Dissosiatiivinen identiteettihäiriö (sivupersoonahäiriö)

Tarkoitatko ääntä päässä vai fyysisen hallinnan ottavaa persoonaa?

Itsellä oli sellainen mukava piiskuri pään sisällä, jonka kanssa sai aina tapella. Se pyrki täydellisyyteen ja syytti mua kaikesta. Mun piti olla aina paras kaikessa. Sellasta se oli pari vuotta. Jostain sain kans idean että se persoona oli joku demoni tai jotain, vaikken mikään uskovainen ole. Tai ehkä silloin olin, ei kaikkea muista. Tuolloin kans se persoona kirjotti tekstiä mun kautta ja piirsi yhtä symbolia. Se on oikea vanha alkemiamerkki, sain tietää vasta vuosia sen persoonan kadottua. Sillä oli oma kielikin ja kaikkea. Mut tosiaan, väsyin siihen muutamassa vuodessa, ja olin niin väsyny siitä kaikesta väkisinyrittämisestä ja parhaana olosta, että se ääni tai persoona, mikä nyt olikaan, katosi.

Mulla on psykologin mukaan sivupersoona, mutta psykiatri väitti ettei ole. Katson psykologin olevan oikeassa. Sivupersoonani käyttäytyy hyvin järkevästi ja se on antanut tietynlaisia fyysisiä merkkejä osoittaakseen olemassaolonsa. Esim. se murtautui salkkuuni ja laittoi murretut osat siististi näkyville salkun päälle ja salkun keskelle lattiaa ja minulta meni muisti pois itse murtotapahtumasta. Ihmettelin vaan, että kuka on murtautunut salkkuuni. Tämän se teki käsittääkseni vain siksi, että se esitteli itseään. Olen myös esimerkiksi ajanut 120 km:n matkan autolla ja käynyt eräässä ravintolassa ja muisti meni koko matkasta ... verkkopankin tiedoista sitten näin, että olin käynyt siinä ravintolassa. Sitten on erilaisia esineiden siirtoja, joilla se on esitellyt olemassaoloaan ja vastaillut netissä eräällä palstalla kirjoituksiini ( se tiesi ajatukseni, kukaan muu ei voinut niitä tietää ). Vuosia esittäytymisen jälkeen osasin tehdä sille kysymyksiä ja se vastaili juuri esineitä siirtämällä, joita siirtoja olin pyytänyt jos se ja se asia on totta. Lopuksi olen sitten kommunikoinut pään sisäisesti sen kanssa niin, että minulle syntyy tiettyjä vaikutelmia miten asiat ovat ja ennen tiedon tuloa tulee ilmoitus ( myös ajatuksin, en kuule ääniä ), että hän puhuu. En voi kertoa koko tarinaa, mutta sen sanon, että sivupersoonani on ollut minulle suureksi hyödyksi ja se puolustaa minua erääseen henkilötahoon nähden. Traumastahan siinä on kyse ja hänen itsensä kertoman mukaan se on syntynyt seksuaallisessa väkivaltaisessa hyväksikäytössä lapsuudessani ja minulla on ollut sivupersoonani 1960-lta lähtien 49 vuotta about. Sivupersoonani tuli merkkeineen esiin 1990-luvun alussa. Ei se mitenkään haitallinen oikeastaan ole, mutta ne voivat olla todella hankalia.

Minä oolen elänyt vuosia DID:n kanssa. Aluksi en ollut tietoinen toisista persoonista, ihmettelin vain kun kadotin aikaa/ Tavarat liikkuivat kummiin paikkoihin. Sitten aloin kuulla yhden persoonista äänen ja aistia toisen tunteita.
Siinäkin kesti jonkun aikaa tajuta, olinhan vielä nuori eikä ollut 'tervettä' mieltä mihin verrata.

Lapsuudestani muistan todella vähän. Muut persoonat kantavat huonoja muistoja, että minä pystyin jatkamaan lapsen elämää. Olen kumminkin kuullut että lapsuuteeni liittyi väkivaltaa, hyväksikäyttöä, koulukiusaamista jne.

Nykyään olen täysin tietoinen persoonista ja pystyn kommunikoimaan suurimman osan kanssa. Meitä on nyt minä 7. Kahden kanssa on puhuminen yllättävän helppoa (Tosin toinen on mykkä ja enemmänkin pystyn aistimaan tämän tunteet)
Arki on raskasta enkä pysy 'itsenäni' eli pinnalla kuin muutaman tunnin päivässä. Onneksi suurin osa 'kämppiksistäni' elää normaalia elämää. Ainoasttaan yksi harrastaa itsetuhoisia asioita ja on pari kertaa yrittänyt tappaa meidät.
Kaksi persoonista on vielä pieniä lapsia, joten toki se hankaloittaa elämää. (Esim. Minä olen kaupassa ja yllättäen 5 vuotias persoona hyppää ulos ja säikähtää sitten kun on yksin keskellä kauppaa)

Se täytyy vielä sanoa, että sen jälkeen kun terapeuttini rohkaisi kertomaan ystäville on elämä mennyt melko lailla päin helvettiä. Vain muutama tosi ystävä jäi kun saivat kuulla sairaudestamme. Osa piti sitä outona eivätkäk halunneet olla tekemisissä, muutama ihminen on sanonut että haen heidän mielestään huomiota ja esitän vain. Menetin hetkeksi melkein kaikki ystäväni, mikä vain pahensi tilannettani ja sivupersoonien ilmenemistä.

Olen todella huono kirjoittamaan tällaisia, mutta voi kysellä niin voin kyllä vastailla :)

Lopuksi haluaisin vain sanoa, että jos joku läheisesi joskus sairastaa DIDiä, älä hylkää heitä. Vaikka se on ehkä outoa niin haudatkaa omat tunteenne hetkeksi ja olkaa tukena sille ihmiselle joka sitä oikeasti sillä hetkellä tarvii.

