Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Todella paha tunkkanen haju alapäässä

Olen siis mies. n. kolme kuukautta sitten alkoi alapää haista sellaiselta tunkkaselta ja "vanhalle", voimakkaasti, niin että tulee housujen lävitse. Kävin kahteen kertaan sukupuolitesteissä, ekalla kerralla näytti klamydiaa johon sain antibioottikuurin, kuukauden päästä toinen testi, sillä kertaa näyttä negatiivista. Haju kuitenkin on pysynyt ja epäilenkin ettei se liittynyt ylipäätänsä tuohon klamydiaan, vana klamydia oli ollut pitempään ja täysin oireettomana.

Mitään muita oireita ei ole, virtsa ja sperma haisee normaalilta. Penis ei kutise, eikä tule mitään epämääräistä vuotoa, ei ole punoitusta. AInoa oire on tämä helvetin kuvottava haju. Seksihommista ei tule tietenkään mitään ja välttelen olemasta ihmisten läheisyydessä, sillä tunnen tämän hakjun vaikka pelkästään istuisin jossain.

Alkaa vituttaa jo tämä, kun ei tunnu millään lähtevän. Netistä löytyy kyllä vastaavia tapauksia mutta ne ovat kaikki naisilla.
3223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitä kaikkea sinulta testattiin, klamydian lisäksi?

Äänestä
  • HIV, kuppa, klamydia ja vielä se yks mikä ei tule just nyt mieleen. Eli kaikki perustaudit.

    nettitutkimisen jälkeen päätyin että bakteerikannasto jotenkin vinoutunut. Sillä pesin ennen tuon hajun ilmenemistä penistäni päivittäin kaksi kertaa normaalilla kehosaippualla. Nyt kävin hakemassa 3.5 ph tason LACTACTYdia, jos se auttaisi.

    Äänestä

Bakteerikannan häiriön puoleen minäkin kallistuisin diagnosoinnissa. Naisillahan silloin on kyseessä bakteerivaginoosi tai jotain. Voisiko apteekista kysyä jotain naisten vastaaviin vaivoihin tarkoitettuja valmisteita ja soveltaa niitä jotenkin omaan hoitoosi? Maitohappobakteerien syönti taitaa olla varsin tuloksetonta.

Ehkä voisit käydä vaikka yksityisellä lääkärillä (onkohan urologin vai ihotautilääkärin alaa?) luona kerran, jos hänellä olisi hoitokeinoa. Tai voisi ainakin antaa objektiivisen arvion hajusta.

Toivon, että kiusallinen vaivasi helpottaa. Tiedän itse naisten vaivoista kärsineenä, miten hankalaa se on seksinkin kannalta. Bakteerikannat voivat olla hyvin sitkeitä ja hitaasti muuttuvia. Mutta ole sinäkin sitkeä, varmasti vaiva helpottaa jossain vaiheessa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


qqqqwer kirjoitti:

Olen siis mies. n. kolme kuukautta sitten alkoi alapää haista sellaiselta tunkkaselta ja "vanhalle", voimakkaasti, niin että tulee housujen lävitse. Kävin kahteen kertaan sukupuolitesteissä, ekalla kerralla näytti klamydiaa johon sain antibioottikuurin, kuukauden päästä toinen testi, sillä kertaa näyttä negatiivista. Haju kuitenkin on pysynyt ja epäilenkin ettei se liittynyt ylipäätänsä tuohon klamydiaan, vana klamydia oli ollut pitempään ja täysin oireettomana.

Mitään muita oireita ei ole, virtsa ja sperma haisee normaalilta. Penis ei kutise, eikä tule mitään epämääräistä vuotoa, ei ole punoitusta. AInoa oire on tämä helvetin kuvottava haju. Seksihommista ei tule tietenkään mitään ja välttelen olemasta ihmisten läheisyydessä, sillä tunnen tämän hakjun vaikka pelkästään istuisin jossain.

Alkaa vituttaa jo tämä, kun ei tunnu millään lähtevän. Netistä löytyy kyllä vastaavia tapauksia mutta ne ovat kaikki naisilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu