miksikään on vastaus.
Kysymys erikseen on kuinka monia satoja sukupolvia vie mustalta afrikkalaiselta muuttua valkoiseksi täällä pohjolassa?

En usko että se on edes mahdollista.

Joten lauseeseen"mä oon yhtä suomalinen kuin mä" on yksi vastaus ja se on kyllä.

-Kyllä olet, kuten minä olin 1 000 000 v sitten?

En tarkoita esiin ottamalla asialla mitään pahaa ketään vastaan mutta meitä on eri kehitysasteella olevia ihmisiä, ne ketkä jäivät eivät juuri kehittyneet.

Eivätkä koskaa olisikaan kehittyneet ellei sieltä lähteneet olisivat palanneet kehittämään heitä eli juuri nuo valkoiset ihmiset.
Afrikka ilman valkoisten siellä koskaan käyntiä olisi täysin sama paikka kuin miljoona vuotta sitten.

Mielenkiintoista olisi tietää sellainen asia että kuinka nopeasti valkoiset palautuisivat
takaisin tuolle mustalle afrikkalaiselle tasolle muuttaessaan sinne takaisin , kuinka pystyisimme sulkemaan seuraavat sukupolvemme täysin viisauksiltamme ja koska muuttuisimme mustiksi?

Minä valkoisena tuskin selviytyisin siellä ilman tietämystä ja apua kovin pitkään, he mustat täällä pohjoisessa kuolisivat alkeellsissa olosuhteissa ilman tietämystä ja apua ensimmäisenä talvena.

Meillä sentään paikkoja yllättäen vaihdettaessa olisi suuremmat mahdollisuudet selvitä siellä kuin heillä täällä juuri tietämyksemme ,viisaudemme tähden.
12100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Olisinko minä valkoisena korkeakultturistina yhtä afrikkalainen kuin he palatessani sinne?

Takuulla enemmän kuin he täällä sillä teorian mukaan me kaikki olemme sieltä kotoisn joten palaisimme kuin kotiimme?

Pitäisikö meidän alkaa vaatia maa alueita sieltä itsellemme paluumuuttajina, vaativathan hekin kaikenlaista tullessaan tänne?!

Äänestä
  • Lopete homo lässytys ei kukaan tajua tuota

    Äänestä

Tulipas sieltä Tosimiehen sormenpäiltä välillä ihan kulttuuriantropologista asiaakin, vaikkakin enimmäkseen puutaheinää.

Me kaikki olemme samaa lajia ja henkiset kykymme ovat samat ulkonäöllisistä eroista huolimatta. Itseasiassa ulkonäölliset erot ovat geenipoolin rikkauden kannalta, etenkin mitä tulee tautien vastustuskykyyn, ihmislajin säilymisen ehto. Mies levittää siemeniään ja nainen etsii kumppania, joka turvaa jälkeläisten kasvun. Darwin pitää huolen epäonnistuneista parinmuodostuksista, joita sitten lööpeissä revitellään.

Afrikkaan mennessä emme kuitenkaan palaa kotiin, vaikkakin kaikille olisi hyväksi käydä paikanpäällä näkemässä, miten meistä tuli sellaisia, kuin me olemme. Maapallo on meidän kotimme, asuinpaikasta huolimatta, eikä meillä ole muuta kotia.

Äänestä
  • Niin Tellus on ainoamme, mutta kysymys onkin siitä kuka selvityyy kaiksesta voittajana sillä ihminen on eläin, kaiken hyvän jälkeenkin me olemme eläimiä.

    Ja jos tuo sakki selviää voiittajana jonka jätimme 1 000 000 v sitten maa planeettana ei selviä siitä monia vuuosia eteenpäin.

    Mutta jos me muut, eli valkoiset selviävät siitä voittajina kuten historia on jo nyt todistanut me voimme yltää muualle avaruuteen selviytyäen ihmisrotuna.

