Valkoiset murhasivat vapunpäivänä 1918, kolmekymmentäkuusi punakaartilaista 15-23 vuotiasta tehtaantyttöä, joita myös Valkeakosken naiskomppaniaksi kutsutaan, heidät pantiin kaivamaan oma hautansa. Murhapaikassa on jotain erilaista, tämä on kummallisen syrjässä, kirkollekin matkaa yli 10 kilometriä. Ammuttavat oli kuljetettu yllättävän kauas.
Koko luokkasodan ajan nämä työläisneitoset olivat liikkuneet yhdessä ja kerrotaan, että heillä oli kova usko paremman maailman voittoon. Muutamaa päivää ennen murhaansa Valkeakosken naiskomppania oli vielä rynnistänyt joukkojen kärjessä Alvettulan sillan yli, pian sen jälkeen punaiset joutuivat Tuuloksessa kiivaaseen taisteluun saksalaisten joukkojen kanssa ja saksalaiset kokivat sodan pahimman tappionsa. Taistelun jälkeisessä kaaoksessa Valkeakosken naiskomppania jäi saksalaisten vangiksi 29 huhtikuuta 1918. Seuraavana päivänä saksalaiset luovuttivat vangit suomalaisille valkoisille.
Naisia ei kuitenkaan kuljetettu Valkeakoskelle tai muuhun isompaan taajamaan joihin punavankeja koottiin, heidät vietiin syvälle metsään. Matkalla vartijat ja naisvangit yöpyivät ladossa. Mitä yön aikana tapahtui? Asiasta ei ole tietoa, mutta merkit ovat todella pahat, on kerrottu tuskanhuudoista, joita ladolta tuona yönä kuului.
Seuraavan päivän aamuna naiset tuotiin pellon reunaan ja heidät pantiin kaivamaan oma hautansa. Kaikki 36 teloitettiin ampumalla. Ehkä jostain vielä löytyy se paperi, jossa paljastuu, kenelle saksalaiset luovuttivat naisvangit.
Mutta murha ei vanhene koskaan, vai vanheneeko.
7. joulukuuta1918 annettiin armahduslaki, joka johti käytännössä siihen, että valkoisten tekemiä rikoksia ei koskaan tutkittu eikä ketään asetettu syytteeseen. Näin ollen myöskään ketään valkoiseen terroriin osallistunutta ei tuomittu mistään asiaan liittyvästä rikoksesta. Merkittävää on se, että mainittu laki katsottiin tarpeelliseksi laatia.
Nykyaikaisen oikeuskäsityksen ja myös kansainvälisen oikeuden mukaan vuoden 1918 valkoisessa terrorissa kyseessä olivat lähinnä sotarikokset, rikokset ihmisyyttä vastaan tai kansanmurha.
Koko luokkasodan ajan nämä työläisneitoset olivat liikkuneet yhdessä ja kerrotaan, että heillä oli kova usko paremman maailman voittoon. Muutamaa päivää ennen murhaansa Valkeakosken naiskomppania oli vielä rynnistänyt joukkojen kärjessä Alvettulan sillan yli, pian sen jälkeen punaiset joutuivat Tuuloksessa kiivaaseen taisteluun saksalaisten joukkojen kanssa ja saksalaiset kokivat sodan pahimman tappionsa. Taistelun jälkeisessä kaaoksessa Valkeakosken naiskomppania jäi saksalaisten vangiksi 29 huhtikuuta 1918. Seuraavana päivänä saksalaiset luovuttivat vangit suomalaisille valkoisille.
Naisia ei kuitenkaan kuljetettu Valkeakoskelle tai muuhun isompaan taajamaan joihin punavankeja koottiin, heidät vietiin syvälle metsään. Matkalla vartijat ja naisvangit yöpyivät ladossa. Mitä yön aikana tapahtui? Asiasta ei ole tietoa, mutta merkit ovat todella pahat, on kerrottu tuskanhuudoista, joita ladolta tuona yönä kuului.
Seuraavan päivän aamuna naiset tuotiin pellon reunaan ja heidät pantiin kaivamaan oma hautansa. Kaikki 36 teloitettiin ampumalla. Ehkä jostain vielä löytyy se paperi, jossa paljastuu, kenelle saksalaiset luovuttivat naisvangit.
Mutta murha ei vanhene koskaan, vai vanheneeko.
7. joulukuuta1918 annettiin armahduslaki, joka johti käytännössä siihen, että valkoisten tekemiä rikoksia ei koskaan tutkittu eikä ketään asetettu syytteeseen. Näin ollen myöskään ketään valkoiseen terroriin osallistunutta ei tuomittu mistään asiaan liittyvästä rikoksesta. Merkittävää on se, että mainittu laki katsottiin tarpeelliseksi laatia.
Nykyaikaisen oikeuskäsityksen ja myös kansainvälisen oikeuden mukaan vuoden 1918 valkoisessa terrorissa kyseessä olivat lähinnä sotarikokset, rikokset ihmisyyttä vastaan tai kansanmurha.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.