Dissosiatiivihäiriöistä depersonalisaation olemassaoloa on ainakin minun kohdallani pohdittu, mutta ei identitettihäiriötä sentäs.

Tietysti jonkunlaista identiteetin haurautta tunnistan itsessäni, saatan yhtenä hetkenä kokea olevani ihan toisenlainen ihminen ja taas toisena hetkenä jotain toista. Peruselementit eivät sentään häviä, ja käyttäydyn aina samalla tavalla. Kyse on tunteesta, enkä koe sen edes juuri häiritsevän. Tuttavistani en tiedä.

DID:iä ei ole olemassa.

Löytyyhän se oppikirjoista mutta koko diagnoosi on täyttä roskaa.
Persoonallisuushäiriöitäkin on liian montaa sorttia, mielestäni psykiatriassa pitäisi keskittyä pelkästään skitsofreniaan ja kaksisuuntiseen mielialahäiriöön ja niiden lääkehoitoihin.

Mulla on diagnosoitu dissosiaatiohäiriö, tosin se nimike on välillä muuttunut jonkin verran, mutta noi kuulostaa aika tutulta, JA LÖYSIN KIRJASTOSTA TODELLA HYVÄN KIRJAN tästä aiheesta. Kun on niin vähän ylipäätään missään, mutta jos haluatte tietää dissosiaatiohäiriöistä niin suosittelen lukemaan:

''traumaperäisen dissosiaatiohäirön vakauttaminen: taito-ohjelma potilaille ja terapeuteille/ Suzette Boon, Kathy Steele, Onno Van der Hart ; suomentanut Paula Holländer.''

Tässä vielä kuvausta tuosta kirjasta: dissosiaatiota koskevia teorioita ja terapioita. He yhdistävät lyhyet opetukselliset osuudet, kotitehtävät ja harjoitukset kokonaisuuksiksi, joiden avulla dissosiaatiohäiriöiset voivat kehittää tärkeitä tunteiden käsittelyyn ja elämiseen liittyviä taitojaan. Näitä kokonaisuuksia voidaan käyttää niin ryhmä- kuin yksilöterapiankin puitteissa.

Aluksi kirjassa luodaan yleiskatsaus dissosiaatioon ja sen oireisiin. Tämän jälkeen kirjoittajat kuvailevat, kuinka dissosiaatiota voidaan hallita oppimalla mielellistämään, ymmärtämällä ja säätelemällä tunteita, kyseenalaistamalla haitallisia ajatuksia, käsittelemällä vihan, pelon, häpeän ja syyllisyyden tunteita sekä hallitsemalla laukaisevia tekijöitä. Kirjoittajat kuvailevat myös sitä, kuinka voi oppia selviytymään taipumuksista itsen vahingoittamiseen sekä parantamaan ihmissuhteita vähän kerrallaan. He tarjoavat päivittäin tehtäviä harjoituksia, jotka auttavat omaksumaan terveellisempiä nukkumiseen, syömiseen ja liikkumiseen liittyviä rutiineja. Toiset harjoitukset auttavat oppimaan, kuinka varata aikaa rentoutumiseen, pohtimiseen ja palautumiseen. Kirjan lopussa olevissa ryhmän kouluttajille tarkoitetuissa ohjeissa on hahmoteltu ryhmän ensitapaaminen sekä jäähyväistapaamiset. Kirjassa olevat monet kotitehtävät jakavat selviytymiskeinot pieniksi, saavutettavissa oleviksi tavoitteiksi.

Tämän kirjan myötä lukijat saavat omasta näkökulmastaan lähtevän, luettavan oppaan, jonka avulla he voivat ymmärtää dissosiaatiota ja traumaattisia muistoja ja kehittää läpi elämän kestäviä taitoja niiden vaikutusten kanssa selviytymiseksi. Kirja toimii myös hyödyllisenä oppaana terapeuteille, jotka työskentelevät tällaisista ongelmista kärsivien potilaiden kanssa.

psykiatri:
"DID:iä ei ole olemassa."

Jos et tiedä mitään psyykkisistä sairauksista taikka muutenkaan mielenterveydestä, se on turha tulla tänne pätemään. Siinä vaiheessa kun itselläsi iskee dementia etkä enää tajua maailman menosta p*skaakaan se on jo vähän myöhäistä mitään tajutakaan.

Vai onko skitsofreniakin vain maailmanlaajuinen kusetus? Entä ADHD? Taikka fobiat? Itse rajatilahäiriöisenä sekä mielenterveysongelmia paljon nähneenä sekä niistä kiinnostuneena voin kertoa että kyllä se psyyke voi reistailla ilman päihteitäkin.

Esimerkki:

Läheinen kuolee -> Tunnet kovaa surua -> Itket
Itku on peräisin sisäisestä tunteesta. (Tunteet ohjaavat käytöstä)

Asiat eivät menneet niinkuin pitivät -> Häiriöstä johtuva tunteiden myllerrys ja ahdistus alkaa ja pahenee -> Rikon tavaroita, haukun, syyllistän ja lyön tyttöystävää, viiltelen ja lyön itseäni veitsellä jalkoihin sekä käsiin. (Tunteet ohjaavat käytöstä)

Jotkut pitävät minun kaltaisiani täysinä m*lkkuina mitä me ulkopuolisten silmissä usein olemmekin. (Heidän silmissään ketkä eivät tiedä mistä on kysymys.)

Kai te huudatte kuuroille ja kiroatte sokeita kun eivät katso eteensä?

Hei, minullakin diagnoosi. Terapiaa jatkunut jo 2,5 vuotta. Kuinka pitkään kävitte terapiassa? Mulle puhuttu jopa 5 vuodesta. Kalliiksi tulee...

Minulla on epäilty dissosiatiivista persoonallisuushäiriötä. Niitä on ainakin viisi. Useinmiten olen tietoinen niiden tekemisistä. Välillä en. Viimeksi kauppareissulla olin 10v tyttö. Ja oli ihan kamala ikävä kotiin isin ja äidin luo. Leikkikaverikin puuttui. Miehelle en kehdannut sanoa kun sitä stressaa nuo persoonat

Onko pariskuntia jotka haluaisivat tavata kaltaisiaan?