    Äänestä

  • Tosimies. kirjoitti:

    Niin Tellus on ainoamme, mutta kysymys onkin siitä kuka selvityyy kaiksesta voittajana sillä ihminen on eläin, kaiken hyvän jälkeenkin me olemme eläimiä.

    Juutalaiset eivät kuulu siihen porukkaan, hehän eivät ole valkoisia?

    Äänestä

  • Eli. kirjoitti:

    Juutalaiset eivät kuulu siihen porukkaan, hehän eivät ole valkoisia?

    Eivät niin, juutalaiset kuuluvat kaiikkeen "porukkaan" koska kyseessä on uskonto.

    Mutta tosiasia on se että juutalaisista suurinossa on ns valkoisia

    Äänestä

  • Tosimies. kirjoitti:

    Niin Tellus on ainoamme, mutta kysymys onkin siitä kuka selvityyy kaiksesta voittajana sillä ihminen on eläin, kaiken hyvän jälkeenkin me olemme eläimiä.

    Ja jos tuo sakki selviää voiittajana jonka jätimme 1 000 000 v sitten maa planeettana ei selviä siitä monia vuuosia eteenpäin.

    Mutta jos me muut, eli valkoiset selviävät siitä voittajina kuten historia on jo nyt todistanut me voimme yltää muualle avaruuteen selviytyäen ihmisrotuna.

    Se, että eurooppalaiset valloittivat Amerikan, eikä toisinpäin, on mannerten asemoinnin ansiota. Afrikka ja Amerikat ovat pohjois-eteläsuuntaisia kun taas Euraasia itä-länsisuuntainen. Katso ao. National Geographicsin dokumentin kaikki osat, niin ymmärrät, mitä tarkoitan.
    http://www.youtube.com/watch?v=bgnmT-Y_rGQ

    Avaruuden valloitus on sekä fysiikan lakien että matemaattisten mallien mukaan mahdottomuus.

    Äänestä

  • Tosimies. kirjoitti:

    Eivät niin, juutalaiset kuuluvat kaiikkeen "porukkaan" koska kyseessä on uskonto.

    Mutta tosiasia on se että juutalaisista suurinossa on ns valkoisia

    Ihmeellinen uskonto, mihin ei voi liittyä.

    Äänestä

Suomenkansalaisuudenhan saa ns. erirotuiset ihmiset, mut hieman vierastan sanakäyttöä et olisivat sit suomalaisia.
Suomalaiset ovat oman heimonsa jälkeläisiä, meillä on omat piirteemme ja ihomme ei ole tumma.
Jokaisen pitäisi kyetä olemaan ylpeä omasta perimästään, kunnioittaen sitä.

Äänestä
  • Kyllä!
    Olen ylpeä suomalaisuudestani, olen ylpeä juutalaisuudestani sitä muille levittämättä.

    Äänestä

"Eivät millään sillä kuinka kauan meiltä valkoisilta on mennyt ajan saatossa saada valkoinen iho, olemmehan kaikki erään vallassa olevan teorian mukaan lähtöisin samoilta seuduilta, sieltä mustasta afrikasta.

Ihmisen evoluutio on muuttanut tuon teorian mukaan meitä mustista vähitellen valkoihoiksi ( itse en tuota usko vaan se on täyttä propagandaa)."

Olisi kannattanut katsoa YLE Teemalta dokumentti aiheeseen liittyen.

Oikeastaan valkoisethan ovat "mutantteja" koska Ihonväri on muuttunut auringonvalon takia. Valkoiset kestävät huonommin auringon säteilyä joka vaikuttaa helpommin syöpäkasvaimina yms. ongelmina. Toisaalta ihonväri on auttanut valkoisia muuten selviytymään ja lisääntymään nopeammin.

Syyt siihen miksi monet "valkoiset" ovat kehittäneet enemmän teknillistä osaamista johtuu ennen kaikkea tarpeestakin. Kun alueet ovat olleet kylmemmät niin on joutunut väkisinkin kehittämään sellaisia toimintoja jotka ovat auttaneet elämään paremmin kyseisellä alueella.