Luulisi, että pitää olla vähän erikoistuneempi terapeutti. Wikipedia:

Hoito

Erityisesti vakaviin dissosiaatiohäiriöihin suositellaan Suomessa traumahoitomallia, joka koostuu kolmesta vaiheesta:

Ensimmäisessä eli vakauttamisvaiheessa pyritään rakentamaan hoidolle luottamuspohja, vähentämään traumaperäisten oireiden häiritsevyyttä sekä vakauttamaan potilaan elämäntilanne. Jos potilaalla on useita psykiatrisia liitännäisongelmia tai riittämätön tukiverkko, hoidossa ei välttämättä edetä tätä vaihetta pidemmälle.

Toisessa eli trauman käsittelyvaiheessa käydään traumamuistoja vaiheittain läpi, sekä pyritään tuomaan dissosioituja persoonallisuuden osia lähemmäs toisiaan.

Viimeisessä vaiheessa (uudelleen suuntautuminen) keskitytään normaalielämään palaamiseen ja ihmissuhteisiin. Tässä vaiheessa potilaan on muistamisen lisäksi sisäistettävä traumatisaation merkitys omalle elämälleen (trauman realisaatio), jotta dissosioidut kokemukset ja persoonallisuuden osat voivat yhdistyä eheäksi kokonaisuudeksi. Potilaan on opittava kypsempien puolustusmekanismien käyttöä, jotta yhdistyminen olisi pysyvä.

Vaiheita sovelletaan jokaiseen potilaaseen yksilöllisesti. Hoidossa ei myöskään yleensä edetä suoraviivaisesti vaiheesta 1 vaiheeseen 2 ja lopuksi vaiheeseen 3, vaan niiden välillä liu’utaan joustavasti. Esimerkiksi trauman käsittelyssä (vaihe 2) joudutaan yleensä toistuvasti palaamaan oireiden hallinnan ja yleisen elämäntilanteen vahvistamiseen (vaihe 1).

Hoitovaiheiden toteutuksessa käytetään usein erilaisia terapiatekniikoita potilaan oireista ja terapeutin omista tottumuksista riippuen. Näitä ovat esimerkiksi kognitiivis-behavioraaliset tekniikat, silmänliiketerapia ja dialektinen käyttäytymisterapia.

Hei! Kysyisin seuravaa.. Voiko olla mahdollista, että sivupersoonien tekemiset muistaa täysin. Siis, että tuntee, että on sivupersoonan vallassa, mutta tiedostaa sen täysin ja muistaa kaiken tapahtuneen?

Idiootti. Eikö tollasella julkisella nettipalsta Suomi24-herjaamisella ole mitään rajaa? Ihan yksi ja eheä persoonallisuos löytyy ainakin tältä näppikseltä kirjoittavalta, enkä siitä ole vastuussa, että netin häiriköt rakentelevat monipersoonahäiriöitä terveille nettiteknisesti vääristelemällä ja fuulaamalla. Vaikka tietysti olisihan se varmasti rikollisille kiva sanoa, että " hei en se mä mitään varastanut, kun se oli vaan toi mun sivupersoona" jos oikeuteeen joutuisivat tai oikeuteen joutuessaan sanoa, etä " en se mä mitään urkkinut tai esiintynyt väärällä identiteetillä, kun se oli vaan toi mun alter-ego", niin oikeasti sellaista sairautta kuin monipersoonahäiriö ei ole olemassakaan, tai jos on, niin sellaiset ihmiset ovat kyllä suljetuissa laitoksissa, eivätkä pysty minkäänlaiseen arkiseenkaan normaaliin kommunikointiin.


Jos tarkoitat sitä, että mietttiikö terve ihminen yksin päänsä sisällä joskus sellaista, että ihmisen oman järjen ääni hokee oman pään sisällä, että "pidä itses kasassa, sä selviät", niin se ei ole mielisairautta. Mielisairautta olis se, että jos vaikka "Jarmo" menis nettiin ja väittäis olevansa "Timo" tai jos vaikka "Hanna" tai "Henri" tai "Roberto" menis nettiin ja väittäis olevansa "Päivi" tai jos "Xi-Liu- Liu-Lau"" tai "Luigi" tai "Enrico" menis nettiin ja väittäis olevansa suomalaisia hyvämaineisia vaikka "Juha" tai "Paavo" tai "Ensio" tai "Antero" tai "Irmeli" - TEOREETTINEN esimerkki, älkää tulko vainoharhaiseksi. Psyykkisesti terve ihminen kun jokainen pystyy netissä toimimaan ihan lakeja noudattaen, uteliaisuus ei mene niihin mittoihin terveillä, jotka ei netissä ole rikollisia, että pitäisi tässä alkaa selvitellä vaikka, että kukahan mä tässä olen, kun on se niin jännää, että mä kirjoitan Suomi24-palstalla keskustelupalstakirjoituiksia...


Uskomatonta, että tästäkään palstasta ei ole yhtäkään oikeusjuttua vielä, tästä foorumista Suomi24. Pitäisi olla. Uskomatonta KUNNIANLOUKKAAMISTA KOKO FOORUMI = SUOMI24.

Itselläni on DID. On ollut parisenkymmentä vuotta ja vasta nyt olen saanut ammattimaista apua siihen. Muita diagnooseja on vino pino aina skitsofreniasta masennukseen, sairaalassaoloja kuukausitolkulla ja useampi terapia takana. Mikään noista ei auttanut, mutta nyt kun olen saanut tavata asiaan perehtynyttä ihmistä niin tuntuu, että viimeinkin ymmärrän itseäni ja meitä muita paremmin. Samalla myös kontrolli tai ote kaikkiin meihin on löytymässä. Asia mikä on ollut kadoksissa parikymmentä vuotta.

Meitä on minä kaksi muuta selkeää persoonaa. Epäilen kyllä, että muitakin on, mutten ole niiden tekemisistä niin tietoinen kuin näiden kahden. Toinen on noin teini-ikäinen itsetuhoinen poika. Yrittänyt tappaa meidät kaikki moneen kertaan ja viillellyt koko kropan piloille, tämän ainoan fyysisen. Jäänyt lapsuuden tapahtumiin jumiin ja on äärettömän ahdistunut, vihainen ja peloissaan.

Toinen minä on parinkymmenen tienoissa oleva tyttö. Itsevarma äärimmäisyyksiin saakka, ylpeä ja vihaa kaikkea ulkopuolista apua ja heikkouden osoitusta.

Olen osittain heidän tekemisistä tietoinen, vaikka joitakin black outteja onkin. Elämän muistot tästä hetkestä taaksepäin ovat repaleista tilkkutäkkiä. Hankala hahmottaa elämää tarkasti taaksepäin. Lapsuudesta on hirveän vähän kokonaisia muistoja, vain hajanaisia asioita sieltä täältä.

Tytön kanssa pystyisin varmasti elämään ilman mitään ongelmaa, mutta pojan itsetuhoisuus on aina se mikä tuhoaa kaiken ympäriltä. Tosin tytön ylpeä, töykeä ja itsevarma käytös tuhosi pitkän parisuhteeni. Avopuolisoni ei yksinkertaisesti jaksanut, kun tyttö oli paikalla kuukaudesta toiseen ja minä itse olin kadoksissa kokonaan.

Itsellänikin on mahdollisesti tämä häiriö. Kovin helpostihan sitä ei diagnosoida, mutta ainakin selvää dissosiaatioita ja persoonan jakautumista mulla on. Oli mielenkiintoista lukea täältä muiden kommentteja ja kokemuksia, monet jutut tuntuivat tosi tutuilta! Esim. ajan ja paikan tajun katoaminen, muistikatkokset jne.

Yksi asia pisti näitä lukiessa silmään; moni puhuu itsestään ja sivupersoonastaan "me-se" -muodossa. Esim. "se (sivupersoona) on yrittänyt tappaa meidät (itse muut persoonat) monta kertaa. Muutenkin käsitellään sivupersoon(i)a erillisinä olentoina.

Itse ajattelen, että on vain yksi minä, mutta se on jakautunut moneksi erilaiseksi osaksi, tarkemmin; sirpaloitunut. Eri osat ovat erilaisia keskenään, mutta kyllä siinä samasta ihmisestä (=minusta) on koko ajan kyse. Eli kun sekopäissäni (=sekopäisen persoonan osan ottaessa vallan) viiltelen itseäni tai itsemurhailen niin en puhu/ajattele siitä muodossa "se yritti tappaa minut" vaan että ihan itse yritin itseni tappaa, sekavassa mielentilassa.. Mutta joo. Tämä lienee aika toisarvosita, pisti vain silmääni monien viestejä lukiessa...

Mutta lisää tilanteestani; itselläni on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö (joka erittäin usein diagnosoidaan DID-ihmisillä, ja nuo myös esiintyvät yhdessä usein.) Epävakaa diagnosoitiin kuitenkin vain yhden, sekopäisen/dramaattisen persoonan osan käytöksen seurauksena. Se osa minussa on se traumaatisoitunut pikkulapsi joka elää keskellä vihan, pelon ja kauhun tunteita ja ne tunteet ottavat vallan kaikesta toiminnasta. Se osa viiltelee, tekee impulsiivisia asioita (esim. promiskuiteetti, vaaralliseen seuraan hakeutuminen), ei osaa lainkaan käsitellä pettymyksiä, itsemurhailee ja huomiohuoraa kaikin mahdollisin tavoin (=perus epävakaa).

Tuo osa ottaa minusta vallan vain toisinaan, mutta yleisesti olen tuon kaiken vastakohta. Normaali itseni ei pysty ymmärtämään tuollaista toimintaa, pitää sitä erittäin itsekeskeisenä ja kusipäisenä. Normaalisti minä en myöskään ole lainkaan emotionaalinen tai impulsiivinen - en huuda tai itke edes riitatilanteissa, puhumattakaan viiltelystä tai tavaroiden heittelystä. Olen usein kertonut tämän lääkäreille ja osa onkin ihmetellyt, että miten minulla edes on diagnosoitu epävakaa kun en täytä yhtään sen tunnusmerkkejä (olen rauhallinen, harkitseva, vakaa).

Tämä epävakaa persoona tulee esille helpommin alkoholin vaikutuksen alaisena ja silloin kun on tapahtunut jotain mikä muistuttaa traumasta. Tilanteen vakautuessa se yleensä menee ohi.

Sitten on vielä masentunut persoona sekä narsistinen, yli-itsevarma. Noiden vaihtelu hämmentää ihmisiä ehkä eniten, jopa hoitohenkilökuntaa; yhtenä hetkenä saatan olla hermostunut ja tärisevä, puhua itku kurkussa ja jännittää sosiaalisia tilanteita ja toisena taas ylisosiaalinen, rohkea, itsevarma. Tuo vaihtelu on liian rajua ollakseen normaalia.

Olen oikeastaan koko ajan persoonieni tekemisistä tietoinen, joskin joskus ne hämmentävät suuresti. Esim. epävakaan persoonan ottaessa vallan herään seuraavana aamuna todella väsyneenä, kuin suuren fyysisen rääkin jälkeen, ja kaikki edellispäivän tapahtumat tuntuvat sumeilta, unelta. En ymmärrä miksi tein tai sanoin mitäkin.

Ehkä hämmentävin piirre näissä persoonallisuuden osien vaihtelussa on näiden osien omat henkilöhistoriat ja ulkonäköpiirteet. Dramaattisen/aggressiivisen puolen tullessa esille meikkityylini(!) muuttuu ratkaisevasti, samoin pukeutuminen. Tätä en aluksi itse huomannut, mutta muut ihmiset kylläkin. Myös silmiin tulee kuulemma tyhjä katse ja vaikutan siltä kuin olisin "riivattu"...

Mutta noihin omiin henkilöhistorioihin ja muistoihin vielä; eri persoonan osan ollessa vallalla minulla on eri elämänkokemukset jne. Esimerkiksi eräs masentunut, dramaattinen persoona on menettänyt traagisesti läheisensä. Oikeasti tällaista läheistä ei ole papereiden ym. mukaan ollutkaan, mutta tämän persoonan mielessä on; hänellä on nimi, ulkonäkö jne.

Tämä on aika hämmentävää, kun sillä hetkellä kun tästä kertoo uskoo siihen itsekin, uskoo niin vahvasti että sydämeen sattuu. Hysteerisesti olen saattanut itkeä PÄIVIÄ kys. henkilön menetystä ja vasta jossain vaiheessa havahtunut siihen, ettei häntä ole ollut edes olemassa. Ja asiaa ei yhtään helpota se, että minua syytetään valehtelusta kun kerron asiasta.

Eri persoonilla on myös eri koulutustaustat ja työpaikat mikä on niin ikään herättänyt hämmennystä, kun välillä olen mennyt pokkana jonnekin kouluun/työpaikalle ja ihmetellyt, kun porukka ei tunne minua. Pari kertaa selvitellyt pidemmän kaavan kautta asiaa ja vasta myöhemmni tajunnut, etten koskaan ole ollutkaan koko paikassa.

Tämän sairauden kanssa eläminen on aika tuskaa. Täynnä ahdistusta, pelkoa seuraavasta "romahduksesta", itsevihaa ja mielialanvaihteluja. Itsekään ei tiedä millainen on tai mitä haluaa. Traumat kummittelevat mielessä koko ajan, ikävät muistot vaivaavat, tulee takaumia ja persoonallisuuden osien muutoksia jne.

En ole kertonut kenellekään tästä. Minulla ei ole todettu DID:ä, mutta minulla on se. Olin käynyt psykiatrilla koska minun luultiin olleen masentunut kun minulla oli aina erilaisia tunteita jne. Kun olin melkein 14, "Me" esittäydyimme toisillemme kun psykiatria ei enää ollut. Meitä on liikaa. Mutta mina pystyn nykyään muistamaan kaiken tapahtuneen, ja olen useimman kanssa saanut järjestettyä, että voin ottaa fyysisen "päätösvaltani" takaisin jos haluan. Olemme tasa-arvoisia, pidämme toisiamme yhtä lailla oikeana. Ketään ei ole "sivupersoona" Kaikki ovat minä. Olemme oppineet pitkän harjoittelun jälkeen "jakamaan kehomme". Esimerkki: Minä liikutan vasenta kättä, ja joku toinen oikeaa kättä. Tylsinä aikoina tuota ominaisuutta voi käyttää peukalopainiin. Aika ajoin, meitä tulee lisää, ihan kuin me keräisimme lisää persoonia meidän kehoomme. Eräs uusi persoona rakastaa meidän säikäyttämistämme. Laittamalla vasemman käteni silmieni eteen kun tulen pimeästä huoneesta jne. Onko joillakin muilla samantapaista? Siis että teitä tulee lisää?

Sivupersoonat ovat psykoosin yksi ilmenemismuoto! On olemassa vain yksi henkilö, sinä! Psykoosiin mukaan meneminen vain pahentaa tilannetta ja sekoittaa sinut kuka on vastuussa käytöksestäsi.

Tietysti siellä on traumat pohjalla niinkuin itse koko psykoosissa muutenkin. Ilman niitä et olisi sairastunut.

Se on selviytymismekanismi ihan niinkuin yleensäkin koko psykoosi on.

Nämä eri identiteetti osat tai sivupersoonat kertovat minne osa sinun persoonallisuudestasi on joutunut kehityksessään pysähtymään trauman estäessä normaalin kehityksen.

Ne kertovat auttavat sinua pysymään pystyssä ihan samalla tavalla kuin skitsoreniassa jonkun huonoa itsetuntoa auttaa illuusio siitä, että on joku kuuluisa julkisuuden henkilö. TÄMÄ ON SAMA ASIA! Teillä on psykoosi! Skitsofreniassa henkilö vain pitää yleensä yhtä ja samaa, te vaihtelette niitä tilanteen mukaan. Olette välillä Marja, välillä Kekkonen ja välillä Hitler. Skitsofreenikko on vain koko ajan Kekkonen. Tajutkaa jo! Tajutkaa myös psykiatrit kuinka täällä on psykoottiset ihmiset vapaalla jalalla koko ajan!

Psykiatrit ovat pölvästejä kun eivät tajua tätä. Kaikki heidän diagnoosinsa ovat heidän omia keksintöjään. Psykoosi voi pysyä hyvin rajatulla alueella. Silti se on sama psykoosi. Eli todellisuuden tajun menetys. Psykiatrit eivät tajua psykoosista mitään sen tähden heillä on samalle ilmiölle vaikka kuinka monta diagnoosia vaikka kyse on saman ilmiön erillaisista ratkaisumalleista.

Mullakin on ollut tyttö 10vee sisällä ja nyt se on kasvanut aikuiseksi ja yhdessä ollaan yksi ja sama. Siis tiedän tämän kokemuksesta. Älkää ihmiset lukeko liikaa näitä psykiatrian oppikirjoja ja alkako niistä ottamaan itsellenne oppia!

Se, että ihminen vaihtaa persoonaa on oikeasti sitä, että ihminen vaihtaa tapaa millä hän käsittelee omaa psykoosiansa. Eli tavat ovat ulospäinsuuntautunut (kaksisuuntainen), sisäänpäinkääntynyt (skitsofreeninen), paha (narsisti), osittainen psykoosi (neuroottinen). Siinä todellisuudentajun menetyksessään, oli tapa mikä hyvänsä, ihminen voi keksiä kokonaisen persoonallisuuden mitä toteuttaa. Kyse on siis TODELLISUUDEN TAJUN MENETYKSESTÄSI! Mitä vähemmän annat tilaa tämmöiselle sen parempi sinun kannaltasi!

Mua muutenkin ärsyttää ajatus siitä, että ihminen poistaa vastuun omasta käytöksestään jonnekin ulos itsestään! Vaikka luulisit olevasi Kekkonen, olet sinä vastuussa tekemisistäsi Kekkosenakin! Muistakaapa tämä! Tuo terveyttä teidän psykoosiinne! Ja turvan, ei kukaan sivupersoonistanne voi tappaa teitä! Ihminen on niinkuin hän itse itsestään ajattelee ja se mitä ajattelet itsestäsi määrää käytöstäsi hyvin pitkälle. Jos siis kuvittelet, ettet voi itsellesi mitään, niin taatusti et voikaan itsellesi mitään, sillä et edes yritä hillitä itseäsi. Miettikääpäs tätä!

Kun alatte oikein kaivelemaan itsestänne jotakin uusia persoonallisuuksia ja pyytämään viestejä heiltä niin tottakai se teidän oma häiriintynyt todellisuudentajunne niitä teille toimittaa! Samalla tavalla skitsofreenikon äänetkin pahenevat, jos hän alkaa keskustelemaan niiden kanssa! Te itse vain tällä luotte lisää psykoosia omaksi ongelmaksenne! Lopettakaa heti ja keskittykää ennemmin kuuntelemaan omaa sisäistä lastanne, joka on jonkun trauman tähden estynyt kehittymästä samalla aikajanalla kuin teidän fyysinen kehonne. Hän voi kasvaa sieltä aikuisuuteen ihan kuin ihminen muutenkin. Mutta hän ei ole kukaan toinen ihminen! Se olet sinä!

Yleensä nämä sivupersoonat ovat sinun hylkäämiäsi osia sinusta, koska sinä et anna niiden olla itsessäsi. Niinkuin yksi tuolla kertoikin omasta heikosta puolesta mitä ei hyväksy. Teidän tulee itse hyväksyä kaikki omat puolenne ja oppia rakastamaan niitä, niin ne lakkaavat olemasta jotakin erillisiä osia teistä! Hyväksykää ja rakastakaa itseänne heikkoina ja vajavaisina, traumaattisina yms. niin saatte eheyden persoonaanne. Hyväksykää ja käsitelkää omat traumaattiset tapahtumanne. Lakatkaa kieltämästä totuutta. Älkää kieltäkö traumojanne. Älkää hyljätkö mitään osaa itsessänne! Siitä tulee terveys! Ja tästä poikkeuksena narsismi, joka vain on yhtä kuin pahuus! Ja lakatkaa käymästä näillä psykiatriapuoskareilla, jotka vain pahentavat teidän tilannettanne lisäämällä psykoosianne.

Jos tätä lukee hoitohenkilökunnan edustaja, niin lakatkaa puoskaroimasta psykoottisia ihmisiä! Te saatte paljon pahaa aikaiseksi syöttämällä ihmisille tämmöistä paskaa, kuinka he eivät voi itselleen mitään, miettikääpä kuinka moni ihminen on kuollut itsemurhaan tämän ajatuksen tähden! Te otatte ihmisiltä pois terveen vastuun, joka suojelee heitä ja muita ihmisiä!

Niin kuin ihminen ajattelee itsestään, niin hänen persoonallisuutensa on ja niin hän käyttäytyy!

Ja näin pahimmassa tapauksessa käy, kun aletaan vahvistamaan ihmisen psykoosia ja otetaan vastuu ihmiseltä itseltään omasta käytöksestään!

Se mihin keskityt psykoosissa - se laajenee!

Silti uskon, että on monia, jotka ovat oikeasti seksuaalisesti hyväksikäytettyjä. Jotkut ovat sieltä oman psykoottisuutensakin voineet saada. Ne voivat olla ihmisessä molemmat samaan aikaan. Kumpikaan ei poissulje toista. Traumat pitää käsitellä.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13965291/maan-hirviomaisin-psykiatri-(nooran-monta-minaa)

Perehdypä psykiatrian historiaan niin tiedät ettei mitään tieteellistä tutkimusta ole olemassakaan niissä piireissä. He tarkkailevat ihmsiä ulkoapäin ja kyselevät heiltä heidän oireistaan. Jos sitten ihmiset kertovat heille, kuinka he eivät voi itselleen mitään ja kuinka heidän sivupersoonansa teki sen. He uskovat. Sama kun alkaisit haastattelemaan psykoottista ihmistä ja sen perusteella tekemään johtopäätöksiä mitä on tapahtunut jossakin keskellä psykoosia. Sitä paitsi, jos luet tuossa yhdessä minun aiemmin kirjoittamassani viestissä olevan linkin niin sieltä löytyy tietoa, kuinka tämä yksi psykiatri, joka alkoi tukimaan tätä DID:iä niin hänen potilaansa tunnusti myöhemmin valehdelleensa siitä koska halusi psykiatrin hyväksyntää ja tämä oli kovin kiinnostut todistamaan teoriaansa todeksi.

Sen uskon, että ihminen voi kärsiä muistihäiriöistä ja ei muistaa mitä on tapahtunut mutta silloinkin, kun ihminen toimii niin ettei muista tekemisiään myöhemmin, hän on ollut oma itsensä ja toiminut omien moraaliperiaatteidensa sekä käytössään olevan itsehillinnän mukaan vaikka olisi siitä myöhemmin muistamaton ja vaikka hän olisi tehnyt tekemisensä psykoosissa ja luullut olevansa vaikkapa Kekkonen. Minä tosin uskon, että ne muistinmenetykset enemmän koskevat tilanteita, joissa on tapahtunut oikeasti joku traumaattinen tapahtuma kuten esim. raiskaus. Sillä ihminen suojelee itseään. Minun on vaikea uskoa, että niitä muissa normaaleissa tilanteissa tulee. Voin toki olla tässä väärässä. Mutta mitkä olisi sen mieli? Mielenterveysongelmat eivät ole mitään tyhjästä syntyviä, niillä on kaikilla joku tarkoitus!

Älä yritä sälyttää omaa vastuutasi muille! Se, että haluat uskoa tähän teoriaan kertoo jo osaltaan kuinka tämä teoria tuo sinulle oiva avun vastuuttomuuden harjoittamiseen, niin ettei sinun koskaan tarvitse kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuuta tekemisistäsi.

Kaikki psykiatrien keksimät sairaudet ja teoriat niistä ovat päässeet heidän kirjoihinsa psykiatrien pitämissä maanlaajuisissa konferensseissa missä he äänestävät keskenään kuinka moni puoltaa tai vastustaa kyseiseisen ilmiön esiintymistä ja halutaanko se julistaa sairaudeksi. Tämä heidän opuksensa laajenee hurjaa vauhtia ja moni jopa heidän omista piireistään on kritisoinut asiaa kuinka sairauksia on sinne hyväksytty liikaa. He ovat julistaneet sairauksiksi niin normaalejakin asioita, että aasikin tajuaa, ettei tämä enään ole mikään sairaus. Tämä johtuu lääketehtaiden medikalisoinnista, että tavallisetkin ihmiset saisivat jonkun diagnoosin ja sitä myöten lääkityksen. Kaikki on yhtä suurta humpuukkia tällä alalla muutenkin.

KASVA AIKUISEKSI!

Jos pidät kiinni tästä harhastasi sinulle tulee käymään, kuin sille Nooralle ja sivupersoonasi tappaa sinut tai teet jotakin muuta kamalaa. Sitäkö sinä haluat? Jos Noorallekin olisi joku kertonut tämän ja alkanut hoitamaan hänen psykoosiansa olisi hän luultavasti elossa tänään. Ihmisen pitää omassa itsessään tuomita ja tunnustaa ne asiat mitä hänen "sivupersoonansa" tekevät väärin, esim. vaikka suunnittelevat sinun tappamistasi. Jos sinä teet niin, silloin sinun moraalisi toimii psykoosissasikin vaikka joku harha tai miksi mitä kutsutkin tulisi sinua kutsumaan itsemurhaan. Sinä et tee niitä koska moraalisi ja itsehillintäsi estävät sen. Jos ihminen antaa näiden persoonien/äänien/harhojen jatkaa mellestystään, niin he lopulta toteuttavat ne mitä suunnittelevat. Eli itsemurhan tai jotakin muuta. Sinä olet erittäin VAARALLINEN IHMINEN! Tajua se! Ja se, että sinä haluat pitää kiinni DID:stä tekee sinusta sitä tulevaisuudessakin.

Tämä on sinun oma parhaasi, että tajuat tämän! Myös niiden ihmisten, jotka ovat ympärilläsi. Et kai halua tehdä mitään pahaa kenellekään. Vie itsesi turvaan tekemällä parannus synneistäsi niin et päädy mihinkään kamalaan kohtaloon tulevaisuudessa kuten hautaan tai vankilaan, pettämään puolisoasi ja rikkomaan elämäsi rakkauden. Psykoosisi tosin ei vielä tällä toimenpiteellä parane mutta se estää sinua tuhoamasta itseäsi tai toisia sen aikana. Nimimerkillä psykoosin läpi elänyt ihminen. Ymmärrän, että sinulla on vaikeaa ja vaikka tämä tuntuu kipeältä myöntää niin totuus on sinun parhaaksesi. Ihmisellä ei voi olla kuin yksi moraali ja siitä riippuen toimit tilanteessa kuin tilanteessa. Se, että tuolla aiemmin jotkut muka ovat järkyttyneitä mitä ovat tehneet ja eivät hyväksy sitä on itsepetosta! Älkää valehdelko itsellenne ja toisille.

Eikä ihmisellä voi olla kuin yksi identiteetti, se voi olla pysähtynyt ensimmäisen trauman kohdalle ja kaikki muu on selviytymismekanismia. Ei ihminen voi olla samaan aikaan monessa kohdassa. Jos identiteetti on pysähtynyt 5-vuotiaan tasolle niin ei hän voi olla samaan aikaan myös kymmenen vuotias, silloinhan hän olisi kasvanut viidestä kymmeneen vuoteen! Ja olisi siis nyt kymmenen vuotias!

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13965291/maan-hirviomaisin-psykiatri-(nooran-monta-minaa)

http://rapport.fi/rapport/artikkeli.php?aid=225443

Tossa on ne linkit.

Kopsasin sen vielä tähän, jos joku ei jaksa lukea noin pitkää sepustusta.

” Nämä tapahtumat alkoivat 1950-luvulla New Yorkissa, kun nuori ja epävakaa nainen nimeltä Shirley Mason hakeutui terapiaan ja sai terapeutikseen freudilaista koulukuntaa edustavan Cornelia B. Wilburin. Terapian kuluessa Mason oppi, että hänen terapeuttinsa oli erittäin kiinnostunut sivupersoonahäiriöstä, joka oli tuolloin lähinnä teoreettinen diagnoosi. Mason koki, että terapeutti ei pitänyt häntä kiinnostavana, joten hän alkoi esittää erilaisia persoonallisuuksia. Se sai terapeutin huomion, ja he aloittivat intensiivisen terapian. Terapiassa Mason sai totuusseerumia, jonka tuolloin uskottiin tuovan unohdetut ja traumaattiset kokemukset pintaan, ja tavallaan näin kävikin. Aineen ja terapeutin vaikutuksen alla esimerkiksi lapsuuden kitarisaleikkaus muuttui seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Wilbur diagnosoi Masonilta kaikkiaan 16 sivupersoonaa.

Masonin tarina julkaistiin vuonna 1973 kirjana nimeltä Sybil (kirjan kirjoitti Wilburin yhteistyökumppani, toimittaja Flora Rheta Schreiber) ja samannimisenä elokuvana vuonna 1976, pääosassa Sally Field. Sekä kirja että elokuva saivat valtavan suosion, ja niiden kautta sivupersoonahäiriö tuotiin suuren yleisön tietoisuuteen. Etenkin elokuvan jälkeen Yhdysvalloissa diagnosoitiin valtava määrä sivupersoonahäiriöitä.

Totuus terapian laadusta alkoi valjeta vuonna 2011, kun tutkiva toimittaja Debbie Nathan törmäsi Schreiberin arkistoituihin papereihin. Niistä kävi ilmi, miten psykiatri ja toimittaja yhteistyössä vääristelivät totuutta tehdäkseen tarinastaan myyvemmän. Papereiden joukossa on myös Shirley Masonin kirje terapeutille. Kirjeessä hän myöntää valehdelleensa ja toteaa, ettei hänellä koskaan ole ollut sivupersoonia. Nathanin mukaan Mason oli yksinäinen nainen, joka halusi vain huomiota terapeutiltaan, ja joka ilmeisesti tuli myös terapeutistaan riippuvaiseksi. Mason muutti Wilburin perässä pois New Yorkista ja eli hänen varjossaan, kunnes Wilbur kuoli vuonna 1992.”

KOKO HÄIRIÖTÄ EI OLE OLEMASSAKAAN!

Minulla oli kaksi sukulaista, isä ja vaari jotka hyväksikäyttivät minua lapsena. Ja joku faijan työkaverikin taisi olla hyväksikäyttäjänä. Eli minut joukkoraiskattiin 4 vuotiaan isän ja hänen työkaverin toimesta pääsin 0-vuotiaan ambulanssiin yöraiskausten seurauksena. Insestilapsuus aiheutti minulle traumahäiriön ja kyvyttömyyden parisuhde-elämään. Tämä on kauhukammiota ja luultavasti äitini synnytti lapsia raiskauksen ja kasvatti niitä kautta mikä on todella kummallista. Luultavasti miehet käyttävät tätä insestilainsäädännön olemattomuutta hyväkseen. Vaikea ymmärtää tätä ilmiötä, koska lapsiahan ei ole pakko tehdä. Tai miksi tehdä turhaa työtä, yleensä ihmiset tekevät asioita kykyjensä mukaan.

Minun äitiä ei kiinnosta tukea minua aikuisena, joten minusta tuli susilapsi. Siihen tämä kuvio kai sitten johti. En tiedä onko nämä naiset jotka kasvattavat raiskauksen kautta syntyneitä lapsia jollain tasolla vammaisia, lievästi down-ihmisiä. Vaikea sanoa, mutta tämä se vasta kammottavaa onkin, siksi jotkut menevät jo pakoon psykoosiin..

Insestiperheissä on luultavasti kaikilla lapsilla voimakkaita dissosiaatioita. Perhe-elämä on niin hullua että sitä ei voi käsittää.

Aika vaikea käsitellä näitä asioita, olen käsitellyt nämä asiat pakon kautta. Mutta loppujen lopuksi meille traumaatikoille ei ole tukea oikein tuohon traumanpurkuun. Ja kun ei kykene avioliittoon niin miten elät sitten aikuisuutta?

Siinä se elämä sitten meneekin kun yrittää päästä johonkin laitokseen loppusäilöön homentumaan.

Mistä syntyy vainottu mieli?
Von = syntynyt raiskauksen kautta ja joutuu ahdistelun/insestin uhriksi jollain tasolla

En ymmärrä tätä väittelyä. Mitä väliä sillä on, miksi sitä kutsutaan? Muodollinen sivuseikka. Valtaosa ihmisistä oikeuttaa itselleen jollain huonon käytöksen. Se voi olla mikä tahansa termi, liittyen mielenterveyteen tai johonkin muuhun. Fakta on se, että suurin osa ihmisistä on pelottavia juuri siksi, että syyt omaan oikeuteen löytyvät tarvittaessa kyllä. Mulla on DID tai psykoosi tai sitten mulla ei ole yhtään mitään. (Diagnoosina DID) Oli niin tai näin, elämä on kamalaa. Osaan mäkin helposti tunnistaa/nimetä sivupersoonia, mutta en niillä oikeuta huonoa käytöstä. Tosin en voi hallita itseäni lainkaan, joten kannan vastuuni enkä hakeudu ihmisten seuraan saati ole tehnyt lapsia sijaiskärsijöiksi. Oli sitten psykoosi, DID tai ihan vain k. päisyys, vastuunsa voi kantaa. Termilläkö on merkitystä? Mites tää pirraaja itse, onko näyttöä? Onko väärää lähimmäisten kohtelua, onko lapsia ajatuksella se on kaikkien oikeus? Vai onko vain räksytystä terminologiasta? Ei tarvitse vastata, tiedän jo.

Vietä pari viikkoa DID ihmisen seurassa ja tule sitten kertomaan että "koko häiriötä ei ole olemassa" tietämättömät huutelee suurimmalla äänellä omaa tyhmyyttään.

Trauma ja dissosiaatio -nettisivusto =

http://traumajadissosiaatio.fi

Päivi Rissanen toipui DID:stä eli dissosiatiivisestä identiteettihäiriöstä:

http://kotiliesi.fi/puheenaiheet/jutut/paivi-rissanen-suljetun-osaston-entinen-toivoton-tapaus/

Itselläni on kolme tähän mennessä elämä on joskus helvettiä tai hauskaa heidän kanssa harmittaa vaan että tähän ei ole parannusta

No voi helkkari, kaikkea sitä onkin maailmassa pitänyt sattua! Älkää syyttäkö itseänne siitä mitä ulkopuolisessa maailmassa tapahtuu. Koittakaa pärjätä.