Mutta tarkoittaako se että kaikki "valkoiset" olisivat älykkäämpiä tai tarkoittaisi "valkoisuus" älykkyyttä itsessään?

- Ei kuten aloituskirjoituksestakin voi päätellä.

Äänestä
  • Valkoiset ovat "mutannettejako" nythän tuossa ilmiselvästi syyllistetään maastamuuttajat, eli pakoilaiset joita me joskus olimme lähtiessämme Afrikasta.

    Kuinka kauan kestää nykyisen mustan muuttua mutantiksi?
    Sinisilmäsittyytä on väitetty mutankiksi mutta se ei ole sitä, se on jotain muuta.

    "Mutta tarkoittaako se että kaikki "valkoiset" olisivat älykkäämpiä tai tarkoittaisi "valkoisuus" älykkyyttä itsessään?"

    -Ei tienkään tarkoita sitä, vaan tarkoittan sitä että olemme parempia kuin muut prosentuaalisesti.

    Aasialaiset ovat painamassa ohi kovasti, ja kohta ovat monet muutkin ja tässä vaiheessa olemminnkin syyllistyneet sääliin.

    Emme koskaan olisi saaneet päästää muita ohitsemme.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tosimies. kirjoitti:

Tuota kuulee sanottavan nykyään monesti mutta onko noin sittenkään?

Yleensä tuon lauseen kuulee toisen polven maahanmuuttajalta jostain afrikan suunnalta, mutta eiväthän he sitä ole.

Eivät millään sillä kuinka kauan meiltä valkoisilta on mennyt ajan saatossa saada valkoinen iho, olemmehan kaikki erään vallassa olevan teorian mukaan lähtöisin samoilta seuduilta, sieltä mustasta afrikasta.

Ihmisen evoluutio on muuttanut tuon teorian mukaan meitä mustista vähitellen valkoihoiksi ( itse en tuota usko vaan se on täyttä propagandaa).

Joten jos meiltä on mennyt miljoonia vuosia evoluution saatossa muuttuaksemme siksi mitä olemme miksi joku olisi samaa kuin me 20 vuodessa?

Ei miksikään on vastaus.
Kysymys erikseen on kuinka monia satoja sukupolvia vie mustalta afrikkalaiselta muuttua valkoiseksi täällä pohjolassa?

En usko että se on edes mahdollista.

Joten lauseeseen"mä oon yhtä suomalinen kuin mä" on yksi vastaus ja se on kyllä.

-Kyllä olet, kuten minä olin 1 000 000 v sitten?

En tarkoita esiin ottamalla asialla mitään pahaa ketään vastaan mutta meitä on eri kehitysasteella olevia ihmisiä, ne ketkä jäivät eivät juuri kehittyneet.

Eivätkä koskaa olisikaan kehittyneet ellei sieltä lähteneet olisivat palanneet kehittämään heitä eli juuri nuo valkoiset ihmiset.
Afrikka ilman valkoisten siellä koskaan käyntiä olisi täysin sama paikka kuin miljoona vuotta sitten.

Mielenkiintoista olisi tietää sellainen asia että kuinka nopeasti valkoiset palautuisivat
takaisin tuolle mustalle afrikkalaiselle tasolle muuttaessaan sinne takaisin , kuinka pystyisimme sulkemaan seuraavat sukupolvemme täysin viisauksiltamme ja koska muuttuisimme mustiksi?

Minä valkoisena tuskin selviytyisin siellä ilman tietämystä ja apua kovin pitkään, he mustat täällä pohjoisessa kuolisivat alkeellsissa olosuhteissa ilman tietämystä ja apua ensimmäisenä talvena.

Meillä sentään paikkoja yllättäen vaihdettaessa olisi suuremmat mahdollisuudet selvitä siellä kuin heillä täällä juuri tietämyksemme ,viisaudemme tähden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu